Työpaikkavakiot

Tunnettu tosiasia on, että melkein jokaisella työpaikalla samat asiat ovat niitä ikuisia murheenkryynejä. Sellaisia pieniä v-mäisyyksiä, joihin törmää päivittäin.

Esimerkiksi nitojaa ei löydy koskaan, kun sitä tarvitsisi. Ja jos löytyykin, niin siitä on niitit lopussa tai jos sisällä on kuin onkin niittejä, niin joku on runnonut sillä paksua paperinippua niin, että niitti on jäänyt totaalisesti jumiin - ja nitoja on käyttökelvoton.

Mitä muita vastaavia juttuja tulee mieleen?

Vessassa kakkakikkare pöntössä tai se on paskottu tukkoon. Kansi jätetään aina tietysti ylös, jotta viemärin hajut leijuisivat muualle WC-tilaan.

Tietysti epätoimivat kopiokoneet ja tulostimet. Paperit juuttuvat, väripatruuna loppuu. Ikuisuustaistelu noiden koneiden kanssa on lähes jokapäiväistä.

Kukaan ei siivoo keittiötä, ainoastaan päivittelee että voi hyvä jumala kun on paskasta.

Älkää nyt pelotelko ihmiset kun mun pitäisi kohtapuoliin siirtyä työelämään. :D

Jatkuva IT-päivitysrumba!

Siis verkkopuolen serverit ja niiden jatkuvasti muuttuvat asetukset, kun globaalia systeemiä viilataan parempaan kuntoon. Eipähän sitten systeemit toimi kaikista kriittisimpinä hetkinä.. Ja näitä e-systeemejäkin on melkein joka tarpeeseen. Ja jos systeemi sitten toimii, serverin vasteajoissa mättää just silloin, kun itse palvelua tarvitsisi. Näin ainakin isoissa firmoissa kahden firman kokemuksella.

Ikuisesti puuttuvia tavaroita: kopiokoneen vierestä puuttuu aina se värkki, jolla poistetaan niitit paperinipuista. Kaikissa työpaikoissa, kaikilla kopiokoneilla...

Aina kun meet kahville.. kannussa on liru jäljellä. Joka ikinen kerta.

Pöljääkin pöljemmät ihmiset! Niitä on joka työpaikassa...

Jatkuva irtisanomisuhka!

Pätkätyöt ja jatkuva duunin haun kirous .

Pisin yhtäjaksoinen työ viimmevuosina kestänyt " peräti " 3v. , muuten on elämä jatkuvaa duunin vaihtoo paikasta toiseen .

Tunnettu tosiasia on, että melkein jokaisella työpaikalla samat ihmiset ovat niitä ikuisia murheenkryynejä. Sellaisia pienisieluisia veepäitä, heihinhän törmää päivittäin.

Esimerkiksi nitojaa he eivät löydä koskaan, kun he sitä tarvitsevat. Ja jos he löytävätkin, niin kun siitä on niitit lopussa tai jos sen sisällä on kuin onkin niittejä, niin se ”salaperäinen joku muu” on runnonut sillä paksua paperinippua niin, että niitti on jäänyt totaalisesti jumiin - ja nitoja on mukamas käyttökelvoton näiden uusavuttomien murheenkryynien mielestä. Itse he eivät osaa nitojaa laittaa käyttökuntoon koskaan vaan tärkeintä on valittaa se kädessä elämän vääryyttä suureen ääneen.

Vastaavia muita juttuja tulee mieleen, vaikkapa nämä:

Vessassa kakkakikkare pöntössä tai se on rahvaanomaisesti paskottu tukkoon ja murheenkryyni ei osaa tietenkään vetää nupista huuhdellakseen WC-maljaa uudestaan vaan valittaa, tietysti. WC istuimen kansi jätetään aina tietysti ylös, jotta hänen kiusakseen viemärin hajut leijuisivat muualle WC-tilaan. Hyi kauheaa, eihän vessassa saa mikään haista, korkeintaan tuoksua teknokemiallisille raikasteille ja erilaisille kosmeettisille naisten ja miesten käyttämille keinotekoisille hajusteille jotka aiheuttavat allergisia reaktioita. Kaikenlisäksi se on niin väärin, kun miehet eivät laske sitä istuinrengasta alas että hänen täytyy itse se omin käsin laskea käydessään tyttöpisulle. Ihan sairaan rasittava vaiva moinen on.

Tietysti epätoimivat kopiokoneet ja tulostimet ovat näille työpaikkojen murheenkryyneille kauhunpaikka. Paperit juuttuvat, väripatruuna loppuu ja enhän minä osaa niitä kopiokoneita tai tulostimia ”korjata, huoltaa tai käyttää”. Ikuisuustaistelu noiden koneiden kanssa on lähes jokapäiväistä näille tapauksille joilla on perusasenne se että enhän minä voi osata, oppia tai ymmärtää” (lue: minäminä olen tärkeä ihminen tässä organisaatiossa, tehköön nuo tehtävät ne jotka ovat vähäpätöisempiä tai toimistoon imagosyistä palkattu vammainen tms. muu tukityöllistetty). Käyttöohjeeseen tutustumista on tietty turha edes ehdottaa, onhan sitä parempaakin lukemista hankittuna kuten muutama laadukas juorulehti.

Ikuisesti puuttuvia tavaroita näiden murheenkryynien elämässä ovat kaikenlaiset työkalut jotka on taas se ”salaperäinen joku muu" poistanut, ottanut mukaansa tai varastanut kuten esimerkiksi: kopiokoneen vierestä puuttuu aina se mystinen ”värkki, jolla poistetaan niitit paperinipuista”. Kaikissa työpaikoissa, kaikilla kopiokoneilla... aina. Koskaan ei tietystkkääni tule mieleen hakea ko. työvälinettä suorittaakseen työn vaan tietty pitää valittaa.

Murheenkryynien suurimpia pelkotiloja ovat tietokoneet ja niiden erilaiset ylläpitotoimenpiteet kuten päivitykset yms. Laitteet ja niiden jatkuvasti muuttuvat asetukset, kun globaalia systeemiä viilataan parempaan kuntoon, aiheuttavat närästystä näissä henkilöissä. Miksi heitä kiusataan näin? Systeemit eivät toimi kaikista kriittisimpinä hetkinä heidän toivomallaan tavalla kun he ovat muutoksilta sulkeneet silmänsä, korvansa, ymmärryksensä.Kukaan ei kertonut minulle että tätä oli muutettu.
Vasteajat mättävät just silloin, kun he itse niitä palveluita tarvitsivat. Minähän teen aina kaiken viimehetkellä ja haluan että kaikki menee putkeen silloin. Murheenkryyni kyynisenä myös tietty muistelee aiempaa työpaikkaansa ja vertaa sitä nykyiseensä sekä kokemuksensa perusteella tuomitsee kaikki isot firmat, tosin vain kahden firman kokemuksella.

Aina kun murheenkryyni menee kahville... kannussa on hänelle vain ns. ”liru jäljellä”. Joka ikinen kerta. Ettäs kehtaavatkin kiusata minua. Nyyh! Koskaan ei työpaikan murheenkryyni tosin itse laita kahvia valmistumaan nautittavaksi mutta suuri on valitus siitä kun kannu on tyhjä. Myöskään hän ei siivoa keittiötä, ainoastaan tämä pienisieluinen vain päivittelee ”Että voi Hyvä Jumala, kun on paskasta.”

Kaikenlisäksi nämä veepäät sitten valittavat valittamasta päästyään suureenääneen joka tilanteessa missä ja milloin vain tätä elämän kauheutta työpaikoilla joten he pelottelevat muita ihmisiä siirtymästä samalla ihan OooKoo alalle työelämään.

Tietty nämä vastarannankiisket pelkäävät jatkuvasti irtisanomista, eihän kukaan tuollaisista pikkuasioista nipottajista pidä. Pätkätyöt ja jatkuva duunin haku ovatkin murheenkryynien kirous ja elämän muoto.

Olen Clerkin kanssa täysi erimieltä tuosta että pätkätyöt ja jatkuva duuninhaun kirous on vastarannankiiskien ongelma , koska kukapa sellaista työkaverinaan kovinkaan pitkään jaksaisi katsella .

Itse en voi sanoa ainakaan omasta luonteestani että olisi mikään vastarannankiiski , päinvastoin: olen kaikinpuolin sosiaalinen , joustava , seurallinen , ahkera ja sanavalmis " työnarkomaani " .

Mutta kun maailma nyt vaan on näin epätasa arvoinen että kaikille ei sitä vakituista paikkaa työelämässä löydy , niin pakko tyytyä siihen työhön mitä satuu milloinkin saamaan .

Itsekkin olisin moneenkin työhöpaikkaan halunnut vakituiseksi , mutta tyhjän saa pyytämättäkin .

Mutta ehkä joskus vielä minuakin onnistaa ja vakituinen työpaikka on osa minunkin arkea , siihen asti teen mielummin pätkätöitä kun olen kortistossa .

Virukset, roskaposti ja niiden eliminoiminen ja edellisiiin liittyvät varoitusviestit. Tosin tämä on hyvä syy laiskotella joutumatta tekemään oikeita töitä. Skannaan viruksia, defragmentoin kovalevyä, järjestelen kansoita tms...

Puhelinterroristit. Ihmiset jotka eivät ensin esittele itseään ja aloittavat hyvinkin tuttavallisesti ja kysellen kaiken alkaen pomon koirasta päättyen sihteerin lapsiin. Sitten, asiaanhan ei päästä, vaan aloitetaan kertomalla asian tausta ensin. Ja jos asia lipsahtaa välillä, niin sanon siihen, että "Joo, kiitti, toimitan asian välittömästi ja moi" ja lyön luurin korvaan. Tämän jälkeen ko. henkilö soittaa vielä viisi kertaa kun on "unohtanut" jotain mutta toivottavasti saan jonkun muun puhelimeen.

ja vielä ihmiset, joiden ainoa kahvipöytäaihe on arvostella julkimoiden pukeutumista tai haukkua työkavereita! Ketä kiinnostaa, miten kukakin Aravirta tai muu pukeutuu ja kuka ei osaa hommiaan ja mitä virheitä kukakin on tehnyt. Ladon takana on aina tilaa...

ihmiset;
- jotka eivät viitsi itse etsiä tietoja, vaan tukeutuvat aina toisiin...
- jotka toimivat vanhojen rutiinien mukaan, osaamatta hyödyntää tarjolla olevaa tekniikkaa ( sähköinsinööri myyntimiehenä: joka aamu tulostetaan omalle pöydälle varastosaldot - sen mukaan myydään tuotteita, koska saldoa näkyy olevan - iltapäivällä varastopäällikkö saa häneltä haukut, koska varastosaldot eivät täsmää: " En minä ole myynyt tuotetta X kuin 500 kappaletta ja saldo oli aamulla 900!" - tilausjärjestelmässä on moniruututoiminto, joten reaaliaikisen varastosaldon tarkistaminen ei ole vaikeaa...varsinkin kun käyttäjä koulutus on annettu)
- jotka eivät jaksa poistaa uudelleen ja uudelleen välitettyjen mailien aluista kaikkia tietoja kenellä kaikilla ko posti on jo kiertänyt
- jotka eivät osaa ottaa (oman egonsa takia) vastaan neuvoja, joilla he voisivat helpottaa omaa työtään
- ihmiset jotka tuhlaavat työaikansa netin selailuun ja viimeisten tuntien aikana valittavat kiirettään kun eivät ole saaneet hoidettua kaikkia työtehtäviään ajoissa...

Clerkille, joka lainasi myös meikäläisen näkemyksiä ja sen perusteella päätteli, että olen työpaikan murheenkryyni, tiedoksi, että nämä arkipäivän pikku harmit kyllä sulatellaan ihan vain itse eikä niistä juurikaan purnata ääneen. Eihän siihen ole edes varaa, kun työt ovat mitä suurimmassa määrin ryhmätöitä ainakin tietyissä firmojen toiminnoissa kuten tuotekehityksissä. Uusia tuotteita kun ei kehitetä yksin. Äkkiä saisi epäsosiaalisen ihmisen leiman ja sitä kautta jossain välissä tulisi varmasti ulosohjatuksi jonkun tuotannollisen syyn verukkeella. Lisäksi hyvä sosiaalinen työilmapiiri edesauttaa oman työn suorittamista ja tavoitteiden saavuttamista.

Harvoin yleistän asioita, mutta noiden isojen firmojen IT-järjestelmien suhteen sen kyllä tohtii tehdä. Viimeksi eilen kotona yritin hakeutua erään vakuutusfirman kotisivuille. Tuli esille sivu, jossa sanottiin jotain tällaista: "Päivitämme sivujamme. Olemme pahoillamme häiriöstä. Yrittäkää myöhemmin uudelleen."

Työpaikoilla on aina paljon pieniä veemäisyyksiä, mutta ilmeisesti työpaikalla kuin työpaikalla pitää olla myös semmosia neutraaleja tai ehkä jopa kivoja vakioita.

Yksi niistä on Sirpa. Sirpa on sellainen keski-ikäinen nainen, joka on ehkä hiukan pullea ja vaalea tai muussa tapauksessa tumma- ja lyhyttukkainen, laiha ja hiukan kuivettuneen oloinen. Sillä on kova ääni ja outo ja sosiaalinen huumorintaju. Se kailottaa kovaan ääneen kännykkään käytävillä ja kikattaa ja hohottaa kaikkien vitseille. Se on aina mieltynyt nuoriin homoihin ja kertoo mielellään lapsistaan ja kyselee siitä, missä opiskelee ja mitä aikoo tehdä, kun on aikuinen.

Sirpa pelastaa yleensä päivän, kun kone takkuilee, työtovereilta valuu kuolaa suupielestä ja ne on muutenkin äärimmäisen seurallisia ja puhelimessa joku vääntää englantia korostuksella joka on epätoivoinen sekoitus henkilön äidinkieltä ja skotlanninmurretta ja tästä henkilöstä riippuu saatko työsi tehtyä päivän loppuun mennessä. Mikäli olet töissä palveluammatissa viimeisin saattaa myös olla asiakas, jonka mielestä jokin, mitä hän on ostanut mahdollisesti jostain toisesta liikkeestä, on viallista ja liian kallista ja on sinun vikasi, ettet voi tarjota hänelle laajakaistaliittymää, joka käy kaupassa hänen puolestaan.

Onneksi on Sirpa.

Niinpä. Sirpoja ei ole koskaan liikaa.

mua vituttaa työpaikalla nämä ikuiset homoherjojen kertojat, heti kun joku pikku-hintti paljastuu, alkavat heteromiehet ja naiset kahvihuoneessa vitsailemaan kuinka eivät uskalla kumartua solmimaan kengännauhojaan! Eikös sen pikku-hintin pitäisi pelätä, että nämä vitunpuutteesta kärsivät hetero-rumilukset raiskaa vessassa tai pukkarissa..? Ämmät yleensä lietsoo näitä homo-vitsejä, mokomat epäseksuaaliset lehmät!)