Akne, hoito

  • 1 / 8
  • imagination
  • 18.6.2005 20:00
Minulla on ollut kauan akne. Minulle tulee edelleen syviä tulehdusonteloita kaulalle, nenään ja jopa sieraimen sisälle. Myös kulmakarva on arka kohta ja samoin leuka ja huulet.

Tretinoiini -voide (avitcid, amerikassa retin-A) on a-vitamiinijohdannainen, joka nopeuttaa näiden kivulaiden onteloiden parantumista. Joskus ne häviävät yön aikana. Minulla on vahva 0,05% voide käytössä. Amerikkalaiset käyttävät tätä voidetta myös iän tuomien ryppyjen ennaltaehkäisyyn. Avitcid voide on tarkoitettu yleensä ymmärtämäni mukaan pitkäaikaiseen hoitoon. Toinen, mitä pidin todella hyvänä lääkkeenä oli Dalacin linimentti, mutta sitä ei jostain syystä mielellään määrätty. Onneksi tätä määrätään.

Minun olisi pitänyt hoitaa tätä jo yläasteella, kun se suorastaan leimahti. Mutta ihotautilääkäri tarjosi ensisijaisesti lukioaikana Roaccutania, koska kyse oli kystisestä aknesta.

En lähtenyt siihen osin hinnan ja osin maksatoksisuuden takia. Vaikka jälkimmäinen taitaa olla kyllä aika pieni riski suhteessa tehoon.

Löysin google:sta hakusanalla severe acne kuvia. Alla on yksi ns. success story. Ylläpito poistakoon jos tällaista esimerkkiä ei voi laittaa.

http://www.genuinejeff.com/accutane/

Huomaan tyyppillisiä muutoksia. Vasemmanpuoleisessa kuvassa, pojalla on todennäköisesti kivulaita onteloita ja valkopäitä huulessa ja leuassa (voi). Oikean korvan kohdalta lähtee ilkeän näköinen alue, joka todennäköisesti aiheuttaisi akne-arpia. Kulmakarvojen kohdalla on hyvin tyypillisesti aknea ja myös otsassa. Kulmakarvojen kohdalla ne ovat kivuliaita. Leuassa on ainakin kolme aktiivista kohtaa, joihin syntyy tod. jatkuvasti valkopäitä ja/tai onteloita. Tämä aiheuttaisi arvet kyllä minusta jossain elämänvaiheessa.

Sitten hän on alkanut Rochen Roaccutan hoidon. Kuten näemme tulokset ovat erinomaiset. Keskimmäisessä kuvassa ja oikeassa sekä linkin takana näkyy, että hoitotulos on säilynyt. Se ei aina kuulemani mukaan säily. Todella hämmästyttävän hyvä ja kestävä tulos iso-tretinoiinihoidolla.

On ihana nähdä lääkkeiden aiheuttavan hyvin myönteisiä vaikutuksia ihmisiä ja tuollaisen kauniin persikkamaisen ihon :))))
  • 2 / 8
  • pimeys
  • 18.6.2005 21:48
Ihotautilääkäri määräsi minulle taannoin kevyeeseen akneen Roaccutan-kuurin, joka todella tehosi; vieläkään ei ilmesty kuin satunnaisia finnejä muutaman kerran kuussa. Päänahka oli minulla kaikkein pahin, jonka aiheuttaman kivun vuoksi alun perin lääkärille lähdin. Vakuutukseni maksoi kaikki kulut, jotka nousivat kahden lääkärikäynnin ja yhden Roaccutan-kuurin ansiosta 150 euroon. Pahemmissa tapauksissa joudutaan usein syömään useampia ja vahvempia kuureja, joten tuohon kokonaishintaan voi lisätä viisikymmentä tai sata euroa, riippuen kuurien määrästä.

Toimiva lääke kylläkin. Käytön aikana pitää vain muistaa kosteutaa iho todella hyvin, ja varsinkin huulet ovat ihan verillä, jos unohtaa huulirasvan kotiin jostain omituisesta syystä... Myöskään tulokset eivät näy heti, vaan vasta yli kuukauden päästä aloituksesta. Aluksi oireet myös pahenevat, mutta kärsivällisyys palkitaan. Minulla Roaccutan ei vaikuttanut maksa-arvoihin mitenkään.

Onnea matkaan.
  • 3 / 8
  • imagination
  • 18.6.2005 22:16
Kyllä minullakin tuli ja tulee toisinaan vieläkin finnejä myös päänahkaan. Se on outoa.

Joo, nykytiedon perusteella, en pidä niitä maksariskejä suurina.

Voihan sitä harkita, toisaalta Avitcid:ia annetaan yleensä pitkiä aikoja. Ja se estää myös ryppyjen tuloa vanhetessa.

Ja toisaalta, Roaccutan ei nyt minua enää paljoa auttaisi, koska minulle kehittyi akne-arvet. Kyllä tuo kannattaa minusta hoitaa Roaccutanilla tai jollakin geneerisellä valmisteella ajoissa, ennen kuin ne tulevat. Kyllä arvetkin saadaan pois, mutta ei aina. Niin tai ainakin vähäsen korjattua.

Kyllä minä tosin aika paljon lipsuin hoidosta. En pitänyt aknen hoitoa niin tärkeänä, koska en luokitellut sitä vaaralliseksi. Syy on siis täysin minun. Minun olisi pitänyt hoitaa sitä, mutta en niin tehnyt.

Mutta suosittelen hoitoa kyllä ajoissa. Mitä nopeammin sen hoitaa, sitä paremmat ovat tulokset :)).
"Ja toisaalta, Roaccutan ei nyt minua enää paljoa auttaisi, koska minulle kehittyi akne-arvet. Kyllä tuo kannattaa minusta hoitaa Roaccutanilla tai jollakin geneerisellä valmisteella ajoissa, ennen kuin ne tulevat."

Mulla oli todella paha akne nuorempana, mutta Roaccutan-kuuri teki siitä selvää jälkeä. Kasvoihini jäi arpia, koska hoito aloitettiin liian myöhään. Mutta ilman Roaccutania arvet olisivat varmasti paljon pahempia.

Itse voin kyllä suositella Roaccutania (ja toki vastaavia rinnakkaisvalmisteita). En kokenut mitään negatiivisia mielialamuutoksia. V*tutusta aiheutti lähinnä hirveässä kunnossa ollut naama ja fiilikset pikemminkin paranivat kun huomasi lääkkeen alkavan vähitellen vaikuttamaan.. Fyysisistä sivuvaikutuksista muistan huulien kuivumisen.

Noita lääkkeitähän syödään lääkärin valvonnassa, maksa-arvoja yms. seurataan säännöllisesti verikokeilla, eli ei niitä mahdollisia haittavaikutuksia mielestäni kannata pelätä.
  • 6 / 8
  • Resander
  • 19.6.2005 18:01
Mä söin nuorempana Roaccutan-kuurin kahteen kertaan. Ekalla kerralla tapahtui dramaattinen muutos. Naama oli ollut kun yllä esiteltyjen kuvien hepuilla ja finnit katosivat. Jonkin verran arpia jäi, kun akne oli ollut tosi paha. Vuosia myöhemmin lekuri ehdotti uutta kuuria, sillä vaikka paha akne oli kadonnut, iho oli jäänyt edelleen hyvin rasvaiseksi ja pieniä finnejä tuli - nyt jo aikuiselle miehelle - koko ajan. Siihen jäivät finnit, vaikka rasvainen iho on ja pysyy. Mulla ei ollut mitään mielialavaikutuksia, mutta sen sijaan limakalvot kuivuivat dramaattisesti. Enpä tiedä ketään toista, joka olisi samoja määriä lotrannut Betaden-voiteita vähän joka paikkaan, eikä vähiten huuliin.
  • 7 / 8
  • imagination
  • 19.6.2005 20:32
Hei,

Kiitoksia kiitoksia ehdotuksesta. Minä mietin asiaa.

Kyllä minä tulin iloiseksi, kun näin noin hyviä tuloksia saadun Accutane:lla. Suomessa Roaccutan. Valmistaja on sama eli Roche.

Jotenkin se, että toinen on tullut iloiseksi saadusta hoidosta, saa myös itsensä hyvälle mielelle.

En tunne tuota Betaden voidetta, mutta tiedän että huulten reuna-alueet ovat juuri ilkeitä kohtia ja kipeitä. Onneksi on hoitomahdollisuuksia kuitenkin. Ja ne ovat tehokkaita.

Tunnen yhden henkilön henkilökohtaisesti, joka oli ensin yrittänyt kosmeettisilla keinoilla hoitaa aknea. En edes tiennyt hänellä koskaan olleen aknea, kun hän näytti Roaccutan lääkettä minulle. Tulokset sillä olivat siinäkin tapauksissa erittäin hyviä. Hän käytti huulivoidetta. En nyt muista, kuivasiko Roa silmiä, mutta olisiko niihin joitain tippoja. Ja nenästä hän taisi mainita, että se kuivui voimakkaasti. Mutta tehokasta se oli, koska en edes tajunnut hänen akneaan hoidettava sillä hetkellä, kun hän näytti minulle tämän lääkkeen :O. Hän oli oikein ystävällinen minulle.
  • 8 / 8
  • pimeys
  • 20.6.2005 0:18
Arvet voidaan vielä häivyttää laserhoidolla ihotautilääkärillä, joten rohkeasti vain hoitoa hakemaan. Kerran se kirpaisee lompakossa.