"- Kilpailijaesittelyn kirjoittaminen ja haastatteluihin valmistautuminen tuntuu turhauttavalta, koska en voi antaa Suomesta kovin edistyksellistä kuvaa. Kilpailijoiden keskuudessa ihmetellään jo nyt sitä, että Suomi on ainut Pohjoismaa, jossa avioliittolaki ei ole tasa-arvoinen. Myös esimerkiksi Uusi-Seelanti, Ranska ovat Uruguay ovat hyväksyneet homoliitot. Kyselyjä Suomen asenneilmapiiristä tulee varmasti, pohtii Tiilikainen."
Edistyksellistä kuvaa verrattuna mihin?
Lainaus Wikipediasta:
"Maista esimerkiksi Zimbabwe ja Kiina ovat painostaneet kilpailuun osallistuvia"
Yleensä vertailtaessa maita keskenään otetaan huomioon sellaiset, jotka ovat tai joiden ainakin pitäisi olla eri kriteerein arvioituna yhteiskunnallisesti ja sivistyksellisesti jokseenkin samalla tasolla.
Mutta jos Riquman1990 ajattelee, että Suomen kuulukin olla samassa vertaisryhmässä vaikkapa Venäjän, Kiinan ja Zimbabwen kanssa, niin mikäs hätä tässä sitten...
Ja onhan meillä tottatosiaan täälläkin foorumilla ainakin kaksi vimmaista homofoobikkoa, riquman1990 ja ei_avioliittoja_homo(fobe)ille, jotka rakastavat enemmän ultra-ortodoksivenäläisyyttä ja ääri-islamilaisuutta, kuin fennoskandisuutta ja uskomuksista vapaampaa länsimaalaisuutta. Tuo parivaljakkohan tuntuu olevan lykästynyt patriarkkoihin ja imaameihin nivusiaan ja kurkkuaan myöten :P
Umpiossa elävälle riquman1990:lle tiedoksi, että Suomessa homoja vainotaan (viime vuosienkin iskut, poliisin rikostiedot väkivaltaisuuksista seksuaalivähemmistöjä kohtaan), työpaikkasyrjitään (täälläkin uutisoidut kyselytutkimukset), sekä eriarvoistetaan mm. parisuhteen virallistamisessa (mm. lapsettomaan heteropariskuntaan nähden tai lesboparia lisääntymiskyvyttömän aviomiehen aviopariin nähden).
Tänään 27.4., kansallisena veteraanipäivänä, on syytä muistaa niitä lukuisia homo-sotilaitamme ja lesbo-lottiamme, jotka puolustivat äidin- ja isänmaatamme viime sodissa - siitäkin huolimatta että maamme "arvosti" heitä silloin, ja vielä pitkään senkin jälkeen, jopa 2 vuoden vankilatuomiolla siitä, jos he rakastelivat toisen, samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa.
Kirjassa Sata sotakohtaloa on Touko Laaksosen, eli Tom of Finlandin kertomus siitä, miten hän Jatkosodan loppukuukausina, Viipurinlahden torjuntataisteluissa 24-vuotiaana surmasi puukolla venäläisen, ikäisensä laskuvarjosotilaan.
Toukohan oli Jatkosodassa mukana, 22-24-vuotiaana, aluksi Helsingin ilmatorjunnassa, tulenjohtotehtävissäkin, joista hän sai mitalinkin, pudotettuaan venäläiskoneen. Jatkosodan loppukuukaudet hän oli Karjalan rintamalla taistelemassa. Hän yleni luutnantiksi.
Tässä sota-ajalta kuva, missä hän on takimmaisena oikealla http://worldoftomoffinland.com/insider_trading_tof/wp-content/uploads/2011/06/WB_27.01.jpg
Sittemminhän, viime vuosina, erityisesti perussuomalaiset ovat rienanneet homo-sotaveteraanejamme ja -rintamasankareitamme,
mikä on toki varsin epäisän- ja epä-äidinmaallista toimintaa heiltä.
Ei yllättänyt että natsiestetiikasta pitänyt tom of finland kehuskeli "ryssäntapollaan". Homothan ovat aina perinteisesti olleet tolkuttomia russofobeja. Tästä kertoo esimerkiksi useiden saksan natsijohtajien homoseksuaalisuus ja jo edellämainittu homojen luonnoton kiinnostus natsiuniformuja ja muuta natsitavaraa kohtaan. Kuinka usein olette nähneet homon neuvostoliittolaisessa univormussa? Taitaa olla liian heteroa?
Nykyään homoliikkeen pääjuonteeksi onkin muodostunut venäjän, venäläisten ja heidän demokraattisesti valitun johtajansa vladimir putinin solvaaminen ja mustamaalaaminen. Tämä kaikki juontaa juurensa jo 30-luvulle, jolloin stalin ansiokkaasti laittoi stopin trotskilaisten "vasemmistolaisten" homotus-, perheentuhoamis-, ja aborttisekoiluille. Tämä luonnollisesti aiheutti trotskilaisissa "eurokommunisteissa" valtavaa vihaa, joka jatkuu edelleen. Jotain tämän vihan mittasuhteista kertoo, että vuonna 1968 kommunistit tuomitsivat tsekkoslovakian miehityksen, mutta kokoomus ei.
Neuovstoliiton hajoaminen olikin kieltämättä 1900-luvun suurin geopoliittiinen katastrofi, kuten presidentti putin on todennut. Se nimittäin vapautti trotskilaiset riehumaan pitkin eurooppaa. Tunnetusti kuitenkin trotskilaiset ja anarkistit (äärikapitalistit) eivät ole koskaan päässeet valtaan yhdessäkään valtiossa, eikä niin käynyt nytkään.
Onneksi tämä trotskilainen aikakausi on nyt loppumassa, kiitos venäjän vahvistumisen. Paniikki länsimaissa kasvaa päivä päivältä, siitä kertovat lännen yritykset lietsoa ns. "värivallankumouksia" venäjälle, entisiin, neuvostotasavaltoihin ja arabimaihin. Tämä onkin onnistunut esimerksi ukrainassa ja monissa arabimaissa. Käänne on kuitenkin tapahtunut. Värivallankumous epäonnistui jo esimerkiksi Valko-Venäjällä 2010 ja Venäjällä 2012. Syyriassakin "kapinallisilla" alkaa olla jo suuria vaikeuksia.
Viimeaikaiset uutiset homoavioliitojen hyväksymisistä ovatkin vain uppavasta lännestä pakenevia viimeisiä ilmakuplia.
"Umpiossa elävälle riquman1990:lle tiedoksi, että Suomessa homoja vainotaan (viime vuosienkin iskut, poliisin rikostiedot väkivaltaisuuksista seksuaalivähemmistöjä kohtaan), työpaikkasyrjitään (täälläkin uutisoidut kyselytutkimukset), sekä eriarvoistetaan mm. parisuhteen virallistamisessa (mm. lapsettomaan heteropariskuntaan nähden tai lesboparia lisääntymiskyvyttömän aviomiehen aviopariin nähden)."
Mä en tiennykään, et valtio oli jollain tavalla osallisena näihin homojen "vainoihin". Ja tällastahan ei tietenkään homoliitto-onneloissa koskaan tapahdu? Mielenkiintosta muuten rinnastaa lapsettoman heteroparin lisääntymiskyvytön aviomies lesboperiskuntaan. Eihän ne oo millään tavalla rinnasteisii.
*****
Ja toi edellistä edeltävä kirjottaja taitaa kyllä olla erään toisen täällä hilluvan vakiopellen aateveli/-sisar. Ilmiselvä kommari!
"Isänmaallinen keskustalainen" on näemmä pohtinut maailman menoa pihapirttinsä peräkammarissa. Ilmeisesti aamuyöllä, jolloin harha-aistimukset ja psykedeeliset kuviot pääsevät valloilleen.
epäisänmaalliselle kes-kusta-laiselle tiedoksi, että Touko Laaksonen ei kehuskellut sillä venäläisen surmalla, vaan päinvastoin. Alueelle, jossa hän oli puolustamassa Suomea, oli laskettu venäläisiä laskuvarjojoukkoja hämärään aikaan ja Touko törmäsi niistä yhteen sotilaaseen metsässä ja surmasi tämän taistelussa. Kun hän myöhemmin palasi paikalle ja käänsi vatsallaan makaavan venäläisen ja näki hänen olleen samanikäinen nuorimies, komean viattoman näköinen, mutta hengetön, puhkesi Touko kyyneliin ... sotimisten mielettömyydestä.
Sodissahan ei koskaan ole voittajia, vaan vain enemmän tai vähemmän häviäjiä.
Saksan natsithan olivat pääasiassa kristittyjä, protestantteja tai katolisia - eikä siis ihme se, että ammensivat martti lutherin juutalaisvihakirjastaan keskitysleirihirveydet. Nehän luther oli sinne suunnitellut jo 1550-luvulla.
Venäjällä on aina jonkin sortin tsaari, jonka kanssa ortodoksi-äijät veljeilevät, pahassakin mielessä.