Parisuhdeongelmia

Musiikista on perheessämme muodostunut jonkinlainen ongelma. Äsken radiosta tuli yksi todella kaunis kolorattuuriaaria. Mieheni: "Pistä radio heti kiinni. Kuulostaa kuin sikaa tapettaisiin!" Se siitä tunnelmasta. Maria Callas, se "riivinrauta" on meillä täyskiellossa. Callaksen albumi on hukassa. Minulla on tiettyjä epäilyjä syyllisestä. ;-)

Ongelmia on ratkottu. Elokuvamakumme ovat täysin erilaiset. Esimerkiksi elokuviin menemme yhdessä, mutta eri teattereihin. Kuinka muissa perheissä?

Juhani

Musiikin suhteen ongelmat on ratkaistu kummankin osalta,siten, että kumpikin kuuntelee mielimusiikkiaan kuulokkeilla - oli sitten kysymyksessä CD, MP3 tai muu lähde. Kuunneltavat radiokanavat ovat samat molemmilla, joten siinä ei tule ongelmia - elokuvamaku menee aika lailla yksiin, joten sekään ei tuota ongelmia.

Minulle asia on enemmän kuin tuttu. Nimittäin ensimmäisen miesystäväni kanssa, (jonka kanssa asuimme muutaman vuoden saman katon alla), ei antanut yhtään tilaa ja ymmärrystä musiikille ja elokuville mistä minä pidin. Jos satuin katsomaan jotain ohjelmaa televisiosta mistä hän ei pitänyt, hänen oli jollain tavalla pakko osoittaa mieltä, joko häipyä sanaakaan sanomatta jonnekin moneksi tunniksi, tai mennä makuuhuoneeseen murjottamaan. En minä koskaan sellaista tehnyt.

Asiasta olisi varmaan tullut suurikin ongelma, ellen olisi ollut suuremmin noteeraamatta asiaa, ja ostanut omaa, toista televisiota ja langattomia kuulokkeita. Sovimme, että jos toinen haluaa pyhittää aikaansa vaikka lukemiselle, toinen voi televisiota katsoessaan tai musiikkia kunnellessa mennä eri huoneeseen ja laittaa kuulokkeet päähän. Se toimi!

Vaikka kaikki muu olikin yhteistä, samat mielenkiinnonkohteet jne. Ei edes poliittisista mielipide-eroista syntynyt koskaan vastaavaa henkien taistelua niin kuin musiikista ja elokuvista. Ikävää oli sekin, että minä jolle musiikki on aina ollut elämä, hän oli musiikillisesti aika lailla lahjaton. Lupasinkin itselleni sellaisen asian, että kun joskus mahdollisesti uutta kumppania katselen niin yksi suuri kriteeri on musikaalisuus. Ja onneksi minua onnisti. Nyt tilanne on aivan toinen. Voimme käydä yhdessä elokuvissa, konserteissa. Hän on innostunut musiikistani, sekä omasta että siitä mikä on minulle kova juttu (barokkimusiikki, jopa eeppinen fantasiametalli! - vaikka hän on minua 15 vuotta vanhempi) Olemme käyneet laulamassa karaokea jne. Kyllä musiikkimiehelle on oltava musiikkimies tai -mimmi! Muuten se on yhtä helvettiä!

Meillä menee välillä ristiin mielipiteet autossa soitettavasta musiikista sekä minkä clubin valitsemme illanviettoa varten.
Mieheni omaa hieman suppeamman musikkimaun, eurohouse/tekno ja minä taasen seilaan Sinatrasta Marilyn Mansoniin, Chaka Khanista Carpentes....
Clubeista valitsen sen joka soittaa kaikkea mahdollista, ainoastaan sillä erotuksella että Suomi-iskelmät+euroviisut eivät siellä voi soida ja heitetään samaan kasaan viellä Suomi Rock(Eput,Juice,Popeda).

Elokuvissa meillä heitää myös hieman maku, itse pidän paljon vakavemmasta draamasta (esim 21 grammaa) mutta mieheni välttelee masentavia leffoja, vaikka mielestäni ne eivät ole sitä.

Olen opettanut mieheni nauttimaan hyvistä thrillereistä sekä muutamasta rankasta kauhu leffasta.

Mutta sitten meillä on paljon yhteisiä suosikkeja, molemmat rakastamme rankkaa huumoria sekä meidän omasta mielestä hyviä tv-sarjoja.
Frasier, Pokka Pitää, Maanalainen Armeija, Little Britain, South Park, Simpsons, Golden Girls, Villi Pohjola, Vicar Of Dibley.

Joten olemme oppineet antamaan toistemme "omille suosikelille" oman tilan.
Sekä tilava asunto mahdollistaa siihen tarvittavat tilat.

Parisuhdetta ei vielä ole mutta muuten kotonani (täällä kun vielä vanhempieni ja sisarusteni kera vielä asun) olen kokenut aikamoista kieroonkatsomista musiikkimakuni takia. Kun aloitin ooppera- ja laulumusiikin harrastuksen, sain tietysti joululahjaksi kuulokkeet. Jos erehdyin kuuntelemaan suosikkilaulajiani ilman kuulokkeita, sain kuulla purevia kommentteja mm. kissoista ja sirkkeleistä pahemmista puhumattakaan. Maria Callas sai meilläkin kovan tuomion. Nyttemmin pikkuveljeni on innostunut laulumusiikista ja lainaa usein minulta levyjä (jotka itse lainaan kirjastosta). Kommentti Callasista: "Heppuhan osaa laulaa." Ei mikään syvällinen arvio mutta kiteyttää olennaisen:)

Luulenpa että kun parisuhteen aika koittaa, on musiikin oltava edes jossain suhteessa yhteinen sana. Se on kuitenkin itselleni valtavan tärkeä asia, jopa jonkinlaiset ammattihaaveet siintävät silmissä. Kuitenkin sitä kaipaa toisen hyväksyntää pienemmissäkin asioissa (eikä musiikkimaku siis aina ole niitä pienimpiä). Aina voi johonkin suuntaan joustaa, mutta itse en haluaisi joutua kokemaan syyllisyyteen verrattavia tunteita poistuessani toiseen huoneeseen kuuntelemaan sian lahtausta ja perunain nielentää.

Hyvä keino on pyrkiä kompromisseihin: tänään sun leffa, huomenna mun. Jos molemmat suhtautuu ennakolta positiivisesti, leffat voivat avata hyvän keskustelun. Oppiihan siinä myös toisesta aina jotain uutta - ja tietysti itsestäkin.

Itse olen jämähtäjä niin musiikkimaussani kuin muussakin.

Tyttöystäväni osti kesällä mp3-soittimen minulle töitä varten, ja pisti koneelta musaa niin, etten tiennyt ennalta, mitä korviin tulisi. Meillä on monin paikoin erilainen musiikkimaku, mutta joitakin hänen suosikkejaan (joita en uskonut aiemmin edes sietäväni) kuuntelinkin paljon tarkemmin, ja huomasin jopa tuominneeni hätäisesti.