Näinkin voi käydä

Olen kolmekymppinen nainen, ja vielä viime syksynä olin naimisissa miehen kanssa ja elin täyttä 'heteroelämää'. Olin kuitenkin melko onneton avioliitossani, ja huomasin joulun alla olevani erittäin ihastunut erääseen naispuoliseen työtoveriini, joka on lesbo. Asia lähti sitten etenemään aikamoisin harppauksin, kun paljastui että kyseinen työtoverini oli myös ihastunut minuun - asiat etenivät itseasiassa niin nopeasti, että kerroin jo tammikuussa vanhemmilleni eroavani miehestäni ja rakastuneeni ihanaan naiseen. He katkasivat välinsä minuun (ja välit ovat poikki edelleen). Tässä vaiheessa myös mieheni tiesi mistä oli kyse.

Eroprosessin aikana muutin uuden rakkauteni kohteen luokse väliaikaisesti asumaan, koska en voinut enää olla kotona mieheni kanssa. Yhteiselomme oli mutkatonta ja nautin siitä erittäin paljon aluksi, mutta sitten alkoi hieman ahdistamaan se että olin tavallaan koko ajan kylässä, koska kaikki omat tavarani olivat muualla. Samanaikaisesti kävin mielessäni läpi valtavaa kamppailua siitä mitä oikein elämältäni haluan, ja yritin hyväksyä monet uudet asiat (myös ongelmat) joita suhde toisen naisen kanssa toisi mukanaan. Onneksi minulla on hyviä ystäviä, jotka hyväksyivät asian, samoin sisarukseni, joten hiljalleen pelko alkoi hellittämään. Nyt olen viimeinkin alkanut tuntemaan oloni varmaksi ja pystyn hyväksymään ajatuksen yhteisestä elämästä tyttöystäväni kanssa.

Mutta. Nyt kun olen itse varma asiasta on tyttöystäväni menettänyt kiinnostuksensa, hän sanoo pelkäävänsä sitoutumista. Tämä ihana nainen, joka on aikaisemmin ilmoittanut että olen hänen elämänsä nainen ja uskotellut rakastavansa minua, sanoo (nyt kun olen ns. 'varma nakki') että olemme liian erilaisia, ettei tämä toimi, ja hän haluaa omaa tilaa ja vapautta. Myönnän että olemme erilaisia, mutta uskon silti että kun rakastaa tarpeeksi siitä kyllä selvitään. Huomaan, että olen alkanut hieman katkeroitua hänelle, koska tunnen laittaneeni peliin (ja myös menettäneeni) niin kovin paljon jotta tämä suhde onnistuisi, ja hän taas ei ole halukas tulemaan yhtään vastaan missään asioissa - etenkään ajankäyttöön liittyen; en näe häntä juuri ollenkaan töiden ulkopuolella nykyään, sillä hänellä on jatkuvasti kaikenlaista menoa...

Surullista tässä on se, että todella rakastan tyttöystävääni, enkä haluaisi menettää häntä - mitä voin tehdä? Elämäni on ihan mullinmallin, enkä haluaisi kokea tehneeni valintojani turhaan, vain sen vuoksi että tulen jätetyksi...

Eipä tähän ulkopuolinen voi kun antaa oman näkökulmansa.

Minusta tuli pitkähkössä suhteessa pelkkää taustaa, muut ihmiset ja menot menivät edelle. Kun tajusin missä mennään yritin aikani muuttaa tilannetta, yritti hänkin - turhaan. Lopulta ei ollut enää mitään syytä jatkaa. Kehottaisinkin lopettamaan heti kun oma ihmisarvo alkaa kärsiä, huonoa kohtelua ei ole mitään syytä sietää. Sitä ei pitäisi edes tarjota kenellekään.

Yksi viisaus on, että pelkkä rakkaus ei riitä - tarvitaan paljon muutakin.

Mutta itse tiedät parhaiten, mitä pystyt antamaan ja sietämään sekä mitä tulevaisuudeltasi haluat.

Huh, onpa tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Tuntuu melkein tv-sarjan juonelta.

Kuulostaa siltä että tyttöystäväsi on aika kpää. Tuommoisessa temmellyksessä ei tunne ja järki mahdu samaan aikaan elämään, toivottavasti sinulla on ihmisiä joiden kanssa voit tilanteesta puhua jos tyttöystäväsi ei ollutkaan ratkaisu kaikkeen. Elämänvalintoja voi tehdä monenlaisia, aina ei ole kauheasti harkinta-aikaa. Pidä huolta.

Valitettavasti monet naiset ovat luonteeltaan ailahtelevaisia, miksei myös lesbot.

Mielestäni teit liian nopeasti liian suuria elämänmuutoksia.

Lesboille ja homoille on tyypillistä rynnätä suhteesta toiseen: äkki-ihastumiset ovat tavallisia. Vastuuta ei osata ottaa omista teoistaan, vaan tyypillistä on syyllistää toista osapuolta. Sama asia on juuri näissä sopimisissa, oli asia sitten mikä tahansa. Suulliseen sopimiseen ei kannata uskoa. Se on vähän sama juttu kuin alkoholisteilla: luvataan ja luvataan, mutta sitten petetään.

Älä tuhlaa aikaasi siihen naiseen. Anna mennä! Pääset vähemmällä.

Joku ratkaisu sinun kumminkin tuli tehdä avioliittosi suhteen ja se oli nyt tällainen ratkaisu.

Kunhan et vain katkeroituisi. Unohda ja anna anteeksi...ja jatka elämääsi. Se olisi parasta. Henkareita roikkuu naulakoissa, älä sinä roiku uudessa suhteessasi.

Fanny kirjoitti: "enkä haluaisi kokea tehneeni valintojani turhaan, vain sen vuoksi että tulen jätetyksi..."

Rakastuit naiseen, mikä paitsi pisti arkesi ja elämäsi uusiksi mutta ennen kaikkea tulit itsellesi ulos kaapista. Ihmissuhteiden onnistuminen ei ole pelkästään itsestä kiinni ja se täytyy hyväksyä, mutta kukaan ei tunne sinua paremmin kuin sinä itse - ja nyt taidat oppia itsestäsi aika paljon uutta. Vaatii toki paljon rohkeutta päästää noin paljon elämääsi mullistaneesta suhteesta irti. Mutta oikeita juuri sinulle löytyy varmasti muitakin. Jaksamista!

Jep, valitettava tapahtuma sinulla ja näin voi tosiaan käydä.
On turha odottaa meikäläisitä mitään iloista veljeskerhoa vaan uskon että samat julmat säänöt pätevät meillä kuten heteroillakin(ellei välillä julmemmat).
Älä anna periksi, opi erottamaan jyvät akanoista ja onnea sen oikean löytämiselle.

Kun otsikko on "Näinkin voi käydä", niin minua ihmetyttää tarinan luettuani pikemminkin että voiko millään muulla tavalla käydä.

Minä en omalla kohdallani edes odota uuden suhteen kestävän pitkään enää.

Minulla tilanne tälläinen; tapasin yli kaksi vuotta sitten naisen, netin kautta ihan seksin merkeissä molemmat oltiin liikkeellä. Hän on naimisissa miehen kanssa ja minä eronnut yh-äiti. Olemme olleet todella tiiviisti yhdessä ja rakastuttiin jossain kohti matkalla. Hän on edelleen kuitenkin naimisissa eikä halua erota, ei ainakaan vielä. Puhetta on kuitenkin yhä enenemässä määrin, että hän olisi siihen valmis joskus. Heillä on pieni lapsi, eikä hän halua perhe-elämää viedä lapseltaan pois. Ymmärrän häntä ja sitten en. Olen kuitenkin niin korvia myöten häneen rakastunut, etten edes halua ajatella olevani kenenkään muun kanssa. Nyt meillä on vain varastettuja hetkiä kahdestaan. Niitä tosin paljon ja usein. Hänen mies matkustaa työn puolesta paljon. En tiedä riittääkö ne hetket minulle ja jos niin kuinka kauan. Nyt olen jaksanut näin. Olen enemmän kuin valmis tämän naisen kanssa elämään ja olemaan, vaikka olen itsekkin ollut ihan täys hetero vielä neljä vuotta sitten.

Häntä ennen oli muutama täysi fiasko suhteen yritys eikä tämäkään täydellistä. Mutta tämä on tätä elämää. Ei todellakaan saa tulla ainakaan katkeraksi. Muuten on peli menetetty. Tosin ei saa elää pilvilinnassakaan.

Jos tähän loppuun vaikka laulaisi että, luotan rakkauden voimaan......

Onnea kaikille sen oikean löytämisessä, itse toivon että se olisi hän, jota nyt rakastan niin niin paljon.

Kuinka valheellista ja itsepetosta on selitellä "lapsen parhaalla" omia valintojaan. Valheellista sitoutumisen kannalta. Se on epärehellistä.

Kuka käyttää ja ketä hyväkseen?

Onko julmaa sanoa, että tässä 1 käyttää 2 hyväkseen? Arvaa kuka?

Sitä voi nimittää "rakkaudeksi".

"Miesmiehen" kommentit edelliseltä illalta ovat sen verran kryptisiä, että en ymmärrä niitä kolmannenkaan lukeman jälkeen. Miesmies, tarkista iltalääkityksesi.

Kirjoitan sitten seuraavasti. Eikö oikea perhe elämä ole vanhempien ( tai pariskunnan ) välinen hyvä suhde eikä mikään kulissi? " En halua viedä lapselta perhe-elämää pois " on itsessään valhe, koska sen on jo vienyt elämällä itsepetoksessa, jota kutsuu "rakkaudeksi". Jos elää salassa ( salaa rakastaa toista ), elää myös syyllisyydessä, koska jokainen tietää sen olevan väärin petettyä kohtaan. Samalla tavalla kuin sysää oman miehensä sivuun, sysää myös lapsensa. Ei lapsella ole tilaa uudessa salarakkauden sävyttämässä suhteessa, koska isä on toisaalla, jonka lapsi tuntee ja johon lapsella on kehittynyt suhde ( lapsi-vanhempi).

Kun loikkii aitojen yli rytinällä ilman minkäänlaista "moraalia", niin mitä jää jäljelle: ei mitään!

jotain tutun kuuloista oli ja kovastikin. niin fannyn kuin hmmmmm.n kirjoituksessa etenkin.

Kaikki lähtee loppujen lopuksi omasta itsestä, mitä ja miten sen haluaa elää, ei muusta. kävin tavallaan samanlaisen prosessin lävitse pääpiirteittäin ja sen voin todeta ainakin että niin heteromaailmassa ja Etenkin lepakkomaailmassa pätevät vain ja ainoastaan viidakonlait.

Ei täällä sympatiapisteita jaella kenellekään ja ne jotka löysivät tai muuten tulivat sinuiksi ajoissa ollessa itsensä kanssa pyörittävät tätä peliä.

Mielestäni sinä olet oman elämäsi herra , elät sitten miten haluat sen, kunhan vain itse on onnellinen.Minulla tuo prosessi kesti 1,5v.

Sen verran olin hetero(oletus) ja nyt sitten jätetty ja jättänyt(suku). En voi sanoa että elämä ilman entisiä tukipilareita on helppoa, mutta silti elämä on omani, ei helppo ilman tukea, ja ainakaan noihin wanhoihin kettuihin viimeiseksi luottaisin kuten en mihin muuhunkaan ihmiseen.

Kaipauksesta tätä omaa ihmistä kohtaan sanon että ei se koskaan katoa, mutta silti Olen oman elämäni valtias.

Tuollaisessa tilanteessa on oltava vahva ja en sano että se olisi edes vähän helppoa, äärettömän vaikeaa ja raskasta.

voimia sinulle jaksaa...

Vampyyri iskee ja tekee uhristaan samanlaisen sieluttoman yössä saalistajan.. Heitetään kaikki toivo, hyvällä säkällä nokkelasti sanaillen. Tästäkös syystä täältä löytyy Buffyn ja Angelin faneja?

Minultakin löytyy wanha kettu menneisyydestä, olen kyllä käyttänyt siitä yksilöstä yhden toisen eläimen nimeä. Vaikka jälkipuinti oli yhtä helvettiä taisin päästä vähällä. Naivius meni, mutta samalla karisi jotkut aikaisemmat pelot elämää rajoittamasta. Sielukin on tallella, toistaiseksi ainakin.

Nyt tuntuu varmasti pahalta, mutta se menee ohi. Juuri kaapista pomppaamisen aikoihin on kuin huumassa, kaikki on NIIN ihanaa ja vapauttavaa. Se euforia laskee väistämättä.

Aina oppii, ja seuraava rakkaus on aina se suurin. Ekan toki muistaa aina, mutta ajan kanssa se asuttuu oikeaan perspektiiviin. Myöhemmin osaat varmaan jopa olla kiitollinen niistä ihanista hetkistä. (Hetero)liittosi oli joka tapauksessa tuomittu, olisi ollut tarpeetonta pitkittää kummankaan osapuolen kärsimyksiä. Rajut liikkeet tietysti rikkoivat ainakin hetkeksi ympäristön suhteiden harmoniaa, mutta aika varmaan tääsäkin parantaa. Ja onpahan kaapistakin jo hankkiuduttu eroon.

Suhteesta toiseen pomppaamisen ennakoimaton salakavaluus (siis tekijälle) tietysti näyttää vasta jälkikäteen rumat kasvonsa ja lasku voi olla kallis. Oliko huuma niin kuumaa vain, koska toinen pelasti ankealta arjelta? Jospa entinen (hetero)elämä tuli heitettyä menemään liian pikaisesti?

Ota nyt aikaa vain itsellesi (sikäli kun teidän suhteenne ei onnistu) ja mieti mitä oikeasti haluat. Opettele olemaan yksin ja nauti siitä. Vasta kun erosta on tarpeeksi aikaa ja on saanut selviteltyä tunne-elämänsä solmuja rauhassa kannattaa alkaa varovaisesti katselemaan ympärilleen.