Ikävä

Olen ollut kumppanistani erossa kuukauden ja neljä päivää. Hän lähti sukuloimaan ja koska hän on kotoisin niin kaukaa, niin sinne ei kannata ihan parin päivän piipahduksia tehdä.

Olen tavannut ystäviäni lähes tulkoon päivittäin, lukenut ja urheillut. En ole siis jäänyt yksin murehtimaan. Nyt tämä ilman häntä olo alkaa kuitenkin vaivaamaan enemmän kuin haluaisin. Tietenkin ikävä on luonnollinen olotila ja sitä kuuluukin olla, mutta minua inhottaa, kun saan pelätä, koska ratkean itkemään.

Miten te selviydytte eron tuomasta ikävästä?

Hej!

Olen iloinen siitä ajasta, jonka saan viettää rakkaani kanssa. Se on lahja, jonka saan. Hänen olemassaolonsa on.

Silloin aikanaan - kyllä sitä riutui, kihelmöi ja kävi kuumana. Jälleennäkeminen oli taivas.

Sama homma, kuukausi viime näkemästä ja ikävä on melkein fyysistä kipua. Ensi viikolla näemme, lasken tunteja, minuutteja, sekuntteja!

Mutta kaikki on kyllä odottamisen arvoista.
Meillä vain ikävämpi homma, että nämä pitkät erot ovat osa elämää, kun toinen asuu toisella puolella päin suomea.:(

Odottavan aika on pitkä, vaikka mitä tekemistä ja puuhaa keksii niin silti tuntuu että se ikävä löytää tiensä jokaiseen askareeseen. Jokahetki toinen tulee mieleen ja sen myötä suunnaton ikävä, kun on ystävien kanssa elokuvissa, miettii kuinka paljon mukavampaa se olisi sen oman kullan kanssa..jne.

Mutta ollaan urheita ja kestetään, ei saa vaipua epätoivoon ja masennukseen.

Ja onneksi on puhelimet ja tietokone.;D

Huh, mä olen hirvittävän kova ikävöimään! Se on ihan normaali tunne ja jos tuntuu että itku tulee niin antaa tulla vaan! Ite oon päivän ollut erossa tuoreesta ihastuksestani ja jo nyt on vaikeaa hengittää :) Eipä olisi varaa valittaa, kun toiset venyttää urheasti kuukausia....

Pane toisen miehen kanssa, kun sun kaveri poissa. Se helpottaa :-)