Monin tavoin pihalla

Sydän lyö tuhatta. Vaikka kirjoitan nimimerkillä on hirvittävän vaikeaa aloittaa tätä tarinaa. Mutta.

Ensimmäiset fantasiani seksin saralta olivat naisista. Suureksi hämmästyksekseni aloin kuitenkin seurustelemaan miehen kanssa. Mulla ei nuorena tullut koskaan mitään kriisiä siitä, että olisin lesbo, mutta ajatus heteroudesta pisti pitkäksi aikaa oudon olon päälle. Jostain syystä miehet tuntuivat kuitenkin ok:lta vaikka aina tuntui että jotain on vajaata. Nyt päälle nelikymppisenä takana on kaksi pitkää miessuhdetta sekä perhe. Pääasiallisesti olen seurustellut aina miesten kanssa, joitain kokemuksia naisista on kuitenkin tullut.

Olen määritellyt itseni heteroksi jolla on biseksuaaleja fantasioita (ja ohimeneviä naisihastuksia)

Viimeisten vuosien aikana tilanne on kuitenkin alkanut vaivata ja olen ahdistuneena tajunnut sekä heteroliittoni olevan aikalailla huono kaikin tavoin, että tulkitsevani itseäni eri vinkkelistä kuin ennen. Läheisyys on se, mistä oikeastaan miesten kanssa seksissä pidän eniten. Kuitenkaan en oikeasti muista ikinä kiihottuneeni yhdenkään miehen vartalon näkemisestä - sensijaan useiden naisten kyllä. Eroottisia unia olen viimeaikoina nähnyt lähinnä vain naisista ja kaupungillakin katselen vain naisia.

Ihastuin valtavasti ystävääni talvella, mutta kyseessä oli hyvin yksipuolinen tunne jota huomionkipeä ystäväni ruokki mm. lähettelemällä minulle alusvaatekuvia itsestään tarkoittamatta sillä sen enempää. Se, mitä itse määrittelin suhteeksi oli ystävälleni joku kokeilu jota hän ei halunnut eikä halua jatkaa. Olimme sängssä kerran ja se oli lähinnä omituista johtuen kai pitkälti siitä, ettei tuo toinen osapuoli oikeasti tainnut välittää sen paremmin naisista kuin minustakaan.

Olo on ahdistunut ja epätietoinen enkä oikein tiedä mistä päästä tätä nyt alkaa selventämään. En haluaisi erota vain jonkin oikun takia, semminkään kun mukana on myös lapsia, mutta toisaalta en tiedä voinko oikeasti sulkea silmiänikään näille tunteille.

Äh. Kun tietäisi mistä päästä tätä lähteä ratkomaan ja missä. Ja kenen kanssa. Jotenkin on vaan epätoivoinen ja yksinäinen olo.

Aivan sama tunne tuon sydämen tykytyksen kohdalla. Rekisteröidyin, meinasin kirjottaa, mutta jänistin sen takia, että monesta keskustelusta on tullut tunne, että jotkut täällä kirjoittelevista tuomitsevat sellaiset, jotka eivät tiedä missä mennään oman itsensä kanssa. Tai sitten kaltaisteni ongelmien kanssa painijat joutuvat ristituleen, mene ja tiedä. Mutta jospa nyt otan harppauksen kohti tuntematonta ja menen itse asiaan.

Teen paljon itsetutkiskelua ja pohdiskelen asioita oman pääni sisällä, mutta en silti osaa sanoa, olenko vain kokeilunhaluinen vai olenko oikeasti bi. Samaa sukupuolta edustavat ihmiset ovat olleet ihastuksia teinistä asti, mutta sysäsin kaikki sellaiset ajatukset sivuun, koska eihän nyt minusta voisi tulla lesboa. Sehän olisi vallan kielteinen asia, ainakin sen perusteella, miten minut on kasvatettu; "Homot ja lesbot on ällöttäviä."

Tästä huolimatta en itse ollut ahdasmielinen kovinkaan kauan. Vuosien kuluessa romanttiset ajatukset naisista olivat yhä voimakkaampia ja jossain vaiheessa myönsin itselleni, että tunnen selvää vetovoimaa naisia kohtaan, vaikka tässä vaiheessa olin ollut heterosuhteessa jo muutaman hyvän vuoden. Parin vuoden painimisen jälkeen aloin vihdoin hyväksyä asiaa, vieläkään se ei ole asia, josta ensimmäiseksi ihmisille mainitsen, mutta jos se tulee puheeksi, en kiellä sitä. Sanon olevani bi. Toisaalta kuitenkin, vaikka pitkäkestoiseen suhteeseeni ei kuulunut lapsia, moraalini ei antanut minulle vapautta lähteä etsimään itseäni mikäli olisin sitoutunut, siispä lähdin eri teille.


Perustan väitteeni bi-seksuaalisuudestani siihen, että missään vaiheessa en kyennyt tai halunnut luopua naisfantasioistani. Nykyään en edes halua kieltää tätä asiaa, haluan olla naisen kanssa ja sillä hyvä.

En osaa sanoa onko tästä mitään hyötyä rosomentille, mutta vähän samanlaisia ajatuksia on omassa päässä pyörinyt useamman vuoden.

Kiitos Lumikko.

En tiedä. Oikeasti en tiedä. En ole kovin ylpeä tunteistani tai teoistani, mutta toisaalta se, että kuviossa on myös mukana lapsia tekee tilanteesta sellaisen, että en ihan ensimmäisestä fiiliksestä ole halunnut suinpäin rynnätä hajoittamaan lastenkaan perhettä.

Kovasti kaipaisin vertaiskokemuksia muilta itsensä kanssa hapuilleilta miten he varmistuivat omasta identiteetistään. Anyone?

Mulla oli vähän samoja ajatuksia vuonna 2009 kun tänne kirjauduin.Elin miehen kanssa ja mietin eroa pitkään.Oon aina tiennyt että tykkään naisistakin.Monta ihastusta tullut nuorena koettua,pari kokemustakin naisista seksin saralla.
Yritin kovasti löytää syytä millä lähteä kunnes vaan lähdin kun ei homma toiminut,olinhan miettinyt asiaa jo pari vuotta.

Nyt asiat on onneksi hyvin, asun miehen kanssa ja meillä on poika.Mieheni tietää mun bi ajatuksista eikä hän mitenkään ole asiaa vastaan(kuten exä oli).
Näin jälkeenpäin ajateltuna eroani niin halusin niinkuin pitää sitä bi-asiaa syypäänä eroon, vaikkakin se ihminen vaan oli niin väärä mulle ja ei ollut yhtään samalla planeetalla kuin minä.
Vähänkuin:"hei mä haluun eron kun olen bi" ;D Mutta se ei ollut sitten kuitenkaan se suurin syy...
Eletäänhän yksiavioisessa yhteiskunnassa kylläkin mutta kyllä mä olen sitä mieltä että kumppanin pitää ymmärtäää ainakin jollain tasolla toisen taipumusta että ei heti laiteta maan rakoon kun kertoo että hei mä oonkin jotain muutakuin hetero.Mulla kävi hyvä tuuri kun löysin miehen joka ymmärtää sitä asiaa.
Toivottavasti jokaiselle ois sellainen ihminen olemassa:)

Joo en minäkään kiellä asiaa jos puheeksi tulee,ei ole tarvetta sitä piilotella.
Olen kanssa päättänyt vaikkakin elän nyt todella hyvässä parisuhteessa että haluan vielä joskus tuntea naisen ihollani.Eikä kotonakaan ole oltu sitä vastaan.Ja sitten se tapahtuu kun oikea henkilö tulee vastaan:)
Se että pitäisi olla joko lesbo tai hetero,eikä välimuotoa ole niin en allekirjoita.Miksi ihmiset pitäisi lokeroida joka asiasta.Jokainen tekee niinkuin haluaa ja vaikka voi keksiä ihan oman nimen sille mikä on-jos haluaa tulla nimetyksi:D
Ehkä liikaa ihmiset miettii sitä että" mikä mä oon" ja mitä muut miettii että "kuka ja mikä toi on"pitäiskö meijänkin olla vaan omia itseämme eikä miettiä liikaa?
Ollaan ylpeitä siitä että meillä on mahdollisuus joka suuntaan;D versus heteroilla!

rosomentin otsikko Monin tavoin pihalla kuvaa hyvin omaa tilannettani. Olen itse jo vuosia miettinyt onko miessuhteet sittenkään minun juttuni. Kun ajattelee miessuhteita näin jälkikäteen, niin enemmäkin olen pitänyt miehiä "seuralaisina". Koskaan en ole tuntenut halua heitä kohtaan, enkä sen suuremmin fantasioinut miehistä. Kuitenkin menin miehen kanssa naimisiin ja lapsiakin tuli.

Eron jälkeen ajattelin viettäväni loppuelämäni yksin, koska en todellakaan ollut kiinnostunut uudesta suhteesta miehen kanssa. En osannut kuvitella itseäni edes treffeille miehen kanssa ja mietin mikä minussa on vikana. En tietenkään voinut tunnustaa edes itselleni haluavani olla naisen kanssa, vaikka ihastuksia ja fantasioita naisista on ollutkin, niin ajattelin niiden olevan ohimeneviä. Mutta mitä enemmän asiaa mietin, tajusin olleeni ihastunut samaan sukupuoleen jo teininä. Ja eihän ohimenevä asia voi yli kahtakymmentä vuotta kestää..

Olen painiskellut tämän asian kanssa paljonkin, varsinkin kun itselläni on myös lapsia. Olen kovasti miettinyt mitä mahdollinen parisuhteeni naiseen aiheuttaisi heidän elämälleen. Ensin ajattelin, etten halua heitä kiusattavan oman valintani vuoksi. Mutta nyt ajattelen, että myös minulla on oikeus olla onnellinen omassa elämässäni. Vaikka olenkin äiti, olen myös muutakin.

Palaten tuohon kirjoittamaasi otsikkoon, niin olin monen monta vuotta aivan pihalla. Välttelin katsomasta ja kuuntelemasta itseäni ja omia halujani. Ajattelin lapsille kaiken olevan parempaa, jos heillä on ehjä perhe. Mutta nyt tiedän olevani parempi äiti heille, kun olen päässyt huonosta liitosta eroon ja saan olla ihan oma itseni. En ole koskaan ollut naisen kanssa, mutta en myöskään tule olemaan miehen kanssa tulevaisuudessa. Liittoni ei siis kariutunut fantasioihini, vaan omaan mahdottomuuteensa. Nyt nautin tilanteesta, kun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä katsoessani naisia tai haaveilevani heistä. Minun ei tarvitse perustella omia mieltymyksiäni tai halujani kenellekään. Saan vapaasti olla oma itseni ja katsella mitä maailmalla on tarjolla.

Ihminen ei voi tunteilleen mitään.. Jaksamisia sinulle rosomenti..

Ihan saman asian kanssa olen minäkin paininut jo vuosia, olen nyt yli nelikymppinen. Olen ollut parikymmentä vuotta parisuhteessa miehen kanssa ja minulla on lapsia. Maailma meni sekaisin kun ihastuin yhtäkkiä naiseen noin kahdeksan vuotta sitten, ja meillä oli pitkäkestoinen etäsuhde, joka on nyt kuitenkin ohi. Silti tämä asia ei mene ohi kohdaltani. Jos asiaa haluaa määritellä, niin koen olevani biseksuaali, en hetero.

Tarkemmin ajatellen olin varmaan ollut jo teini-iästä asti kiinnostunut naisista, ja naisvartalo on se joka minut sytyttää. Jotenkin vaan menin siihen heteroelämään silti. Nyt en voi olla miettimättä onko minulla enää heteroliitossa annettavaa, vaikka seksi on ihan hyvää mutta tunnen etääntyväni koko ajan puolisostani, muistakin syistä kuin tästä. Tuntuu myös, että olisin sen velkaa itselleni, että antaisin vielä itselleni mahdollisuuteen suhteeseen naisen kanssa, vielä kun olen kuitenkin näinkin nuori. En haluaisi olla sitten vanhempana pettynyt itseeni ja elämääni. Mutta lasten takia päätös vaan pelottaa ja ero muutenkin, ihan kamalasti.

Jos haluat, juttelisin mielelläni kanssasi vaikka kahden kesken, rosomenti. Ehkä voidaan ratkoa tätä jotenkin yhdessä eikä aina vaan yksin omassa päässä. Tämä ei ole tästä mihinkään muuttunut itse pähkäilemällä, eikä se täällä kotona pysymällä tule muuttumaan.

Täällä myös yksi joka pihalla. Olen elänyt 30-vuotisen elämäni heterona mutta puolisen vuotta sitten ihastuin yhtäkkiä naiseen. Meillä oli suhde parin kuukauden ajan mutta se kariutui vastapuolen vaiheiluun ja nihkeilyyn. Jotenkin näiden muutaman kuukauden aikana olen kuitenkin (kai) identifioinut itseni ennemmin lesboksi kuin biseksuaaliksi enkä tällä hetkellä voi kuvitella edes ihastuvani mieheen. Mä en oikein edes tiedä miten "ylläpitäisin" lesboidentiteettiäni, koska pitkälti se on tullut osaksi elämääni suhteen kautta. En tiedä pitääkö mun lisätä ulkoiseen olemukseeni lesbomerkkejä jotta kukaan edes tietää mikä olen. Ja onko sillä mitään väliä? En haluaisi kategorisoida itseäni mihinkään lokeroon, mutta ilmeisesti sitten lopulta olen lesbo. (kaikki tää kuulostaa tosi naurettavalta ääneen sanottuna mutta näitä asioita pähkäilen; joku tukiryhmä olis tähänkin kiva.)

Binky, minä kirjoittelisin niin kovin mielelläni kanssasi.