- 1 / 4
- hydra
- 9.11.2013 18:17
Olen 40-vuotias mies ja minua on vaivannut jonkinlainen oman identiteettini epämääräisyys jo lapsesta alkaen.
Olen elänyt heterosuhteissa aikuisuuteni ajan, välillä ollut yksinkin. Naissuhteissani olen kärsinyt epävarmuuksista ja epäilyksistä, ajoittain on tuntunut siltä etten ole nyt oikeassa suhteessa itselleni. Miessuhteita minulla on ollut muutamia lyhyitä, lähinnä pelkkää seksiä.
Ongelmani identiteetin kanssa ovat lähinnä
- Viehätyn naisten ulkonäöstä, mielestäni naiskumppanini ovat olleet/ovat kauniita. Yhteiselokin on sujunut helposti, tosin luulen että olen kohtalaisen ns. helppo ihminen.
- Toisaalta naisten kanssa seksin harrastaminen on ongelmallista, koska suurin osa naisista joiden kanssa olen ollut suhteessa, ovat hyvin passiivisia sängyssä ja odottavat minun vievän tilannetta. Olen myös kohdannut miellyttäviä poikkeuksia mutta harvoin.
- En pidä miesten ulkonäöstä, miehet ovat karvaisia ja hassun näköisiä. Homomiehillä on usein korostetusti lyhyet hiukset, parta jne.
- Pidän seksistä miesten kanssa, koska miehet haluavat usein viedä tilannetta tai ainakin eivät käy selälleen makaamaan ja odota minua tekevän kaikkea.
- Usein miellän itseni naispuoliseksi mutten kuitenkaan pidä itseäni transsukupuolisena. Tästäkään en ole varma. Mielestäni tämä liittyy minulla ainoastaan seksiin, ei muuhun elämään. En esimerkiksi juurikaan harrasta ristiinpukeutumista eikä vaatteilla tunnu olevan minulle fetissiarvoa. Seksissä miehen kanssa haluan kuitenkin, että olen passiivisempi osapuoli (btm) enkä halua olla aktiivinen (top).
Kasvoin normaalin foobisessa ympäristössä ja epäilen, että näiden ongelmieni juuret ovat siellä. Eli mikä tässä mättää? Mistä löytyisi se top-kaveri, jolla olisi omaa silmääni miellyttävä ulkonäkö ja joka ei panisi pahakseen minun ... öh ... transuilua? Hyviä ideoita kaipaisin ja mahdollisesti kysymyksiä joita voisin itsekseni miettiä.