USA:ssa 2,9% LGB-ihmisiä? (juttukommentit)

  • 1 / 10
  • kesäpoika
  • 6.5.2008 11:39
Kolmisen prosenttia kaapittomia on paljon isompi määrä kuin mitä olisin olettanut ovensuukyselyn tuottavan. :O Paljonkohan on oikea määrä, kun aina kuulee sanottavn, että noin 90% on kaapissa..

Tutkimuksen tulokset kertoo aika hyvin sen, miten tutkimustapa on vinouttanut tuloksia, sitä ei varmaan tarvi enää erikseen toistaa. Huolestuttavaa on tietenkin se, jos tutkimuksen tekijät ja sen tuloksen käyttäjät eivät tajua tulosten outouden olevan vain vinoutunut tulos, eivät oikea tilanne, vaan luulevat homouden todella olevan yleisempää, mitä hyväksytympää se on.
Selasin pikaisesti tutkimuksen.

Tutkijoita kiinnosti erityisesti löyttää mahdollisimman laaja edustava otos HLBTI väestä, jotta voitaisiin arvioida heidän suhtautumistaan politiikkaan. Homojen määrä arviointi oli vain tutkimuksen sivutuote.

Haastateltavat valittiin satunnaistetusti, demokrafisesti korjatulla menetelmällä; heitä ei "haastateltu ovensuulla", vaan vaam netin kautta (niillä joilla ei ollut yhteyksiä toimitettiin koneet ja ohjelmat!), jotta ujostelu yms. ei vaikuttaisi tuloksiin.

Koulutuksen ja asuinpaikan arvellaan liityvän muuttoliikkeeseen, siis lähinnä ympäristön paineista johtuviin valintoihin.

Jotkut tulokset on mielenkiintoisia vaikkei yllytättäviä: homot tuntee yhteenkuuluvutta ja olevansa "hlbti -yhteisön" jäseniä; ulostulo on merkittävä kokemus ja vaikuttaa ratkaisevasti mm. poliittisiin mielipiteisiin.

Kiitos linkistä! Tätä tutkimusta voi aika luotettavasti lainata, näyttää hyvin tehdyltä ja tutkijat on arvostetuista yliopistoista.
Sitä kummastelinkin heti alkuun, että Advocate julkaisi asiasta laajan uutisen. Kritiikkiä on ollut niukanlaisesti.

Uskikset ovat jo ehtineet riemastua tuosta prosenttiluvusta, joka kuten Kristerkin mainitsi, on todellisuudessa sivuseikka. Uskisten mielestä nyt TOTUUS on tullut esille. Heille totuus olisi vielä todempi, jos luku olisikin 0,29 %. ;-)
Muistaakseni muissakin tutkimuksissa on päästy samaan prosenttilukuun, noin 3% homoja yms., näin siis niistä, jotka itse sanovat olevansa. Homoseksiä harjoittaneita miehiä arvioidaan yleensä olevan noin 15% länsimaissa.

Suomessa siis 150 000 homoa, lesboa ja bitä ja vielä transväki ja intersukupuoliset. Ei ihan pieni vähemmistö.
Krister kirjoitti: "niistä, jotka itse sanovat olevansa." Tämä on juuri se pointti.

En vain pidä siitä, että soveltuvissa kohdin vastustajat käyttävät tuota lukua osoittaakseen vähemmistön merkityksettömäksi, jolle ei ole tarpeen antaa tasavertaisia oikeuksia.
Advocaten uutisesta voi saada (tahattomasti tai tahallisesti) pikkasen vääristyneen kuvan tutkimuksesta. Itse otsikkokin on homolehdelle hieman outo "Poll: Only 2.9% of Americans Are LGB". Lähinnä kummastuttaa tuo _only_.

Hunter Collegen raportissa kyllä sanotaan ihan selvästi, että 2,9% on niiden vastaajien määrä, jotka vastasivat kyllä kysymykseen, jossa kysyttiin oletko lesbo, homo tai biseksuaali. Ne jotka identifioivat itsensä heteroseksuaaleiksi, mutta harrastavat seksiä saman sukupuolen edustajien kanssa eivät ole mukana luvussa 2,9%.

Tutkimuksen mukaan homomiehet "voittavat" lesbot määrässä 2:1. Homot ovat nuorempia kuin heterot ja yli 65-v homoja ei ole käytännössä olemassa. Kuten tutkimuksen raportissakin todetaan niin tietysti yli 65-v miehiä ja naisia, jotka käytännössä ovat enemmän tai vähemmän homoja, on olemassa, mutta he eivät välttämättä pidä itseään homoina. Sen sijaan suhteellisesti suurempi osa nuorista seksuaalivähemmistöihin lukeutuvista henkilöistä identifioi itsensä lesboksi, homoksi tai biseksuaaliksi.
Pieni vähemmistö? Alla joitain lukuja erilaisista vähemmistöistä Suomessa, ottamatta mitenkään kantaa vähemmistöaseman perusteisiin tai kohteluun, ainoastaan ihmisiin liittyviä asioita joita tilastoidaan. Otoksen luotettavuudesta ei ole tietoa, lähteinä lähinnä tilastokeskus, väestöreksiterikeskus, KELA, KTL, Stakes.

HLBTI 159 000
ulkomaankansalaisia 132 708
yliopisto-opiskelijoita 176 300
asukk. Lapinläänissä 184 390
asukk. Turussa 175 286
työttömiä 180 000
ortodokseja 61 159
jehovantodistajia 18 186
vammaisetuuden saajia 27 084
vankeja 3 778
psyk.laitoshoidossa 32 075
saamenkieleisiä 1 777
Mielenkiintoista. Suomalaisiksi rekisteröityjä on runsas 5 Mkpl. Tuosta määrästä 3% on 150.000 kpl. Siis varsin lähelle usalaista tutkimusta.

Nyt vain herää kysymys, kuinka Suomessa on päädytty lukuun 159 000.

Huomautan jälleen kerran, että emme saa koskaan tietää mikä on sateenkaari-ihmisten todellinen määrä. Ensiksi meidät pitäisi määritellä yhdellä hyväksytyllä tavalla. Luultavasti määrittelyjä saadaan yhtä monta kuin on määrittelijääkin.
Kas, alkoikin tätä poikaa taas matematiikka yhtäkkiä kiinnostaa ;-)

Erityisesti pari kohtaa jäi pohdituttamaan. Ensinnäkin tuo homo-lesbosuhde, onko sukupuolien välillä tosiaan noin suuri eri esiintyvyydessä, vai ovatko lesbot enemmän kaapissa? Pikaisesti laskien kun tuolla jakaumalla saa että homoja olisi miesväestöstä 3,8% ja lesboja vain 1,9% naisväestöstä.

Toiseksi, yli 65-vuotiaita on väestöstä noin 21% (laskettu Suomen ikäjakauman 2006 mukaan). Tuskinpa siinäkään väestönosassa esiintyvyys sen pienempää on, vaikka homot kuulemma nuorena kuolevatkin. Mikäli tuo 2,9% muodostuu siis vain 18-65-vuotiaista (79% kyselyn populaatiosta), niin silloinhan osuus onkin sitten 3,7%.

Mikäli siis tehdään tasaesiintyvyysoletus (3,8%) ja levitetään tuo kaikkiin ikäluokkiin niin sitten ollaankin jo 4,8%:ssa. (Missäköhän mä taas lasken väärin...)

Henkilökohtaisesti kannatan silti kesäpoikaa, oma empiirinen tutkimukseni puhuu noin neljänneksen puolesta ;-)
Ekös varsin ylisesti oletettu hlbt-ihmisten määrä ole koko maailman väestöstä n. 5% ja suurkaupungeissa n.10% (ns. seksuaalipakolaisuus). Tällaisia lukuja tuntuu ainakin kuuluvan sieltä sun täältä...