askel oikeaan suuntaan mutta pitäisi olla sama kuin heteroillakin toimintatapa, yhtähyvin voi heterokin huijata että en ole harrastanut 3 kk sisällä suojaamatonta seksiä vaikka olisikin.
tänään juuri juteltiin täällä nuorten toiminnassa että syrjitään homoja verenluovutuksessa.
"tänään juuri juteltiin täällä nuorten toiminnassa että syrjitään homoja verenluovutuksessa."
Ja kaikki oli tietenkin samaa mieltä, et homoi syrjitään?
Mä vaan en koe, et verenluovutuskielto syrjis homoi. Homoilla on kuitenkin moninkertanen hiv-riski verrattuna valkosiin heteroihin. Siks verenluovutuskielto pitäs homojen lisäks olla seuraavilla ryhmillä:
-afrikkalaiset ja muut hiv-alueelta kotosin olevat
-näillä alueilla käyneet
-narkkarit
-seksityöläiset
-ulkomailla verensiirron tai siirtoelimen saaneet
Syrjintä siis jatkuu. Vaikkapa 30 vuotta parisuhteessa ilman ulkopuolista seksikontaktia elänyt ei saa luovuttaa. Järjetön käytäntö, jota ei voi perustella millään tavoin.
Riqumanille, uskolliselle pikku trollillemme, voi todeta, että valkoisen heteromiehen tartunnan voi seuloa samalla tehokkuudella kuin homomiehen.
Eräässä toisessa paikassa käytiin väittelyä siitä, mistä suomalaisten hiv-tartunnat ovat peräisin. Yksi väittäjä oli tiukasti sitä mieltä, että "ylivoimaisesti eniten" tartuntoja on ruiskuhuumeiden käyttäjillä ja miestenvälistä seksiä harrastavilla.
Tuorein tilasto (v. 2012) tiedetyistä tartuntatavoista oli kuitenkin eri mieltä. Heteroseksistä hiv-infektion oli saanut 10 kertaa useammin, kuin ruiskuhuumeista, ja määrä on myös kaksi kertaa suurempi kuin miestenvälisestä seksistä.
Selvin olisi 3-4 kuukauden luovutuseste kaikkien suojaamattomien seksitapausten jälkeen. Ehkä se tämän vuosikymmenen aikana vielä menee siihen.
Voisiko joku tarkentaa. Miksei puhuta suoraan anaaliseksin aiheuttamasta vaarasta? Silloin homot ja heterot asettuisivat samalle viivalle. kummassakin ryhmässä on anaaliseksiä harrastavia ja voitaisiin seksuaalisen suuntautumisen sijaan alkaa puhua tärkeämmästä, eli seksitekniikoista.
riqu siellä missä minä käyn suurinta osaa ei kiinnosta yhteiskunnalliset aiheet pahemmin ja heitä joita kiinnostaa ovat 1 persu,1 kristillinen ja muutama vihervasemmistolaista ja muutama vasemmistolaista. ja se persu ja kristillinen ovat ilmeisesti opiskelemassa/töissä/kotona niin eivät olleet tänään.
eiköhän jossain vaiheessa viimeisetkin perusteet rajoittaa homomiesten verenluovutus häivy täysin: hivin näkyminen testeissä tulee aikaistumaan ja jos lääkeyhtiöt eivät ajattele kuin pelkkää rahaa niin eiköhän joskus rokote hiviin keksitä. tosin suurin peruste nyt 2013 on se että homot on "likaisia syntisiä" homofobien mielestä. samat tyypit sanovat että homoudesta ei saisi ala-ikäisille puhua tai he "turmeltuvat".
Joo Ossi Halme ("ja määrä on myös kaksi kertaa suurempi kuin miestenvälisestä seksistä."), mutta mitenkäs se menisi suhteessa heteroiden ja homojen/biseksuaalien määrään?
Kaikista taruntunnoista miesten välisessä seksissä tartunnan saaneita on kuiten 30% ja seksitartunnoista heidän osuutensa on melkein 40%.
Kukaan normaalilla libidolla varustettu mies (oli hetero tai homo) ei ole harrastamatta seksiä vuotta, jos siihen tulee mahdollisuus. Siihen nähden ihan järjetön suoja-aika.
Osoittaa FIMEAlta ymmärryksen lisääntymistä, että homomiehen HIV-riski arvioidaan nyt samalle tasolle kuin seksityöläisen HIV-riski. Silti tilanne on outo, koska uusikin tapa arvottaa myös miesten parisuhdeseksin samalle riskitasolle, kuin seksityöläisen riskin.
"Selvin olisi 3-4 kuukauden luovutuseste kaikkien suojaamattomien seksitapausten jälkeen."
Vaiko kuitenkin yksinkertaisesti "4kk luovutuseste uuden/satunnaisen seksipartnerin jälkeen?" (Kondomi ei anna 100% suojaa ja parisuhdeseksi voi myös olla suojaamatonta, mutta heterojen kohdalla tämä ei näytä olevan ongelma FIMEAlle/SPR:lle.)
juuri niin yesman, ei heterous tarkoita ettei hiviä voi saada. samat säännöt homoille kuin heteroillekin, eli esim parisuhteessa oleviin luotetaan yhtä paljon oli sitten parisuhteen toinen osapuoli eri tai samaa sukupuolta.
"Voisiko joku tarkentaa. Miksei puhuta suoraan anaaliseksin aiheuttamasta vaarasta? Silloin homot ja heterot asettuisivat samalle viivalle. kummassakin ryhmässä on anaaliseksiä harrastavia ja voitaisiin seksuaalisen suuntautumisen sijaan alkaa puhua tärkeämmästä, eli seksitekniikoista."
Ennen verenluovutusta on jokaisen luovuttajan täytettävä terveydentilaa koskeva
kyselylomake. Sen loppuosassa on ollut jo useita vuosia kysymyskohta ”Onko sinulla koskaan ollut seksiä toisen miehen kanssa?” On tietysti jokaisen verenluovuttajan omastatunnosta kiinni miten hän tuohon kysymyskohtaan vastaa.
SPR:n Veripalvelun tekemät terveydentilaa koskevat kysymykset ovat tulleet vuosien saatossa entistä tarkemmiksi. Tilanne on aivan toinen kuin esimerkiksi 1970- ja 1980- luvuilla jolloin verenluovutus tuntui huomattavasti ”löysemmältä”! Tuolloin riitti kunhan HB - arvo oli riittävän korkea, mutta ilmeisesti AIDS muutti kaiken!
Joitkin vuosia sitten SPR:N Veripalvelu ilmoitti ettei verenluovutus ole mikään HIV - testi eikä sitä pidä sellaisena käyttää!
riquman suuseksistä tarttuvuus alhaisempaa mutta juttu on siinä että homomiehet harrastavat anaaliseksiä useammin kuin heterot ja limakalvot ovat heikommat vahingoittumiselle hiv virukselle anaalissa kuin emättimessä, sen takia sekä sen faktan että miesten kesken ei ole ongelmana raskaus jolloin kortsua ei kaikki koe tärkeäksi joka lisää riskiä sairastua hiviin. tosin oikeampi kysymys olisi esim oletko harrastanut kortsutonta seksiä muuta kuin kumppanisi kanssa viimeisen 3-4 kuukauden aikana ja kumppanin sukupuolella ei pitäisi olla väliä. samalla tavalla heterot voivat huijata kysymyksessä tai heidän kumppaninsa olisi pettänyt jolta saa taudin x.
minusta jos veren luovuttamiseen tarvitaan vuoden selibaatti on se ihmisoikeus loukkaus jossa syrjitään homoja jos heteroilla sitä ei ole myös.
Turha puhua homojen oikeuksista: oikeus on niillä ihmisillä, jotka verta tarvitsevat. Oikeus saada verta niin paljon kuin mahdollista niin monilta kuin mahdollista. Kyse on sentään elämästä. Älytön syrjivä lomake kysyi täysin ympäripyöreästi onko koskaan ollut seksiä miehen kanssa. Runkkaus yhdessä teininä pakottaa kaikki sen tehneet vain valehtelemaan. Seksi pitäisi MÄÄRITELLÄ. Ja moraalinen velvollisuus on valehdella niin kauan kuin lomake syrjii. Sitä paitsi siellä lukee allekirjoituksen yhteydessä: vakuutan antaneeni tiedot totuuden mukaisesti JA parhaan tietoni mukaan. No, se paras tieto sisältää koko kokonaiskuvan siitä, että SPR syrjii perusteetta.
Minusta on ihan järjetöntä että homoilla pitäis olla vuoden kuiva kausi ennen verenluovutusta. Jos voimme näin kärjistetysti väittää että miehet ovat ne "likaiset" tässä niin sama raja heteroillekin.
Anaaliseksiä nyt harrastaa vissin, homot, hetskut ja varmana tietona myös lesbot.
Veri joka on annettu luovutukseen nyt menee muutenkin tarkkojen seulontojen läpi niin en kyll tajua mitä seksuaalisella suuntautumisella on adian kanssa tekemistä. Siitä kun ei edes makseta niin sinne mennään vaan hyvän tahdon puolesta...
Sitä tilasto ei kerro. Siinä oli mainittu vain tapaukset, joiden tartuntalähde on varmasti tiedossa. Viittaamani prosenttiluvut olivat 39, 20 ja 4.
Se on varmasti terveys- ja tutkimuspuolen asiantuntijoiden hommaa miettiä, onko 12 kuukautta sopiva vai liian pitkä aika. Samoin kaikki riskikäyttäytyminen pitäisi laittaa samalle viivalle. Esim. tsekata onko vaikka heteronaisilla tai heteromiehillä jokin tartuntatilastoissa vahvasti edustettu tartuntareitti. Varmasti molemmissa tapauksissa on, mutta se olisi hyvä kuulla alan asiantuntijan suusta, niin itkupotkuraivareita tulisi vähemmän.
Tutkiva journalisti voisi tutkia, että onko elinluovutuksessa jokin vastaava rajoite. Esim. kuoleman jälkeinen sisuskalujen sosialisointi (jos ei ole sitä kieltänyt) on sellainen tapahtuma, missä jonkin ihmisryhmän edustajien sisäelimet haudataan riippumatta siitä, olisiko niille käyttöä.
Menkääs katsomaan vaikkapa koodin chattiin tai foorumeille meininkiä. Se on toinen ääripää siinä missä ranneliike on toinen (varmaan ymmärrätte miten päin ja millä jatkumolla). Seksiä ilman kumia etsitään ihan erikseen mainitsemalla, niin kuin se olisi jotenkin erityisen mahtavakin juttu. Se nyt vaan on niin, että anaaliseksissä ilman kumia veriteitse tarttuvan taudin tarttumisriski on selvästi suurempi kuin vaginayhdynnässä ilman kumia. Ja homoilla sitä HIV:iä valitettavasti on aikamoinen yliedustus väestöosuuteensa nähden (enkä tällä menolla näe ihan heti asian muuttuvankaan).
Onhan se loukkaavaa, että kumia käyttävää ja vaikkapa naimisissa elävää homoa kohdellaan tautiriskinä, mutta ei kannata ottaa itseensä: näitä asioita ajatellaan populaatiotasolla, ei yksilötasolla. Mielestäni verenluovutus ei ole ihmisoikeus, yhtäläinen kohtelu avioliittoasioissa taas on.
Höh, odotin jotain fiksumpaa sääntöä, kuten että otettaisiin huomioon se, onko seksi ollut suojattua vai suojaamatonta. Se kertoisi paljon enemmän kuin aika joka on kulunut. Lisäksi jos kyse todella on oikeasti anaaliseksistä, olisi fiksua sitten rajata anaaliseksin mukaan, joka myös takaisi enemmän kuin ihmisten summittainen arvailu ryhmän perusteella anaaliseksiä harrastaneeksi tai harrastamattomaksi.
Homo, joka on harrastanut suuseksiä 3kk sitten, on todella pieni riski. Samoin homo, joka on testattu terveeksi. Tai homo, joka harrasti suojattua anaaliseksiä.
Mua suututtaa rajaaminen, koska veritauteja sairastaneena tiedän, että tietyistä verituotteista on pulaa. Ihmisiä kuolee, turhaan.
Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä homopari voi nyt sitten käydä luovuttamassa verta sen jälkeen, kun on ensin pidättäytynyt seksistä 12 kuukautta.
Oi, mikä ilon päivä...!
Kyllähän tuo homojen verenluovutuskielto on todellista syrjintää ollut, kun miettii, millaiset ihmiset yleensä verta käyvät luovuttamassa. Kun kerta verenluovutuksesta ei saa rahallista korvausta, on vaikea uskoa, että paljon suojaamatonta irtoseksiä harrastava homo/bi/hetero kävisi myöskään verta luovuttamassa. Ja toisaalta "saastuneesta" verestä on nykyisen laaduntarkkailun ja suodatuksen ansiosta lähes mahdotonta saada tartuntaa, vaikka luovuttajan veressä pöpöjä olisikin. Kaikki luovutettu veri testataan ennen potilaiden suoneen pumppaamista.
Ihmisoikeus on ensisijaisesti verta saavalla ihmisellä: esim. olla saamatta HIV:tä. Onko hänen kannaltaan turvallisempi saada verta heterolta vai homolta, on toissijaisesti tärkeä kysymys. Homojen (niin paljon kuin esim. itse olenkin homo) ei pitäisi ajatella kysymystä omana ihmisoikeuskysymyksenään vaan luovuttajan kannalta: että veri olisi mahdollisimman turvallista. En pysty (vaikka homoseksuaalinen itse olenkin) näkemään, että veren luovutus jonkun toisen ihmisen verenkiertoon olisi perustavanlaatuinen luovuttamaton ihmisoikeus, jota tässä on niin pahasti loukattu.
Snickers-patukoiden syöminen aiheuttaa HIV-tartuntoja. Ihmiset, joilla on nipukattomat korvanlehdet, syövät snickersejä suhteessa enemmän kuin ihmiset, joilla on nipukalliset korvanlehdet, ja ovat siksi hiv-positiivisia nipukallisia todennäköisemmin. Nipukattomat ovat hivin suhteen riskiryhmä, vaikka osa ei ole syönyt snickersiä koskaan eikä siksi kanna hi-virusta sen kummemmalla todennäköisyydellä kuin nipukallinenkaan. SPR päättää siis asettaa kaikki nipukkakorvaiset verenluovutuskieltoon. Hyvä ja perusteltu päätös siltä. Keino seuloa riskiryhmä muista on luotettavampi ja objektiivisempi kuin keino seuloa riskikäyttäytyjät riskiryhmän sisältä (Kysmys 16. Oletko syönyt snickers-patukan?). Parempi kontrolli, turvallisempi veri.
Sama periaate pätee tässä. Miesten välistä seksiä harrastaneet ovat riskiryhmää HIV-tartuntojen suhteen, koska ryhmän sisällä tietty riskikäyttäytyminen on keskimääräistä yleisempää. Näin on, vaikka ei-riskikäyttäytyjien hiv-todennäköisyys ei ole sen kummempi kuin ryhmään kuulumattomienkaan. SPR pystyy kuitenkin seulomaan riskiryhmään kuuluvat muista luotettavammalla keinolla (se vihreä villkuvalo tiskin takana) kuin riskikäyttäytyjät ryhmän sisältä ja parantaa siksi veren turvallisuutta asettamalla luovutusesteitä koko ryhmälle. Ei ole kysymys siitä, että keino seuloa riskiryhmään kuuluvat muista ja keino seuloa riskikäyttätyjät riskiryhmän sisältä olisivat tismalleen yhtä käytännölliset ja luotettavat ja oikeastaan muutenkin identtiset.
Kyllä tätä voi pitää järkevänä ja perusteltuna luovutetun veren turvallisuuden kannalta. Tasa-arvo- tai oikeuskysymystäkään tästä ei oikein saa, koska on ihmisryhmiä on kuitenkin voitava kohdella keskenään eri tavalla, kun siihen on perusteltu syy.
Snickers-patukkakysymys antaa paljon enemmän tietoa riskeistä kuin kysymys korvanipukoista. Kysymys nipukoista päästää seulan läpi kaikki nipukalliset Snickersinsyöjät, jotka ovat turvallisuusriski. Korvannipukoilla ei ole suoraa yhteyttä HIV-riskiin, kuten Snickersillä on. Ei ole myöskään perusteltua karsia pois luovutuksesta kaikkia, jotka ovat joskus syöneet karkkia. Ei ole tarpeen karsia kaikkia naisia, vaikka he ryhmänä syövät enemmän suklaata kuin miehet. Sen sijaan että aletaan keksiä ryhmiä, joiden sisällä jokin käytös esiintyy, voidaan kysyä suoraan se, mitä tahdotaan tietää, karsia sillä kaikki riskikäyttäytyjät, myös epätodennäköiset, ja toisaalta vapauttaa mahdollisimman monta turvallista luovuttajaa pannasta.
No voihan hyvää tehdä muullakin tavalla kuin verta luovuttamalla. Ymmärrän periaatteen, mutta mulla ei tuota haittaa vaikkei saiskaan luovuttaa (tosin ei ole mitään sairauksia, onneksi, siis jos homoutta ei sellaiseksi lasketa), pelkkä veren näkeminen saa voimaan pahoin.
Elämäähän tämä vaan on.
Eiköhän tuokin varoaika lievene, kun (jos?) miesten välisestä seksistä aiheutuvien tartuntojen määrä saadaan samalla tasolle (tartuntojen määrä suhteutettuna ryhmän kokoon - nythän heteroseksistä tartuntoja taitaa vuodessa tulla vähän enemmän kuin miesten välisestä, vaikka ensimmäinen lienee paljon yleisempää) kuin valtaväestössäkin.
Sitä päivää odotellessa kannattaa muistaa, ettei tarkoitus tosiaankaan ole tehdä luovuttajaa onnelliseksi, vaan auttaa verituotteita tarvitsevia.
Tässä yhteydessä voin muistuttaa kaikkia seksittömiä miehiä ja kaikkia naisia, sekä muita mahdollisesti verenluovutukseen kelpaavia siitä, että kantasolurekisteriin tarvitaan jatkuvasti uusia ihmisiä! Asiasta saa enemmän tietoa SPR:n sivuilta.
Kantasoluluovutus on vähän isompi uhraus kuin normaali verenluovutus jonka voi tehdä valitsemanaan ajankohtana, mutta eroten normiverenluovutuksesta se antaa AINA mahdollisuuden elämään ihmiselle, joka muuten on kuolemassa. Luovutusta ei koskaan tehdä "varastoon" eikä luovutettuja kantasoluja koskaan heitetä pois, vaan ne kerätään suoraan tietylle potilaalle. Tyypillisin syy kantasoluhoidolle on leukemia, eli verisyöpä, ja iso osa leukemiapotilaista on lapsia.
Joo mutta se seksi on edelleen liian sumea käsite. Esimerkiksi jos antaa vain kättä, ei voi tartuntaa saada. Pitäisi laittaa lomakkeeseen kysymyskohdat: onko toisen henkilön verta/ siemennestettä joutunut limakalvolle tai onko ollut limakalvojen välistä kosketusta toisen miehen kanssa. Koska muuten voi vaikka lusikalla syöttää toiselle spermaa (se ei ole seksiä - joogit esimerkiksi syövät toistensa spermaa) ja lomake laskee kiltisti läpi nämä!
Punainen Risti on epäpoliittinen järjestö ja tarkoitusperät ovat objektiiviset (puhtaasti ja 'orjallisesti').
Niin kuitenkin käy, että valitettavasti myös sen käyttämiä kriteerejä liitetään poliittisiin kannanottoihin, kuten yllä käytävästä keskustelusta todentuu.
Verenluovutus on heille kasvotonta ja perustuu pelkästään olemassa olevan tiedon soveltamiseen, aina luovutuksen saajan turvallisuuden takaamiseen.
Voisi sanoa, että Fimean kannanotto homomiesten parisuhteen luottamusaspektiin tai dynamiikkaan on se varsinainen kannanotto tässä.
Fimean entinen ja yhä monissa maissa vallalla oleva totaalikielto on sen verran suuri overkill, ettei se kyllä ole tainnut perustua pelkkiin "kasvottomiin" tilastoihin. Ei liene mitään erityistä tilastollista tai tieteellistä syytä miksi tällainen overkill on (ollut) voimassa juuri tässä kohti. Ei myös liene erityistä syytä miksi homon kohdalla karenssi on edelleen 12kk, eikä universaali 4kk uudesta seksikontaktista, kuten se on heteroilla. Kynnysvariaabeli yhtälössä ei ole HIV-tarttuvuus vaan promiskuiteetti ja luotettavuus (parisuhteessa ja lomakkeen täyttämisessä). Nämä kaksi asiaa Fimea on nyt arvioinut eri tavalla homo ja heteron välillä, ilman tilastoja.
Seuraava etappi on lisätä Fimean tietoa lisää niin, että se alkaisi lähteä samoista olettamista parisuhteen osapuolten suhteen riippumatta heidän sukupuolistaan. Eli tekisi yhtenäiset säännöt kaikille. Se 4 kk:n karenssi.
Toki, jos voidaan osoittaa, että parisuhteellinen heteromies ja parisuhteellinen homomies käyttäytyvät tilastollisesti merkitsevästi eri tavalla promiskuiteetin suhteen ja valehtelevat eri todennäköisyydellä parisuhteessaan ja lomakkeeseen, niin ok.
Tosin, esim., että vaikkapa heteromiehen ja heteronaisen verenluovutuskarenssit olisivat eri pituisia tai että heidän luotettavuuttaan pidettäisiin lähtökohtaisesti erilaisina pidettäisiin varmaan aikamoisena epätasa-arvon merkkinä... Tässä kohti selvitystyöhön ei ole edes lähdetty, vaan on luotu yksittäinen sääntö molemmille.
Eli: kyllä tässä roolia pelaa mutu ja omat käsitykset niiden tilastojen lisäksi. Lienee suotavaa, että nämä ensimmäiset tasa-arvoistuisivat pikkuhiljaa.