Miten aggressiivinen pitää olla?

Olen ollut pitkään ihastunut erääseen henkilöön, mutta en ole voinut olosuhteiden takia voinut sanoa sitä kovin suoraan. Olen yrittänyt hienovaraisesti vihjata olevani kiinnostunut ilman että olisin liian päällekäypä tai ahdistaisin häntä nurkkaan. Jos hän on jutellut jonkun muun kanssa, niin vaikka mustasukkaisuus olisikin pistellyt, niin olen väistynyt ja antanut hänelle tilaa, koska en ole halunnut käyttäytyä aggressiiviseksi.

En tiedä, onko hän ollut missään vaiheessa kiinnostunut minusta. Kevyttä flirttiä olen havainnut, mutta se ei mahdollisesti ole rajoittunut minuun. Olen yrittänyt vastata siihen, mutta en ole oikein flirttailun lahjalla siunattu.

Aiemmin ei olosuhteiden takia (en voi kertoa tarkemmin minkälaisten, etten paljasta liikaa, jos hän tai joku muu tuttu sattuu lukemaan tätä) voinut lähestyä, mutta tässä ihan hiljattain oli oikeastaan ensimmäinen kerta, että olimme sellaisessa tilanteessa että olisimme molemmat olleet vapaita etenemään. Hän tuli juttelemaan minut nähdessään, mutta oli hiukan humalassa ja hänellä oli sattunut eräs vahinko, jota hänen oli selviteltävä. Sitten paikalle tupsahti joku toinen hänen ihailijansa (joita on kyllä useita), ja pian ihailuni kohteen käsi oli tämän vyötäisillä.

Mitäpä olisin enää voinut tehdä? Istuskelin nautiskelemassa juomaani ja lueskelin jotain, ja katsoin syrjäsilmällä miten heidän juttunsa eteni pienestä lääppimisestä suuteluun, missä vaiheessa minun oli pakko vilahtaa nopeasti pois koko paikasta, joka oli äkkiä muuttunut tosi ahdistavaksi.

En tiedä, oliko minulla koskaan mitään mahdollisuuttakaan, mutta jäi vaivaamaan, miten aggressiivinen pitäisi olla, että toinen ymmärtäisi, että on hänestä kiinnostunut? Eikö hienotunteisuudesta saa mitään pisteitä? Jäävätkö kiltit pojat aina nuolemaan näppejään?
  • 2 / 8
  • Hmmmmmmm
  • 8.7.2005 11:59
Mielestäni vastaus on helppo, riippuu siitä kuinka "pahasti" haluat hänet.
Tee jotain asian eteen taikka pähkäilet saman asian kanssa viellä ensi vuonnakin.
Niin kauan kun ajatustenluku ei meiltä ihmisiltä onnistu, miksi emme käyttäisi puhekykyämme kommunikointiin?
Tämä on vain elämää........ei sen enempää.
  • 3 / 8
  • arkadas
  • 8.7.2005 12:00
Liian arkana sivusta seuraaminen kostautuu - kuten itsekin sanoit "..tuli toinen ihailija ja..."

Vanhat viisaat sotaoppineet väittävät että hyökkäys on paras puolustus, ja mielessä kannattaa pitää tieto, että sodassa ja rakkaudessa lähes kaikki keinot ovat sallittuja...

Tosin täytyy muistaa, että sitä saa, mitä tilaa - jos vain tyytyy vilkuilemaan "kiihkein katsein", se voi jäädäkin sille tasolle...

Onnea vaan yrittämiselle hmmm!
En taida osata. En tiedä miten päällekäypä saa olla. Jos toinen ei olekaan kiinnostunut minusta, en halua olla tunkeileva. Minä vain olen sellainen. Hienotunteisuuteni on tuominnut minut yksinäisyyteen loppuiäkseni.:-(
  • 5 / 8
  • Hmmmmmmm
  • 8.7.2005 12:38
Niinpä silloin ei voi muuta kuin valittaa hiljaa itsekseen.... tai sitten kannattaa katsastaa sille samalle seinänvierustaan onko siellä toista samanlaista.
Jos vaikka tämä toinen ymmärtää sen huomaamattoman ja hiljaisen viestinnän.
  • 6 / 8
  • lari-lahti
  • 8.7.2005 12:47
Tarvitset enemmän itsevarmuutta. Tee itsellesi asiat selväksi, mitä haluat: haluatko tutustua paremmin tuohon mieheen, vai haluatko olla hänelle vain kaveria? Ja jätä alkoholi pois pelistä, vaikka se toisi enemmän rohkeutta. Selvin päin suoriudut paremmin tilanteesta.
Kerro kaverille, että sinulla on sanottavaa ja sano mitä ajattelet. Asiallinen mies kuuntelee.
Mielestäni sinunkaltaisia hillittyjä, rauhallisia, mukavia ja hieman ujoja miehiä löytyy. Pidän myös henk.kohtaisesti heistä! Äänekkäät, itseään täynnä olevat kehujat, suoraan päälle tulevat, agressiviset miehet torjun heti.
Toivon sinulle onnea!
  • 7 / 8
  • sunshine
  • 8.7.2005 13:01
No on hienotunteisuus paljon parempi kuin röyhkeä päällekäyminen! Mietipä myös mitä tuo ihastuksesi kohde mahtaa sinusta ajatella, kun noin lähtee silmiesi edessä toisen matkaan? Eikö hän todella tiedä, että olet kiinnostunut? Vai eikö välitä?

Yhtä kaikki, toisen päänsisäisiä asioita ei kannata liikaa miettiä, niitä ei voi koskaan tietää. Kun seuraavan kerran näet hänet, mene juttelemaan ja jos jutustelu yhtään etenee vaihtakaa puhelinnumeroita tms.

Henk. koht. olen sitä mieltä, että jos keskustelutilanteesta lähtee melko pian pois eikä palaa, niin se siitä. Tosiasia on, että kiinnostus ei läheskään aina ole molemminpuolista eikä sen perään kannata alaa itkemään. Sitä tapahtuu kaiken aikaa.

Spekulaatio osio: tuon kertomasi perusteella vaikutatte hyivn eri luontoisilta ihmisiltä - sinä hiljainen, hän suosittu ja estoton yönkiitäjä. Voisiko se yhteensopivuus olla hieman heikkoa kuitenkin? Oletko varma, että olet kiinnostunut hänestä aidosti, vai vaan pelkästään, koska hän edustaa sitä, mitä sinä haluaisit ehkä itse olla?
"Ja jätä alkoholi pois pelistä, vaikka se toisi enemmän rohkeutta."

Niin, minähän en kyllä käytä ollenkaan alkoholia. Hän kyllä. Mutta joka tapauksessa taitaa olla liian myöhäistä.