Kaunis-mies-syndrooma

Aika usein olen kuullut kommentin, että pärjätäkseen homopiireissä pitää olla nuori, nätti, sekä tietenkin hyvin varustettu. Ehkäpä asia ei olekaan aivan niin.

Kävin äskettäin konferenssissa Itävallassa. Yksi osanottajista oli harvinaisen komea ja kaunis mies. Hän pukeutui myös tyylikkäästi ja käyttäytyi hienosti. Hän tulkkasi tarvittaessa sujuvasti viiden kielen välillä. Pakkoruotsikeskustelu tuntui häntä seuratessa käsittämättömältä. Arvioin hänen iäkseen jotain reippaasti alle kolmekymmentä vuotta. Todellisuudessa hän oli lähes neljäkymmentä.

Jokin seikka hänessä kiinnitti erityisesti huomioni. Hän oli ikään kuin koko ajan hieman varuillaan ja hänen ympärillään oli jonkinlainen näkymätön seinämä. Lounaspöydässä keskustelu kääntyi parisuhteisiin. Päätin kokeilla kepillä jäätä ja tulin seurueelle ulos kaapista kertomalla, että elän virallisesti avioliitossa miehen kanssa. Hän onnitteli lämpimästi. Sillä kertaa asia jäi siihen.

Palasimme eräänä iltana teatterista hotelliin samalla taksilla. Hän ilmoitti haluavansa keskustella kanssani ja pyysi huoneeseensa, koska ilmoitin ettei minun huoneessani voi tupakoida.

Sain kuulla varsin surullisen ja katkeran tarinan miehestä, jonka kanssa kaikki haluavat sänkyyn, mutta kukaan ei hänen kertomansa mukaan ole kiinnostunut hänestä ihmisenä. Hän kokee itsensä todella yksinäiseksi, eikä ole onnistunut muodostamaan parisuhdetta, vaikka sellaista vahvasti haluaisi. Päätimme jatkaa pohdintaa siitä, kuinka hän voisi löytää itselleen elämänkumppanin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen lähes identtisen kertomuksen.

Ajattelen tuon kohtaamisen jälkeen, että ehkä nykyihmisille ja myös monille homoille vain se pinta on kiinnostavin asia. Pintaahan kaikki mediatkin esittelevät päivästä toiseen. Muuta pidetäänkin sitten tylsänä. Ihmisen "sisustaan" pääsee kenties tutustumaan, jos pintaodotukset ovat edes joissakin kohtuullisissa rajoissa. Ehkä olen tässä mielessä onnekkaampi. Luoja on jakanut minulle teelusikalla sitä ulkoista kauneuttua, kun taas tuolle keskustelukumppanilleni soppakauhalla :-)

Juhani

Yksinäisyys on kipeä asia eikä epätavallinen kokemus homomiehille iästä riippumatta. Sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen. Kun vanhenee, niin sitä alkaa luopumaan ja tyytymään osaansa, koska mitään muutakaan ei ole. Valitettavasti yksinäisyyden vaarana on päihteiden käyttö ja kapakka-elämä. Olen nähnyt monien yli 40v gay-miesten hoippuvan kohti "räkälää", mutta sielläkin voi tuntea yksinäisyyttä.

Tällä hetkellä deittejä sovitaan globaalilla tasolla ja miehet menevät rakkauden perässä maapallon toiselle laidalle. He näkevät vaivaa, mutta heillä on myös rahaa siihen. Matkustelua sinänsä pidetään tavoiteltavana asiana homojen piirissä. Se vasta on jotakin, kun voi sanoa matkustelevansa 3 suurkaupungin väliä. Mainitsemisen arvoista!

Minusta tuosta ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen että monet meistä homoista (kuten heteroistakin) ovat itsekkäitä oman orgasmin tavoitteiloita.
Kun se on saatu, kiitos seuraava.

On turha luulla että komeat/kauniit ihmiset ovat kaikki oman ulkonäkönsä ympärillä pyöriviä narssoksia.
Tai että vähemmän visuaalisesti onnistuneet ihmiset ovat kaikki syvällisiä, kohteliaita ja muut huomioon ottavia.

Itse olen käyttänyt omasta mielestä parasta taktikkaa lähestyessäni ihmistä niin ystävänä taikka rakkaudessa, 100% rehellisyttä.
Kerro mitä ajattelet asioista ja kysy toisen mielipidettä, kyllä jyvät erottuu akanoista aika äkkiä.

JuhaniV kirjoitti: "Ehkä olen tässä mielessä onnekkaampi. Luoja on jakanut minulle teelusikalla sitä ulkoista kauneuttua, kun taas tuolle keskustelukumppanilleni soppakauhalla :-)

Öh höm.....miten niin??????

Ja hyvä vinkki kaikille muille: Älä hyppää heti sänkyyn kun tuttavuus on vasta 1 - 4 h vanha.

Ehkä pinnallisuus ihmissuhteissa yleensäkin kuuluu tähän aikaan ja tämänhetkiseen tapaan. Kuitenkin loppupeleissä ihmisen luonne ja kyky sopeutua toisen ihmisen kanssa elämään on se ratkaiseva asia. Kauniista naamasta tulee aika pian se tavallinen naama ja jos huonosti menee, niin se ilkeä naama.

Yksinäisyys on teemana monissa suosituissa tv-sarjoissakin. Frazierilla parisuhteet menevät aina pieleen ja se on muka hauskaa. Will&Grace-sarjaa en ole aikaisemmin kuin silmännyt. Kun ne nyt tulivat peräkkäin, taltioin ja päätin katsella niin pitkälle kuin jaksan. Muutaman osan katselu tuotti jälleen saman tuloksen. Ihmiset haikailevat yhä uusien ja ihanien ihmisten perään, niitä koskaan saamatta. Sarjallehan olisi toki kuolinisku, jos päähenkilö löytäisi armaansa ja päättäisivät elää siitä eteenpäin yhdessä vain kahdestaan.

Olemme kopioineet amerikkalaisen kaksinaismoraalin myös meille. Tuosta kaksinaismoraalista tuli loistava esimerkki ohjelmassa Amerikan raamattuvyöhykkeeltä, jossa nuorisolle markkinoidaan pidättyvyyttä ja siveyslupausta. Osavaltion teiniraskaudet ja nuorten sukupuolitaudit ovat keskimääräistä korkeammat muihin osavaltioihin verrattuna.

Minun mielestäni kaikki edellä mainittu lisää todellisuudessa vain ihmisten yksinäisyyttä. Parisuhdemalli ei ole trendikäs!

Juhani

Juhani esitti hyvän alustuksen.

Vallitsevassa kulttuurissa ei tosiaan ole mikää juttu harrastaa seksiä, jos siltä tuntuu. Ehkäpä kyseessä on seksuaalisen vapautumisen jatkumo.

Juhanin esimerkin miehestä voisi esittää kysymyksen, että mikä on hänen oma osuutensa asiassa. Seksuaalisessa kanssakäymisessä on aina kaksi osapuolta. Koska puhelinumeroiden vaihto, kuutamokävely, romanttinen illallinen tai edes nautinnollinenkaan seksi eivät automaattisesti merkitse tarunomaisen suhteen alkua, moni pettyy. Odotukset ja haaveet eivät kohtaa todellisuutta.

Mielestäni on hyvä, että seksuaalisuuteen ei liity tabuja tai kieltoja. Mutta jokaisen on hyvä pitää mielessä, että ihmissuhteissa voi aina poltaa näppinsä - olivat ne miten lyhyitä tahansa.

Hyvännäköisille ja siten monen haluamille ihmisille on helppo langeta oman vetovoimansa loukkuun - kun on paljon tyrkyllä on helppo ottaa. Siitä ei ole enää pitkä matka siihen, että kuvittelee saavansa kenet tahansa - milloin tahansa. Niinhän homma ei kuitenkaan toimi - kokemukset jättävät aina jälkensä ja jos kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan on vaillinaista se näkyy. Lopulta voi siis todella seurata tilanne, jossa kaikkien haluamasta tuleekin hylkiö. Onneksi aina ei niin käy.

Hyvännäköisyydellä on myös kääntöpuolensa, huomio voi olla myös tungettelevaa eli häiritsevää. Kokemuksen avulla monesta kiinnostuneesta onnistuu erottamaan ne, joiden kiinnostus on kestävämpää laatua. Sitä tottuu imarteluun ja muun jallittamisen kohteena olemiseen.

Lopuksi, on olemassa myös ilmiö, että ns. keskinkertaisen näköisiä (ja yksinäisiä) ihmisiä lähestytään etenkin tietyssä mielentilassa ja ehkä vielä tietyssä vaiheessa iltaa - heiltä saa varmasti. Saalistajia siis riittää kaikille ja järjenkäyttö on sallittua.

Hyvä, että tästä asiasta puhutaan. Harvalla enää on esiliinaa, joka kulkee turvallisesti mukana ja toimii objektiivisena arvioijana varoittaen herroista (tai leideistä), joilla on epäkunnialliset aikeet. Jokaisen pitää tehdä se itse.

sunshine kirjoitti: "... miehestä voisi esittää kysymyksen, että mikä on hänen oma osuutensa asiassa..."

Hyvä pointti Sunshinelta. Sepä se juuri olisikin tärkeää oivaltaa. Vaikka minua onkin moitittu psykologisoinnista, niin teen sen kuitenkin:

Kyllä tuolla keskustelukumppanillani aivan selviä narsistisia piirteitä löytyy. Ne haittaavat parisuhteen muodostumista.

Juhani

Aika ei odota ketään. Miespolvet vaipuvat unholaan. Ei paluuta neljänkympin portilta.

"Look, he has got my golden smile !"

"Yours once. His now. Somebody else's later."

Fairy Tales : Traditional Tales Retold for Gay Men
Peter Cashorali
United States 1997 - 181 sivua/pages

Gay Fairy & Folk Tales
Peter Cashorali
United States 1997 - 176 sivua/pages

Voihan olla niinkin, että suurkaupungeissa ihmiset kovettuvat ja ovat kovasydämisiä ja itsekkäämpiä omien halujensa tyydyttämisessä. Jos siellä ei ole inhimillisyyttä ja asiat mitataan eri tavalla. Ei löydy välittämistä.

Kuvaavaa on, vaikkakaan ei ehkä yleistettävissä, poptähti Jacksonin oikeudenkäynti, jossa syyttävänä osapuolena on vanhempi( äiti), joka käytti julkkiksia( ja poikaansa?) hyväkseen rahastaakseen heiltä. Minusta se kertoo jotakin, missä mennään. Kovaa ja tunteetonta.

Alustus osui.Minä olen aina varuillani,ja ympärilläni on lasiseinä.Olin nuorena hyvän näköinen,kuvista päätellen.eei se kyllä ulkonäöstä johtunut.Kun on piilohinuri,joutuu harkitsemaan joka ainoan katseenkin.Kun näen upean kaverin talletan hänet muistiin,en katso pitkään,enkä vilkaise uudelleen.Jostain olen lukenut,että homoista puuttuu eloisuus,musta ainakin.Ei tää kaappi juuri herkkua ole.Lomilla etelänmailla otan sitten vahingot takaisin.mutta oikeita ihmis suhteita en ole saanut.Anteeksi tämä vuodatus,joskus vaan tulisi tarve HUUTAA ulos,että minä olen täällä.

Moi viddy...tajusikohan kukaan vastanneista - mitä toi otsikko oikein tarkoitti. Puhutaan jotan selittämätöntä pskaa puuttumatta itse asiaan. No - riittäköön toteamus - tiedän todella mistä alkuperäisen tekstin kirjoittaja puhui - eikä paljoa naurata. No usko ei ihan vielä ole loppunut, vaikka kyllä sitä koetellaan. Et silleen.

Minua kiinnostavat karskit, riskit, isot, rohjut karvaiset miehet. Parta on iso plussa. En voisi kuvitellakaan kumppanikseni mitään kaunista miestä. Oma ukko on juuri tuollainen ja tykkään siitä juuri kaikkine "puutteineen"

Jos on komea mies, sitä joutuu varsinkin baaritilanteissa 'missilinjastoon', jota miehet sitten saavat rankata ja katsoa. Heittää läppää. Ei halutakaan nähdä pintaa syvemmälle. Sitä yksiulotteistuu. Ihmiset haluavat sinun olevan kiltti, mukava ja nätti. Seiso suorassa, katso silmiin, tuoksu hyvälle ja hymyile kun sinulle puhutaan. Näin saat positiivista palautetta ja tottakai sitä ihminen haluaa - siksi varmasti myös tiedostamatta itse vahvistaa muiden silmissä tätä 'ihannekuvaa itsestään'. Tästä tavasta on kauhean vaikeeta päästä irti, siis ettei sais hyväksyntää ulkonäkönsä kautta. Sun itsekunnioitus saa siitä niin mielettömät kicksit kuitenkin. Vaikka sä et saa itse määritellä itseäs.

Silti koko ajan tajuaa, ettei pelkkä kauneus riitä. Ja ristiriitaisesti kelaa päänsä sisällä, että: 'Älkää katsoko mua!' Mutta pelottaa näyttää heikkouksiaan, joten siinäs pönötät, joku ihailtu ideaalitapaus. Mutta kun itseään ei siinä tilanteessa pysty ulkopuolelta näkemään, niin ei tajua lopulta mistä tässä hössötyksessä on lopulta kyse. Että mikä mussa saa ihmiset haluamaan mua just nimenomaisella hetkellä.

Itseäkin ihmetyttää, miksei pysty olemaan rento oma itsensä baarissa, vaikka kavereiden luona vielä tunti sitten oli ja päättää relata. Ja eiköhän just silloin tule joku puristamaan perseestä, sä säikähdät ja otat defenssit päälle ja alat taas käyttäytyä tilanteen laukaisemiseksi mukavasti ja hymyillen, vaikka oikeesti tekisi mieli vetää sitä jätkää pataan tai päästää älytön irrationaalinen itkukohtaus. Lopulta kiusaaja kertoo, kuinka mä olen aito ja mukava ihminen, vaikka se juuri on nähnyt vain kulissin minusta. Stereotyypin kuinka minun tulisi käyttäytyä. Mukavan missin. Oikeesti sen pitäis pyytää multa käytöstään anteeksi.

Tää on tämmöstä kehää. Siksi minäkin varmaan olin niin kauan yksin. Eihän kukaan pysty pitempään suhteeseen ihmisen kanssa, joka on ensitapaamisellakin feikattu pahvikulissi. Korjaan: ympäristön painostamana täydellisesti käyttäytyvä unelmien poikakaveri (kun en ikinä ole näyttänyt muita puolia itsestäni). Mä olen jotenkin helvetin pahoillani kaikille, että olen hyvännäköinen. Luterilaisen anteeksipyytelevä. Ja kuitenkaan en. Kompleksista tämä elämä kun kauneudestani saan paljon ihailua ja kateutta ja silti se tahraa minut halvaksi huoraksi.

Oon muiden määrittelyjen antaa vaikuttaa minuun; Että jos näyttää kauniilta, niin samalla ei voi olla inhimillinen. Vaikka ymmärränkin, että tämä on itse itselleni luoma mielikuva. Kello on paljon, toivottavasti pääsette väsyneestä ajatuksenkulustani kiinni.

Henrikin kirjoitukseen kommenttina, suosio ja ihailu ovat kuten valta - huumetta. Siksipä kaiken a&o on oppia hallitsemaan niitä. Miellyttävyyttä ei kannata viedä äärimmäisyyksiin, koska silloinhan suosio on valheellista, se ei kohdistu koko ihmiseen, vaan ulkokuoreen (kuten Henrik selittikin). Eli tavallaan kaikki onnen avaimet ovat siinä ulkoisesti kauniissa ihmisessä itsessään, jos hän vaatii itsensä hyväksymistä kaikilla tasoilla kenelläkään ei voi olla mitään sitä vastaan.

Mutta tässähän on ennenkaikkea kyse siitä miten yksilö kohtaa sosiaalisen ympäristön paineet. Jokaisella on erilaiset valmiudet ja kaikki ovat aluksi kokemattomia. Jokainen voi kuitenkin oppia. Ulkonäköä korostavassa kulttuurissa huomio kohdennetaan sinne missä silmä lepää ja riistetään niiltä, jota herättävät kiusallisia tunteita, noin hieman kärjistäen. Kun asian tiedostaa ei sen kanssa ole ollenkaan mahdotonta elää.

...Ja kun asian tiedostaa, sita ei ole ollenkaan mahdoton kyseenalaistaa, eller hur -?

(Kesa tuli. Sixpackini on kadonnut jonnekin. Kauheaa.
Ja sitten: halla valia.)

Rokkihomo kirjoitti ...

Just det!

(ja mun six pack ilmestyy pian ... henk. kohtainen voitto, ei muuta väliä.)

...Kai munkin pitaa. Riuhtoa vahan paivittain.
Pakkohan se on myontaa, etta ikava sita on. Minne sitten menikaan. Toivottavasti sai hyvan kodin jostain. Onneksi on uudistuva luonnonvara.

Ei kun katoava.

Kun ihmisten välinen vuorovaikutus olisikin niin yksinkertaista :) En usko, että suosiota, sen enempää kuin valtaakaan, pystyisin hallitsemaan.

Yritin viime yönä sanoa, etten tavallaan ikinä ole ollut 'yksi jätkistä', vaikka ihmiset kavereitani haluavat ollakin. Jos ajatellaan esim. erittäin kaunista tyttöä ja heteromieskaveriporukkaa, niin eihän se tyttö ikinä pääse yhdeksi pojista. Se mukava, kivannäköinen tyttö kyllä saa juoda kaljaa verkkareissa poikien toyotoissa ja kuulla ne härskeimmät jututkin, mutta tämä erittäin kaunis tyttö halutaan pitää etäämmällä, että päästään kommentoimaan että 'Jätkät kattokaa mikä perse! Voi vittu ku tuota pääsis naimaan.' ja räkäiset naurut päälle. Ja jos tämä kaunis tyttö päättää koputtaa toyotan ikkunaan, niin varmasti pääsee parhaimmalle paikalle istumaan, tarjotaan juotavaa ja näytetään kaupungin kauneimmat paikat. Kaikilla pojilla roolit päällä, uhotaan ja pidetään myyntipuheita. Yritetään päästä näyttäytymään tämän kaunokaisen käsipuolessa muitten edessä. Ja jos vain on pienintäkään tsänssiä että heruis, niin surutta naidaan, oli tunteita tätä tyttöä kohtaan tai ei.

Mua ei ainakaan yhtään ihmetytä, miksi tämä kaunis tyttö tuntee itsensä yksinäiseksi.

Ympäristö vain lokeroi sut, eikä pyrikään aitoon vuorovaikutukseen sun kanssas. Että kyllä se näkymätön muuri löytyy molemmilta puolilta. Sen kauniin tytön on ihan turha mennä vaatimaan pojilta 'itsensä hyväksymistä kaikilla tasoilla' Nämä pojat eivät ymmärrä mistä hän puhuu.

Tässä ketjussa alkaa ilmeisesti ympyrä sulkeutua.

Henrik, et taatusi ole täällä ainoa, joka ei ole koskaan ollut "yksi jätkistä". Sentimentaalinen kuvaus poikaporukan suosimasta tytöstä oli kärjistetty - moni tyttö kun pyörittää kuvaamaasi jätkäporukkaa aivan 1-0. Esimerkiksi.

Puhut lokeroinnista ja samalla harrastat sitä itse. Ihmisten suhtautuminen monesti todella yllättää kun heidät kohtaa avoimesti ja/tai katsoo pintaa syvemmälle.

Eli, yleensä on rakentaava miettiä myös millainen minä olen muille - ei vain sitä, millaisia muut ovat minulle.

Peter, katoava JA uudistuva ;-)

But, for the record of my too many comments in this site: sivuseikka.

Jouduin kokemaan lyhyeksi jääneessä suhteessa tuota syndroomaa. Ongelma vain oli se, että tuo toinen kuvitteli olevansa kaunis mies joka joutuu jopa "piileskelemään" kauniin ulkokuorensa vuoksi...
Hän oli vakuuttunut siitä, että hänestä tulee huippumalli jonain päivänä.

Siitäkös sota syttyi, kun "narkissos" kysyi minulta, että mitä minä ajattelin kun näin hänet ensimmäistä kertaa ja minä vastasin, etten ajatellut oikein mitään ja pidin häntä hyvin tavallisena ihmisenä...
Jo tuli ihmettelyä, ettenkö minä muka pidä häntä hyvännäköisenä!!!
Tuo juttu loppui siihen, että hän halusi käyttää "avujaan" hyväksi ja petti minua kerran viikossa kunnes heivasi meikäläisen. Ilmeisesti en osannut arvostaa ulkokuorta tarpeeksi...

Eli näinkin tuo syndrooma voi ilmentyä! Tosin tuon pään oli jo ennestään sekoittanut jehovalahko ja oli jo 26-vuotiaana eläkkeellä. Mallin ura sen sijaan oli kyllä tavoitteena.

Onneksi itsellään tuo kauneus on katoavaista - ja rumuus senkun lisääntyy. Tosin kauneushan on katsojan silmissä... Jonkun mielestä olen komea kaljuna, naama osin harmaan parran peittämänä ja naama elämän ilojen ja surujen kuluttamana. Vyötäröstä ei kannata puhuakaan...