Millaisia homoseksuaalit ovat?

Tuossa yhdessä Ranneliikkeen uutiskommentissa jälleen kerran mainittiin Seta-homot. Olen ymmärtänyt näiden Seta-kriittisten kirjoitusten perusteella, että Seta-homot edustavat heille valheellista kuvaa homoseksuaaleista. Heidän mielestään homot ovat (prosenttiosuuksia en muista koskaan mainitun) jotain ihan muuta. Miten on, onko Suomessa asuvia homoseksuaaleja tutkittu suhteessa heteroseksuaaliin väestöön? Mitä eroja on havaittu?

Tiedän toki, että jotain tutkimuksia on tehty. Muistan nähneeni uutisia seksuaalikäyttäytymisen saralta, joissa oli havaittu homoilla olevan enemmän seksipartnereita ja olipa täälläkin ketju, jossa ihmiset kertoivat omien partnereittensa lukumääristä. En kuitenkaan muista, että olisin nähnyt tilastoa, joka kertoisi kuinka moni elää vakituisessa parisuhteessa, kuinka paljon vakituisia partnereita ihmisillä on ollut elämänsä aikana kysymyshetkeen mennessä, miten he suhtautuvat pettämiseen yms. Entäpä muiden elämänalojen suhteen: työllisyys, työttömyys, sairaudet, toimeentulotukiasiakkuus, pituus (paitsi "sen" pituus), painoindeksi, persoonallisuuspiirteet, sisarusten lukumäärä, kavereitten määrä, ystävien määrä, päihdekäyttäytyminen,...

Itselläni sosiaaliset piirit ovat varsin pienet, jotta niistä uskaltaisin lähteä kokonaiskuvaa homoista muodostamaan. Sen verran monenlaista vipeltäjää on kuitenkin tullut nähtyä, etten osaa sanoa, millainen homo olisi tyypillinen ja miten se eroaisi tyypillisestä heterosta. Toisekseen, ihmiset eroavat hyvin paljon avoimuutensa suhteen - eivät kaikki juttele kamaripuuhistaan läheisimpienkään ystäviensä kanssa -, joten se puhtoiselta vaikuttava ahkeran maineessa oleva lääkärituttu saattaa olla valelääkäri, viettää hurjaa ja riskialtista seksielämää ja kiusata anonyymisti internetissä muita. Ja mitä siitä vaikka kertoisivatkin sänkykamaripuuhistaan, voivathan jutut olla keksittyjä. Kuinka moni oikeasti tuntee niin paljon homoja hyvin ja kaikenlaisista piireistä, että osaa kertoa millainen on tyypillinen homo?
Vastataanpa näin myöhäisillasta, kun ei kerran nukuta näin ~16 kahvikupin jälkeen ;)

Homot ovat petollisia peikkoja, niitä ei tapaa missään julkisessa paikassa. Ne harjoittaa likaisia toimintojaan julkisissa vessoissa, ja mikäli mahdollista, myös kristilliskonservatiivien vessoissa. Homoilla ei ole toimintoja tai tunteita, vaan ovat demoneja suoraan helvetistä. Saatana on lähettänyt heidät rappioittamaan maailmaa johdattaakseen mahdollisimman monta sielua pois jumalan tieltä, näin lopunaikojen lähestyessä....




...TAI sitten ei. En tiedä setasta, sillä en ole käynyt tapaamisissa tai missään heihin liittyvässä. Itsestäni sanon sen verran, että pukeudun hyvin ja ihan miehekkäästi. Olen enemminkin lapsekas kuin naisellinen, ja käyttäydyn miehekkäästi. Tai voiko 20-vuotiasta nyt mieheksi vielä sanoa, pikemminkin pojaksi? Mene ja tiedä. En suhtaudu pettämiseen mukavasti, syvältä se on. Olen ollut muutamassa suhteessa, mutta irtosuhteita ei ole ollut. En ryyppää paljon yhtään nykyisin, aikasempina vuosina useasti. Kavereista on tiivistynyt ne oikeat ystävät jäljelle, mikä ei paha asia todellakaan ole. Ammatti löytyy, mutta se ei ollut ns. "mun juttuni", tässä pohdiskellaankin että mitä seuraavaks.


En ole ihan varma mikä kysymyksesi oli, mutta vastaus kysymykseen "tyypillinen homo".... vähän kuin kysyisi, että millainen on tyypillinen punatukka? Paha yleistää, sillä kaikki ovat omanlaisia. Toki joitain yhteisiä tekijöitä voi löytyä, mutta yksilöitä silti.
Harzan esittämä kysymys on hyvä siksi, että homovihaajat jaksavat jankuttaa julkisuudessakin omia kielteisiä mielikuviaan homoista. Yksi huonosti käyttäytyvä homo riittää merkitsemään samalla leimamerkillä kaikki homot. Ja yleensähän tuolla kaikella kielteisellä puheella tarkoitetaan mieshomoja. Paljon vähemmän ja harvemmin leimataan naishomoja.

Aikanaan "piireihin" astuttuani minulle toistettiin väitettä, että homojen parisuhteet eivät kestä ja homot viilettävät yhden yön suhteista toiseen. Aloin kummeksua sitä, että mitä enemmän ihmisiin tutustuin, sitä useammin kohtasin parisuhteessa pitkäänkin eläviä homomiehiä ja -naisia. Nykyistä homoystävä- ja tuttavapiiriäni miettiessäni huomaan, että homosinkut ovat selvä vähemmistö tässä joukossa. Homojen parisuhteet vaikuttavat vuosi vuodelta pitkäkestoisemmilta mahdollisesti siksi, että homot hyväksytään tässä yhteiskunnassa enenevässä määrin tasa-arvoisiksi heteroiden kanssa. Samaan aikaan heterotuttavieni ja ystävieni parisuhteita menee karille tuon tuosta.

Tilastoa tästä kaikesta en ryhdy tekemään, mutta tuntumani pitkältä ajalta suuresta joukosta ihmisiä on se, etteivät homot eläen sinkkuina taikka parisuhteissa eroa juurikaan heteroista muuten kuin kumppaninsa sukupuolen osalta.
A. Kinseyn aineston pohjalta tehdyn tutkimuksen mukaan homomiehillä on heteroverrokkejaan keskimäärin 0,81 cm pidempi penis. Tässä teille jotain tutkimustietoa homojen ja heterojen eroista! Eipä vaan taida tämä tutkimustieto kuulua yleisimpii solvauksien aiheisiin.
  • 5 / 14
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 23.12.2011 16:46
Tässä on malliesimerkki tai tiivistelmä, kuinka tilastoihin vedoten väitetään homojen olevan uhka avioliittoinstituutiolle. Niitä tilastoja, joita mukamas käytetään ei tietenkään kerrota. Millä tavoin homot uhkaavat heteroavioliittoja, ei minulle edelleenkään avaudu.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=J-qm_LenIcM&noredirect=1 (1:41)

Concerned Women for America -järjestön Janice Shaw Crouse luettelee kaikki ne ennakkoluuloiset kliseet, mitä joku on koskaan esittänyt homoista. Teksti on aivan uskomatonta.

Janice Shaw Crousen mukaan homous lyhentää elinikää 20 vuotta. "Homosuhteet kestävät yleensä vain murto-osan siitä ajasta, mitä [hetero]avioliitot kestävät. Vain muutama homoliitto kestää pidempään kuin 2-3 vuotta. On jopa harvinaista, että ne kestävät enempää kuin puolitoista vuotta." Hänen mukaansa vain 2,7% homoparisuhteista kestää koko elämän. Lesboilla puolestaan hänen väittämänään on 4,5 kertaisesti heteronaisiin verrattuna enemmän kuin 50 partneria elämänsä aikana! Huhuh! Mitäpä muuten veli Timo Soini todistelikaan heteronaisista? Vaihtavat liian tiuhaan partneria.

Tällaisia olivat maistiaispalat tuosta rouvan vuodatuksesta. Kommentit kannattaa lukea. Joku on sitä mieltä, että filosofian tohtori Janice Shaw Crousen matematiikkakin pettää ja toimii väärin. Niin väärin hän käsittelee jostakin noukkimiaan "tilastonumeroita".
No ainakin itse pukeudun "trendikkäästi" mutta en usko että kukaan minua heterosta erottaisi jos homo-asioista tai niihin viittaavista jutuista ei varta vasten puhuisi. Jotenkin "seta-homot" (tai miten hyvänsä asian ilmaiseekin) saavat astetta enemmän julkisuutta.
Kertokaapa minulle - tyhmälle,yli 30v homoskenessä liikkuneelle tavalliselle tallaajalle - miksi pitää määritellä millaisia homot ovat.
Pitääkö meitä jotenkin erikseen luokitella parempiin ja huonompiin homoihin, sisäisillä linjanvedoilla "tyypillisestä homosta" syyllistää
sitten niitä, jotka haluavat tunnustautua homoiksi, mutta eivät täytä "tyylillisen homon" kriteereitä.

Tokihan tässä yhteydessä voitanee puhua pelkästään yleisnimityksillä, mutta itseäni enemmin harmittaa/suututtaa tämä suuntaus
lokeroida homot entistä tiukemmilla kriteereillä - vain antaakseen määrittelyn sanalle homo. Tyypillistä homoa ei todellakaan ole
olemassa.

Otsikon kysymykseen millaisia homoseksuaalit ovat, voidaan vastata monella lailla - vastaajasta riippuen:

Älykkövastaus: "Homot ovat innovatiivisia, akateemisesti sivistyneitä, ahkeria ja pidettyjä työkavereita, jotka pukeutuvat tyylikkäästi ja
käyttävät rahaa sisustamiseen..."

Katkeroitunut vastaus: "Paskamaisia selkäänpuukottajia, valehtelijoita, pettureita ja pinnallisia narsisteja..."

Diplomaattinen vastaus:"Samanlaisia tavallisia ihmisiä, kuin kaikki muutkin, poikeuksella, että lapset eivät haittaa heidän elämäänsä..."

Oma vastaukseni: "Tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, joiden elämä on varsin samanlaista kuin kenen tahansa heteron elämä - sinkkuna
pähkäillessä, kestääkö yksinolo kauankin, parisuhteessa arjen kohdatessa toinen toisistaan etääntyneitä ja puutteessa
saman katon alla eläviä ja muutosta toivovia ihmisiä".
arkadas kirjoitti:

> "Tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, joiden elämä on varsin samanlaista kuin kenen tahansa heteron
> elämä - sinkkuna pähkäillessä, kestääkö yksinolo kauankin, parisuhteessa arjen kohdatessa
> toinen toisistaan etääntyneitä ja puutteessa saman katon alla eläviä ja muutosta toivovia ihmisiä".


Väitän jyrkästi vastaan.

Homot ovat erilaisia. Ensinnäkin heillä on erilainen nuoruus. He tunnistavat usein jo varhain olevansa erilaisia, ja tuo erilaisuus ei ole hyväksyttävää erilaisuutta.

Muitakin erilaisia kiusataan, mutta on eri asia jos jotain kiusataan siksi, että tämä on pitkä kuin että tämä on homo. Pituuteen, vasenkätisyyteen tai vaikkapa johonkin vammaan ei liity ajatusta siitä, että tämä kiusaamisen aihe olisi rikollista tai sairasta. Homouteen tämä usein liittyy. Kirkko ja traditiot ovat tätä takoneet ihmisten päähän vuosisatoja eikä perimmäinen ajatusmaailma muutu nopeasti vaikka yhteiskunta sivistyisikin pintapuolisesti. Ja kun nuori kasvaa hän aistii tämän perimmäisen homovihan aivan varmasti.

Yhteiskunnassamme ei myöskään käydä keskusteluja siitä saavatko vasenkätiset, ruotsinkieliset tai punatukkaiset mennä naimisiin. Näistä ryhmistä ei myöskään käydä psykologisia tai teologisia keskusteluja: mikä aiheuttaa vasenkäteisyyden ja onko se sairasta. Vasenkätisille ei ole tehty keskitysleirejä eikä vasenkätisille lapsille tehdä nytkään eheytysterapiaa (kuten USA:ssa moni homolapsi joutuu kokemaan).

Vaikka homoseksuaalisuus olisikin näennäisen normaalia monissa tilanteissa, niin joissain tilanteissa homous on vaarallista. Vaikka olisimme tulleet ulos kaapista ja vaikka lähipiirimme hyväksyisi meidät täysin, niin aina tulee esiin tilanteita, joissa meille homous tuottaa riskitilanteen. Väräässä paikassa ja väärässä tilanteessa meidät voidaan hakata kuoliaaksi vain sen vuoksi että olemme homoja.

Kyllä tämä kaikki jättää homoihin jälkensä. Homot eivät ole tavallisia ihmisiä eivätkä he käyttädy täysin normaalisti, sillä jos he olisivat, niin elämä olisi heille hengenvaarallista.

Tee testi: kävele miehen kanssa käsi kädessä asematunnelin läpi.

Jos joku väittää, että me olemme aivan tavallisia ihmisiä, niin tämä ihminen ei näe totuutta. Toisaalta homojen elämän toden näkeminen on hankalaa. Homoille moni asia ja toimintamalli on niin alitajunnassa, että niiden havaitseminen ja ymmärtäminen on todella hankalaa. Ja heterot: he eivät ole käyneet läpi kaapista-ulos -prosessia eivätkä vuosi(kymment)en arjestaselviytymisprosessia. En usko, että kovinkaan moni hetero voi ymmärtää mitä homous todellakin merkitsee.
Lisäys: Kun lasta kiusataan vaikkapa rodun, ulkonäön tai vamman vuoksi, niin hän voi mennä vanhempiensa luokse, jotka yleensä ymmärtävät tilanteen ja tukevat lasta.

Homonuorilta tämä tuki yleensä puuttuu.
Minusta arkadaksen ja Jukan tekstit ovat molemmat ansiokkaita.
Niissä esitetään molemmissa hyviä huomioita.
Arkadaksen teksti - minun nähdäkseni - pyrkii tuomaan esille yleisen yhteisen ihmisyyden. Homot (sisällytän tähän lesbot) ovat ihmisiä kaikkine inhimmillisine ominaisuuksineen siinä kuin heterotkin. Jukka taas - minun nähdäkseni - tuo esille sen, että todellisuus on erilainen ja muodostuu erilaiseksi homolle kuin heterolle. Tämä todellisuus muokkaa homoa. Näin ollen homo ei ole täysin samanlainen kuin hetero, vaikka molemmat ovat ihmisiä.
Jukka kirjoitti sellaisesta asiasta, mikä mua harmittaa ehkä eniten omassa homoudessa. Eli se kaikki mistä on jäänyt nuorena paitsi. Jos olisi tehnyt niitä kaikkia asioita mitä heteronuoret yläaste- ja lukioikäisenä tekivät, olisi siitä joutunut hankaluuksiin. Ei tullut mieleenkään mennä pokailemaan sitä kaikista komeinta tyyppiä tai tunkea kieltä jonkun pojun nieluun koulun käytävällä muiden tuijottaessa. Tietysti säästyin kauheilta sydänsuruilta ja draamalta kun ei ollut mitän vakavia ihmissuhteita sen ikäisenä, mutta ehkä olisin silti halunnut kokea sen kaiken silloin. Teini-ikää ei voi elää uudestaan.

Varmasti muokkaa paljon ihmistä kun joutuu olemaan sivustakatsoja nuorena hormonien hyrrätessä koviten.
martin teki osuvan huomion, juuti tuota hain tekstilläni - ihmisyyttä ja tietysti sitä, mitä periaatteessa homon elämä on, ei se juurikaan paljoa eroa heteron elämästä. Toki humanistit ja kaiken maailman tieteilijät saavat vedettyä kuvioon mukaan kaikenlaista muuta - pointti ei ole siinä, että lähdetään ruotimaan ominaisuuksia tarkemmin. Jos näin tehdään (kuten tuossa aikaisemmin viitattiin, etten näe totuutta) sieltä ei löydy kahta samanlaista homoa tietenkään - mutta väitän ettei ominaisuuksien mittaamisella löydy myöskään kahta samanlaista heteroa. Ja ominaisuuksien mittaamisella tarkoitan jo syvempää kartoitusta taustoihin, vaikutuspiiriin, elinolosuhteisiin, perintö- ja ympäristötekijöihin.

Enemmänkin haluaisin herätellä kysymystä siitä, pitääkö meidän homojen lokeroida itsemme vielä pienempii alaryhmiin saadaksemme mielemme rauhoittumaan ja kuuluaksemme johonkin?
Mielestäni ei.

Tuo vertaus asematunnelin läpi käsikädessä kävelystä ontuu - se on testattu jo 80-luvulla. Tosin olin jo silloin vi**umaisen näköinen, ettei kukaan uskaltanut tulla mussuttamaan mitään ;)
Todella hyvä ja paikkaansa pitävä viesti Jukalta. Juuri tuo on se ero homoseksuaalien ja heteroseksuaalien välillä. Jonain päivänä vielä tuo ero jäänee historiaan.
Itse olen tykännyt vastailla QX:n sivuilla oleviin päivän kysymyksiin. Siinä saa ainakin suuntaa-antavaa näkemystä siitä, miten homot ajattelevat ja miten omat ajatukset suhteutuvat niihin. Ja tutkijanikkareille näyttää sivuilta löytyvän myös vanhoja kysymyksiä aina vuodelta 2000 alkaen. Välillä kysymykset ovat luonnollisesti vähän Ruotsi-suuntautuneita.

http://www.qx.se/ (saa kelata aika alas)