Itseäni huolestuttaa USA:n kohdalla se, että videota ei kenties ymmärretäkään parodiaksi, vaan otetaan todesta. Tästä esimerkkinä ikivanha Perhe on pahin -sarja. Äärikonservatiivisissa piireissä Archie Bunkerin (perheen isän) rasistiset ja vanhoilliset kannat otettiin todesta, vaikka käsikirjoittajat olivat tarkoittaneet ne kärjistyksiksi ja ylilyönneiksi, jotka perheen muut jäsenet koettivat osoittaa perusteettomiksi tai typeryyksiksi.
Kerrotaanhan, että tv:n viihdesarjat rakennetaan USA:ssa 12-vuotiaan älykkyystasolle.
Totta kai homoliitot romuttaa heterojen perheet. Mitä te oikein kuvittelitte? Koko yhteiskunta ja perhearvot rapautuu tällasen takii. Tää on osa homojen maailmanlaajusta salaliittoo, joiden tarkotus on lakkauttaa kokonaan perinteisten ydinperheiden arvostus sekä kääntää luonnonlait päälaelleen.
Mitenköhän kovasti yritystä vaatii vääristää todellisuudenkuvansa ja raa'istaa moraalintajunsa niin kieroksi kuin Riquman1990 on onnistunut tekemään tässä koulutuksen ja yleissivistyksen luvatussa maassa...
@ Riquman1990: "Totta kai homoliitot romuttaa heterojen perheet. Mitä te oikein kuvittelitte?"
Niin, onhan sitä juttua ollut liikkeellä että jotkuut heteroperheet on aika hoteroissa kantimissa.
Mutta siksihän juuri bisset, homot ja lesbot tulevatkin avioapuun :)
JuhaniV:n kanssa olen vähän samaa mieltä siitä, että tuo parodiavideo ei ole ihan riittävän selkeä ja se jää hitusen "sisäpiirin vitsiksi" tai oikeastaan vaan alleviivaa juuri niitä foobikoiden esittämiä turhia pelkoja.
Etenkin Amerikka on tietysti vähän hankala mainostusmaa, mutta itse olisin tehnyt videon, missä alussa pappismies olisi vihkinyt heteroaviopareja ja maistraatin tuomarimies olisi vihkinyt heteroaviopareja (tai lastenlääkärimies parantamassa perheen tytärtä) ... sitten tuo videon heteroperhepelkokohta ... ja lopuksi - uuden avioliittolain myötä - se pappi ja se tuomari (tai lastenlääkäri) olisivat viimein itsekin voineet solmia keskenään avioliiton, vaikkapa siviilivihkimisenä.
Se olisi ehkä paremmin viestinyt sitä, ettei toistenkaan rakkaus ole toisilta pois - ei siis jatkossa, kaikkien tasa-arvoisen avioliittomahdollisuuden myötä. Ja että meitä on olemassa, ottamassa osaa liki kaikkeen toimintaan - paitsi ei vielä naimisiinmenoon oman rakkaan kanssa.
Noh, tuollaisen mainoksen voisi hyvin tehdä kyllä Suomessa, kun meillä luterilaiset papit voivat avioitua, siis nyt tosin vain jos harrastavat heteroutta.
Tuossa uutisen videossa on se huono puoli, että siinä irvaillaan perheille, joihin ääriainekset ovat lietsoneet pelkoa, kun heitä olisi parempi avittaa siitä pelostaan tai saada ajattelemaan asiaa meidänkin epätasa-arvotilanteessa.
Mun mielestä tossa videossa näytetään ne tärkeimmät homoliittojen vastustusargumentit ilman ylimääräistä hälinää ja sanahelinää, mihin ne usein yritetään peittää. Tuossa se on, se niiden kirkkain ydin, kaikessa naurettavuudessaan.
Tiedä sitten, miten se jenkeissä toimii. Voipi olla, kuten smo tuossa sanoikin, että ne jotka tota ei tajua, eivät muutenkaan paljon ajatuksiaan pohtisi.
(Ja jos joku sattuu ihmettelemään nimimerkkini suosiota, niin tuo ylempi kommentti oli myös mun, jäi vaan kirjautumatta).
"Mitenköhän kovasti yritystä vaatii vääristää todellisuudenkuvansa ja raa'istaa moraalintajunsa niin kieroksi kuin Riquman1990 on onnistunut tekemään tässä koulutuksen ja yleissivistyksen luvatussa maassa..."
Siinä meni poju pikkusen retkuun. ;) Mä itse asiassa kirjotin ton kommentin ihan vaan sua ajatellen, pikku ystäväni. ;D Osu ja uppos! Sua on aina kiva härnätä. :)
Arvasin ja siksi kirjoitinkin noin, joten ei osunut eikä uponnut. Etkä sinä minua härnää, vaan lähinnä väännät suuni ivalliseen hymyn tapaiseen saat pudistelemaan päätäni ja kallistamaankin hieman.
Etkä arvannu, vaan sä "arvasit" vasta sen jälkeen, kun SMO huomautti siitä sulle.
Mä oon muuten nauranu monet makeet naurut täällä sulle. Oot sä sen verran hauska kaveri kuitenkin. Jätkä on niin helposti ärsytettävissä täyteen räjähdysherkkyyteensä, et se on suorastaan uskomatonta. Siks mä sua härnään.
Voit minun puolestani kuvitella ihan mitä haluat jos se huvittaa sinua noin kovasti. Huumorintajusi yleistä mauttomuutta en nyt jaksa kommentoida. Et tajuaisi kuitenkaan, niin kuin smo aivan oikein tuolla ylempänä älyttömästä kansanosasta lakonisesti toteaa. :)
Jos et huomannu, niin se SMO:n kommentti oli Humanille suunnattu. Sä sen sijaan yrität kiemurrella ja selitellä ittes pois tilanteesta, jossa sä oot joutunu piikittelyn kohteeks tajuumatta sitä ite. Sulle piti sekä mun et SMO:n vääntää oikein rautalangasta, et kyse oli läpällä heitetystä vitsistä.
Hohhoijaa. Jaksaisiko sitä vääntää rautalangasta, että viittasin moraalikadolla koulukiusaajahuumoriisi ja ettei sillä ole mitään merkitystä kenelle mikäkin kommentti on osoitettu kun sitä lainaa. Kieltäisit sen vain kumminkin, koska olet päättänyt ärsyttää.
Jätän sinut nyt viettämään aikaa tavalla, jonka jostain tekemisen puutteesta koet viihdyttäväksi. :P
Mihin koulukiusaajahuumoriin? Sun mielestä varmaan ton uutisen pilkkavideokin oli "koulukiusaamista". Siinähän sentään tehtiin homoliitoista pilaa. Aivan kauheeta! Oot sä jo varannu ajan kriisiapuun? Ne saattas auttaa sua toipuun samalla myös mun harjottamasta koulukiusaamisesta. Muah hah haa! ;D