Ensimmäistä kertaa homobaariin

Olen 22 vuotias homomies enkäi ole koskaan käynyt homobaarissa mutta haluaisin todella käydä edes katsomassa millasta siellä on. Ongelmani on siis tämä: jännitys, aivan älytön jännitys ja pelko vaikka tiedän ettei mitään pelättävää ole. Aivan sama asia kun kävin ensimmäistä kertaa katsomassa pride -kulkuetta; mennessäni sinne, jännitin aivan älyttömästi koko matkan ja pelkäsin että kaikki ympärilläni tiesivät minne olin menossa (älytöntä!). Mutta sitten kun pääsin perille, olin todella helpottunut ja tunsin oloni ns. "kotoisaksi" ihan pelkästään katsomisesta. Sama jännitys on siis homobaariin menemisessä. Olin päättänyt mennä Hugo's Roomiin, se on kuulemma hyvä paikka ja auki päivälläkin. No, menin, mutta menin ohi. Pelko ja jännitys oli sietämätön ja kuljin vain ohi, vilkuillen sisälle. Paikka näytti ulkoa päin pimeältä, kai se laukaisi pelkoni. Menin sitten Fenixin ja DTM:kin ohi (jotka olivat vielä kiinni). Sitten alkoi surettaa kun en pystynyt menemään Roomiin :( en tajua mikä mulla on, kun pelko on niin suuri aina. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? miten olette niistä päässeet yli ja millainen oli ensimmäinen kertanne homobaarissa?

Nyt tuntuu aika musertavalta kun en pystynyt menemään, olisin ottanut vain yhden drinkin, huonut sen vartissa ja lähtenyt pois. Eka käyntini olisi ns. "katsastuskäynti" jonka jälkeen toivonmukaan pelko ja jännitys olisi kadonnut ja voisisin mennä useammin baareihin. Niin ja sellainen seikka vielä, etten mitään seksiseuraa homokapakoista hakisi, vaan "pääsisin edes jollain tavalla mukaan homojen maailmaan.". Eikä mulla oo kavereita keitten kanssa mennä, olen vielä kaapissa... yksin siis pitäisi yrittää.

Toivottavasti saitte jotain selvää tästä, asia vaivaa sen verran paljon mua ja pelkään etten koskaan löydä sitä "oikeaa" kun en uskalla mennä minnekään :(

Monelle on käynyt samoin kuin sinulle. Ensin ovat kävelleet edestakaisin ja ehkä useamman illankin ennen sisällä uskaltautumista. Voithan valmistautua kuvittelemalla mikä on pahinta mitä voi tapahtua. Taivas tippuu niskaan ja maa sortuu jalkojen alta. Koko sukukin eksyy paikalle juuri kun olet astumassa ovesta sisään... Todellisuudessa pelko ainut uhka ja kun horjuvin jaloin pelon voitat niin huomaat ettei mitään pelättävää ollutkaan. Yritä rentoutua ja uusi yritys. Kyllä sinä siihen pystyt kun luotat itseesi!

Parikymmentä vuotta sitten minä hieman sinua nuorempana saman pulman edessä. Rohkeuden perikuvana sain kerjättyä ystäväni mukaan henkiseksi tueksi. Sankarillisesti olin kuulema vielä ulkopuolella pyytänyt ettei jätä vain minua sitten yksin. Hieman epäilen olenko niin sanonut koska en ainakaan tunnusta muistavani.

Tätäkin voit pelon iskiessä ajatella: nykyään homobaareissa käy heterotkin innokkaasti.

Helpoin olisi jos on joku kaveri joka voisi lähteä seuraksi sinne. Piirit on kuiten pienet ja uudet yksinäiset naamat usein joko jää seinäruusuiksi tai sit tyrkyt hyökkää heti syliin. Jos on joku kaveri mukana jää vähän enempi tilaa hengittää ja katsella mitä se maailma sit lopulta pitää sisällään. Kandee myös muistaa et baareihin pätee samat kuviot oli ne keille tahansa, jokaisella paikalla on vähän omat kävijät ja meininki. Dtm:ssä on tyystin eri meininki ko josain fairytalessa tai miksussa. Pitää tietää tarpeensa ja sitten selvittää mistä löytyy markkinoita niitä tyydyttämään.

Itse tykkään clubimiljööstä ja mahdollisuudesta tanssia tyystin vapautuneesti, siispäs suosin dtm:ää kun mun suosikkimesta pinkki sulki ovensa :(

Macce, varmasti monikin on kokenut saman tilanteen kuin Sinäkin. Ja varmasti moni tulee jatkossakin kokemaan. Myös itselläni on ollut vastaava tilanne, kun ensimmäistä kertaa perehdyin Helsingin ravintolatarjontaan. Se oli huomattavasti suppeampi ja rajoittuneempi kuin mitä nykyisin.

Kohdallasi asiaa helpottaisi tietysti, jos Sinulla olisi joku samanhenkinen kaveri mukana, jonka kanssa mennä rohkeasti sisään. Tietysti kokeneempi seura olisi vielä parempi vaihtoehto. Joku sellainen, joka osaisi kertoa missä kannattaa käydä milloinkin.

Tekstissäsi oli pari kohtaa, joihin kiinnitin huomiota. Tuollainen "katsastuskäynti" on tietysti paikallaan, mutta miten ehdit hiljaisena aikana luoda mielikuvan pikaisella juoman nauttimisella - vartissa ei ehdi paljoakaan miellipidettä paikasta muodostamaan, saati observoida ympäristöään. Hieman pidempi viipyminen antaa paremman kuvan myös paikalla olevista asiakkaista. (Tosin tunnustan itse kuuluvani enemmänkin näihin "yhdet ja pois" - kategorian ihmisiin useimmissa homoravointoloissa.

Toinen silmään sattunut seikka oli tuon sanomasi "etten mitään seksiseuraa homokapakoista hakisi" - jokainen meistä on ollut nuorena yhtä sinisilmäinen - ja kokemusten karttuessa kyynistynyt pahimmillaan kylmäksi ja kovaksi. Valitettavasti se vain on niin. Tietyssä vaiheessa elämää on vain se vaihde päällä, jolloin "pitää mennä". Silloin myös tulee niitä tilanteita, että kohtaa juuri sen, jonka kanssa haluaa viettää seuraavan yön ja muutaman yön sen jälkeenkin.

Oma lukunsa on myös pelkosi - "pelkään etten koskaan löydä sitä "oikeaa" kun en uskalla mennä minnekään". Se "oikea" ei välttämättä löydy homokuppilasta - hetken hurmion sieltä toki löytää. Oikean löytyminen vaatii kärsivällisyyttä, toiseen ihmiseen tutustumista, kompromissejä ja ennen kaikkea avointa mieltä. Ulkonäkö lienee se yleisin peruste ravintolatuttavuuden kohdalla - valitettavasti pakkaus voi olla komea ja sisältö kaikkea muuta.

Toivottavasti sekavista ajatuksistani oli jotain hyötyä. Tulet varmasti saamaan monenlaisia vastauksia teksiisi, osa saattaa olla vähemmän ystävällistä, osa puolestaan hyvinkin asiallista ja neuvovaa. Veikkaampa, etten itse ole ihan paras kuitenkaan neuvomaan - itse kun en enää niin paljoa paikoissa käy. Saati, että tietäisin minkälaista tarjontaa missäkin paikassa tänä päivänä on. Hugo´s on mielestäni kuitenkin hyvä paikka aloittaa tutustuminen homosceneen.

Ai niin, olen tavannut muutaman sellaisenkin kaapissa olevan, joka ei ole uskaltautunut edes homoravintolan ohi kävellä. Valitettavasti.

Aurinkoisen lämmintä kesää ja mielenkiintoisia tutustumisia homoelämään ja -ravintoloihin.

Tähän samaan syssyyn haluaisin tiedustella, että onko sellaisia homobaareja, jonne pääsee 18-vuotiaskin sisään?
Meinasin vaan, et jos joskus pääsen käymään jossain täältä pikkukylästä, niin olisi kiva joskus katsastaa "omien" paikka.

Vaikka en siis ole homobaareissa käynyt niin eikö esim. DTM:ssä ole joitakin iltoja jotka on K-18? ainakin nettisivujen mukaan. Sitten on iltoja jotka on jotai K-20 yms. netistähän ne näkee.

Josaki välissä ainakin dtm:n sivuilla oli et son k-20 mutta ovella pääsi 18 vuotiaat josko oli jonkun setan jäsenkorttia näyttää. Ymmärtääkseni vain hesan mestois muutenkin on kohotettu noita ikärajoja, miksuun sukseen beksuun ja yöhuikkaan pääsee mun ymmärtävän 18w sisään ellei sit ole jotain ihan erityistä ohjelmaa(?). Nii, ja lörkan lihaan pääsee arkiaikaan 18w sisään ja puhutaan että vanhempien seurassa myös yöaikaan.

Ajattele, et ne ovat aivan tavallisia ravintiloita eivät yhtään sen kummempia kuin muutkaan, koska niin on. Päivisin sinne ei kannata mennä, vaan illalla, jolloin siellä on porukkaa ja usein niin paljon, ettei sua juuri kukaan edes huomaa. Kukaan ei tule juttelemaan, vaan saat olla omassa rauhassa. Voit istua baariin tai seistä siinä, jos ei ole paikkoja ja katsella miltä näyttää. Sitten voit käydä toisessa paikassa. Minusta sinun kannattaisi ekaksi mennä diskoon, missä saat tanssia muiden mukana. Se on helpoin paikka aloittaa. Sitten tuo seksi. Sekin pelottaa. Päätä aivan aluksi, että et juo itseäsi niin känniin, että unohdat kondomin.

On vastaavia kokemuksia. Tunteet laimenevat ajan kanssa. Ensimmäinen kerta oli lyhyt, paskanjäykkä ja erittäin itsetietoinen.

Itselläni toimi seuraava.

1. Rokotin itseni ahmimalla (yleensä surkeita) homoleffoja. ;) (ei tarkoita pornoa).

2. Sovin netin kautta tapaamisen järkevältä tuntuvan tyypin kanssa normipaikkaan (eka vaikka ihan päiväsaikaankin). Kun sopiva luotettava tyyppi osui kohdalle, menin myöhemmässä vaiheessa hänen peesissään sisään.

Sanoisin, että kannattaa tutustua homomestoihin. Saa mm. oikeanlaisemman verrokkiryhmän.

Suurin yllätys itselleni Helsingin homomestoissa taitaa olla niiden progressiivisuuden puute (=ehkäpä tavallisuus?). Mediassa kun homot usein yhdistetään tavalla tai toisella uutuuksellisuuteen tai kokeilulliseen (ovat usein "ensiaallossa"). Tähän verrattuna ainakin pääkaupungin homomestat näyttäytyvät aika lailla kaavoihin kangistuneilta. Ei kait tuossakaan mitään pahaa ole.

Paradoksaalisesti kyllä, käymällä homomestoissa ei ehkä suoraan nosta kumppanin saannin mahdollisuuksia. Välillisesti kyllä ehkä, koska tuttujen kautta voi tutustua kiinnostaviin ihmisiin.

Tsemppiä!

Pistele tulemaan yksityisviestiä. Painin samojen ongelmien kanssa. Ehkä voitaisiin yhdessä rohkaistua :)

Kuule Macce,

minä olen 47-v täysjärkinen kaveri (omasta mielestäni) enkä VIELÄKÄÄN ole uskaltanut astua sisään homobaariin.

Rohkeutta olen kerännyt jo vuosia näillä palstoilla, sainpa suosituksenkin mennä Nalleen jossa ikäjakauma on kuulemma hieman aikuisempi.

Olen melko varma, että nahkahomot eivät sieppaa minua baaritiskiltä ja raiskaa takahuoneessa, mutta silti pelottaa.

Tämä on henkistä laatua ja sitä lukkoa on hirveän vaikea avata. Järjellä tätä pelkoa ei näköjään pysty käsittelemään.

Oli minullekin ensimmäisellä kerralla homobaarin kynnys korkea. Ja ensimmäistä kertaa aiemmin en voinut kuvitellakaan sitä (ainakaan yksin) ylittäväni. Ekasta kerrasta (Annankadun Don´t Tell Mamassa) on kiittäminen silloista työkaveria, tämän synttäreitä ja joukkoa tämän ystäviä. Ja ehkä jonkinlainen nousuhumalaakin rohkaisi lähtemään mukaan, eikä luikahtaa toisten tuttujen kanssa toisaalle. Hämärästi muistan tuolloin suunnitelleeni lähteväni erään muun porukan keralla muualle; jotkut toiset kemut olisivat olleet ehkä "kunniakas" tekosyy liueta. Mutta minut onnistuttiin puhumaan ympäri.

Eikä taatusti kaduta! Se ilta muutti paljon, näin jälkikäteen tarkasteltuna.

Elämys oli ensi jännityksen lauettua jotenkin huumaavan lämmin. Päällimmäisenä oli ehkä voimakas yhteisöllisyyden tunne ja kokemus siitä, että on tosiaan(!) näin paljon muitakin homoja, jotka ovat ihan normaalin oloisia ihmisiä. Ja ettei homobaari ole toiminnoiltaan sen kummempi paikka kuin mikään muukaan baari. Noiden aikojen jälkeen homobaarit ovat normalisoituneet osaksi Helsingin "normiväenkin" yöelämää reilusti toistakymmentä vuotta, eikä niissä käymisessä kyse ole ainakaan nuoremman ns. aktiiviväestön silmissä mistään extreme-seikkailusta tai erikoisesta irtiotosta.

Hmm, kiitos vastauksista, sain niistä paljon lisätietoa! :D kuitenkin, vaikka en vieläkään ole homobaariin mennyt, on tilanteeni muuttunut parempaan suuntaan: uskaltauduin viimein noin viikko sitten kertoa parhaalle ystävälleni homoudestani ja kaikki on mennyt hyvin, oikeastaan paljon paremmin kuin osasin kuvitella :) kaikenlisäksi hän itse ehdotti että voitaisiin mennä joku päivä DTM:ään ja ensi vuonna jopa osallistua prideen! On helpottunut olo kun joku tietää, ja ettei tuomitse samantien. Jännittää vieläkin mennä homobaariin mutta kaverini kanssa uskon pystyväni siihen. Oikeastaan ajatus hänen kanssaan sinne menosta tuntuu todella paljon helpommalta kuin yksin. :)

Eka kerta homobaarissa oli Nalle, hyvässä seurassa kynnys oli matala. Kesti muutaman kerran ja portsareiden vakuuttelua, että pääsin Annankadunkulman Don´t Tell Mamaan (juu, olen niin vanha..). En kuulemma näyttänyt homolta.

Kun muistelen omaa ensimmäistä visiittiäni homobaatiin (olin tuolloin 23v), silloiset pelkoni tuntuvat nykyisin jokseenkin naurettavilta. Mielikuvani homoista ja homobaareista perustuivat silloin mm. erilaisiin homobaarien mainosjulisteisiin, bilekuviin, erilaisten Seta- yms. kampanjoiden kuvituksiin yms. Näistä lähtökohdista olin luonut itselleni mielikuvan, että homobaareissa käy vain ja ainoastaan huipputrendikästä, hoikkaa, sosiaalista ja hyvännäköistä väkeä. Koska mielikuvani omasta ulkonäöstäni ei noita kriteerejä vastannut (on hyvin kaukana siitä tänäänkin), olin vakuuttunut että kaikki tuijottavat minua halveksien, jos tällainen ruma ankanpoikanen pölähtää paikalle.

Pelkoni oli aivan älytön, mutta se esti minua koskaan menemästä yksin homobaariin, vaikka keskustelun aloittajan lailla tulin useamman kerran kulkeneeksi ovien ohi. Lopulta uskaltauduin baariin vasta sitten, kun jo seurustelin mieheni kanssa. Mielikuvani osoittautui täysin vääräksi. Eka homobaari, jossa kävin, oli tuolloinen Con Hombres, jossa kävi tuiki tavallisen oloista väkeä. Ekana baari-iltana tutuiksi tulivat myös Hercules ja Mann's Street. Molemmissa tavallisen oloista sakkia. DTM:ään (joka sijaitsi slloin Iso-Roballa) päädyin hieman myöhemmin, ja se nyt ehkä lähimmin vastasi mielikuvaani trendibaarista, mutta missään nimessä niin paljoa, ettenkö olisi ihan hyvin voinut siellä käydä.

Nyttemmin olen oppinut olemaan ylpeä siitä, että minulla on pokkaa olla oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa, ja koen olevani täysin kaikenlaisten ulkomuoto-odotusten ulkopuolella. Se helpottaa elämää kummasti.

Mun eka kerta taisi olla jossakin triangeli klubilla. En muista enää kunnolla. Muistan hämärästi, kun sinne klubiin mentiin jostakin takaovesta ja kapeita portaita pitkin ylös ja siellä taisi olla monta huonetta. Se oli naurettavan sälamyhkäsitä ja dekandentin oloista. Sitten siellä sisällä tunsi olonsa jollakin tavalla turvalliseksi. Sitten muistan ihmetelleeni kuinka moni nuori homomies oli häikäisevän kaunis. Se oli minusta aika leimallista.

Kävin melkein Gambrinissa. Melkein, koska jämähdin porttikongin luona olleeseen Imaamin keinutuoliin. Se oli mukavaa, mutta jämähtämisen syynä oli nimen omaan jännitys mennä sinne minne olisi kumminkin halunnut...

Turussa sitten menin, Vanhaan Ratikkaan (joka on täsmälleen samassa paikassa kuin Turun nykyinen ainoa himpulabaari Suxes).
Yksin ja reippaasti ja sisään vaan, kun tiesin että kyllä minun tuonne nyt vaan pitää mennä.

Ja hyvin pian sisään mentyäni tiesin että hyvä näin.

Mene Gaybaariin ja ole oma itsesi,enjoy. Vaikka kaverisi kanssa jos se tuntuu paremmalta. Have a Good Time.

Niin kai se kysymys pitää esittää, että mikset ole vielä mennyt... Ei siellä muuta outoa ole kuin että samansukupuoliset tekevät sen saman mitä heterot "tavisbaareissa". Ekalla kerralla kannattaakin kyllä varoa ettei silmät päästä tipu kun on niin paljon kaikkea mukavaa katseltavaa ;-)

Itsellä ekaa kertaa helpotti kevyt pintahumala sekä naapurinrouvan kanssa juuri sitä ennen käyty keskustelu tyyliin: "Nyt kyllä menet!". Tosin meno oli ollut suunnitelmissa jo kauemman aikaa, joten tuo vain oli se viimeinen sysäys :) Paikkana jo edesmennyt Jack's & Mike's Turussa.

Sunnuntaina näyttää tulevan täyteen tasan kuukausi tämän keskustelun aloittamisesta, missäs treffataan 12.8. klo 00:00? (Turkukin kun on silloin siellä Itä-Suomessa :)

Imaamin keinutuoli - jee... Keinutuolissa tuli istuttua useampi ilta ja iltapäivä muinoin. Oli muuten aika mixed up paikka, britipopin kulta-aikana. Sieltä väki siirtyi aika luonnollisesti Lostiksen, kun Lostis avasi heteroystävällisen homobaarinkonseptin. Nykytrendi homobaareissa lienee ns. pink washing, yritetään saada homot homobaariin.

Niin tuota pitikin vielä kysyä, oliko Helsingin Imamin Keinutuolilla jotain viboja johonkin suuntaan? Turussa meininki oli varsin mixed, erityisesti mitä tulee opiskelijoihin, siellä kävi niin humanisteja kuin ekonomeja ;-)

Roban Keinutuolin henki oli mielestäni hyvin vapaamielinen, suuntaan jos toiseen. Taideakatemian läheisyys loi myös oman scenen. Imaamissa kävi käsittääkseni samaa jengiä kuin Rose Roomissa (1990-luvulla Nylon, nykyään Lady Moon) sekä Tavastian Backtagella, uudenmaankadulla Introssa sekä Bottan Triangelissa, jossa yläkerran vintti oli alternative-paikka. Brenquen Berlin taisi olla siellä...? Noissa en valitetavasti ehtinyt käydä. Porukat siirtyivät sujuvasti Keinutuoliin, myöhemmin Lostariin ja Stonewalliin, keskiviikkoinen alternative & brittipop Lager-clubiin. Vaihtoehtokulttuuri piti sisällään myös gaypopulaa, kuten vieläkin.

Kardemummakahvia ei ole Imaanin jälkeen tullut juotua...taisi saada yliannostuksen.

Joo, myös kaikenmoiset, eri sukupuolisia olevat rokkihomot mahtuivat Imaamin keinutuoleihin silloin 90-luvulla oikein hyvin.