dtm sulkee

» Helsingin yöelämässä tapahtuu taas
» Ravintola dtm Robalta Manskulle
» Kuvagalleria dtm:n 19-vuotissyntymäpäiviltä

Pikkulinnut visertää että dtm sulkee ovensa vuoden lopussa, on ihme että tuolla neliömäärällä on eletty jo noin monta vuotta, no heterot on avittaneet mukavasti. Uusi paikka on kai parempi sijainniltaan,
Tänään saatiin vahvistus siitä, että vuoden vaihduttua dtm sulkee - nykyisessä osoitteessa. Helmikuussa on luvassa dtm III:n avajaiset Mannerheimintie 6:ssa, Kampissa.
Miksi muuten smo muokkasit minun viestiä, kun itse kommentoit tätä? Ihmeellisesti katosi lauseen loppuosa jossa oli herkusta kommenttia... Muistuu vuosien takainen tilanne: oli dtm sitä ja dtm tätä, kysyin miksi ei tehdä juttua herkusta? ei ole kutsuttu...
Ranneliike.netissä on (nyt ja aina ennenkin) pyritty seuraamaan Helsingin ja muidenkin Suomen kaupunkien yöelämää, muun glbti-ihmisiä koskettavien asioiden tarkkailun ohessa. Toisten paikkojen tekemisistä on (nyt ja aina ennenkin) saanut tietoa helpommin kuin toisten. Erityistä vaikenemista mistään ravintolatoimijasta ei harrasteta. Helsingin ravintolaelämästä tehty uutisointi on etenkin viime aikoina pyritty tekemään siten, että tarkastellaan koko skenen liikahduksia, vaikka jutun ydin onkin jossain yksittäisessä tapauksessa.

***

Minä tai kukaan muukaan ei ole muokannut viestiäsi. Ylläpidolla ei ole edes rakennettuna työkaluja, joilla voisi muokata muiden käyttäjien viestien sisältöä. Ainoa ylläpidollinen keino puuttua johonkin yksittäiseen viestiin on tarvittaessa poistaa se kokonaan. Todennäköinen vaihtoehto on, että olet viestiä tallentaessasi poistanut osan tekstistä tai jos olet kirjoittanut viestisi ulkoisessa editorissa, jättänyt copypasten ulkopuolelle osan. Puuttuva osa ei siis mitä todennäköisimmin ole koskaan sivustolle päätynytkään. Arvelisin.
No kai se sit niin on, kuten huomaat avauskommentti päättyy pilkkuun ja koko teksti oli aikaisemmin kyllä täällä..
artikkeleita on joo ollut kyllä ja monelta suunnalta. Aina vaan on jotenkin jäänyt erään yrittäjän paikat vähemmälle, tai ainakin tuntuu siltä
Minulla ei ole selitystä tekstin katoamiseen. Joka tapauksessa mistään aktiivisesta toiminnasta ylläpidon puolelta ei ole kyse, enkä keksi viestin osan katoamiselle teknistä syytäkään. Itse olen nähnyt avausviestin vain nykyisenlaisena. Kiinnostaisi toki tietää, mitä tuon pilkun jälkeen pitäisi olla.

Tämän artikkelin kommenteissa on nimimerkin Niksu (kirjautumattomana) jättämä Herccuun viittaava kommentti: http://ranneliike.net/teema/helsingin-yoelamassa-tapahtuu-taas?cid=21&aid=6235


Ja mitä tulee Herculeksen / Mann´s Streetin huomioimiseen, niin kyllä niistäkin on kirjoiteltu. Pikaisella hakemisella löytyivät seuraavat:
http://ranneliike.net/teema/manns-street-uusi-ja-tuore?srt=0&cid=21&aid=5434
http://ranneliike.net/teema/manns-street-jatkaa?srt=0&cid=21&aid=4931
http://ranneliike.net/teema/hercules-yokerhossa-eilen-kaukaisia-vieraita?cid=21&aid=4925
Lisäksi tapahtumakalenteriin on nostettu molempien paikkojen erityistapahtumia (Mannisen osalta normi-karaokekin) siinä missä muiltakin, kunhan vain tieto on saatu.

Toisaalta, jos sinua haluttaisi seikkailla sateenkaarenvärisessä yöelämässä raportoimassa ja/tai seurailla vaikkapa em. baarien tapahtumatietoja ja vinkata niitä tänne, niin sellainen toiminta otetaan suurella kiitollisuudella vastaan.
  • 7 / 13
  • Statisti
  • 11.11.2011 7:50
Heh, ei tule Manskun ja Lönnrotinkadun risteys olemaan enää mikään kultakaivos prostituoiduille naisille. Tulee olemaan sen verran sakeana kolmen ravintolan väliä sukkuloivista homoista. Todellinen pyhä kolmiyhteys.
Olin vaateostoksilla Helsingissä perjantaina Albertinkadun Mr formentissa,Kerroin liikkessä olevalle naismyyjälle että tuossa Kampissa on ilmestynyt gay ravintola,hän sanoi minulle tomerasti että tälläiset ravintolat eivät kuulu olla kaupungin keskustassa niin kun toi omenahotellikin ja lähellä liiketta oleva porno kauppa pitäisi laittaa kiinni kun siellä on vähäpukeisia naisia

Itselläni oli myös kiusallista mennä ravintola 23 ohi perjantai illalla kun siniset kirkaat valot paloi sisällä näin myös sisälle siellä oli hyvin nuorta porukkaa,yhdellä pojalla värjätyt hiukset.
"Itselläni oli myös kiusallista mennä ravintola 23 ohi perjantai illalla kun siniset kirkaat valot paloi sisällä näin myös sisälle siellä oli hyvin nuorta porukkaa,yhdellä pojalla värjätyt hiukset."

Voi kauheeta! Että homoravintolaan näkee sisälle ja siellä on ollut YHDELLÄ pojalla värjätyt hiukset! Taidat kyllä olla niin kaapin perukoilla elämässäsi, että Narnian Aslan on ainoa kaverisi. Hei haloo, varsin moneen ravintolaan näkee ohikulkiessaan sisään, ja näkeepä näitä värjättyjä päitäkin monessa muussakin paikassa, jopa rautatieasemalla.

Pitäisikö kaiken (homoelämän) olla poissa silmistä, jotta se olisi poissa mielestä?
"Voi kauheeta! Että homoravintolaan näkee sisälle ja siellä on ollut YHDELLÄ pojalla värjätyt hiukset! Taidat kyllä olla niin kaapin perukoilla elämässäsi, että Narnian Aslan on ainoa kaverisi. Hei haloo, varsin moneen ravintolaan näkee ohikulkiessaan sisään, ja näkeepä näitä värjättyjä päitäkin monessa muussakin paikassa, jopa rautatieasemalla.

Pitäisikö kaiken (homoelämän) olla poissa silmistä, jotta se olisi poissa mielestä?"

Oletko koskaan kuullut käsitettä sarkasmi?
Suattohan tuo olla sarkasmia mutta ehkä ei sittenkään. Muistelen rekisteröimättömän nimimerkin JN samoin kuin samoilla nimikirjaimilla koko nimellä (rekisteröitymättömänä) kirjoitelleen henkilön aiemmista samantyylisistä kommenteista sarkasmin olleen kaukana.

Mutta vastuuhan on tunnetusti lukijalla, ja tulkintoja on monia :)

Ketä mikäkin ahdistaa. Ehkä olisi ahdistanut vähemmän, jos olisi uskaltautunut poikkeamaan sisätiloihin asti...
Kovasti on nimimerkki JN:n mielenrauha järkkynyt, jälleen kerran. Otan osaa.
Mielenrauhan palauttaminen onnistuu paneutumalla muihin asioihin, vaikkapa suomen kielen oikeinkirjoitusoppaaseen.