Nuori homo isäksi?
Moi! :)
Oon 21-vuotias nuorimies, joka on alkanut miettiä elämäntilannettaan. En ole kouluttautunut, historiassani on rankkoja taisteluja itsensä ja ongelmiensa kanssa. Olen kuitenkin erittäin hyvin selviytynyt ja henkisesti vahva nykyisin. Käyn työpajalla, yritän olla yhteiskunnallisesti aktiivinen ja seuraan aikaani. Olen myös melko sosiaalinen ja olen pyrkinyt laajentamaan verkostoja ja kontakteja, osittain hyötymielessä ;)
Mutta siis...olen miettinyt erinäisiä ratkaisuja, vuosisuunnitelmia jne. Mua kiinnostaisi lähteä opiskelemaan jossain vaiheessa nuoriso-ohjaajaksi koska koen viihtyväni nuorten seurassa ja olevani jotenkin "pikkuvanha" ikäisekseni :D Viihdyn ihmisläheisessä työssä, olin työharjoittelussa joskus palveluammatissa. Ongelma koulutussuunnitelmassani on se, etten tiedä kuinka kauan koulutus kestää, missä se on ja, että olenko vielä valmis sitoutumaan siihen. Sen sijaan mua houkuttaisi kovasti vaihtoehto tulla nuorena isäksi! Tämä ei ole lapsellista innostusta vaan todellista puntarointia. Jos pitäisin vielä välivuoden ja katselisin rauhassa maailmaa omistaen varhaislapsuuden jälkikasvulleni. Saisimme ainakin viettää aikaa yhdessä ja rakentaa hyvän kasvuperustan. Myöhemmin lapsen kasvaessa voisin kouluttautua muksun ollessa pp-hoidossa/päiväkodissa. Suuri ongelma tässä on se, että olen homoseksuaali enkä kiinnostunut naisista vaan miehistä. Mistä löytäisin (mieluusti läheltä) hyvän äidin lapselleni. Ja kuinka valmis joku nainen olisi sitoutumaan tällaiseen projektiin. Ja mitkä olisi meidän keskinäiset suhteet ja sopimukset lapsen tapaamisoikeuksien ja mahdollisten elatusten jne suhteen. Pystyykö tällaiset hommat hoitamaan riidatta? Kaikista ideaaleinta olisi mielestäni joku sateenkaari/apilaperhe, jossa äiti olisi lesbo ja mahdollisesti seurustelisi naisen kanssa. Tällöin ei myöskään olisi "ilkeää" isäpuolta tai mitään muita skismoja...Ja miten sitten käytännön toteutus alussa, pitäisi varmaan tutustua hyvin kyseiseen naiseen, käydä testeissä, valmistautua hyvin jne. Siinäkin tulee helposti paineita...
Mitä mieltä olette mahdollisesta tulevasta hankkeestani? Älkää tuijottako liikaa nuoruuttani tai rankkaa historiaa. Olen asioita paljon miettinyt ja koen, että tarvin muutenkin muutosta elämääni. Pysyvyyttä, vastuunkantoa, rytmiä...Ehkä olen aikuistumassa? :D Kuinka teidän mielestänne homous ja isyys sopii yhteen? Ja erityisesti nuori mies isänä?
Kiitos vastauksistanne etukäteen! :)
Mun mielestäni ikä ei sinänsä ole este. Oot kuitenkin aikuinen. Itse olin 21-vuotias kun meidän poikamme syntyi ja koko maailman mittakaavassa ajatellen ei 21-vuotias ole erityisen nuori isäksi. Meidän kulttuurissamme vain on tapana lisääntyä myöhään. Jos tilanne olisi se, että sulle olisi jo tulossa lapsi, tsemppaisin sut pärjäämään. :)
Suunnitelluissa lapsissa on se hyvä puoli että asioita voi tosiaan suunnitella. Ei kukaan voi yhden nettikirjoituksen perusteella sanoa miten hyvä isä kenestäkin tulisi. Sellaisia juttuja joita miettisin on oma todellinen kyky kantaa vastuuta asioista. Siitä pitää olla kouriintuntuvia todisteita, pidemmältä ajalta. Jos sulla on rankka tausta ja oot ryhdistäytynyt äskettäin, vuosi sitten tai alle, ei sulla ole vielä todisteita siitä että pystyt pysymään suunnitelmissa silloinkin kun se ei ole kivaa. On kyllä alku siihen, enää tarvii osoittaa sen olevan pysyvää. Oma olo siitä että kyllä tämä on aina näin ei oikein riitä. Olot tulee ja menee ja olosuhteet muuttuvat. Kun käytät vuoden osoittaen että pystyt pysymään suunnitelmissa ja vuoden-pari puuhaten ja odottaen lasta, hänen syntyessään sulla on jo ammatti. Ja jotta voisit olla oikeasti sitoutunut lapsen hoitoon, pitää sun olla sitoutunut sen konkreettisiinkin puoliin ja pystyä rahoittamaan hänen elämänsä seuraaavat 18-vuotta skeittilautoineen, ratsastustunteineen kaikkineen, eikä se onnistu ilman työtä. Siksi sun pitää tehdä kaikkesi jotta voisit saada sellaisen.
Oma kouluttautuminen ja työnteko on yhtä lailla teko lapsen eduksi. Lapsilla on myös tapa jäljitellä vanhempiensa kulkemia polkuja omassa elämässään.
Pitää miettiä käytännön asiat. Millä rahalla hoidat ja vaatetat lapsen? Voitko tehdä sen niin, ettei hän joudu häpeämään itseään ja kotiaan, vaatteitaan, tavaroitaan? Missä asutte? Onko se hyvä ympäristö, millainen kaveripiiri lapselle siellä tulee? Millaisia sun kaverit, eli lapsen elämässä olevat muut aikuiset, ovat käytökseltään? Ei pidä koskaan ajatella, ettei lapsi huomaa tai ymmärrä sosiaalisia ongelmia, sillä lapset ovat antenni jotka ilmaisevat itsessään kaiken jonka vaistoavat aikuisista ympärillään, vaikkeivät osaisi vielä pukea sitä sanoiksi. Asioiden verbalisointikyky vie valtavan monta vuotta koska se vaatii kykyjä joita pienellä lapsella ei ole, mutta lapset ymmärtävät ihmisten mielialat jo paljon ennen kuin kävelevät, ja etsivät niihin syytä itsestään.
Samaistumiskykyä ja empatiantunteita ei pienellä lapsella taas juuri ole. Hän ei kykene samaistumaan vanhempiensa asemaan ja ajattelemaan, että olenpa nyt hetken hiljaa jotta isi saa levätä. Hän tahtoo mitä tahtoo juuri silloin kun tahtoo sen ja joka kerta aikuisen on oltava siinä, joko antamassa, tai kasvattamassa että nyt ei voi, kuitenkin läsnä kaiken aikaa, yötä päivää joka kerta.
Pieni lapsi kaventaa elämänpiirin pieneksi. Suomen kulttuurissa se tarkoittaa usein eristäytymistä omaan kotiin ja leikkikentän reunalle. Ei voi mennä minnekään missä lapsen ei ole hyvä olla ja sinnekin vain siksi aikaa kun hän jaksaa, hänen päivärytminsä mukaan. Ja sielläkin hänessä on kokoajan kiinni. Taaperoikäistä ei voi laskea silmistään hetkeksikään ja heidän pitämisessään tyytyväisinä on iso työ. Se on monta vuotta jatkuvaa elämistä jollekin toiselle itsensä unohtaen. Arki pienen lapsen kanssa on rankkaa. Aikuisia tulee ikävä.
Toisaalta, jos on riittävän kypsä todella tekemään sen kaiken ja luopumaan siitä mitä itse tarvii ja ymmärtämään, että on olemassa joku joka on tärkeämpi kuin minä, se on parasta mitä kenellekään voi tapahtua. Melkein poikkeuksetta vanhemmilta ihmisiltä kysyttäessä heidän elämänsä onnellisinta aikaa, he vastaavat sen ajan kun lapset olivat vielä pieniä.
Arjen pyörittämisen rankkuus riippuu toki lapsesta, mutta myös siitä millainen ihminen itse olet. Tarvitko omaa aikaa? Sitä sulla ei tule olemaan lapsen kanssa. Jaksatko olla jatkuvasti läsnä, hermostumatta ja aina turvallinen muuttumaton? Ilman sitä ei perusturvallisuudentunne koskaan kehity. Millainen tukiverkosto sulla on, jos et jaksakaan vaikka luulit? Tiedätkö millaista lapsiarki oikeasti on? Ootko pitänyt huolta nuoremmistasi, vaikka pikkusisaruksista?
Entä oma seksi- ja parisuhde-elämäsi? Jos sulla on lapsi, tuleva kumppani valitaan sen mukaan, mikä on lapselle etu. Aika harva ikäisesi homomies tahtoo itselleen kumppanin, jota tavataan lapsen ehdoin. Ootko valmis luopumaan treffailusta?
Käytännön asioissa lapsen hankkimiseksi en osaa neuvoa koska meidän perheeseen lapsi tuli tilaamatta. Mekin ollaan kyllä mietitty toista, eli ei se ihan kamalaa ole ollut. Tosin meitä on kaksi, ja tukiverkostot ovat hyvät. Opiskelut ja työssäkäynnit on hoidettu vuorotellen. Lapsella on myös äiti ja yhdet sitoutuneet isovanhemmat. Kyllähän lapsia on osattu aikuisiksi asti saattaa maailman sivu. Sitä en osaa sanoa monetko se on tehnyt onnellisiksi.
Kiitos kultainen viestistäsi :) Olen ketjun aloittaja, joka rekisteröityi...
Mä koen olevani ikäisiäni kypsempi jollain tavalla, en halua leuhkia vaan totean sen :D Monet 21-vuotiaat haluaa bilettää, sekoilla ja rakastella. Mullakin oli tuossa se vaihe, mutta se on nähty eikä jaksa enää kiinnostaa. Ja kauemmin on kytenyt tämä ajatus ja halu jo, mutta nyt se on tullut voimakkaana pintaan.
Ei kukaan tosiaankaan oikein voi nettikirjoituksen perusteella arvioida kenenkään kyvykkyyttä vanhempana. Ja se kyvykkyyskin on niin suhteellista, ei sitä voi mitata...Jokaisella meistä on erilaiset kasvatustavat ja rakkaus lasta kohtaan. Itse olen liberaalimman kasvatuksen kannattaja koska koen saaneeni liian autoritäärisen kasvatuksen ja jossain mentiin pieleen. Vapaamielisyyteni on elämänfilosofiani, mutta se ei toki tarkoita sitä ettenkö voisi tai haluaisi kantaa vastuuta elämäni tärkeimmästä ihmisestä. Koen, etten tarvitse todisteita miellyttääkseni muita...Elän omaa elämääni ja teen omat ratkaisuni. Ja tiedän omat rajani, kykyni ja kapasiteettini. Tällä hetkellä se on hyvä, parantunut merkittävästi. Olen toipunut hyvin traumoistani ja olen jo melkein eheä (kukaan ei ole koskaan täysin eheä). Tällä hetkellä minun ei tarvitse kantaa vastuuta kuin omasta elämästäni. Väitän, että sekin muuttuisi lapsen myötä enkä olisi enää niin välinpitämätön tietyissä asioissa. Tiedostan sen, että fyysiselle terveydelleni voisin tehdä jotain, ylipainoa on liikaa.
Mulla on vähän erilainen filosofia työelämän ja lapsen hankkimisen välillä mitä sulla :D Minä kokisin asian niin, että kun olen vielä näin energisessä vaiheessa, jaksan ja voin omistaa aikaa pienokaiselle, mun kannattaisi nimenomaan ensin hankkia lapsi ja sitten kouluttautua. Ymmärrän, että lapsen elämän rahoittamisen tarve kasvaa lapsenkin kasvaessa. Mutta uskonpa, että kun lapsi on päiväkoti-ikäinen niin olen jo koulutuksessa tai kouluttautumassa. Kaikkien korvaan "sossuvanhempana" eläminen ei solahda hyvin (ei oman äidinkään), mutta minä viittaan sille kintaalla. Minun elämässäni asiat, tilanteet ja suhteet ovat menneet näin. Teen kaikkeni, ettei lapseni tarvitsisi hävetä minua tai taustojaan. Olen valmis tinkimään, jotta lapsen on hyvä olla, siis jos tiukka paikka tulee. Tällä hetkellä asun kaupungin keskustassa, rauhallisessa kerrostalossa, josta on lyhyt matka kaikkialle. Tämä on kuitenkin pieni ja ahdasmielinen kaupunki ja suuntaan ehkä jossain vaiheessa Tampereelle. Haluaisin tarjota lapselle mahdollisimman suvaitsevaisen ja avarakatseisen ympäristön, joka koostuu monenlaisista ihmisistä. Sosiaalisia ongelmia mulla ei ole...vanha kaveri heivasi itse itsensä kuvioista pois koska ei hyväksynyt mua. Sen jälkeen olen saanut uusia ystäviä, osa on bailukavereita, joita haluan pitää loitommalla. Osa taas hyvin henkisiä ja tasapainoisia aikuisia, joilta voin saada tukea ja apua tarpeen tullen. Eräs on nainen, jolla on mt-tausta kuin mullakin, mutta hän on onnistunut
kasvattamaan kaksi tasapainoista nuorta.
Ja olen valmis tinkimään omista mukavuuksistani ja omistamaan aikaa lapselle. Tiedän, että se ajatuksenakin jo tuntuu hieman raskaalta, mutta olen valmis kestämään senkin. Lapsi todellakin voi tahtoa mitä tahtoo, mutta osaan myös uhmaiän tullen olla antamatta periksi. Ja olen valmis yöheräämisiin...voi olla, että jos isäänsä tulee niin on kova valvottamaan :D
Aion pitää huolen siitä, että mulla on luotettavia ja turvallisia ihmisiä läsnä tämän projektin ohessa. Lapsi tulee tutustumaan ajan mittaan sukulaisiin ja aion kasvattaa hänet siihen, että perhe on tärkeä yksikkö ja voimavara. Jos jonnekin lapsen kanssa lähden, paikka voi olla todennäköisesti ihan vaan mummula tai isomummula. Ei mulla sen suurempia hinkuja ole...ja jos ystäviä kutsun niin kerron tietysti, että menen muksun ehdoilla ja mieluusti minun luonani kohtaamiset. Ja lasta tulen vahtimaan kuin haukka :)
Olen aktiivinen ihminen, jonka niin sanotusti ei tarvitse ladata akkuja. Pirteä puurtaja, joka jaksaa pyörittää montaakin projektia. Ja ehdottomasti sitä tärkeintä <3 Luonteeltani olen lempeä, joustava ja rauhallinen. Perusturvan tarjoaminen ei liene siis ongelma. Mulla on hyvä tukiverkosto äidin puoleisessa suvussa, voin luottaa heihin jos vaikka sairastun. Mulla ei ole sisaruksia...Tuleva kumppani tullaan valitsemaan ehdottomasti lapsen edun mukaan. Jos sellaista haluan niin turvallinen, miehekäs ja rauhallinen mies vetoaa meikäläiseen ;) Ja haluaisin hänet osaksi lapsen elämää jos hän on siihen valmis ja halukas. Joutunen etsimään siis reilusti itseäni vanhemman kumppanin, jota siis en välttämättä ainakaan alkuvaiheessa tarvitse tai edes kaipaakaan.
Niin...jos olen valmis tajuamaan tuon kaiken niin ehkä hetkeni on oikea? Etsin vain kovin samassa tilanteessa olevaa mieluusti lesbonaista, jolla olisi samat pyrkimykset ja asuisi Pirkanmaalla. Mistä voisin löytää hänet? Tarkoituksenani olisi mennä Sateenkaariperheiden järjestämälle luennolle Monitoimitalolle 3. pvä opiskelemaan tärkeää asiaa. Sieltä voisin saada kontaktia?
Mielestäni kaikki lapset ikään, sukupuoleen, ihonväriin, uskontoon ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta ovat ärsyttäviä pikku paviaaneja, jotka rääkyvät korvaani bussissa vaatien karkkia, ja joita vanhemmat eivät koskaan osaa komentaa.
Itselläni on toisaalta aivan loistava lapsonen; Airedalenterrieri, uros, iso kuin piano (ison sakemannin kokoinen, mutta rotevampi), joka tunkee kielensä korvaani joka aamu herätessäni, levittää trimmaamattomana irtokarvaa koko huoneiston täyteen, paskoo välillä keittiön lattialle kun on maha pipi, nukkuu pää tyynyllä minun puolellani parisänkyä jalkeilla ollessani tulostaen älyttömän määrän karvaa lakanoihin, pyyhkii hännällään innostuessaan kaikki kupit kahvipöydältä, haukkuu postinkantajaa ja ulisee ja itkee jos yläkerran kääpiövillakoiratytöllä on juoksu päällä.
Hmmm...
Make your own decision...
Kyllä mä taidan olla jo päätösprosessissani aika finaalissa. Kohta pitää siirtyä sanoista tekoihin...;)
Toivotaan, että laki menee läpi. Itse oon ainakin riehunut Facebookissa ja lisännyt paineita...:D
Olen heteroavioliitossa oleva heteroäiti - voi luoja, mitä nimihirvityksiä. Sain ensimmäisen lapseni keinohedelmöityksellä lapsettomuushoitojen seurauksena ollessani 23-vuotias. Nyt minulla on neljä lasta ja täytin juuri 38-vuotta.
Mitään muuta en osaa sinulle sanoa, kuin että en ollut ikäni puolesta täydellisen kypsä ja hyvä vanhempi silloin, enkä ole sitä nytkään. Vanhemmuus on hyvin pitkälti selviytymiskamppailua 24/7, ja voin vain toivoa, että huomenna eduskunta ymmärtää äänestää sen tukemisen puolesta.
Kiitos Miritza hyvästä viestistäsi :)
Olen 3 lapsen homoisä, tosin seuraavaksi odottelen jo lapsenlapsia eli vähän on tullut jo tämän maailman menoa seurattua.
Rohkaisen mieluusti sinuakin ryhtymään isäksi, koska se on ollut ainakin minun kohdallani yksi elämäni upeimpia juttuja. Tällä palstalla muuta väittävät henkilöt ovat syystäkin kateellisia. Itselläni ei ole ollut koskaan mitään ongelmia lasteni äidin kanssa, mutta asiat eivät mene suinkaan aina näin hyvin.
Eräs ystäväni sai sopimuslapsen lesbonaisen kanssa. Nainen löysi kuitenkin kesken prosessin itselleen puolison, mitätöi yksipuolisesti aiesopimuksen ja ryöväsi syntyneen lapsen itselleen ja puolisolleen. Isän yrittäessä saada tavata lastaan alkoi armoton isän mustamaalaus ja valehtelu kaikissa viranomaisissa sekä lapsen vierottamistoimet isästään mitä julmimmin käytettävissä olevin keinoin.
Seurauksena oli vuosien verinen oikeustaistelu kaikesta mahdollisesta lapseen liittyvästä, kariutunut lesbosuhde ja kolme psykiatrisen hoidon tarpeessa olevaa yksinäistä, itsensä näännyksiin taistellutta aikuista sekä pieni lapsi tämän kaaoksen keskellä. Ei ihme, että adoptio ym. oikeuksien vastustajia riittää, koska tämäkin tapaus on tullut suomalaisten poliitikkojen tietoon.
Ennen kuin alat suunnitella yhteistä lasta esim. lesboparin kanssa, hanki asiasta mahdollisimman paljon tietoa ja tutustu tulevan lapsesi äitiin todella huolella. Kaikki sopimukset kannattaa tehdä lakimiesten kanssa kumpaakin osapuolta koskien. Kaikki lapseen liittyvä ratkaistaan myöhemmin lapsen etu -näkökulmasta, jolloin aikaisemmin tehdyillä aiesopimuksilla on melko vähäinen painoarvo, sekin on hyvä tietää. Oma neuvoni on: elllet löydä hyvin luotettavaa naista, johon myös tutustut riittävästi etukäteen, älä tee lasta hänen kanssaan. Riski tulla vieroitetuksi lapsestaan elämäntilanteiden muuttuessa on suuri ja lapsesta luopumisen tuska on miehellekin hyvin raastavaa. Lapselle vanhemman menetys voi olla katastrofi.
Kommenttini tarkoitus ei ole lytätä lapsihaaveitasi. Toivon vain, ettet joudu nuorena ihmisenä heti elämäsi pahimpaan kriisiin. Lapsen hankintaprosessissa ei innostuksen sokaisemina yleensä koskaan osata huomioida etukteen kaikkea tarpeellista ja välttämätöntä. Jotta sinä onnistuisit varmimmin omien haaveittesi toteuttamisessa, kysele aktiivisesti lapsen jo hankkineilta eritysesti siitä, mitä kaikkea prosessissa voi mennä pieleen. Yleensä tällaista pessimististä lähestymistapaa ei muissa yhteyksissä suosita, mutta lapsenhankinta-asiassa se on mielestäni aivan välttämätöntä.
Et ole liian nuori isäksi etkä kasvattajaksi. Oma motivaatiosi ratkaisee, miten hyvin onnistut. Luonto opettaa nuortakin isää yllättävän paljon. Vanhemmuus on sisään rakentuneena meidän kaikkien - homojenkin - geeneissä miljoonien vuosien prosessoitumisen tuloksena. Vanhemmuuteen pätee myös tämä: mitä monimutkaisempaa lapsen saaminen lähtökohtaisesti on ollut, sen parempia vanhempia lapsi saa. Niinpä homot ja lesbot ovatkin adoptiovanhempien ja pitkällisestä lapsettomuudesta kärsineitten vanhempien ohella yhdet maailman tunnollisimmista vanhemmista.
Siitä siis vaan...
Pidän aika epätodennäköisenä sitä että vaikka alkaisit puuhata lasta heti, sulla olisi käärö sylissäsi vuoden kuluttua. Sopivan äidin etsiminen vie aikaa. Tutustuminen häneen vie aikaa. Lapsen alulle saattaminen voi käydä nopeasti tai se voi viedä kuukausia tai olla onnistumatta koskaan. Lapsi on kohdussa 9kuukautta. En näe mitään syytä mikset käyttäisi tätä aikaa hyödyksi, vaikka jäisitkin lapsen kanssa kotiin sitten kun hän on olemassa. Ja vaikka hän olisikin sylissäsi ensi vuoden marraskuussa, siihenkin on aikaa tehokas vuosi. Silloin sulla on jo vuosi opiskeluja takana ja vähemmän aikaa palkkatyöhön kun menet uudelleen opiskelemaan lapsen ollessa isompi. Tai jos projekti vie enemmän aikaa sulla on jo ammattikoulutus. En näe yhtään syytä mikset menisi kouluun nyt jos sun pitää se kuitenkin se tehdä. Ei lapsen tekeminen vaadi lomaa, vaikka kotona oleva pieni lapsi vaatiikin kotivanhemman.
Kiitos jälleen vastauksista :)
Ja kiitos myös tuesta, etten olekaan ihan omituinen tai kummallinen nuori homo, joka haluaisi jo kovin tulla isäksi. Haluaisin todellakin jo löytää samassa tilanteessa olevan naisen ja tutustua häneen. Tosin vauvakuume on jo niin paha, että tuo jakso tulisi varmaan olemaan lyhyt, mutta intensiivinen. Lisäksi kolmas päivä keskiviikkona ois tarkoitus lähteä Tampereelle Monitoimitalo 13:een Sateenkaariperheiden luennolle vilkaisemaan ja kuulostelemaan. Ehkä sieltä saan jotain avuja ja vinkkejä.
Ja tiedän, ettei se tapahdu hetkessä, poks lapsi on tässä. Olen miettinyt myös mitä voisin raskausajan tehdä. Ja tullut siihen tulokseen, että se olisi henkisen valmennuksen ja sosiaalisten suhteiden aikaa. Laittaisin itseni mahdollisimman hyvään "isäkuntoon" :)
Vauvakuume on tosi huono juttu ja pitäisi malttaa, hyvä puoli jos on homomies on se ettei sitä asiaa saa järkevästi nopeasti eteenpäin.
Ei se ikä aikuisena ole niin iso juttu etteikö voisi hyvä vanhempi olla, mutta olisi tärkeää että lapsella olisi turvaverkkoa enemmänkin. Ehdottaisin että muutat vaikka sinne haluamaasi tampereelle ja asut vähän aikaa samalla vaihtoehtoja etsien. Jos lapsi syntyy jo ensi vuonna on se minusta vähän liian aikaista, parempi tehdä mahdollisimman selväksi kaikki jolloin voi rauhassa sitä vauvaa hoitaa, ettei tule ihmissuhde draamaa tms.
Ymmärrän näkemyksesi...kiitos ^_^. Mielestäni tämän asian pitää olla yhdistelmä tunnetta ja järkeä.
> Ja kiitos myös tuesta, etten olekaan ihan omituinen tai kummallinen nuori homo, joka haluaisi jo kovin tulla isäksi.
Et ole ainoa, ja onneksi nykyään asiasta on alkanut syntyä keskustelua. Minäkin tiesin aina olevani hyvä isä ja nyt sitten se on mahdollista. Jos tahdot lukea lisää, kurkkaa blogiani täällä Ranneliikkeessä tai laita vaikka yksityisviesti.
Homo-Henkka, musta olisi kiva kuulla miten asia etenee. Sateenkaariperheitä on muitakin ja yhteisössä on ihmisiä jotka ovat halukkaita tukemaan. Itse oon ollut hämmästynyt sen tuen määrästä mitä ollaan valmiita antamaan kaikissa käytännön asioissa tuntemattomille ihmisille. Eikä se että varoittelen etukäteen tarkoita sitä että mua kiinnostaisi tuomita myöhemmin, vaikka juuri kaikki se menisi vikaan mistä varoitin. Ennen kaikkea mä oon mielummin tukena kuin nurkassa jupisemassa että sun ei olisi pitänyt, jos käykin vaikka niin että lapsi on vammainen ja arjessa tarvii apua. Aina voi kertoa, ja sitten kukin auttaa siinä missä osaa, kun liikkuvia osia on paljon.
Sille nyt ei oikein voi mitään jos lapsi syntyy vammaisena. Yhteiskunta kuitenkin auttaa jos tulee ongelmia ja maksaa ainakin toimeentulotukea korotettuna jonka pitäisi olla riittävä ettei lapsi kärsisi.
Paras tietenkin olisi parantaa todennäköisyyksiä että lapsella menisi hyvin mutta yhteiskunta viimeistään turvaa lapselle ihmisarvoisen elämän.
Ei se ikä katso vanhemmuutta, mutta maltti on valttia.
Heippa Henkka!
Tuohon toiseen vauvakuume-ketjuun jo vastasinkin... Olen siis lesbonainen ja mielelläni ryhtyisin vanhemmuuskumppanuuteen jonkun homomiehen kanssa, jonka kanssa kemiat ja arvomaailma muutenkin kohtaa. Jos tilanne on sun kohdalla vielä ajankohtainen, niin vois toki olla yhteyksissä...
Moi kaikille! :-)
Projekti on ollut jäissä jonkin aikaa koska tässä tuli aika paljon kaikkea pienen ihmisen kannettavaksi. Pientä burn outia ja stressiä...Haluan olla tietoinen, että olen paineensietokykyinen joten olen alkanut unhoittaa tätä haavetta vaikka se syvällä vieläkin on.
Tarkoituksena ois muuttaa jossain vaiheessa mahdollisesti Pohjanmaalle opiskelemaan, mahdollisesti Seinäjoelle tai Kokkolaan. Uudet piirit, uudet mahdollisuudet jne voisi tehdä hyvää. Ja oppisin vielä paremmin kantamaan vastuuta ympäristöstäni.
Olen myös miettinyt sellaista mahdollisuutta, että voisin kyllä olla osa-aikaisä, mutta se voi mennä liialliseksi säädöksi...
Mietitään, mietitään...