Eroaminen pitkästä suhteesta

Pyydän jo valmiiksi anteeksi, jos en osaa oikein ilmaista itseäni. En oikeastaan tiedä edes, miksi kirjoitan tänne. Ehkä siksi, että saisin ajatuksiani jäsennellyksi?

Tyttöystäväni, avovaimoni, kihlattuni jätti minut viikko sitten. Hän on paras ystäväni, oli jo ennen kuin aloimme seurustelemaan. Olemme tunteneet toisemme pian 11 vuotta, josta seurustelleet 6 vuotta. Meillä on yhteinen koti ja koirat. Syynä eroon on hänen onnettomuutensa. Hänellä on vaikea lapsuus ja menneisyys (mm. hyväksikäyttöä ja väkivaltaa), josta sain tietää aivan äskettäin. Hän ei ole puhujatyyppiä ja olenkin yrittänyt ehdottaa monesti terapiaa tai jotakuta ammatti-ihmistä, jolle hän voisi käydä puhumassa tunnoistaan. Tuloksetta. Ero ei tullut oikeastaan mitenkään puun takaa. Eikä tämä ole myöskään ensimmäinen eromme. Meillä on vaiherikas menneisyys, johon sisältyy myös paljon huonoja asioita. Siitä huolimatta rakastan häntä enkä haluaisi missään tapauksessa menettää häntä. En tiedä onnistuuko ystävinä oleminen pitkän suhteen jälkeen. Toivon sitä syvästi tottakai. Hän sanoi ettei vain pysty olemaan kanssani. Häntä ahdistaa seurustella ja hän ei ole onnellinen. Ymmärrän tottakai, että ei silloin voi jäädä, vaikka rakkaus ei olisikaan hävinnyt. Hän lupasi etsiä apua asioihinsa, jotta pääsisi yli menneisyydestään. Tämä on nyt vähän tällainen teksti, missä ei ole järkeä. Oli kuitenkin pakko kirjoittaa. Vertaistukikokemuksia saa halutessaan jakaa. Olisi kiva lukea ajatuksia ja kokemuksia pitkän suhteen päättymisestä ja sen jälkeisestä mahdollisesta ystävyydestä. Onnistuuko se edes ja mitä vaatii onnistuakseen?

Hei! Mielestäni pohdintasi kuulostaa hyvin järkevältä ja aiheelliselta. Ehkä siksi, että olen jokin aika sitten itse eronnut oman kriiseilyni seurauksena ja hakeutunut terapiaan. Olin erotessani ihan solmussa enkä tiennyt mitä elämältäni haluan. Meidän piti erota ystävinä, mutta toisin kävi, kun entinen puolisoni löysi heti toisen kumppanin. Minä en vaan pystynyt enää katsomaan häntä silmiin, eikä uudenlaisen suhteen rakentaminen tuossa tilanteessa olisi ollut mahdollista. Minulla oli herännyt myös kipinä, että voisimme sittenkin vielä yrittää yhdessä. Olin saanut etäisyyttä ja näin asiat kauempaa selvemmin, ja ymmärsin myös pahoinvointini syyt, jotka eivät lopulta olleetkaan parisuhteessamme. Oma tarinani on onneton, mutta se mitä halusin tällä kirjoituksellani sanoa on se, että teillä on kaikki mahdollisuudet selvittää välinne ja vaikka palata vielä yhteenkin, jos molemmat niin haluaa. Terapia voisi kyllä tulla tarpeeseen, jos taustalla on paljon käsittelemättömiä ongelmia ja traumoja. Tsemppiä!

Samantyyppinen kokemus täällä. Useamman vuoden jälkeen päätin lähteä suhteesta. Itse koen, että ongelmana oli kumppanin kyvyttömyys keskustella asioista ja haluttomuus hakea apua. Vaikea ja kivulias päätös, mutta ainoa mahdollinen tilanteessa. Itse en halua olla ystävä exäni kanssa, muutama kokemus ystävyydestä entisen kumppanin kanssa on ollut ja se tuntui minusta vaikealta. Mutta tokihan se joillain onnistuu vallan mainiosti, ainakin omassa tuttavapiirissäni on siinä onnistuneita. Jos molemmat haluavat suhteen jälkeistä ystävyyttä niin miksei sitä voisi kokeilla ja katsoa onnistuuko ystävyys.

Mitä todennäköisimmin hän ei mene ehdottamaasi terapiaan eikä täytä sinun toiveitasi ehkä muutenkaan, jotta suhteenne menisi toivomaasi suuntaan ja te pysyisitte yhdessä tai edes ystävinä. Aikuiset ihmiset eivät muutu toiseksi kuin mitä ovat. Jotkut ovat niin jäykkiä henkisesti, että mitään oleellista muutosta ei ihmissuhde saa aikaiseksi, siis yksikään suhde: vaikka se jatkuisi loputtomiin. Kiduttavasta suhteesta pitää päästä pois. Jos suhde alkaa syömään omaa itseä, niin se pitää vain loppua. Suhde sinänsä ei ole itseisarvo, jos siinä voi huonosti. ihmiset manipuloivat toisiaan niin monin tavoin, myös se että ei puhu ts. kommunikoi, voi olla jatkuvaa provoa tai testi tai merkki siitä, että ei ole empaattinen. On siis olemassa ihmisiä, yksilöitä, jotka eivät tunne empatiaa tai myötäelämistä. Jos ei saa suhteessa toivomaansa vastakaikua, mutta roikkuu tai kerjää, jotakin jota ei koskaan tule, niin sitä voi hakata päätään loputtomiin, mutta lopputulos on sama. Kannattaako se? Minusta ei. Sitten ei kannata alkamaan stalkeriksi. Jos toinen ei halua, niin se on sitten siinä. Sitten ei kannata jälkikäteen haikailla mitään. Parempi niin.Syyllisyydentunteet kannattaa heittää roskakoriin ja haudata sinne eikä jahkailla mitään, että olisi ollut jotakin mitä olisi voinut tehdä. Ei yleensä minusta ole, vaan on niin ettei tunne toista kunnolla tai lopulta ollenkaan, joten syitä ei voi tietää. Rakkaus voi myös loppua. Olet varmaan tehnyt kaikkesi tai aivan tarpeeksi. Mitä tuosta! Anna mennä!Hän ei ehkä ollut arvoisesi. joku toinen voi olla. Varo, ettei tämä kolhi omanarvontuntoasi. Sitten on myös niin, että moni valehtelee. Et voi tietää, mikä oli totta tai valhetta ellei ole joku joka ne vahvistaa todeksi.

Erostani on nyt 2kk aikaa. Alkuun kaikki oli kamalaa, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen löysin ilon elämääni takaisin. Ystäväni sanoivat kuinka olen muuttunut eloisammaksi ja iloisemmaksi. Olimme väleissäni exäni kanssa, viestittelimme lähinnä arjen asioista, joita olemme tottuneet jakamaan ja näimme muutamaan kertaan. En erityisemmin välittänyt nähdä häntä, mutta uskon, että ajan kanssa sekin olisi muuttunut. Pidin eroamme hyvänä asiana.

Sain hieman sellaista vainua, että hän olisi löytänyt uuden ja kysyinkin asiasta, koska hän on huono puhumaan. Lähinnä, että hän voisi puhua ystävänä, jos haluaa. Kuulemma mitään uutta ei ollut ja hän toivoi, että voisimme joskus palata yhteen. Minua ajatus kammoksutti, olin niin onnellinen vapaudestani etten todellakaan halunnut luopua siitä. Sain tietää tänään ystävältäni, että exäni on hänen kaverinsa kanssa, ollut melkein erostamme asti. Loukkaannuin tottakai syvästi. Ajatus hänestä uuden kanssa ei tuntunut mitenkään erityisen pahalta, ehkä vähän oudolta, mutta minua loukkaa ettei hän myöntänyt asiaa vaikka kysyin. Hän kuitenkin lupasi, että saisin tietää häneltä ennen kuin muualta, koska se olisi kaikkein hienovaraisinta. Valehtelija on aina valehtelija eikä muuksi muutu. Uskon, etten enää halua olla hänen ystävänsä. Ystävän menetys sattuu enemmän kuin kumppanin. Olin hienosti toipumassa ja nyt tunnun palanneen lähtöpisteeseen ja kaikki on taas sumua ja ahdistusta. Ja tiedän, että ilman valehtelua näin ei olisi. Olen niin loukattu.

Olen melko varma, että tässä loukkaa tunnekylmyys ja manipuloiminen: kertakäyttöisyys. Hän petasi tai yritti pedata, että on aina joku tilalle, jos menee puihin nykyisen kanssa. Sitten on tämä empatiakyvyttömyys. Hän ei tunne myötätuntoa. Hän on niin itsekeskeinen ja pyörii oman napansa ympärillä, että oma suu on aina ensin. Sitten pistää toiset odottamaan ja jonoon. Sitten joku toinen taitaa olla aina ensin eikä hänellä ole kumminkaan aikaa. Tiedätkö ystävät, jotka peruvat tapaamisen, koska tuli parempaa tilalle. Jättävät rannalle ruikuttamaan. Opettele, että et roiku kenessäkään etkä missään. Vältä tällaista vääränlaista takertumista, joka on kuluttavaa ja saa masentumaan eikä tuo onnellisuutta kummiskaan, vaikka niin luvattaisiinkin. Aikuinen ihminen ei muutu toiseksi mitä on. Sitä muuttumista on aivan turha jäädä odottamaan. Siinä kuihtuu itse, kun odottaa katteettomia lupauksia rakkaudesta ja ystävyydestä.

Päivitän taas hieman tilannetta. Erosta on ihan pian 5kk ja olen muuttunut niin onnelliseksi ja iloiseksi! Ihan kuin olisin saanut itseni takaisin, kun päästin pois elämästäni sen, joka myrkytti sitä. Emme ole nähneet muuta kuin tavaroiden siirtämisen yhteydessä exäni kanssa. Hän hoiti muuttonaa hankalasti ja jouduin moneen kertaan muistuttamaan ja painostamaan häntä tavaroiden haussa. Kun hän viimen ne haki hän vei mukanaan minun tavaroitani, mutta kieltää sen ja kieltäytyy palauttamasta niitä. En tajua miten aikuinen ihminen jaksaa olla noin lapsellinen ja ilkeä. Tutustuin ihan vahingossa kolmisen kuukautta sitten ihanaan tyttöön. Sellaiseen ihmiseen, joka tuntuu tutulta, vaikka olemme tunteneet vain hetken. En ollut suunnitellut uutta suhdetta, rakastumista tai yhtään mitään muutakaan. Ajatuksissani oli olla yksin pitkään ja ajattelin, että en kykenisikään olemaan kenenkään kanssa. Mutta toisinpa kävi. Olen hyvin onnellinen, en rehellisesti muista olleeni edellisessä suhteessa tällätavoin onnellinen varmaan koskaan. Kun luopuu jostain, joka ei ollut edes hyväksi saa jotain parempaa ja ihanaa sen tilalle. Ainakin tässä tapauksessa.