Vaietaanko Silvennoinen kuoliaaksi? (juttukommentit)

Luin kolumnin ja pohdin pitäisikö asiaan sanoa jotain. Tuumin, että näkökulma se tuokin on. Itse näen asian niin, että aids koskettaa myös homoja, mutta ei niin yksinomaisesti että voisi puhua "homotaudista". Minusta turvaseksivalistuksessa pitää lähteä muusta kuin siitä, että hiv/aids olisi jotenkin erityisesti "homotauti".
  • 2 / 8
  • Pora-liike
  • 12.2.2009 15:27
Aids on transnaisten tauti monessa suurkaupungissa. Siitä ei puhuta, että ongelma johtuu siitä, ettei transnaisille ole vaivauduttu antamaan riittävää turvaseksivalistusta. Uusvaginan kosteus on niin niukkaa, että saattaa syntyä haitallinen verikontakti. Transgender Eurostudyn mukaan ylipäätään transihmisten terveydenhoito on puutteellista.
  • 3 / 8
  • Irokeesi
  • 13.2.2009 2:25
En tiedä mitä itse itsensä homoasioiden absoluuttiseksi totuudeksi asettanut toimittaja silvennoinen on mahtanut ajaa takaa ajatuksella AIDSista (HIV+ -tartunnasta) länsimaissa homojen tautina, koska en kyseistä kolumnia ole vielä lukenut. Itselläni heräsi täällä luetun kommentin perusteella muistuma vuoden 84 iltalehtien lööppeihin AIDSista homoruttona!

Kuten SMO jo sanoikin, yksinomaan homojen taudista ei voi puhua. HIV-infektion saaneet (kotimaiset tapaukset) vuodesta 1980 alkaen yhteensä: 1709 joista heteroseksistä 31,54 %, homoseksistä 41,72 %, suonensisäisistä huumeista 17,39 %. Viimeisen viiden vuoden aikana; 2008 31,5%/39,5%/2,3%, 2007 35,9%/46,6%/3,6, 2006 44,6%/40,8%/6,1%, 2005 40,0%, 33,8%, 15,0%, 2004 38,9%, 44,4%, 10,0%. (http://www.ktl.fi/ttr/gen/rpt/hivsuokotim.html)

HIV-infektion saaneista siis aika moni on saanut infektion muuten kuin homoseksistä. Jos oletamme, että homot ovat vähemmistönä populaatiossa (suomalaiset), on HIV-infektioita toki todettu suhteellisesti huomattavasti enemmän homoilla kuin heteroilla, mutta se ei vielä tee AIDSista (HIV-infektiosta) homotautia!

Seuraavaksi toimittaja silvennoinen varmasti muistaa AIDSin olevan jumalan kosto homoudesta.

Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan ranneliikkeessäkin säännöllisesti absoluuttista homototuuttaan nimimerkin takaa julistavan toimittaja silvennoisen kommenttia omaan kolumniinsa.
  • 4 / 8
  • Pora-liike
  • 13.2.2009 8:52
vaeltaja2006 kirjoitti: "Uudessa Voltti-lehdessä Silvennoinen kertoo, että aids on länsimaissa homotauti. Tätä tietoa eivät toitota terveysviranomaiset, kansalaisjärjestöt eivätkä valtamediat, koska kukaan ei halua näyttää suvaitsemattomalta ja leimata homoja aids-poitilaiksi. Kolumni ilmestyi viikko sitten ja sen yllä leijuu totaalinen vaikeneminen. Voltti, helmikuu 2009, sivu 8."

En sanoisi totaaliseksi vaikenemiseksi sitä, että kolumni julkaistaan Voltti-lehdessä. Voltti-lehti on namuisesti kirjoitettu "perhelehti", ei siihen pääse aiheet, joissa on hiukankaan särmää. Totaalinen vaikeneminen sen sijaan on pinkin luciakulkueen tiimoilta.

Toiseksi, minä en usko, että kysymys on halusta näyttää suvaitsevalta, vaikka Helsingin Sanomien toimittaja sanoikin Pressiklubissa Halla-aholle, että Helsingin Sanomilla on "pedagoginen" julkaisupolitiikka, joka lähtee siitä, että kansaa sivistetään. Toisin sanoen HS vääristelee ja värittää uutisointejaan ja vielä julkisesti myöntää niin tekevänsä.

Paljon enemmän pelkään, että kysymys on hiljaisesta tyytyväisyydestä siihen, että meidänkin kiusalinen vähemmistömme kävelee omaan hautaansa. Sen jälkeen voi kohkata vapaasti vaikka päiväkotien piharakennelmien vaarallisuudesta ja vetää irkkulihat kaupasta pois vaikka niissä ei myrkkyä havaittukaan ja kieltää viittä miljoonaa ihmistä ruokkimasta lintuja vinkuintiassa siipikarjankasvattajilla tavatun influenssan vuoksi.
  • 5 / 8
  • Statisti
  • 15.2.2009 11:30
Luin Sivennoisen kirjoituksen lainalehdestä perjantaina kaupungilla illalla pienessä olutpöhnässä "nousukiidon" aikaan. Joten yksityiskohtia en välttämättä muista.

Yleisvaikutelmaksi kirjoituksesta kuitenkin jäi, että hän ihan aiheesta provosoi "homotauti"-nimityksellä pinkkien silmälasien läpi maailmaan katsovia ihmisiä tällä vakavalla asialla, joka pohjautuu objektiiviseen tilastolliseen faktaan: Homoseksuaalien suhteellinen osuus tartunnan saaneista on huomattavan korkea ja aikaisemmin ketjussa esitettyjen tilastojen perusteella ei ole nähtävissä trendiä parempaan verrattuna heteroseksistä tartunnan saaneisiin. Vain vuosittaisia vaihteluita.

"Homotauti"-nimityksen näkökulmasta lienee sitten enemmän saivartelua mahtaako homoseksuaalien mainetta rapauttanut "heterot" ukkomiehet, jotka ovat saaneet tartunnan miesten keskeisestä salaseksistä vaimonsa täydeksi yllätykseksi. He todennäköisesti ovat vastanneet korvat luimussa totuuden mukaisesti lääkärin kysymykseen tuliko tartunta seksistä naisen kanssa vai miehen kanssa. Käsitykseni on, että on todennäköisempää, että ukkomies hakeutuu seksiin miehen kanssa kuin jos homoseksuaali mies hakeutuisi seksiin naisen kanssa. Bi-seksuaalit ovat sitten asia erikseen.
  • 6 / 8
  • Kimmo
  • 15.2.2009 15:40
Tämä kolumnin aihe on homoillekin niin kipeä ja väärällä tavalla häpeällinen. Hienoa, että joku uskalta aiheesta puhua. Harmi, että aihe todellakaan saa jatkoa isommissa medioissa... Vai voisimmeko tehdä jotain, ettei aihe hukkuisi? Kaikesta en ole Silvennoisen kanssa samaa mieltä, mutta pääasiasta olen: homomiesten hiv-tilanteesta puhutaan liian vähän.
  • 7 / 8
  • Pora-liike
  • 15.2.2009 15:59
Aids koskettaa myös läheisiä, siitäkään ei puhuta. Lääkkeet paranevat koko ajan. Lupasin olla yhden kanssa hänen loppuunsa asti yhdessä, en alussa tiennyt, että siitä tulee yli 13 vuoden pesti. Vie voimat toisesta huolehtiminen käytännössä hänen omaishoitajanaan kun jatkuvasti tekee töitä sillä odotteella, että tässä on loppusuora edessä.

Odotan helpotusta syksyllä kun henkilökohtaisista avustajista tulee subjektiivinen oikeus vammaisille.