Tunteet hukassa?

  • 1 / 8
  • Freeze-dried
  • 2.9.2005 23:10
Välillä tuntuu, että mikään ei tunnu miltään. Onko minulla aleksitymia?

Vähän aikaa sitten tapasin miehen johon tutustuin chatissa. Me suudeltiin ym., mutta minussa ei liikahtanut mikään (siis tarkoitan kirjaimellisesti sekä kuvallisesti). Vaikka olen aina haaveillut miehistä ja seksistä, niin nyt mikään ei tunnukaan miltään...

Tiedän, että olen homo. En pysty ajattelemaankaan olevani naisen kanssa. Mutta enkö olekaan. Entäpä jos en olekaan mitään. Tällä hetkellä mikään ei innosta ja ei oikeastaan tunnu miltään.

Olisiko joku toinen koskaan kokenut jotain samantyylistä? Olisi lohduttavaa kuulla, jos joku kertoisi esim. miten menetteli tuollaisessa tilanteessa.

Nyt vaan tuntuu että mistään ei tule mitään.
  • 2 / 8
  • Superdietka
  • 3.9.2005 3:04
Minulla on juuri takana yli neljän vuoden ajanjakso, jonka aikana en ollut oikeastaan lainkaan kiinnostunut minkäänlaisesta parisuhteesta enkä myöskään seksistä käytännössä; toki joskus sentään ajattelin sitä. Tänä kesänä vietit ovat pikkuhiljaa palanneet, mikä on ollut aika hauskaa.
Ennätin tuon neljän vuoden aikana miettiä moneen kertaan, voiko tällainen epäseksuaalisuus olla normaalia, mutta tulin siihen tulokseen, että voi, jos kerran minusta siltä tuntuu (tai siis ei tunnu miltään). Mulla oli elämässä muita asioita mietittävänä ja kunnianhimoisia suunnitelmía toteutettavana, joten päätin, etten kuluta resurssejani murehtimalla tällaista. Älä sinäkään turhaan liikaa huolestu.
  • 3 / 8
  • Pora-liike
  • 5.9.2005 8:53
Minulla sellainen tunteeton kausi kesti ne 25 vuotta kun olin masentunut ja masennuslääkkeillä. Nyt iloitsee jollain perverssillä tavalla negatiivisistakin tunteista, koska sellaisetkin on parempia kuin jatkuva tunnottomuus.
  • 4 / 8
  • jäbä23
  • 5.9.2005 21:39
Moi,

uskoisin, että et ole kohdannut sopivaa ihmistä. En ainakaan minä missään tapauksessa kiihotu henkisesti enkä fyysisesti lähellekään jokaisesta miehestä (oikeastaan aika pienestä osasta). Lisäksi oikea tilannehan menee aina toisin kuin fantasiat, vähintäänkin omien ajatusten suhteen. Niinpä ehkä voi pettyä, jos odottaa saavansa juuri sellaisen kokemuksen mistä haaveilee.

Mieti asiaa näin: menisitkö naisen kanssa sokkotreffeille (tai nettitreffeille kuvan kanssa)? Ja jos menisit, luuletko teidän etenevän heti ensimmäisellä kerralla sänkyyn? Ei kannata ajatella, että miesten kanssa olisi niin erilaista, seksi tuntuu hyvältä kun on ihastunut toiseen eikä etenkään nettituttavuuteen ihastu hetkessä, jos koskaan.
Huolehdit varmaan ihan turhaan. Se, että ei kiihoitu jostain lähes tuntemattomasta, chatista repäistystä äijänpuolikkaasta, ei vielä merkitse pitkälle edennyttä frigiditeettiä. Kyllä niitä miehiä muualtakin löytää, hyviä paikkoja ovat kai eri sortin järjestöt ja irc. Ei siitä kannata stressiä ottaa, kun kerran tunnut tietävän, kumpi sukupuoli kiinnostaa enemmän.
  • 6 / 8
  • Freeze-dried
  • 6.9.2005 19:09
Niin, kyllä mä sen ymmärränkin mitä tossa kirjottelitte. Mut ei se tunteettomuus kohdistu vain seksiin tai seurusteluun, vaikka siihenkin siis kyllä.

Pora-liike, mulla on toi ihan sama juttu, että nautin negatiivisista tunteista. Kellun aina itsesäälissä ja ehkä jotenkin yritän kuvitella että muutkin säälisi mua. Aika säälittävää kylläkin... Tykkään lukea tai kuunnella surullisia tekstejä/lauluja.

Että tällästä sitten tällä kertaa tuli tänne laitettuu...
  • 7 / 8
  • Samixxx
  • 6.9.2005 19:35
Mikset kokeilisi terapiaa? Tuo "kun mikään ei tunnu miltään" on oire jostain.
  • 8 / 8
  • genesis
  • 6.9.2005 20:54
Olen samalla kantilla poraliikkeen kanssa. mul oli kans masennuslääkeiden aikana sama fiilis. ihan ku zombie-äijä.
Josko joku muu ajatus painaisi taustalla liian vahvana=vaivaa koko ajan. tai sitten on liian stressaantunut (sitäkään ei aina ite tiedosta) kun stressi voi iskeä vaikka olisi työtönkin.
Tahi sitten on jotenkin psyykkisesti sekaisin, ja siihen tarviis jo jonkun fiksummas jelppiä.