Mitä tapahtui villille Tallinnalle?

Neuvostomiehitys päättyi Virossa vuonna 1991. Maa otti tienviitakseen länsimaisen demokratian ja markkinatalouden. Sillä tiellä ei ole kolhuiltakaan vältytty. Alkutaival oli aikamoista kärrypolkua. Valtio oli rakennettava olemaan lähes tyhjästä. Vieläkään ei kaikkia kuoppia ole saatu luotua umpeen.

Varsinkin 1990-luvun alkupuoli oli kaikella tapaa villiä aikaa. Oli kaikenlaisia yrittäjiä, jobbareita, onnenonkijoita. Kaikelle ei ollut sääntöjä - ja jos olikin, niin ei ollut valvontaa.

Suomalaiselle Tallinna oli villi länsi. Kaupunki oli ränsistynyt, noelta haiseva, mutta jännittävä.

Koskaan tiennyt, mitä uutta oli putkahtanut minnekin. Ja kaikki oli aivan mahdottoman edullista. Votkaa sai kioskeista mihin aikaan hyvänsä. Yöelämäkin oli aina pienimuotoista seikkailua. Vuosituhannen vaihteessa keskustan ulkopuolelle avautunut Nightman-yökerho lupaili seksuaalista vapautumista ja halvan kaljan perässä halpalennoilla saapuvat brittituristit kansainvälistymistä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen syntyi homobaaririntamallekin suorastaan kilpailua.

Mutta hohto rupesi jotenkin hiipumaan samalla kun kaupunki siistiytyi. Viru-keskuksen ja pilvenpiirtäjien valmistumisen sekä matkustajasataman kunnostuksen jälkeen asiat eivät olleet kuten ennen. Vielä vähemmän asiat olivat entisellä mallilla, kun passijonot jäivät historiaan. Kun Viro siirtyi euroon, katosi viimeinenkin ripe eksotiikkaa. Helsingistä Tallinnaan hankkiutuminen on pienempi prosessi kuin Tampereelle lähtö.

Nousseet hinnat pitävät paikalliset poissa vanhan kaupungin yöstä, eivätkä hinnat enää houkuta brittejä tai suomalaisiakaan entiseen malliin jännittävää yöelämää kokemaan. Tallinnasta on jotenkin tullut tylsä. Ehkä kuitenkin hyvä niin.

Silti, jos maailmasta valitsee lempipaikkoja, on Kohtu-kadun päässä oleva näköalapaikka omalla listallani melko korkealla. Ja ehkä itsekin olen tullut vanhaksi...