Ortodoksiset kirkkoisät ja kaanonit

  • 1 / 12
  • valtsu_Kalliossa
  • 28.3.2013 17:43
Eilisillan a-studiossa kerrottiin suomalaisesta ortodoksipapista, joka jäi leskeksi ja olisi nyt menossa uudelleen naimisiin. Piispa on kuitenkin sanonut, että joko papinvirka tai uusi vaimo, ei molempia. Kaanonit kun kieltävät papinviran sellaiselta, joka solmii uuden avioliiton pappina ollessaan. Ohjelmassa todettiin myös, että kaanoneiden määräyksiä sovelletaan kuitenkin vähän tilanteen, pärstäkertoimen tai muun vastaavan asian mukaan vaihtelevasti. Nyt onkin mielenkiintoista seurata kumpi on määräävämpi Suomen ortodokseille, Suomen laki vai kaanonit.

Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on vähän saman tapaista. Perinteisesti homoseksuaalisuuteen ja sen harjoittamiseen niin kirkon jäsenten kuin kirkonisien kohdalla on ollut hiljaisen hyväksyvää. Näin on ollut niin Venäjän ortodokseilla kuin suomalaisillakin. Venäjällä poliittiset sun muut paineet ovat muuttaneet suhtautumisen nyt peräti vihamieliseksi. Lienee vain ajan kysymys kun Suomessakin ortodokseilla tulee tarve syystä tai toisesta vetää raja maallisen lainkäytönkin mukaisen hyväksynnän ja ikivanhojen vaikeasti tulkittavien kaanonien välillä. Siis ainakin kirkkopoliittista myrskyä on odotettavissa rumine skandaaleineen ja muine sivujuonteineen.

Hyvää pääsiäistä kuitenkin.
  • 3 / 12
  • Public eye
  • 10.5.2013 14:46
Puljuja, jotka pitävät omia kaanoneitaan tärkeämpinä kuin maan lakeja, sanotaan yleensä rikollisjärjestöiksi.
Kyllä. Väkivaltakoneistoja, jotka pitävät omia lakejaan tärkeämpinä kuin kirkon kaanoneita, sanotaan yleensä kerettiläisliikkeiksi.
  • 6 / 12
  • Havainnoija
  • 10.5.2013 15:52
Kristofasismihan on levinnyt hälyttävästi Itä-Euroopassa kf-kirkkojen ja -lahkojen voimalla yrittäen nyt päästä myrkyttämään myös länsimaita. Pahin tilanne on Afrikassa, jossa mm. katoliset ja evankeliset kristofasistit kiihottavat kansalaisia homojen murhaamiseen.

Länsimaissa, joihin Suomi ainakin toistaiseksi kuuluu, on lainsäädännöllä pystytty estämään kristofasistien ihmisyydenvastaisen agendan toteutuminen, toivottavasti jatkossakin.
  • 7 / 12
  • perlmutter
  • 7.7.2013 9:58
Ortodoksisessa kirkossa jokainen pappisuraa harkitseva mieshenkilö oppii jo opiskeluaikanaan, ettei avioituminen eikä uudelleen avioituminen ole pappisvihkimyksen jälkeen mahdollista.

Osin tästä syystä suurin osa papiksi haluavista menee naimisiin ennen pappisvihkimystä. Muutama antaa vihkimystä ennen luostarilupaukset. Jotkut elävät hiljaisesti hyväksytyssä liitossa naisen tai miehen kanssa.

Ortodoksisessa kirkossa papiksi vihkiminen on yksi seitsemästä pyhästä toimituksesta eli sakramentista. Pappeuden katsotaan olevan erityinen kutsumustehtävä, joka edellyttää sitoutumista kirkon kanoneihin ja annettuun tehtävään. Kanonit ovat kaikkien ortodoksikirkkojen yhteisesti laatimia eikä yksittäinen paikalliskirkko voi niitä muuttaa.

Arkkipiispa Leo on itse leski, joka menetti nuorena vaimonsa ja jäi pienen tyttärensä yksinhuoltajaksi. Hän tietää, mistä puhuu, ja miten vaikeaa sitoutuminen voi käytännössä olla.
  • 8 / 12
  • Public eye
  • 9.12.2014 15:58
Ortodoksi, taiteilijaprofessori Kersti Juva kirjoittaa ortodoksisessa verkkolehdessä "Simeon ja Hanna" tasa-arvoon liittyvistä ajatuksistaan ja kokemuksistaan.

"Kun olen viime päivinä lukenut joidenkin oman kirkkoni tuttujen ja tuntemattomien kannanottoja, en ole voinut välttyä ajatukselta, ettei heidän päähänsä pälkähdä, kenestä he puhuvat: he puhuvat minusta ja monesta muusta, jotka palvelemme heidän kanssaan samassa kirkossa."

http://simeonjahanna.com/2014/12/09/itsestaan-selvaa/
Itse toivon, että vielä joku päivä pääsisin naimisiin ortodoksikirkossa. Toivottavasti asenteet muuttuvat, jotta haave toteutuisi:)
ortodoksiuskomus ei kunnioita, eikä arvosta perinteitään.

300 vuosisadalta marttyyrit, pariskunta pyhä Sergius ja pyhä Bacchus olivat kristikunnassa erityisen arvostettuja ja heille on kirkkojakin itäisen Välimeren alueella, sekä katolisillakin juhlapäivä 7. lokakuuta (tai oli, vuoteen 1969 asti; ks. lopusta).
He olivat roomalaisia sotilaita nyky-Syyrian alueelta, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon. Heistä puhutaan alkukirkon kirjoituksissa kreikankielisellä termillä erastai, eli rakastavaiset ja heihin liitetään kirjoituksissa alkukirkon adelphopoiesis eli alkukirkon miespariksi, homoavioliittoon vihkiminen.

Sergius ja Bacchus olivat rooman armeijan nuoria upseereita, Sergius komentaja ja Bacchus aliupseeri. Heidät vangittiin ja kidutettiin kuoliaiksi n. vuonna 303, kun he kieltäytyivät osallistumasta Rooman jumalien palvontamenoihin, kristinuskon sijaan.

Heidät vangittiin aluksi ja heitä koetettiin nöyryyttää kuljettamalla heitä kaupungin läpi naisten vaatetuksessa. Heidän kerrotaan vastanneen olevansa pukeutuneet ristinmorsiamiksi ja he sanoivat ettei naisten vaatetus estä naisia kristinuskosta, joten se ei estä heitäkään.

Sitten heidät erotettin ja heitä kidutettiin, Bacchusta niin pahasti että hän kuoli heistä ensin. Alkukirkossa kerrottiin tarinoita että Bacchus ilmestyi kuolemansa jälkeen Sergiuksen luokse vankiselliin, pitäen kidutettua Sergiusta käsivarsillaan ja että Bacchuksen kasvot loistivat komeina kuin enkelillä ja hän oli pukeutuneena jälleen sotilaan juhlasotisopaan. Hän kehoitti Sergiusta olemaan luopumatta uskostaan, sillä he yhtyisivät jälleen taivaissa rakastavaisina. Seuraavina päivinä Sergiustakin kidutettiin lisää ja lopulta hänen päänsä katkaistiin, kun hän ei luopunut uskostaan.

Heidät julistettiin alkukirkossa marttyyri-pyhimyksiksi. Oli poikkeuksellista että heidän osaltaan pyhimykksinä keskeistä on rakkaus toisiinsa uskonparina, eikä ensisijaisesti rakkaus jumalaan, kuten muilla pyhimyksillä. Kirkkoja nimettiin heidän nimellään ja he olivat Bysantin armeijan suojeluspyhimykset liki 1000 vuoden ajan.

Sergius ja Bacchus -miespari-pyhimykset ovat varsin tunnettuja pyhimyksiä idän ortodoksikirkoissa, kristityillä arabeilla ja katolisillakin, osin myös Latinalaisessa Amerikassakin ja he olivat mukana katolisen kirkon pyhimyskalenterissa, 7. lokakuuta, aina vuoteen 1969 asti, jolloin katolinen kirkko poisti heidät, vedoten muka historiallisen todistusaineiston puutteisiin, mutta ennemminkin "sattumalta" sen jälkeen kun New Yorkissa homot, lesbot, biseksuaalit ja trans-ihmiset järjestivät Stonewall-mellakat ja kun ihmisoikeuksiemme parantamistaistelu rynnisti todenteolla käyntiin - Sergiuksen ja Bacchuksen ajan perinteitäkin vaalimaan.

Sergiuksesta ja Bacchuksesta on ortodoksikirkoissa, luostareissa ja kristityillä arabeilla lukuisa määrä ikoneita ja kirjoituksia, joissa he ovat miesparina ja heitä arvostetaan Välimeren itäpäässä edelleenkin. Voi olla että Syyrian sota ja Isiskin on nostanut Sergiuksen ja Bacchuksen aiempaakin ajankohtaisemmaksi marttyyri-pyhimys -miespariksi.

http://andrejkoymasky.com/liv/mar/ser08d08.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-wLq4DRw2hj4/To5i347Nt4I/AAAAAAAAEQc/Pez-fPGdhrQ/s1600/s1870006.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-dDrZRG4SsLY/To5m3vLMUOI/AAAAAAAAEQg/I5hliKnhP4k/s1600/StKatherinesMtSinaiSergius-Bacchus-Oct-7.jpg
http://www.varvar.ru/en/ikona/romania/images_small/romanian-icons-1-400.jpg

Aihe on toki innoittanut uudemman ajankin taiteilijoita http://andrejkoymasky.com/liv/mar/ser5204.jpg

The Passion of Saints Sergius and Bacchus http://vimeo.com/26119800 https://www.youtube.com/watch?v=WK9m54pAEno
Elastic Theatre

Syyriassa Sergiukselle ja Bacchukselle pyhitetty kirkko https://www.youtube.com/watch?v=5HZx2k6_wzk
(Roomastakin löytyy ainakin 4 heille pyhitettyä kirkkoa ja niitä on lukuisia itäisen Välimeren alueella, Kairossakin)

Espanjassakin on kirkkoja ja kappeleita, joissa on Sergiuksen ja Bacchuksen patsaita, kuten esim. Las Cuevas de Soria -kukkulalla kappeli, jossa väitetään olevan Sergion, Bachion, Marcellon ja Apuleion jäännöksiä
http://andrejkoymasky.com/liv/mar/ser1202.jpg
Bilbaossa on kirkko, jossa on heistä patsaat http://andrejkoymasky.com/liv/mar/ser1201.jpg

Toisaalta sitten on viitteitä siitä, että Sergiuksen ja Bacchuksen tarinaan on yhdistetty aineksia esim. Juventinuksen ja Maximinuksen aiemmista kohtaloista. Ovathan marttyyrit ennen ja nykyisinkin olleet hohdokkaampia, mitä enemmän gloriaa heihin on saatu liitettyä.

Venäjällä tosin sitten tunnetuin miespari on nykyään ortodoksi Putin ja ortodoksi Kirill, jotka usein pussailevat keskenään ja vaihtavat luksus-rannekello- ja muita korulahjoja keskenään. patriarkka Kirillhän on vähät välittynät ortodoksiuskomuksensa hänen viralleen määräämistä omaisuuskielto-kaanoneista ja muusta - kun Putinin antamat luksuskellot ovat kelvanneet muitta mutkitta ja hän omistanee edelleenkin Moskovassa ison kalliin asunnon.
patriarkkahan tekee virkaansa astuessaan lupauksen, ettei hänellä ole kallista maallista omaisuutta - mutta kristinuskomuksessa kun on niin heleppoa, kun pahatkin synnit saa synnintekijä armollisesti anteeksi :P eikä niistä syntiensä uhreista tarvitse tuon taivaallista välittää.

ortosokikirkoltahan on säilynyt alkukirkkojen ajoilta miesparien liittojen siunauskaavojakin, joten siellä perinteet olisi helppoa palauttaa jälleen käyttöön siltäkin osin.
Tunnetuin kirkon miespari Venäjällä lienevät kuitenkin Petrus Ja Paulus, myös roomalaisia upseereita.
Heidän mukaansa on nimetty Pietari-Paavalin linnoitus. Ei niiden apostolien.

Sama kohtalo kuin edellä mainituilla. Meikäläisillähän tuntuu olevan enemmänkin pyhimyksiä, joiden puoleen kääntyä, kun ahistaa...