Ainoat jotka ovat hyötyneet valitusta julkisuuslinjasta ovat irtonumeroita myyvät lehdet. Jalkapalloliiton sisäisen kurinpidon kannalta tapauksen yksityiskohtien julkinen revittely on ollut tarpeetonta. Prosessin lopputulos olisi voitu toimittaa kaiken kansan tietoisuuteen muillakin keinoilla. Julkista ja avointa linjaa voi toteuttaa myös yksityisyyden suojaa kunnioittaen. Vaikka skandaalijutuilla on arvoa kun rikkeitä paljastetaan, tulee niistä helposti moraalipoliiseja, joiden journalistinen taso jää shokkiarvon alle. Siltä tämäkin juttu vaikuttaa.
Tämä tapaus on kaivanut maata urheilun homofobiaa vastustavien kampanjoiden alta. Keskeinen viesti eli se, että sukupuolesta riippumatta ketään ei saa pakottaa intiimiin toimintaan vasten tahtoaan, hukkuu. Tärkeämpää on mässäillä sillä, että kerrotaan iäkkäämmän homomiehen yrittäneen väkisin saada nuoremmalta heteromieheltä. Muutama hyvin myyvä otsikko on maksanut monta homofobian vastaista työtuntia, puhumattakaan inhimillisistä ja sosiaalisista kärsimyksistä.
Michael Kempter on pultannut itseensä heterokyltin, josta hänen ei voi luopua menettämättä uskottavuuttaan täydellisesti. Toivonkin todella, että jälkikäteen ei käy ilmi tapauksen olleen räikeästi vääristelty. Jälkikäteen näitä vahinkoja on paha paikata. Sukupuolesta riippumatta ihmisellä pitäisi olla sen verran järkeä, että ymmärtää ns. hunajaloukku-tekniikan riskit. Jos alkaa edetä urallaan reittä pitkin, niin sitä on kokonaan sylissä ennen kuin huomaakaan.
Tuntematta Saksan jalkapallomaailman lainalaisuuksia ihmettelen hieman sitä, että Kempter on heittäytynyt täysin uhrilampaaksi. Onko Amerellin asema ollut niin mahtava, että väitetyn ahdistelun on täytynyt antaa jatkua näin pitkään? Eikö nuoremman ja tiedostavan sukupolven edustajana Kempter pystynyt sanomaan, että hän ei tahdo itseään lähestyttävän väitetyllä tavalla?
Jutussa ei tunnu olevan yhtään voittajaa, vaan ainoastaan eriasteisia uhreja ja häviäjiä. Ei tästä loputtomasti riitä polttoainetta homofobiselle mylvinnällekään.
Tämä kaikki siis sillä varauksella, että en tiedä totuutta tapauksen takana.
Tämä tapaus on kaivanut maata urheilun homofobiaa vastustavien kampanjoiden alta. Keskeinen viesti eli se, että sukupuolesta riippumatta ketään ei saa pakottaa intiimiin toimintaan vasten tahtoaan, hukkuu. Tärkeämpää on mässäillä sillä, että kerrotaan iäkkäämmän homomiehen yrittäneen väkisin saada nuoremmalta heteromieheltä. Muutama hyvin myyvä otsikko on maksanut monta homofobian vastaista työtuntia, puhumattakaan inhimillisistä ja sosiaalisista kärsimyksistä.
Michael Kempter on pultannut itseensä heterokyltin, josta hänen ei voi luopua menettämättä uskottavuuttaan täydellisesti. Toivonkin todella, että jälkikäteen ei käy ilmi tapauksen olleen räikeästi vääristelty. Jälkikäteen näitä vahinkoja on paha paikata. Sukupuolesta riippumatta ihmisellä pitäisi olla sen verran järkeä, että ymmärtää ns. hunajaloukku-tekniikan riskit. Jos alkaa edetä urallaan reittä pitkin, niin sitä on kokonaan sylissä ennen kuin huomaakaan.
Tuntematta Saksan jalkapallomaailman lainalaisuuksia ihmettelen hieman sitä, että Kempter on heittäytynyt täysin uhrilampaaksi. Onko Amerellin asema ollut niin mahtava, että väitetyn ahdistelun on täytynyt antaa jatkua näin pitkään? Eikö nuoremman ja tiedostavan sukupolven edustajana Kempter pystynyt sanomaan, että hän ei tahdo itseään lähestyttävän väitetyllä tavalla?
Jutussa ei tunnu olevan yhtään voittajaa, vaan ainoastaan eriasteisia uhreja ja häviäjiä. Ei tästä loputtomasti riitä polttoainetta homofobiselle mylvinnällekään.
Tämä kaikki siis sillä varauksella, että en tiedä totuutta tapauksen takana.
