Kun ystävyys hiipuu

Olen tilanteessa, jossa pelkään pitkäaikaisen, useita vuosia kestäneen ystävyyden hiipuvan. Ystäväni erosi miehestään talvella ja moni asia on sen jälkeen muuttunut. Hänestä on tullut talven aikana etäinen, kylmä ja pinnallinen. Pitkät syvälliset keskustelut ja hauska yhdessäolo ovat vaihtuneet riitelyksi ja toisen välttelyksi. Aikaa ei ole myöskään yhteisille koti-illoille, kun on kiire baariin ja pikapanoille. Kuvioihin ovat nimittäin tulleet satunnaiset seksikumppanit, joita saattaa mahtua yhteen viikonvaihteeseen useita, ennätys lienee parikymmentä.
Kun yritän keskustella siitä, mitä on tapahtumassa, saan useinmiten haukut ja pitkän luennon siitä, miten hänen elämänsä on nyt tasapainoinen ja kunnossa. Mielestäni se ei ole sitä miltään osin.
Aiemmin meillä oli myös tapana kosketella ja halia toisiamme aina kun nähtiin, nykyisin kosketus tuntuu hänestä vastenmieliseltä.
Olen ymmälläni mitä pitäisi tehdä, antaako ystävyyden vain loppua?

Miten ihmeessän mahdollista hoidella parikymmentä hoitoa yhdessä viikonlopussa!? Mistä ne tulee? Missä vaiheessa niitä ehtii hankkimaan uusia, jos koko ajan on hoito menossa. Ei toi oo mahdollista! Hmm... no ehkä jos osallistuu johonkin järjestettyyn gang bang -iltaan, ni sit ehkä vois "hoidella" parikymmentä...

Hämmästelijähän osui viestin ytimeen, onnittelut!

Ei kai moisessa tilanteessa voi mitään muuta tehdä kuin odottaa että vaihe menee ohi. Jos pitkäaikainen ystäväsi torjuu kanssakäymisen noin voimakkaasti, niin saatat joutua sanomaan että haluat harventaa yhteyedenpitoa. Aika moni on itsekin käynyt läpi jotain tuon suuntaista tärkeän ihmissuhteen loppumisen jälkeen, eiköhän se jossain vaiheessa mene ohi. Muuta et paljon voi tehdä kuin odottaa parempia aikoja.

Henkilökohtaisesti arvostan sitä, että ystävät sanovat asiat suoraan. Kaikkihan ei tietysti aina ole positiivista kuultavaa, mutta itse kultakin voi aina välillä olla realiteetit hakusessa.

Sille ei voi mitään jos toinen ihminen ottaa etäisyyttä. Ketään ei voi omistaa eikä pitää väkisin. Se on yksi läksy joka elämässä pitää oppia.

Pitkiin ystävyyssuhteisiin monestii kuuluukin suvantovaiheita, elämänvaiheet ja tilanteet eivät loputtomasti tapahdu molemmilla samanaikaisesti.

Hyvän ystävän tunnistaa myös siitä, että vuosien jälkeenkin voi jälleen kohdatessa jatkaa juttua siitä mihin se viimeksi jäi, kuin mitään katkoa ei olisi ollutkaan. Ehkä ja toivottavasti ketjun aloittajallekin lopulta käy niin, vaikka hänen ystävänsä nyt keskittyisikin muuhun.

Tässä muutama miete tähän asiaan.

Kundi on ITSEKÄS. Piut paut tuollaiselle sialle. Ei em. käyttäytymistä tarvitse kenenkään sietää. Itsekunnioitusta pliis.

Tuttu tunne, valitettavasti. Voit yrittää tietenkin, mutta mitään sellaista kuin "yksipuolinen ystävyyssuhde" ei ole olemassakaan. Jos hän on hankala ja käyttäytyy oudosti et voi tehdä mitään. Ehkä hän vielä tokenee, aikaa voi kyllä mennä. Surullinen totuus kuitenkin on että mikään ei ole pysyvää (ikuisesti siis). Ehkä olette tulleet sellaiseen kohtaan jossa ystävyytenne loppuu ja tienne eroavat, tai sitten ei. Toivottavasti kaikki käänty parhain päin.

Kuulostaa pahalta mun korvaan. Sitä yrittää pitää yllä ystävyyttään kynsin ja hampain mutta aina se ei onnistu, tuollainen tuppaa repimään ihmisen sisältä päin tuhanneksi palasiksi.

Parempi antaa ystävyyden katketa kerralla jos se tie näyttää todennäköiseltä, kuin että kiduttaa itseään tunteiden aallokossa vuosienkin ajan.

Tietysti vahva-ystävyyssuhteen katkeaminen koskee, ja todella helvatisti. Mä ite pelkäsin tosi hyvän ystävyyssuhteen katkeamista niin paljon että katkaisin sen ite enkä ole tosiaankaan missään puheväleissä enää ikimaailmassa, en tosiaankaan.
Ja tietysti tuo koskee aivan sairaasti,mutta yrittäkää nyt muistaa että jokainen elää täällä kerran ja jokaisella on oikeus elää oma elämänsä kuten tahtoo.
100 vuotiaana on turha enää käpristellä menneitä koska ei niitä voi enää muuttaa/saada takaisin.