My tiny personal drama

Vuodatan pikkuruisen draaman poikasen. Tämä ei ole luult. sitten mitään vakavaa.

Itselleni olen täyshomo, arjessa se on paksun verhon takana. Maammolleni oon seksuaalisuudestani maininnut ja hän suhtautui asiaan rauhallisen tervejärkisesti, itsestäni en ollut niinkään varma. Asiasta ei oo parin kerran jälkeen puhuttu, kun se ei oo itsellleni lainkaan helppoa. muut perheessä ei tiedä mitään. Oon ollut jonkin aikaa yksin kotona ja päätin siis rentoutua käytöksessäni. Laitoin tietsikan näytön taustakuvaksi homoeroottisen kuvan ja se sitten unohtui kokonaan kun kaverini tuli kylään. Hän käynnisti koneen, pelasimme videopeliä, kaikki oli normaalia. En muistanut koko kuvaa kunnes hänen lähdettyään suljin videopelin ja taustalla komeili tuo taustakuva.

Jälkeenpäin huvittavaa oli se etten itse huomannut hänen käytöksessään yhtään mitään outoa. Hän on itse luultavasti homofoobikko, tai umpihetero en osaa sanoa. Hän on kumminkin ollut paras ystäväni ja luotamuksesta tästä onkin kysymys. Hän periaatteessa tietää seksuaalisuudestani, mutta tunnustus on vuosien takainen. Kaikkein eniten toivon, ettei tämä levitä sanomaa juopotellessaan kavereittensa kans kun tämä sitä hieman harrastaa.

Kiitos lukijoille. Nyt voitte keskittyä taas todellisiin ongelmiin.

Itselleni aikoinaan pelkääminen, että joku kertoo suuntautumisestani jollekin muulle oli kamalaa. Asuin silloin pikkukylässä ja siskoni tiesi homoudestani ja murrosiässä sitten kertoili asiaani eteen päin kännissä kaupungilla. En tiedä, mitä hän sillä luuli saavuttaneensa. Olisiko sitten hienoa tuntea homo?

Eipä aikaakaan, kun koko kylä tiesi asiasta enkä voinut missään liikkua, varsinkaan viikonloppuisin, sillä aina joku urpo tuli vittuilemaan asiasta. Joskus turpaanveto oli lähellä. Koulussa ei ainakaan helpottanut. Olen tästä asiasta vielä katkera siskolleni, mutta en ole siitä hänelle maininnut. Ehkä pitäisi, sillä teoilla on seuraukset. Haluaisin hänen tietävän, missä ahdistuksessa jouduin elämään ja paluu kotikaupunkiin vaikka vain vierailulle on ahdistava kokemus. En voi tai halua olla siellä tai edes koskaan muuttaa paikkakunnalle takaisin.

Mutta mitä enemmän paskaa joutuu nielemään, sitä vahvemmaksi ihmiseksi sitä kasvaa. Helppoa ei ole, mutta olen myös törmännyt siihen, että jotkut nykyiset ystävänikin ovat seksuaalisuudestani kertoneet sellaisille ihmisille, joita asia ei mitenkään koske. Tähän olenkin puuttunut ja sanonut, että on minun oma asiani, kerronko vai ei.

Toisaalta, ei kukaan heterokaan kerro, että moi, olen hetero.

Taustakuva monitorissa on hyvä idea, se on siinä ja jos on jotain kysyttävää, niin siitä vain.

Sana "homo" oli minulle itselleni vaikea sanoa ääneen, mutta mitä enemmän sitä viljelin ja myönsin sen itsessäni, sitä helpommin kaikki muu avautuminen seurasi perässä. Hiljaa hyvä tulee.

Voithan tietysti kertoa asioistasi normaaliin tapaan [kuten heterot kertoessaan vaikkapa tyttö/poikaystävistään] ilman että sinun tulee lauseen lopuksi sanottua:

hei, olen muuten homo.

Mikä ei tuhoa minua, tekee minut vain vahvemmaksi! -Nietchse

Kiitos Sebastian, sun juttusi oli hyvä lukea. On täytynyt olla aika helvettiä kun "koko kylä tiesi asiasta". En voisi kuvitella selviäväni moisesta. Mutta niinkuin sanoit vaikeuksista kouliintuu. Itsekin olen sillä kannalla, enimmäkseen. On se vain jännää, kuinka pienetkin asiat pystyy itselleen suurentelemaan. Oiskohan DramaQueen ainesta xo). Tämä on vain eka kerta kun näin on tapahtunut tahtomattani, ja vain tuntui, että siitä tulee isokin katastrofi. Yleisluonteeni on, että pidän mielelläni omat asiat omana tietonani.

Olisi pitänyt muotoilla tuo mun alkuperäinen kysymys vähän niinkuin kaappiongelma-muotoon. Olis tullu ihan hieno keskustelu. tosin varmaan loppuunkulutettu aihe.

Onhan sellainenkin keskustelu tuolla. On hauska huomata, miten ennen pelkäsi kaikkia homokommentteja ja nykyään osaa sanoa takaisin samalla mitalla. Tietää asioista ja osaa perustella kantansa. Minulla kaapista ulostulo oli hyvin nopeaa, siihen päälle vielä kaikki muut ongelmat, joita en tässä viitsi kertoa.

Mutta eikö se niin ole, että elämä pitää elää itseään varten yrittäen olla välittämättä toisten mielipiteistä?

Minä tiedän nyt, että en kadu ainakaan kiikkutuolissa [jos niin vanhaksi elän] miettien, mitä ei tullut sanottua ja tehtyä. Lisäksi siinä eliminoi yhden murheen pois. Mutta ei tuollaiset asiat tapahdu hetkessä. Anna itsellesi aikaa ja tunnustele ilmapiiriä. Varmasti ystäväsikin sitä tarvitsee.

Bio: Joko ystäväsi ei huomannut koko kuvaa tai sitten huomasi ja käyttäytyi niinkuin pitääkin. Mitäpä tuota kommentoimaan tai muuten ihmettelemään, jos asia on hänestä ok. Ja taitaa ollakin ok, jos oot joskus kertonu hänelle ja hän on yhä ystäväsi. Saatat itse vain kuvitella että hän on homofoobikko. Ja kun hän on ystäväsi ja suhtautuu asiaan tuolla tavalla niin en jaksa uskoa, että hän menisi kylällä kertomaan sun suuntautumisestasi.

Mut hei c`moon eiks Nietsche tehny itsarin?

Piti vielä kommentoiman, että mulle heterotovat pelkästä ilkeydestä ja ennenkaikkea kateudesta aiheuttaneet niin paljon ongelmia ja vaikeuksia et ei kiinnosta niiden kanssa yhtään mikään: sairasta sakkia!

Jos Jumala on olemassa, niin toivon, et mun kiusaamiset ei jää kostamatta niille, jos se Jumala yhtään välittää viattomista.

Elämä heteroiden kanssa on ollu yks "perkeleen helvetti".

Mua on loukattu ja haavoitettu tosi pahasti ( ja ennenkaikkea heteronaisten taholta).

Nietschestä en tunne muuta kuin lentäviä lauseita ja pikkuruisia pätkiä psykoanalyysistä. Vahvuutta on kait monta lajia...