Avioliitto-ohjeita
Kolumni on otsikoitu: "Älä kuvittele, että naista ei voi ymmärtää".
Jos eri sukupuolta olevissa liitoissa kuvitellaan, ettei kumppania voi koskaan ymmärtää, niin sen kautta nuo huikeat avioeroprosentit tulevat jotenkin tajuttaviksi. Tästä voidaan jatkaa: samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla tällaista ymmärtämisestettä ei pitäisi olla. Lesbo- ja homoparien yhteiselämä sujuu siis kuin tanssi, vai sujuuko?
samaa sukupuolta olevien parisuhdetta vaikeuttaa yhteiskunnan olot jotka eivät kannusta samaa sukupuolta olevia parisuhteeseen kuten erisukupuolta oleville, sekä tietty se että en usko suomessa kauhean monen joutuvan epämieluisaan tilanteeseen jos pitää kädestä eri sukupuolta olevaa henkilö, mutta jos on samaa sukupuolta saattaa joku tehdä muutakin kuin haukkua hinteiksi tai lyömällä raamatulla päähän. sekä tietty se että jos työpaikalla tiedetään ihmisen asuvan parisuhteessa omaa sukupuolta olevan kanssa niin tulla kiusaamista ja/tai potkut jolloin tulee masennusta yms sekä tietty rahatilanne huononee joka vaikuttaa tuhoisasti parisuhteeseen koska suurinosa parisuhteen riidanaiheista on raha asiat.
mutta muuten onhan se helpompaa kun ymmärtää todennäköisesti omaa sukupuolta olevaa paremmin ja kun ei ole lapsista huoli niin sekin on hyvä asia, tosin jos adoptoi tms niin sitten tulee samoja ongelmia ja yhteiskunnan takia jopa enemmänkin kuin eri sukupuolta oleville pareille. tietenkin jos on lapsia niin vaikeampi erota mutta ei se ole hyvä asia jos parisuhde ei toimi lastenkaan kannalta pidemmälle katsottuna.
Juhani,
Meillä ainakin sujuu kuin tanssi.
Minä olen aikanaan pakosta käynyt edesmenneen (rauha hänen sielulleen) Åke Blomqvistin tanssikoulun (KadK:ssa) ja puolisko perinneylpeänä joskus treenannut niitä skottilaisia kansantansseja, joissa tanssitaan maahan ristiin aseteltujen "Claymore" -miekkojen ympärillä kiltti päällä.
Valitettavasti Chachachaan/Twistin ja esim. "Scottish Reelin" askelkuviot eivät aina osu ihan yhteen, joten varpaille astumista ja kantapäiden tallomista on tapahtunut paljonkin. Ja usein.
Silti. Olen nyt opetellut "Scottish Reelin", ja ainakin viimeksi Skotlannin kansallispäivää juhliessamme kaikki meni ihan putkeen.
Ai joo. Tämähän pätee tietenkin myös koko muuhun avioelämäämme ;-D
No meillä ainakin saadaan riita aikaiseksi milloin mistäkin pikkuasiasta vaikka miehiä molemmat ollaan. Tässä valossa usein kuultu väite "mies ja nainen täydentävät toisiaan" tuntuu liippaavan aika läheltä totuutta...
Kyllä maailmaan tutkimuksia mahtuu vaikka minkälaisia, omaa päättely- ja havainnointikykyäkin kannattanee hyödyntää tässäkin asiassa. Niistä tutkimuksista sitten poimitaan usein vain ne jotka sattuvat miellyttämään.
Mun on vaikea uskoa, että kumppanin sukupuoli tekisi parisuhteesta onnellisempaa millään muulla tavalla kuin sillä, että on onnellista voida itse valita se sukupuoli jonka edustajan kanssa haluaa olla. Heteroilla on vain tapana laittaa kaikki kumppaninsa ärsyttävät piirteet sukupuolen piikkiin. Meillä homoilla ja lesboilla tai samasukupuolisessa suhteessa elävillä bisseillä ei oo sitä vaihtoehtoa, niin on pakko tyytyä syyttämään toista ihan vain yksilönä. Itse jos tahdon joskus pehmentää syytöstä, saatan syyttää kumppanin etnistä taustaa. Jos ei tykkää appivanhemmistaan niin niidenkin piikkiin voi tietysti laittaa kaikenlaista, jota ei homona oikein sukupuolen piikkiin kehtaa laittaa. ;)
Peten linkittämästä Hesarin jutusta tykkäsin kovasti. Itse tiedän, että ihan ensimmäisenä oma kumppanini ihastui mussa ulkonäköni, muutamiin ulkoisiin piirteisiin. Se ei ollut salaisuus. Niiden vuoksi hän etsi mut lopulta uudelleen käsiinsä ja halusi treffeille, vaikka ekalla kerralla nähdessämme emme olleet puhuneet ja mä olin ollut toisen oma. Myöhemmin sairastin vakavan veritaudin parisuhteemme aikana. Kiiltokuva minusta varmasti särkyi sen aikana. Mies pysyi vierellä kun olin mustelmainen ja turvonnut, oksentelin hänen päälleen, pitkin sohvia ja sänkyjä ja hän siivosi, konttasin lattioilla ja hän tuki minua, jotta pysyn pystyssä vessanpytyllä. Eikä sairaus kestäny päivää tai viikkoa, vaan kuukausia. Hän oli 21-vuotias, ei ollut lainkaan varmaa selviänkö elossa ja minä olin välillä vihainen, kipukohtausten aikana hikoilin, kiukuttelin ja huusin hänelle, olin paljosta katkera ja valtavan väsynyt, ja samalla kadulla jossa asuimme, ihan muutaman talon päässä oli iso homojen ykerho, jossa hänelle olisi ollut seuraa milloin vain, niin tervettä, kaunista ja seksikästä kuin itse haluaa valita. Mutta joka ilta hän valitsi minut ja tilanteen jossa elimme.
Me menimme naimisiin kun parannuin. Mun ei oo tarvinut koskaan pelätä että hän jättäisi minut pinallisten asioiden vuoksi, koska hän valitsi mut silloin kun olin hänen edessään alasti tavalla, jossa ei ole yhtään seksiä. Minusta rakkaus ja luottamus ovat puhtaimmillaan silloin, kun voi tulla täysin hyväksytyksi juuri niin inhimillisenä kuin on.
Kyllä mä oon törmänny homo- ja bimiehiin jotka sanoo "miehet on sitä tai tätä", siis selvästi pettyneenä tai paheksuen.Oudoltahan tuo vähän tuntuu. Liekö sitten niin että ollaan olevinaan naisia henkisesti silloin?
