Aslan ry on julkaissut Kotimaa24:ssä julkilausuman toimintansa periaatteista (juttukommentit)

  • 1 / 8
  • Havainnoija
  • 15.9.2012 1:54
Lueskelin jonkin matkaa Aslanin kannanottoa. Puonti ja Alaranta jatkoivat homojen syyllistämistä yrittämällä osoittaa meidät sairaiksi. Sitten oli tietenkin ahdistavaa ja synnillistävää ihmisvihamielistä uskontohömppää valheelliseen terapiaan käärittynä.

Epäinhimilliset uskonkäsitykset muuttavat ihmiset hirviöiksi. Kiihkouskovaiset ylläpitävät homovihaa aiheuttaen näin homonuorten itsemurhia. Olen viime aikoina miettinyt, kuinka monen homon itsemurhan taustalta löytyy Aslanin lietsoma homoviha.
  • 2 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 15.9.2012 6:24
Aslanin julkaisemassa kannanotossa on yli 10 000 sanaa.

Onko heillä todella tarkoituksena tulla ymmärretyksi, vaiko karkottaa viimeisetkin lukijat? Teksti vaikuttaa Ari Puontin käsialalta. Hän on aikaisemminkin syyllistynyt tarpeellista runsaampaan monisanaisuuteen.

Yleensä tavoitteena kannanotoilla ja julkilausumilla on saada oma viesti perille ja tulla ymmärretyksi. Minusta ensisilmäilyn jälkeen tuntuu juuri tämän tekstin kohdalla, että he ovat epäonnistuneet. En ole koko tekstiä jaksanut vielä kahlata läpi, mutta koen siihen kuitenkin velvoitetta.
  • 3 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 15.9.2012 7:03
Tässä vaiheessa Aslanin kirjoituksesta tulee ajatus heidän tekemästään ehdottomasta oletuksesta, että henkilön homoseksuaalisuus on vika taikka virhe, joka tulee korjata. Heteroseksuaalisuudesta ei vastaavaa oletusta voida tehdä heidän mielestään.

Tuota perusolettamaa he pyrkivät perustelemaan sillä, että jotkut ihmiset haluavat muuttua heteroiksi homoseksuaalisuuden sijaan. Tässä kohden pitäisi katsoa sen taakse, miksi nuo ihmiset ovat päätyneet ajattelemaan tuolla tavoin itsessään olevasta piirteestä.

Minä ajattelen niin, että noita ihmisiä on johdettu ajattelemaan virheellisesti esimerkiksi raamatunlauseisiin perustuen taikka joidenkin "terapeuttien" rahantarpeesta lähtien. Periaate on aivan sama kuin lääketehtailla, jotka keksivät rahasammon määrittelemällä sairaudeksi taikka viaksi sen, että miehellä ei joka ikinen haluttu hetki tulekaan erektiota.
  • 4 / 8
  • Jochanan
  • 15.9.2012 16:54
Olen rakkaan kaimani kanssa samaa mieltä (joskus näinkin!), että Aslanin kannanotto on vähän turhan pitkä. Muusta en sitten olekaan samaa mieltä. :D
  • 5 / 8
  • Homopallero
  • 15.9.2012 19:09
Eihän kiihkouskovaisen kuulu olla mitään mieltä mistään. Hihhuli tekee vain sokeasti sen minkä luulee olevan kuvitteellisen jumalolennon tahto. Tietysti harva ihminen on oikeasti tässä mielenterveydentilassa, sillä useimmat fundamentalistit ovat vain pahansuopia kiusaajia, jotka piileskelevät "uskonsa" takana kun eivät osaa tai voi perustella miksi ovat niin pahoja.
  • 6 / 8
  • Tom Linkinen
  • 15.9.2012 19:49
Ao. foorumi toimii onneksi asiallisesti liittäessään saatesanat julkaisemaansa kannanottoon.

Toivottavasti mahdollisimman monelle käy selväksi että eheytysterapian tieteellinen arvo on sama kuin homeopatialla.

Kiitos Sexpon, toivottavasti mahdollisimman monelle käy myös selväksi että eheytysterapia voi olla paljon vaarallisempaa kuin homeopatia.
  • 7 / 8
  • Havainnoija
  • 16.9.2012 8:16
Hlbt-kansalaisia arvioidaan Suomessa olevan noin 250 000, mutta Aslanin tilaisuuksissa, joita on enää harvoin, on viime aikoina käynyt muutama kymmenen.

Aslan on siis mitätön tekijä, mutta se pystyy edelleen levittämään valheitaan ja vahingoittamaan ihmisiä, joten sen harjoittama puoskarointi on tietenkin saatava loppumaan.

Eräs kaverini oli miettinyt, mitä meidän ajastamme tullaan joskus kirjoittamaan. Hän oli sitä mieltä, että Räsäset, Puonti, Alaranta, Niikko, Kansanlähetys, Patmos ja vastaavat tullaan muistamaan ihmisyyden ja ihmiskunnan vihollisina. Toinen mahdollisuus, joka kuulostaa todennäköisemmältä on se, että niitä ei historioida, sillä ihmiskunta häpeää ja haluaa unohtaa idiootit.

Kommenttia muokattu: 16.09.2012 klo 08:23
  • 8 / 8
  • Havainnoija
  • 23.9.2012 2:37
Fundisten homofobinen Seurakuntalainen-lehti on antanut palstatilaa Aslanille ja Puontille.
Aslanissa toivotaan, että heidän 29-sivuinen eheytyspuoskarointia kehuva "asiakirjansa" päätyy myös mielenterveysalan ammattilaisten käsiin.

Puonti toteaa muun muassa:
"Kannanotto on vastaus kaikille niille, jotka ovat viime vuosina antaneet julkisuudessa kommentteja, että homoseksuaalisuus ei ole synti eikä siitä tarvitse eheytyä. Sellainen väite ei ole toimiva vastaus niille, jotka haluavat elää uskonsa mukaisesti."

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/2785/aslan_vastasi_eheytymiskriitikoille