Uloskaapista?!?

Oottekos työ tullut uloskaapista?jos ootte niin mitä tyypit ajatteli siitä?alkoivatko vihata?vai tukivatko he suuntautumistasi?Itse en ole tullut uloskaapista koska kaikki sukulaiseni ovat homo kammoisia..

With Luv and hugs:Minja-Liisa

Ulkona ollaan. En asiaa ole aktiivisesti koskaan peitelly mutta aika pitkään siihen meni ennen kuin rupesin suoraan erilaisiin puheenaiheisiin reagoimaan nimenomaan lesbona. Sukulaisia asia ei ymmärtääkseni edes juuri kiinnosta. Vanhemmat otti uutisen aikoinaan ihan rauhallisesti "niin olen miettinytkin"-tyyppisesti vaikka vähän muuta pelkäsin. Kavereilta en ole yhtään negatiivista kommenttia saanut.

Jossain vaiheessa tajusin että ihmiset puhuu toisista ihmisistä aina. Siinä ei ole mitään kummallista eikä useimmiten pelättävääkään. Tämän pikku oivalluksen jälkeen ulkoistuminen on onnistunut oikein loistavasti.

Minun ei koskaan ole tarvinnut tulla ulos kaapista, koska en ole kaapissa ikinä ollut. Siinä mielessä olen syntynyt kultalusikka suussa: minua on alusta asti kannustettu olemaan se, mikä olen.

Olen elänyt avoimesti omaa elämääni sen jälkeen kun lukion käytyäni muutin isommalle paikkakunnalle opiskelemaan. Sukulaisista suurinosa tietää, tai ne joille en ole asiasta erikseen maininnut ehkä arvaavat tai sitten eivät.

Kenenkään heteroseksuaalin suhtautuminen homouteeni ei ole ollut koskaan eikä missään mielessä negatiivista. Poikkeuksena voisin mainita ainoastaan muutaman kaappihomon ja ahdistuneen "bi-seksuaalin", jotka ovat oleet oman kokemukseni mukaan vittuuntunut siitä, että joku uskaltaa ja rohkenee elää avoimesti omaa elämäänsä. Ja kaikista pahintahan noille kahdelle ryhmälle on se, jos homomies ei satu olemaan kiinnostunut heistä pätkän vertaa.

mul on vähän samanlainen tilanne niin kuin minja-lisal, nimittäin suurin osa sukulaisistani ovat kans homofoobisia, eniten äitini joka joskus kuukausi sitten näi kahta kundia kadulla kävelemäs käsi kädes ja hänen kommenttinsä oli hyi, hyi, melkein oksensin ja sellaisen tyyppit voisin tappaa, toki ei kirjaimellisesti, joten kertokaa miten sit tulla ulos kaapista?

Ulos kaapista?

Itse tulin kaapista ulos näin... Oli kova tarve kertoa lähimmille ihmisille eli ystäville ja vanhemmille/sisaruksille. Olen kuitenkin varsin "ujo" puhumaan tämänkaltaisista asioista ja mietin, että miten asian ilmaisisin heille kaikkein "kivuttomimmin". Päätin laittaa textarit, jossa kerroin tuntemiksistani/ajatuksistani... muotoilin tekstin omin sanoin, miten olisin kasvotusten halunnut asian kertoa ja laitoin loppuun tekstin: soitellaan.
Isän nykyinen vaimoke on aina keskusteluissa ollut varsin homofobinen ja hänen asennoituminen jännitti kaikkein eniten. Kuitenkin, kun sain viestit lähtemään ja jännitys kasvoi melko paljon... alkoi puhelin piippaamaan vastauksia... Kukaan ei ollut mitenkään järkyttynyt saati vihainen tms. päinvastoin, kaikki olivat tyytyväisiä, että kerroin ison asian heille. Kukaan ei missään määrin yrittänyt selittää mitään sen suuntaista, että "oletkohan nyt aivan varma" tai "tuohan saattaa olla ohimenevää"... kaikilta tuli kovasti kannustusta ja tsemppiä. Sittemmin olemme kaikkien kanssa aihe puhuttu moneen kertaan läpi ja suurin osa läheisistäni oli sitä miltä, että se on kyllä voinut jo pitkään aavistaa... :) eikä tullut yllätyksenä kuulemma... Eli rohkeasti vain kertomaan, elämä helpottuu. Niin ja ne, jotka eivät ymmärrä eivät ole kenties sinun arvoisiasi... Tsemppiä!!!!

"Minja-Liisa kirjoitti: "Oottekos työ tullut uloskaapista?jos ootte niin mitä tyypit ajatteli siitä?alkoivatko vihata?vai tukivatko he suuntautumistasi? "

Itse olen tullut valikoidusti ulos. Silloin kun olin rakkaussuhteessa asiaa oli vaikea salata, kyllähän sen nyt ihmisestä näkee päälle päin jos ilmeisen samaa sukupuolta oleva "kaveri" herättää ihastusta ja onnea..... (No jaa, toisaalta ei aina: kyllä ihmiset meinasivat tiputtaa silmänsä kun me suudeltiin)

Kyllä kaverit tietävät ja suhtautuminen on ollut kiitettävää. Intuitio on toiminut.

Minut on kuitenkin myös väkisin outattu ja se on tuonut hankaluuksia.

Meikäläiselle tapahtui vanhanaikainen, eli vanhempien kanssa oli sovittu että tavataan joku päivä mutta mitään tarkkaa päivämäärää ei oltu sovittu. Sitten ne rynnistää sisään yhtenä aamuna kun rakas oli nukkumassa minun sängyssäni.

He olivat niin kuin eivät olisi häntä nähneetkään, hoitivat tavanomaiset bisneksensä ja sitten lähtiessä äiti vinkkaa makuukammariin päin ja sanoo että "pidäs paikkas siistinä niin saat pitääkin tuon !".

Vai kaapista ulos..? Mä tulin aikoinaan niin et toin vaan sillosen tyttöystävän kotio ja sanoi et täs on mun rakas. Faija katto futismatsia ja totes vaan et jaaha ja mutsi sanoi että sehän on mukavaa =) Tosin oltiin sillon kaverin kans varmaan kuuden vanhoja.. Sen jälkeen tuli sitten teinivuodet ja kaikki ongelmat sen mukana. Oli tyttöystäviä ja renttuja.. aina porukat jakso ymmärtää sekoilut.. Vasta ku löysin ekan vakavan rakkauden ja muutettiin yhteen alko mutsi hangottelemaan vastaan ("tajuatko kuinka sairas oot jne..) Mut oon pitäny pintani ja ehkä se on alkanu jo oivaltamaan ettei voi asialle mitään, paitsi jos jatkaa tota linjaa ni karkottaa mut vaan kauemmas.. Tohon sukujuttuun lisäisin vaan et mun molemmat mummot on ihan onnellisia mun puolesta=)

minun isoäidillä oli aikanaan jo yli 10v. sitten oma teoria minusta, hän sanoi etten koskaan menisi naimisiin..=) ja oikeassa hän olikin.
uskon että kuitenkin monilla ihmisillä on kyky vaistota asiat vaikkei niitä itse tajuaisikaan.

Mä olin nuoruudessani aina veljeksistä se kiltimpi ja harmittomampi. Seurustelin pitkään yhden tytön kanssa ja kaikki näytti harmoniselta. Mun veli oli silloin melko renttu. Aiheutti paljon harmaita hiuksia vanhemmille. Kerran mutsin voivotellessa veljeni toilailuja tätini mies sanoi: "Kuules, paljon isommat itkut tulet ton toisen pojan takia itkemään." Ilmeisesti oli nähnyt, mitä tuleman piti. :) Rytinällä kolisi kaapit aikanaan.

En peittele, mutten huudakaan sitä ulos suoraan.

Mulle on justii sama tietääkö joku oonko homo vai en, jotku tietää jotku ei...ja sukulaiset...ei vois vähempää kiinnostaa nekään...mä oon yksin tullu tähän maailmaan...mä oon yksin tässä maailmassa ja yksin mä lähen tästä maailmasta!

Oon osittain vielä kaapissa. Ystävät, veljeni ja yksi täti tietää. Kaikki on suhtautuneet tosi hyvin. Muille sukulaisille ja vanhemmille en ole vielä uskaltanut kertoa, ovat niin homofobisia. Työkavereista yksi tietää, me ollaan samanikäisiä, ja vietetään myös vapaa-aikaa yhdessä. Kun hän uskoutui minulle mieshuolissaan, siinä tuli myös minulle hyvä tilaisuus uskoutua hänelle. Muut työkaverini ovat minua aika paljon vanhempia, heille en ole kertonut. En pelkää sitä, että he paheksuisivat, koska he ovat tosi lämminhenkisiä ja ystävällisiä ihmisiä. Ei vaan tunnu ikinä olevan sopivaa tilaisuutta kertoa, koska eivät hekään ikinä puhu itsestään mitään seksuaalisuuteen liittyvää. Miettikää nyt miten tönkkö tilanne: ihmiset puhuvat kahvipöydässä siskontyttönsä ylioppilasjuhlista, mitä kukkia laitetaan puutarhaan yms. niin yksi siihen möläyttäisi: "Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta mä olen lesbo." :) No, ehkä vielä joskus tulee hyvä tilaisuus. Vanhemmillle kertominen onkin sit huomattavasti vaikeampaa. Kaipa sekin joskus on tehtävä, mutta ei vielä...

Sanosin vaan tuosta vanhemmille kertomisesta sen.. "Äiti rakastaa kaikesta huolimatta, se vaan tahtoo mikä on parasta sulle"... Tai suvun maineelle, tai yrityksille.. Siks mä olen sukujuhlissa aina joutunu piilottelemaan, salaamaan itteni.. kun en oo jaksanu enää tapella enepää.. Kai siks taas sinkkuna tallaan maita ja mantuja..

Kaapista on tultu ulos, vaikka se arveluttikin pienellä paikkakunnalla. Hyvin on mennyt jo melkein 11 vuotta eikä sukulaistenkaan kanssa ole ollut ongelmia. Ollaan saatu elää ihan "normaalia" omaa elämää.

Ihanan olonen äiti sulla <3, ainaki mitä toi kommentti antaa ymmärtää :)