- 1 / 3
- Taysturisti
- 12.4.2015 21:43
Hymyä huuleen homoisat ystävät.
Juhliessani kaapistatulon kymppisynttäreitä juolahti mieleeni muutama ajatus siitä, kuinka hyvässä ympäristössä olen saanut kasvaa homona - muutamista estyneistä henkilöistä yhteiskunnassamme huolimatta.
Saamme elellä suhteellisen mukavaa 10-lukua, jossa homous kuluu enenevässä määrin suomalaiseen arkipäivään/yhteiskuntaan. Vielä 13 vuotta sitten, tullessani itselleni ulos kaapista, en tuntenut ainuttakaan homoa. En uskonut, että työelämässä ja liikemaailmassa voisi elää ulkona kaapista. Puhumattakaan siitä, mikä valtava kirjo meitä on maailmassa, ja miten ihanaa seksuaalinen vapaus voi olla.
Kaikista matkan mutkista piittaamatta, voin olla onnellinen todetessani, että olen löytänyt lähelleni erityisen rakkaan ihmisen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Pidän sitä oman elämäni ihmeenä jollaista en osannut odottaa käyvän.
Toivotan jaksamista arkihuoliin ja kohdattuihin ennakkoluuloihin - murretaan ne yhdessä ja osoitetaan rakkautta avoimesti.
Lämpöä ja rakkautta ystävät!