Eivät oikeita ystäviä?

Aina kun on kyse ulostulemisesta, pohditaan ystävien suhtautumista. Joka kerta voi kuulla/lukea saman vastauksen: "Jos ystäväsi eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, he eivät ole ystäviäsi lainkaan!"

En ole oikein koskaan hyväksynyt tuota ajatusta.

Kyllähän he ovat ystäviä olleet siihen asti. Ymmärrän täysin, miksi joku saattaisi katkaista välit jopa parhaaseen kaveriinsa kuultuaan tämän homoudesta. Se on monelle ystävälle järkyttävää, pelottavaa, yllättävää. Välien katkaisu on joko asian sulattelemista tai pelkoa/inhoa. Sekin on inhoa homoutta kohtaan, ei niinkään hänen ystäväänsä, joka on homo.

Minä en olisi valmis menettämään kavereitani. Ei siinä lohduta sellainen latteus, että "he eivät olleet todellisia ystäviäsi". Olivathan he. Mikä pakko sitä oli itse pilaamaan mennä?

Tarkoitan ehkä yksinkertaisemmin sitä, että kyllä he ovat todellisia ystäviä. Todellisia ystäviä, joita voi menettää. Jos sen riskin haluaa ottaa, ja valmis maksamaan seuraukset (eli menetettää heidät), niin se on oma valinta.

Asia on sinänsä ajankohtainen, että ajattelin kertoa ystävilleni. En usko menettäväni heitä, mutta onhan se mahdollista. Lopulta, en vain pidä siitä ajatuksesta, etteivätkö he mukamas olisi todellisia ystäviäni, elleivät asiaa voi hyväksyä. Kyllä he ovat, ihania ihmisiä.

Kannattaisiko asiaa tarkastella sellaisesta kulmasta,oletko sinä -siis olenko itse tosi ystävä,jollekin.onko joku arvoisesi on kestämätön näkökulma.Ei kai kukaan ole,ellet ole itse.

Ystävät ja kaverit ovat eri asioita. Olen sen verran mikkihiiri että ihmetyttää ettei ihmisillä ole sen vertaa omanarvontuntoa etteikö omaan persoonaansa niin kiinteästi liittyvää asiaa voi ystävilleen tuoda ilmi. Ystävyyteen kun kuuluu läheisyys, se että voi olla oma itsensä toisen kanssa. Pitäisi vaan olla suht sinut seksuaalisuutensa kanssa, jos kovasti ahistaa niin pitäähän se itselleen ensin selvittää. Sen ymmärrän mainiosti. Vai onko niin että omanarvontunne tulee siitä että kaapissaolosta saat jotkut ylimielisyyskiksit? Omassa kaveri- ja ystäväporukoissa ei ole tarvinnut erikseen kertoa kuin muutamalle eikä noista kerroista ole traumoja jäänyt kenellekään. Kertominenkin johtui vaan siitä että tajusin ettemme voi jutella asioista "oikeasti" jos toinen ei tiedä minun lähtökohtiani. Vaikka luulin että minusta kaikki näkee jo päälle, mutta ilmeisesti sitten ei. Puolitutuille ei ole ollut tarvetta asiaa selvittää, mutta eipä myös haittaa jos se vaikka paljastuisikin.

Tulee mieleen vasta radiosta kuulemani sketsi siitä miten homofoobikoita sorretaan. Kun hekään ei voi enää ihan vapaasti olla mitä ovat, kun valtaosa ei hyväksy niitä mielipiteitä.. Täällä ainakin näyttää siihen suuntaan hyväksymistä olevan

Ystävä on ystäväsi sen sinun aidon itsesi kanssa! Voit tuoda aitoa itseäsi esille ilman, että ystävyyden katkeamisesta olisi pelkoa.

Kun mietin, huomaan, että ystäväni ovat olleet ihan sinuja sen kanssa, mitä minä olen. Eikä se yllätyksenäkään aina ole tullut. Tule siksi, mitä olet... Tsemppiä!

"Ystävä on ystäväsi sen sinun aidon itsesi kanssa!"

Martin, puhut asiaa!