Tilanne vuosi sitten:
Äiti ja isä tyytyväisen oloisia mormoniuskovaisia, vaikka tavalliseen tapaansa riitelivät jatkuvasti. Pikkusisarukset myös meluisia, mutta myös uskovaisia ja ihan samanoloisia kuin ennenkin. Olin koko elämäni kuvitellut, että vanhemmilla oli vankkumattomat periaatteet ja jonkinlainen selväjärkisyys taustalla.
Tilanne sittemmin:
Tulin ulos kaapista; isosisko erosi ja meni uudestaan naimisiin, isoveli muutti yhteen tyttöystävän kanssa, erosi kirkosta ja alkoi ryyppäämään; masentunut ja itsemurhan partaalla oleva pikkusisko kävi mielisairaalassa, muutti Englantiin opiskelemaan, alkoi ryyppäämään ja harrastamaan yhden yön suhteita pakkomielteisesti; äiti sekosi ja sain tietää hänen olleen masentunut, suisidaalinen ja syömishäiriöinen koko elämänsä ajan, lisäksi isäni on kuulemma hakannut häntä, äiti on nyt ollut lääkityksessä ja psykiatrisessa hoidossa; isä paljastui läheisriippuvaiseksi äidistäni ja uhkasi hänkin itsemurhalla kun äiti halusi asumiseroa, nyt olleet erossa puoli vuotta; äiti ja pikkusisarista vanhemmat alkaneet juomaan (siis koko entisen elämäni olleet absolutisteja); ja kaikki se muukin etiikka, mitä niin kovalla kädellä on mulle iskostettu lapsesta lähtien ja jonka nojalla esimerkiksi isä tuomitsee homouteni mukaan elämisen, on heitetty viemäristä alas.
Miten voi olla, että pari tuntia lapsuusperheen kanssa saa terveen ja tyytyväisen henkilön haluamaan tehdä jotakin pahaa itselleen? Vai onko tämä vain minun perheeni?
Älkää sentään alkako suositella minulle auttavia numeroita. Ei tilanne niin paha ole. Vähän vaan ontolta tuntuu.
Äiti ja isä tyytyväisen oloisia mormoniuskovaisia, vaikka tavalliseen tapaansa riitelivät jatkuvasti. Pikkusisarukset myös meluisia, mutta myös uskovaisia ja ihan samanoloisia kuin ennenkin. Olin koko elämäni kuvitellut, että vanhemmilla oli vankkumattomat periaatteet ja jonkinlainen selväjärkisyys taustalla.
Tilanne sittemmin:
Tulin ulos kaapista; isosisko erosi ja meni uudestaan naimisiin, isoveli muutti yhteen tyttöystävän kanssa, erosi kirkosta ja alkoi ryyppäämään; masentunut ja itsemurhan partaalla oleva pikkusisko kävi mielisairaalassa, muutti Englantiin opiskelemaan, alkoi ryyppäämään ja harrastamaan yhden yön suhteita pakkomielteisesti; äiti sekosi ja sain tietää hänen olleen masentunut, suisidaalinen ja syömishäiriöinen koko elämänsä ajan, lisäksi isäni on kuulemma hakannut häntä, äiti on nyt ollut lääkityksessä ja psykiatrisessa hoidossa; isä paljastui läheisriippuvaiseksi äidistäni ja uhkasi hänkin itsemurhalla kun äiti halusi asumiseroa, nyt olleet erossa puoli vuotta; äiti ja pikkusisarista vanhemmat alkaneet juomaan (siis koko entisen elämäni olleet absolutisteja); ja kaikki se muukin etiikka, mitä niin kovalla kädellä on mulle iskostettu lapsesta lähtien ja jonka nojalla esimerkiksi isä tuomitsee homouteni mukaan elämisen, on heitetty viemäristä alas.
Miten voi olla, että pari tuntia lapsuusperheen kanssa saa terveen ja tyytyväisen henkilön haluamaan tehdä jotakin pahaa itselleen? Vai onko tämä vain minun perheeni?
Älkää sentään alkako suositella minulle auttavia numeroita. Ei tilanne niin paha ole. Vähän vaan ontolta tuntuu.