Bangkokin pojat

Onhan se Bangkok aika gayparatiisi: thai-poitsut ottivat kontaktia niin innokkaasti että olin ihan ällikällä lyöty. Olihan se kivaa olla kerrankin suosittu mutta toisaalta mulle jäi hieman ontto olo. Ollaanko meikeläisestä kiinnostuneita vain rahan takia? Olenko mitään muuta kuin kyrpä ja lompakko? Mistä tietää, onko kundi maksullinen vai ei? Mulla ainakin oli siinä kiusallisia tilanteita. Olisii ollut kiva tehdä tuttavuutta ihan tasavertaiselta pohjalta, eikä sen seksikään tarvitisisi olla ainut yhteinen asia. Toisaalta en ole kyllä koskaan hävennyt "oman rodun" edustajia yhtä perusteellisesti: ihramahaiset länkkäriäijät kähmii nuoria poikia kuin jotain kauppatavaraa ja on omistavinaan koko maailman. Kuvottavaa. Kertokaa kokemuksianne.
Harbe hyvä, tervetuloa todellisuuteen....
Asuin itse jonkin aikaa Thaimaassa ja totesin sen että länsimaiset ihmiset eivät ole kuin mealtickets paikallisille.
Jos ei suoranaisesti ollut päivämaksua niin viimeistään viikonlopputtua oli joku lasku maksetava.
Itseäni Aasialainen-rotu ei viehätä joten sain hyvin äkkiä oudon maineen kun en omannut omaa "elätettävää".
Prostituutio on aivan luonnollinen tapa hankkia elanto ja viimeistään suuret raha summat saavat suvun hyväksymään ammatin.
Minut jätettiin aika äkkiä paikallisten toimesta rauhaan koska miksi vaivautua juttelemaan kun ei kerran rahaa ei ole tulossa.

"Toisaalta en ole kyllä koskaan hävennyt "oman rodun" edustajia yhtä perusteellisesti: ihramahaiset länkkäriäijät kähmii nuoria poikia kuin jotain kauppatavaraa"

Tuosta tilanteen `ihnottavuudesta´, uskon että molemmat osapuolet saivat mitä halusivat....

Kyllä sitten onnistuin lopulta tapaamaan yhden mukavan paikallisen mutta se edellyttää että kyseinen ihminen omistaa oman yrityksen tms.
Meillä riitti juttua, seksiä emme harrastaneet keskenämme mutta keskustelu onnistui ilman laskutusta.
Pieni hauska huomio, thaimaalaiset ammattimaiset seuralaiset omaavat ainakin kerran kuukaudessa syntymäpäivät ja sairas äiti tai isoäiti ovat sairaalassa suuressa leikkauksessa......nyyyhhhh ja niin uusi rakas/rikas seuralainen avaa kukkaronsa nyörejä ja lahjottaa mukavan summan...näin se homma pelaa.

Muuten suosittelen maata loistavana lomailukohteena, luonto on todella upeaa.
Olen matkustamassa lähiaikoina ensimmäistä kertaa Thaimaahan. Tarkoitus olisi vierailla myös Aquariuksessa kun Patong Beachilla kävisin.

Olisko kellään omakohtaisia kokemuksia tuosta Aquariuksesta? Onko se pelkästään paikallisten escorttien myyntipaikka? Ainakin tämän keskustelun pohjalta asia voisi hyvinkin olla näin.

Tietäisikö joku Patong Beachilla joitakin homopaikkoja, jossa voisi ilman mitään sitoumuksia pistäytyä?

(Homo)kulttuuri on varmaankin erilaista verrattuna länsimaalaiseen. Yritän vain etukäteen kartoittaa itselleni sopivia mm. homoaktiviteettejä siellä, enkä mennä jeesustelemaan paikallista touhua. Maassa maan tavalla tai maasta pois.
  • 5 / 21
  • Thaifani
  • 16.1.2005 22:40
Phuketista on todella vaikea löytää seuraa jotka eivät halua rahojasi, Aguariuksessa en ole juuri siistä syystä käynny, koska olen kuullut mikä on homman nimi eli temput tehään ja sit bateja taskuun. Phuket, Pattaja ja muut turistikohteet ovat rakennettu siten, että ihmiset viihtyvät, mutta myöskin lähes kaikki ihmiset ovat tulleet näihin kohteisiin elääkseen ja niinkuin thimaassa juuri näissä kohteissa on tapana niin seksi maksaa, mutta toimintaa ei voi mieltää huoraamiseksi tiedät kun pääset thaimaaseen mistä puhun, mutta jos haluat etsiä ns normaaleja kundeja niin ihan ykkösmesta thaimaassa mun mielestä on Bangkok toki sielläkin paljon gogo-poikia, moneyboysseja, erilaisia hieronta yms paikkoja, mutta toki paljon miehiä jotka etsivät seuraa niinku missä tahansa maailman paikaoissa ilman, että haluavat vain rahaa. Jos haluat tietää enemmän laita viestiä niin kyllä voidaan jutella vaikka jossain chatissa väitän tietäväni mitenkä homma toimii. Asun osan vuodesta Bangkokissa ja olen käynyt useasti myös phuketissa.
  • 6 / 21
  • Markus HKT
  • 29.1.2005 17:19
Phuketissa on totta tosiaan paljon maksullista seuraa, mutta totta vain toinen puoli. Katsele rauhassa, gay alue on Royal Paradise hotellin tienoolla. Paras paikka alku illasta on ottaa drinksut James Dean Bar:issa, jatkaa iltaa johonkin showbaariin (go-go poikia ja hauskaa drag showta) esim My Way ja lopettaa ilta Boat Barin tanssilattialla. Harvat suosivat Saunaa, sen sijaan moni ottaa aikaisen kahvin esim Connectissa. Phuketissa on aika hauskaa kaikin puolin ja tulet saamaan uusia tuttavuuksia.
Pattaya on melkoinen seksimarketti, mutta Jomtienin seutu on ihan ok, rauhallisemmat baarit ja esim Tuis Place rannalla on mukava ruokapaikka kuten Exxit ja Bamboo bar iltasella. Soi 3 Boys town South pattayalla on lihatiski. Bangkokissa Silom soi 4 on ihan mukiinmeneva, paras paikka lienee nyt pieni mutta eloisa Cafe4, ja Dj Stationin tienoo loppuillasta. Uusi gay alue on tulossa piakkoin kunhan ehdin tutustua...

Itse olen ollut tienoolla vuosittain kuukausia, kertaakaan en ole joutunut maksamaan seurasta, mutta Thai kulttuuriin kuuluu joko vanhemman tai arvokkaamman ihmisen kunnioittaminen - ja laskut hoitaa samoin kunnioitettu ihminen. / ... eli muutama baari ja ravintolalasku on tullut kuitattua tosin, se tapahtuu tosin suomessa ollessakin.

Ei muuta kuin mukavaa lomaa !
Ma en tieda, mista te puhutte, koska Thaimaan pojat oli mulle aivan erilaisia.. Ei mun tarvinnu mitaan rahaa niille tyontaa, vaan mun muna kelpas maksusta.. :)) Tosin saattaa olla, etta koska olin nuori, niin.. En ma tieda, mutta penniakaan ei tarvinnu maksaa niille. Thaipojat on kylla uskomattoman sopoja.. Ma tykkaan niista paljon.. :)) taytyy lahtee kaymaan uudestaan.. Ehka voisin jaada pitemmaksikin aikaa.. :)
"Ihramahaiset länkkäriäijät...", siis kähmivät siellä missä heidän odotetaan kähmivän..ja suorittavan kähmimisestään korvauksen. Se on raadollista arkea niissä paikoissa, joita tarkoituksella mainostetaan sen ikäisille, jotka pystyvät tuomaan elantoa ja rahaa tarvitseville. Samalla lailla länsimaalainen voi järkyttyä kun näkee resuisten kerjäläisten raahautuvan iltaruuhkassa pitkin katuja ja anovan almuja henkensä pitimiksi. Toisaalta vieressä voi ajaa menestynyt nuori rocktähti dollarihymyllä tai Rollsilla.

Thaimaa on häkellyttävä vastakohtaisuuksien maa. Ja kaunis kuin mikä. Luonto on mahtava, siellä on sadunhohtoista sinistä merta, tropiikkia, vuoristomaisemia, jylhääkin seutua. Thaimaata ei ole koskaan valloitettu. Se on monien rotujen ja kansojen sulatusuuni.

Tavat ovat siellä aivan oma lukunsa. Hyvin käyttäytyvät nuoret, erittäin kohteliaat, saavat suomalaisen häkeltymään heti ensi metreillä. Monet paikalliset tavat juontavat juurensa tuhansien vuosien taakse, niitä kannattaa opetella, edes alkeet ennenkuin matkustaa.
Tietämättään voi muuten loukata silloin kun se vähiten olisi toivottavaa.

Bangkok on paikka josta pidän, silläkin uhalla että useat siellä käyneet ovat BKK:ssa asettuneet alueelle, joka näyttää lähinnä slummilta. BKK on kiivaan rakentamisen kohde, siellä on pilvenpiirtäjiä jo enemmän kuin NYKissä. Ja loisteliaita uusia keskuksia. Hintataso on Suomeen verrattuna naurettavan alhainen.
BKK:ssa on useita gayalueita, ja liikkuminen helppoa ja halpaa taksilla, ilmajunalla ja uudella metrolla. Ja ennenkaikkea siellä on keskimäärin turvallisempaa liikkua kuin edes Helsingissä, vaikka keskellä yötä .

Jo mainittu disko DJ-Station sijaitsee Silom-Roadin sivukadulla, samoilla tienoilla eli akselilla Silom-Surawong on muitakin tunnettuja baareja, klubeja, saunoja, gaydiskoja ja go-go-paikkoja sekä paikkoja joissa on ns "rohkeita" gayesityksiä.
Toinen perinteinen keskittymä on sijoittunut paikkoineen Sukhumvit-Roadille, mutta älä vaan lähde kävellen katsomaan paikkoja. Katu voi olla 15km pitkä. Bangkok on ISO. Valtava!
Samanlaisen matkan päässä on kolmas gayalue, aika uusi
ja täynnä nuoria, Ramkhamhaeng-suunnalla. Sieltä löytyvät showt, diskot, baarit ja saunaa..ja asiakkaina enemmän paikallisia sekä opiskelijoita. Tosi trendy ja nuorekas ilmapiiri.
Aivan eri suunnalla vanhaan kaupunkiin päin on alue nimeltä Khao San. Putiikkeja, krääsää, nuoria, korviahuumaavaa gaydiskoa ja baaria. Edullinen alue. Sinnekin on matkaa ! Sapan Kwai-alue on samaa maata kuin Khao San mutta sekin omalla suunnallaan.

Bangkokissa on enemmän kuin vuoden aikana jaksat sulattaa. Maksulliset eivät todellakaan ole enemmistö vaan pyörivät pääasiassa tietyissä paikoissa joihin itse en mene. En käy Reeperbahnillakaan kun Saksan Hampuriin menen.
Asukkaita BKK:ssa muistaakseni on jotain 20 miljoonaa. Tarkkaa lukua ei tiedetä.
Suosittelen myös Babylon-saunaa, joka on itse asiassa hotelli, sauna, kylpylaitos, disko, ravintoloita, baareja, höyrykatakombeja, uima-allasta, gymiä, erittäin tasokas miljöö koko korttelissa. Siellä viihtyvät monenikäiset. Gaysaunoja BKK:ssa on toistakymmentä, kaikki pieniä kylpylaitoksia, joissa mukavuuksia ei puutu.

Pattayastakin olisi paljon sanottavaa, täällä ei ole kukaan kertonut kaikista Pattayan gayalueista, jotkut tuntevat vain Boyztown-alueen, jotkut Jomtienin. Pattayalla on useita alueita. Sunee Plazalla on nuorempia noin parissakymmenessä paikassa, mutta se on lihatiski.
Lähellä oleva Day&Night Plaza käsittää jonkun gay- ja gogo-baarin ja ison Hollywood -nimisen diskon, jossa vierailee ulkomaisia kuuluisia artisteja usein. Käytännössä disko on usein gay, joita siellä käy paljon hyvien artistien aikana.

Etelä-Pattayalla on uusia gaypaikkoja ja niistä ei ole pitkä matka Jomtienin gayrannalle. Pohjois-Pattayalla on omat gaybaarinsa ja transushowt. Pattayalla käyn itse rentoutumassa ja mukavissa seurustelubaareissa, lihatiskeille en jaksa vaivautua. Sinne on helppoa mennä vaikkapa ilmastoidulla taksilla moottoritietä pitkin Bangkokista. Eikä maksa juuri mitään.

Hyvää kesäistä ja halpaa matkaa !
Phuket vielä puheenaiheeksi. Phuket on peruslomapaikka, turisteille rakennettuja rantoja, alunperin pienistä kylistä nousseita.
Kovin aitoa paikallista tunnelmaa Phuketissa saa hakea. Työntekijät tulevat sinne usein pohjoisesta Thaimaasta, jossa työttömyyttä on paljon.

Phuketin gayturistille vilkkain kohde on Patong Beach, jota voi verrata mihin hyvänsä talvilomaturistikohteeseen.
Gayalue ei ole mikään huikaiseva, joitakin pikkuisia baareja, gogo-tanssijoita ja ruokapaikkoja, kaikki miltei samassa rykelmässä. Maksulliset pojat vaihtavat paikkaa ja ovat aina tyrkyllä.
Pari käyntikertaa Phuketissa riitti osoittamaan että suuntaan muualle.
Ma olin juuri Jomtienilla.. Mentiin mun perheen kanssa, kun sisko halus ruskettua rauhassa. Se sano, et oli kuullu, etta Pattaya ja sen seutuvilla kaikki on cool stuff, joten sinne siis. Isa sano, et han ei halua Pattayalle, koska siel on niin paljon huoria ym.. Mutta menipa loma hyvin. Jomtien kun on taynna homoja. Ma painelin heti homorannalle, sisko ruskettu ite jossain muualla, isa ja aiti paattivat, etta ne ei jaksa katella sita meininkia ja vuokrasvat jahdin jostain ihmeesta ja menivat laheiselle saarelle muutamski yoksi. kylla mulla oli hauskaa ainakin Jomtienilla ja kavin pari kertaa Pattayalla Boytownis(?), en muista nimee, koska siit on jo kohta kolme vuotta aikaa.. No kuitenkin. Loma valitettavasti loppu liian lyhkaseen. Me lahdettiin Bangkokiin, koska aiti halus shoppailla loput paivat. Tosin kyl me kaytiin kattelee sita vanhaa palatsikompleksia jne jne. Thaimaa on todella helppo ja mielenkiintonen lomakohde, koska se todellakin vaihtelee niin paljon. Ja kaikki palvelut saa niin katevasti, ei ite tarvitse nahda vaivaa juuri ollenkaan. Haluut lahtee kattelemaan nahtavyyksia, niin vuokraat pienen minibussin pienine lisavarusteineen, niin nahtavyyksien katselustakin tulee hauskaa ja rentouttavaa.. Tai ainahan voi vuokrata vaikka skootterin, pystyykohan siel viel tekemaan sen?? no anyways.. Kaikki kundit on tosi upeita ja vaik kaikki sanoo, etta kaikesta taytyy maksaa, niin ei todellakaan tarvii. Menkaa ihmeessa kaymaan.. Tosin sinne ei todellakaan kannata, niinku ylla sanottiin, lahtee eurooppalaiseen tapaan sikailemaan, vaan kiinnostavaan kultttuuriin tutustumaan, koska kulttuuri on todella nakemisen arvoinen. Nih.. :))
Sain puhelun Thaimaasta, ystäväni kyseli yliopistopakkoja Suomesta. Tottakai kerroin kaiken mahdollisen, hän oli kuullut todella upeista maisemista, jatkuvista suhteista ja muusta hyvästä.
Asunto ei koskaan ole ongelma niin kuin oli kuullut....
Siksi meillä on esim jokunen Nokialle työskentelevä thaimaalaisia palkkaava, jotka tietävät että nokialainen ei saa muuta rahallista tukea kuin kotimaastaan. Ja ollakseen sieltä pitää olla miljonääri Thaimaassa.
Kerroin häjnelle nykyisistäkin tyypeistä täällä nimenomaam gaypuelella, joita on , heillä on varaa vaan suurin juhliin...jo kaverit ovat läsnä.

Kuka näitä huijareita on tähän tähän mennessä pitäneet aisoissa? Nokian uusi juttu vai ei?
Mitä Nokia tekee?
Mitä helvetin vikaa tässä systeemissä on? Oikeinkirjotuksen korjaus ei mene perille! Korjatkaa tämä typerä asia!!!!!!!!
Kiitos kaikille Phuket/BKK/Pattaya-vinkeistä!

Homoelämä ei ole pääasia tällä reissullani, vaan kiva lisä kaiken muun ohella. Phuket tuntuu annettujen tietojen mukaan aivan sopivalta lomakohteelta ekakertalaiselle. Bangkokissakin käyn ehkä pari-kolme päivää viettämässä.

Muut kohteet Thaimaassa sitten ajallaan, jos ja kun sinne joskus uudestaan matkustan.
  • 14 / 21
  • hetskunainen
  • 18.2.2005 21:14
Olen matkaillut Thaimaassa monesti ja siellä asuu vakituisesti useita eurooppalaisia tuttujani (joilla on pääasiassa thaivaimot). Gay go go -mestoissakin on tullut käytyä ja oman havainnon sekä paikallisten kautta on tullut selväksi, etteivät kaikki lihatiskien pojista ole homoja. Ainakaan täysin homoja. Ehkä eivät ollenkaan. Tietyn ikäisille ja näköisille miehille se vaan on niin tolkuttoman kannattava bisnes, ettei sitä jätetä väliin. Ainoastaan yhden lihatiskillä työskentelevän tapasin siviilissä: hänen äitinsä oli ollut samalla alalla, isägeenit oli saatu joltain asiakkaalta (ulkonäöstä päätelleen länsimainen) ja rahaa tarvittiin perheen elättämiseen.
Muistakaa siis suojata pikkuveljen lisäksi sydän ja sielukin.
mulla on kovin erilainen kokemus bangkokista..

tapasin mixed-diskossa kaverin ja juteltiin aamuyöhön, hän näytti perheensäkin; oltiin molemmat opiskelijoita ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. seksi ei tullut suoraan puheeksi ja mitään pyyntöjä avustuksista ei tullut. en ole herkkä thaimaalaiskulttuurin vihjeille, mutta mielestäni raha oli korkeintaan wait-and-see-mahdollisuus. kiva ystävä.

sain myös osoitteen gay-diskoon bangkokissa, joka oli auki vain viikonloppuisin. menin sinne taksilla - oli aika kaukana pohjoisessa osassa kaupunkia - ja paikalla oli vain thaimaalaisia. olin outo ulkomaalainen ilmestys aidosti paikallisella klubilla. paikalla oli vain ihan tavallisia paikallisia homokundeja. klubi oli jotenkin paikallisen oloinenkin - ei mikään välkkyvä länsimainen diskotemppeli. harmi vain, että olen kadottanut osoitteen, joka mulla olikin vain paikallisella kielellä&kirjaimilla kirjoitettuna.

kävin toki katsastamassa muutaman turisteille tarkoitetun gogo-paikankin, mutta hiukan huijauksen maku jäi suuhun, ainakin yhdeltä aivan keskustan alueelta. yksi sivukadulla oleva paikka oli tosi kiva - herätti luottamusta ja oli mulle vastikkeeton 'ensimmäisellä kerralla' - tosin avustin siitä huolimatta, kun kundi oli niin upea...
  • 16 / 21
  • Just returned
  • 6.3.2005 14:54
Niin...voi olla että jokainen kokee Thaimaan omalla tavallaan ja rahastamisen/maksamisen.
Kylmä fakta ON että esim Phuketissa kukaan rannalla makoilevista Thaikku-pojista kukaan ei anna ilmaiseksi, se on kylmää buissnestä.
Vaikka Thaimaan "virallinen" kanta on että maassa ei ole prostituutiota, eikä sitä siellä hyväksytä, todellisuus on aivan toinen. Kukaan ei käytä sanaa prostituutio vaan seuralainen tai länsimaisen miehen vaimo-ura nimikettä. Ja uskokaa pois....kaiken motivaationa on Raha, muut voivat uskotella mitä haluavat.
Ilmaiseksi seksiä antavat paikalliset miehet ovat yleensä rikkaita ja omaavat oman yrityksen, mutta baareissa ja rannoilla maleksivat pojat eivät sitä ole, ainakaan tarpeeksi.

Kirjoitukseni takana ei ole katkeruus vaan oma huomiointini sekä olen kysynyt palveluita käyttäviltä miehiltä ja siellä asuvilta ihmisiltä miten asiat oikein ovat.
Itseäni ei aasilainen rotu ei oikein viehätä eikä varsinkaan ostettuun seuraan ja siiihen liittyvään ystävällisyys+huomio+kiintymys.

Moet ovat ihastuneita Thaimaalaisten kohteliaisuudesta ja nöyrästä asenteesta vieraita kohtaan. Ainakin turisti paikoissa se on suurta teeskentelyä, eikä sen sen kummempaa kuin kaupanteko tilaanteessa muuallakaan. No myönnän että moista kumartelua ei kylläkään tapahdu New Yorkin tavarataloissa mutta muuten yhtä ystävällistä kylläkin. Nykin plussaksi menee että ainakin he ymmärtävät englantia, mikä ylensä jaa vaan haaveeksi Thaimaassa.
Thaimaalaisten kohteliaisuus perustuu pitkälti opittuun tapoihin ja esim todellsia tunteitaan ei saa näyttää. Thaimaalainen ei saa missään muotoa menettää malttiaan, koska silloin hän tai toinen osapuoli voi menettää "kasvonsa", riippuen tietysti tilaanteesta.
Työpaikkassa pomo on aina oikessa ja kun thai pääsee esimies tilanteeseen.....hänen ei tarvitse tehdä töitä enää. Länsimaalainen ei voi, eikä saa neuvoa Thaimaalaista misään tilaanteessa vaikka kuinka hommat menisivät päin seiniä...miksi? Silloin thaimaalainen menettää kasvonsa koska ei muka tiedä mistään mitään.....aika paradoksi, etten sanoisi.
Phuket on pahasti korruptoitunut paikka mitä mafia ja paikallinen poliisi johtavat. 2 viikkoa vieraileva tursti tätä ei välttämättä näe mutta kun kyselee kuinka asiat ovat siellä asuvilta ulkomaalaisilta niin paljastuu toisenlainen kuva hyvinkin nopeasti. Kaiken takana on Raha ja pohjaton ahneus.
Mutta yleensä tämä on hyvin tyyppillistä kolmannenmaailman maille.
Mielestäni vaan tavaton sääli koska maa takoo kyllä rajusti rahaa turismilla mutta äärettömän harvoin raha päätyy millään tavoin kansakunan tai maan olojen edistämiseksi.

Itselläni on muodostunut kuva että tyyppillinen thaimaalainen (Phuketissa tai muissa lomakohteissa) on itsekäs, autistinen, yksinkertainen, äärettömän nopeaasti loukkaantuva ja aina oman etunsa tai maamiehensä edelle laittava ihminen.
Ehkä ainoastaan 1% olisi sellainen kenen kanssa voisi keskustella hieman pitempäänkin....niin ettei aihe ole sää tai kuinka hyvin seksi sujuu.

Mutta unohtamatta se kaikkein tärkein asia joka saa minut sinne on se uskomattoman kaunis luonto. Sekin voi olla syynä joillekkin haluta matkustaa tietyyn maahan, kummallista eikö?
  • 18 / 21
  • Just returned
  • 6.3.2005 18:49
Ovat sulkeutuneet omaan pieneen maailmaansa missä ulkopuolisilla ärsykkeillä ei ole sijaa.
Esim: Menet kaupaan ja odotat tiskintakana kontaktia työntekiään joka on uppoutunut omaanmaailmaansa tutkimalla löytyykö omista hiukisita kaksihaaraisia. Vaikka pitäisi keskittyä tekemään työtään....tai sitten nukkuu pahvilaatikoiden päällä.
Tapahtunut Phuketissa Lotus/Tesco nimissessä kauppakeskuksessa.

Työpaikalla eräs ihminen soittaa kolmatta viikkoa yhtä ja samaa kappaletta uudestaan ja uudestaan cd:ee soiitmestaan. Välittämättä tuon taivaallista ovatko kanssa työntekiät jo hulluuden partaalla kuulessaan tuota yhtä ja samaa kappaletta.....ainoa peruste asiaan löytyy....että hän pitää ilmeisesti kappaleesta kovin.

Tuossa muutama esimerkki.
Ei kai BKK:ssa nyt ihan 20 miljoonaa ihmistä ole. Ainakin mitä olen netistä kahtellu niin se on heitelly 6-11 miljoonan välillä. Tosin varmaa lukuahan ei tiedä kukaan.

Tarkoitus olis lähtä opiskelemaan Bangkokkiin puoleksi vuodeksi. Kaveri, joka on myös lähdössä, kielsi sekautumasta paikallisiin (ei suuri fani), mutta mulla taitaa olla hieman erilaiset mielipiteet;)
craven....olethan niin kiltti ja kirjoitathan kokemuksistasi kun olet ollut siellä jonkin aikaa?
Jos saan antaa vinkiksi?.....käy jos sulla on mahdollisuus Hong Kong:ssa, mahtava paikka.
Sekä Kuala Lumpur ja Singapore mutta pidennetty viikonloppu riittää molempiin paikkoihin.
Bangkokista en sano sanakaan....ylläolevasta tekstistä osaat varmaan päätellä miksi.
Onkos ketään tulossa heinäkuussa Bangkokiin tai muualle Thaimaahan lomalle. Mä lähössä heinäkuun alussa. Oon 28v.