Missä homoille suunnatut homoravintolat?

Olenkohan ainoa jota alkaa raivostuttaa nämä mixed-ravintolat, joita osa meistä homoistakin niin voimakkaasti täälläkin puolustaa? Eikö Helsinkiin muka oikeasti mahtuisi edes yksi HOMOravintola/baari/yökerho, joka olisi suunnattu ja markkinoitu sen todelliselle kohdeyleisölle eikä millekään sateenkaarikansalle tai heterobileporuikoille.

Siis 100% gaymiehille suunnattu paikka (sori lesbot, teille vaikka oma paikka), missä darkroomiakaan ei tarvitse sijoittaa jonnekin vain miesten alueelle. Toki homoemot ja heteroystävätkin ovat tervetulleita homoystäviensä seurassa, kunhan kaikkien tiedossa on että kysymyksessä on gayravintola (ei siis mixed).

Kenenkään teinihomon ei nyt tarvitse tulla lässyttämään, kuinka vanhanaikaiselta mielipiteeni hänestä kuulostaa. Ulkomailla vastaavat paikat ovat onneksi varsin yleisiä. Hän voi kyllä edelleen käydä ihan rauhassa noissa jumaloimissaan kaiken kansan mixed-( lue hetero)paikoissa.

En ainakaan minä lähde mieheni kanssa homoyökerhoon bilettämään tyttöporukoiden kanssa tai katsomaan tanssilattialla toisiaan nuolevia heteropareja. Muutenhan menisimme johonkin hetero/mixed paikkaan.
Con Hombresissa ei paljon heteroita näy :) Olet kyllä oikeassa, että monissa muissa maissa on paljon paikkoja, joissa ei käy juuri muita kuin homoja. Televisioissa pyörii kovaa pornoa jne. Ne ovat kuitenkin pääosin sen luokan luolia, ettei niissä viihdykään muut kuin sitkeimmät asianharrastajat. Esimerkkeinä mm. Berliinin, Madridin ja Wienin homobaarit. Eli: jos paikka on vähänkään paremmin sisustettu, se vetää myös muita kuin homoja. Tässä lienee yksi dilemma. Toinen on, että Hesan kokoisessa paikassa ei ehkä riitä hardcore-homoja tarpeeksi pitämään kaipaamaasi paikkaa elossa.
  • 3 / 20
  • höpöhöpö
  • 9.8.2005 21:42
Mm. Amsterdamissa, Inglesissä, Torressa, Mallorcalla ja Benidormissa on IHAN SIISTEJÄ homopaikkoja, joissa ei heteroita kuitenkaan näy...
Samoin Barcelonassa löytyy myös todella siistejä vain miehille suunnattuja paikkoja (ei pelkästään pornoluolia) sekä homopaikkoja, joihin kaikki ovat tervetulleita, mutta ovella on isot kyltit, jossa sanotaan suunnilleen, että kysymyksessä on homopaikka ja sisään ei tarvitse tulla jos ei tätä pysty kunnioittamaan.
  • 5 / 20
  • BearTrap
  • 10.8.2005 11:04
Joo, siis onhan Berliinissä ja Madridissakin nitä siistejäkin paikkoja, mutta niissä ei tosiaan sitten ole keskustelun aloittajan kaipaamia dark roomeja keskellä ravintolaa.
En tarkoittanut, että siinä paikassa pitäisi välttämättä olla darkroomia, eikä ainakaan keskellä ravintolaa. Pitää vähän täsmentää.

Pääpointti oli se, että olisi todella hienoa, jos Helsingissä löytyisi edes yksi homopaikka (siis bilepaikka), jossa ei tarvitse katsella kikattelevia heterotyttöporukoita tai kiimasia heteropareja. Edellä mainituille ryhmille kun löytyy tästä kaupungista muutenkin ihan tarpeeksi bile/seuranetsintäpaikkoja.

Mann´s streetillä ei paljon hetskuja tosin näy, mutta ei sitä oikein voi bilepaikaksi kutsua. Hombressa olen kerran ollut melkein saanut turpaan yhdeltä heterokundilta, kun hän tajusi että olen kihloissa miehen kanssa. Missähän paikassa sekin tyyppi kuvitteli olevansa.
  • 7 / 20
  • BearTrap
  • 10.8.2005 12:11
Kuten jo sanoin, Hesassa siistit paikat vetävät myös heteroja. Manninen ei ole kovin siisti eikä hip, joten siellä käy vain homoja. Toivotan onnea tämän yhtälön ratkaisemiseen :) Esimerkiksi Herkkua markkinoidaan käsittääkseni pääasiassa homomiehille. Ovessakin lukee varsin isoilla kirjaimilla että gay night club. Tarvitseeko normaalijärkiselle ihmiselle enää tarkemmin selittää, mistä on kyse? Mielestäni ongelmana (sikäli kun kyse on ongelmasta) on aika pitkälle se, että Helsingissä ei ole tarpeeksi bilehaluisia homoja pitämään paikkoja tyystin meikäläisten hallussa. Harva jaksaa rampata yökerhossa joka ilta. Euroopan isoissa kaupungeissa ja lomakeskuksissa tilanne on aivan toinen. Niissä riittää myös turisteja pitämään paikkoja elossa.
Olet varmaan oikeassa.

Ehkä kyseinen paikka voisi olla auki vain viikonloppuisin. Kaikki heterot eivat näytä olevan selväjärkisiä, ovikirjoituksista riippumatta. Herkunkin tanssilattilla on turhan usein viikonlopun viimeisinä tunteina joku heteroinvaasio käynnissä, tanssitaan puoli lattiaa vallaten ja tuijotetaan ja tönitään homoja.

Ehkä ruuhka-aikoina, siis just nuo viikonlopun viimeiset tunnit, voisi jotenkin rajoittaa heteroporukoiden sisäänpääsyä. Ravintolallahan on lupa valita asiakkaansa. En tosin keksi miten tuon voisi käytännössä helpoiten toteuttaa.
  • 9 / 20
  • barcelonaan
  • 10.8.2005 20:16
yuki, haluutko kertoo niist barcelonan paikoist jos tiedät.. matka tiedos sinne :) jotain kivaa paikkaa (yökerho tai mikä ettei baarikin jos kiva) ois haussa (ei mitään cruisailua) ja sais olla sellainen missä käy nuoria (about 20-25v).

(anteeksi lievä off topic, mutta ehkei tästä irtoa omaa topiccia)
Euroopassa nämä vain homoille suunnatut, markkinoidut ja pyhitetyt baarit toimivat siksi, että muualla euroopassa homokulttuuri on lyönyt läpi ja arkistunut. Näin asiakkaita on riittämiin.

Meillä täällä piskuisessa pohjolassa on se ongelma, että homoikäjakauma, joka baareissa käy on kovin nuorta, koko julkihomokulttuuri on alle 'teini-ikäinen' ja ravintolat eivät pärjää kilpailussa sulkemalla ovensa muilta kuin tarkalta kohderyhmältä.

Meillä jo olevat ravintolat pelaavat koko ajan veteen piirretyllä viivalla - erikoistuminen on liian iso riski. Ja jostain syystä täällä pohjolassa tuntuu olevan valloilla sellainen outo ilmentymä, että jos ravintola profiloituu puhtaasti homoravintolaksi on se sitten täynnä enemmän ja vähemmän kutsuvaa tarjontaa esimerkillä "Tuo oma talouspaperirullasi ja saat kopin puoleen hintaan". Sen päivän kun näkis että puhtaasti homorafla olis silti väkirikas, ikäjakaumaltaan kirjava ja asiakaskunnaltaan kaikenlainen...tavallinen, ilman alakulttuurimme ylilyöntejä.
Barcelonaan. Olin Barcelonassa 3 viikkoa tänä kesänä. Barcelonassa on vähintään 30 homoravintolaa. Mikään listaus ei näyttänyt olevan täysin ajan tasalla. Uusia paikoja oli tullut ja joitakin ei enää löytynyt. Paras listaus Barcelonan paikoista (myös saunat, vaatekaupat, sex shopit jne.) löytyi Barcelona/Sitges gaymapista, jonka sai ilmaiseksi paikallisesta gaykirjakaupasta.

Internetista saa myös tietoa mm. barcelonagay.com. Barcelonasta löytyy jokaiselle jotakin. On paikkaa nuorille, vähän vanhemmille, karhuille, SM-harrastajille ja muille extreme-tyypeille. Paikat alkavat täyttyä yhdentoista jälkeen ja yökerhoihin siirrytään kahden maissa ja ne ovat auki viiteen tai kuuteen. Yökerhon voi valita musiikkimauan mukaisesti tai pelkastään miesten- tai sitten mixed-paikan.

Hinnat ovat Suomen tasoa, ehkä hieman kalliimpia. Sisäänpääsyt klubeille yleensä 15 euroa. Pubit ja tanssibaarit ilmaisia. Flyerreilla voi saada alennustasisäänpääsyistä, kannattaa poimia niitä mukaan alkuillan paikoista. Klubeilla ei muuten voi sitten istua, vaan oletus on että kaikki tanssivat tai seisovat.

Jos menet Barcelonaan lomakautena, mene myös Sitgesiin. Sinne on puolen tunnin junamatka ja se on yksi tärkeimmistä, ellei jo tärkein gayrantalomakohde Euroopassa. Sielläkin on lähes, voi olla ylikin, 20 gayravintolaa, jotka kaikki sijaitsevat parin korttelin sisällä. Gayturisteja on Sitgesissä niin paljon, että jo kadulla kävelykin tuntuu joltain gayrinnakkaistodellisuudelta. Hinnat ovat Sitgesissä huomattavasti halvemmat ja alkuillasta on paljon häppäreitä. Jossain baarissa voi saada neljäkin drinksua ostamalla yhden. Ainakin meille kävi näin.

Hauskaa lomaa!
Oheinen mielipiteeni löytyy myös "Sedu Koskinen vihaa.." keskustelusta:

14.08.2005, 09:52 Tietysti, jos joku / jotkut niin tahtovat, sekä hänellä / heillä osaamista ja kokemusta riittää voi yrittää perustaa osuuskunnan ja lähteä sitä kautta pyörittämäään "ei kaupallista" ravintolatoimintaa, mutta epäilen, ettei sekään tule pitkään sellaisenaan menestymään.
Asiakkaiden määrä toki ratkaisee osan menestyksestä, mutta kuten jokainen on näistä gayravintoloita koskevista kommenteista on lukenut, on melkoinen haaste laittaa sellainen ravintola pystyyn, johon jokainen suostuisi tulemaan. Jos ravintolan pitää olla bilepaikka viimeisimpine hitteineen, samalla kuitenkin soittaa euroviisuja, mutta siellä ei saa taas olla" liian vanhaa" väkeä hytkymässä (läskeineen? ja mauttomine pukeutumisineen),siellä ei myöskään saane olla faghageja, tai muita mahdollisesti (iloiseen) seurueeseen kuuluvia "väärin suuntautuneita" henkilöitä. Tuolla yhtälöllä voisi tosin saada kolme neljä parinkymmennen neliön "pikkuputkaa" täyttymään asiakkaista, mutta ei missään tapauksessa ylläpitämään tuhannelle asiakkaalle suunnattua monitoimiravintolaa.
Ravintolatoiminta, myös homoravintola-sellainen, on nykyisin niin kilpailtua bisnestä, että harrastepohjalta sillä ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Työntekijöiden ja vetäjien on oltava ammatti-ihmisiä, jotka saavat elantonsa kyseisestä paikasta, sivutoimena bisnestä ei voi pyörittää. Jotta toiminta elättäisi työntekijänsä, sen on oltava liiketaloudellisesti järkevää eli kaupallista, rahaa on virrattava sisään vähintään yhtä paljon kuin ulos.

Toiset houkuttelevat asiakaskuntaa sisällöllä ja tapahtumilla (kuten esim. dtm), toiset taas uskovat halvan viinan voimaan (Birdie?). Joillakin paikoilla taas on oma vakiintunut asiakaskuntansa, jolle ei muuta vaihtoehtoa oikeastaan löydykään (Mann's).

Jos tapahtumat ja halpa viina houkuttelevat myös muita kuin ravintolan varsinaiseen kohderyhmään kuuluvia asiakkaita, ravintolalle tulee luonnollisesti ongelma. Nämä 'ylimääräiset' tuovat toisaalta lisää rahaa kassaan, mutta toisaalta ne saattavat myös karkoittaa niitä 'oikeita' asiakkaita, ja paikan imago hämärtyy.

Kaikissa paikoissa joka tapauksessa joudutaan katsomaan tarkkaan, mitä viimeisen viivan alle jää. Jos siellä on jatkuvasti pelkkää miinusta, lappu ilmestyy ennen pitkää luukulle.
Helsinki ei ole Espanjassa. Täkäläinen bilekulttuuri on lähempänä länsinaapuria ja muita pohjoismaita kuin Välimeren alueen selkeästi hedonistisempaa ilmapiiriä.
TERVE KAIKKI HOMOT!

Con Hombres aukeaa uusittuna, edelleen vain Homoille suunnattuna ravintolana ( Bar Stuff). Remontti aloitetaan Syyskuun lopulla takatiloista ja kokonaan ravintola on kiinni 9 - 14.10 ja avataan 15.10 . Takatiloista tulee "kovempi" paikka omalla baarilla ja etuosasta "pehmeämpi omalla baarilla. Myöskin tupakointi rajataan niin, että osa on tysin savuton. Näin mahdollistetaan kaikkien homojen viihtyminen uusituusa baarissa.
TERVE KAIKKI HOMOJA RAHASTAVAT KAPAKOITSIJAT!

Con Hombres ei aukea uusittuna vaan jälleen kerran yhden maalikerroksen naamaansa laittaneena vanhana rouvana joka uuden nimenkin on ottanut jälleenkeran, nyt sitten Bar Stuffina.

Remotti pitäisi todellakin aloittaa jostain muualta kuin sieltä B-rapun suunnasta ja miettiä olisiko mahdollisesti jokin uusi uniikki konsepti luotavissa, jolla paikasta tulisi peräti brändi jota ei kilpailijat noin vain kävele ylitse. Jotain uutta voisi tarjota...

Suurinosa mahdollisista asiakkaista ei edes huomaa että paikka on kiinni remontin vuoksi jos yleeensä ottaen edes huomaavat sen olevan aukikaan tai muistavat että sellainen saluuna jossain olikin.

"Kovemmat" takatilat baarilla tai eivät tee edes "pehmeämmän" etutilan kanssa tyydytystä savulla tai ilman jos ei ole niinkuin yhtään mitään muuta annettavaa kuin, seinät.
Johan on jollakin parempaa tietoa paikan huonuudesta ennen kuin mitään on edes tehty.

Itselläni on sentään ollut tapana odottaa edes avajaisia ennen kuin haukun lyttyyn (jos on aihetta).

Onnea vaan uudelle omistajalle ! Yritä nyt tyydyttää meitä nirppanokka homoja, joille ei mikään kelpaa, vaikka kaviaaria ja shampanjaa kaadettaisiin ilmaiseksi kurkusta alas =)
Hola ! Kaikki jotka olette menossa PRAHAAN niin siinä jos missä on todella
mahtavan suvatsevainen kaupunki ja homo rafloja piisaa ja mahtavia drag showta.Olin tänä kesänä ja kaipaan takaisin heti kun pääsen, kaupunki vilisee komeita homomiehiä.Netistä löytyi kaikki homo mestat, siellä on mm. mahtavia homo aamiais paikkoja , todella upeita ja tasokkaita mutta
edullisia homo kahviloita ja tietty discoja.Syksyllä matkatkaan ei ole kalliita n.300 € viikko.Kaikki on kehuneet jotka ovat käyneet ja suosittelen.
Irokeesi, mitä, missä tuollaista ilmaista kaatoa tapahtuu? Kyllä mä ainakin tollasta paikkaa kehuisin - ainakin vähän aikaa. :)