Makeisia ja herkkuja joka makuun?

Eilen illalla juttelimme (gay)vieraitte kanssa makeisista ja herkuista. Illan aikana menikin ensin jääteloä 1 litra, lisukkeina suklaa,- toffee- ja hillokastikkeet, myöhemmin illalla napostelimme erilaisia (suomalaisia Fa....) suklaaherkkuja noin 800 g (viiden miehen kesken).

Viikonloppuna la videoiltana ystäväni ja minä kulutimme pari pussia perunalastuja, janojuomana vettä ja olutta. Siitä huolimatta meille kahdelle ei kerry ylimääräisiä grammoja.

Nautimme usein suklaasta ja muista makeisista, viikon aikana noin 500-800 g suklaata, 1-2 litraa jäätelöä, pari pussia perunalastuja tai muita suolaisia. Muut, lähinnä heteroystävämme ja sukulaiset ihmettelevät meidän kulutustasoa.
Entä teillä? Mikä maistuu teille? (suklaat, lakut, perunalastut, jäätelot, limut..?) Missä määrin?
  • 2 / 47
  • Statisti
  • 20.1.2005 22:31
Ai mitenkä niin tyhjänpäiväinen aihe? Onhan tällaiset poikkeukselliset ideoidut aiheet piristäviä alituisten bailausmestojen ja henkilötyyppien märehdinnän lomaan.

Meikäläiselle maistuu suklaa. Olen tosin kyllästynyt tähän kotimaiseen standarditavaraan, jonka valmistajan nimi alkaa F-kirjaimella. Niinpä nyt menneenä marras-joulukuuna tuli sorruttua jälleen kerran vuoden tauon jälkeen Maraboun Paradis -suklaakonvehteihin liiaksi asti, kun niitä oli lavoittain ruokakaupan käytävillä joulusesongin vuoksi. Ja kun en voinut vastustaa kiusausta. Laskeskelin, että napostelin niitä ainakin 3 kiloa, kun yksi rasia on 500 g. Ja se nyt kieltämättä valitettavasti myös hieman tuntuu vyötäröllä. Pahus! Meikäläiselle kun riittää, että pelkästään näkee rasvaa jossain niin se on jo lanteilla.

No, nyt sitten ollaan taas vuosi suklaalakossa ja käydään hieman kuntoilemassa ja syödään pääsääntöisesti terveellisemmin. Joulu on onneksi kerran vuodessa. Saisi muuten minun puolestani olla vaikka kerran kahdessa vuodessa.
  • 3 / 47
  • Kilttipoika
  • 21.1.2005 10:08
Huh, onneksi tänä jouluna ei enää tullut yhtään Juhlapöydän kohvehti- rasiaa. Aikaisempina jouluina se oli jokamummon peruslahja, joita sitten kannettiin tutuille ja tuntemattomille. Vieläkin oksettaa, kun näkee mielessään sen rasian avattuna, uniinkin tulevat.
Wow... No hieman ihmettelen minäkin... ellette ystäviesi kanssa ole jotain gainereita tai lukeudeu karhukulttuurin piiriin.. ;)

Ihan tosipuheessa niin eikö tuollainen sokerin nauttiminen lihota? Ja lihavuus minun ymmärtääkseni on kirosana gay-kulttuurissa?

Itse pitäisin suklaasta, mutta en syö sitä ollenkaan, kun en jäätelöäkään (kasvisrasva jäätelöt eivät maistu millekään - ja kermajäätelö on liian energiapitoista), enkä mitään muutakaan sokerista. Vaikka en vieroksukaan pulskaa olemusta/tukevuutta niin yleensä nautin/nautimme illanistujaisissa muuta naposteltavaa; voileipiä/juustoa/viiniä jne.
jaa että mistä herkuista sitä itse kukin tykkää . meikäläisen " heikkous " on suolapähkinät . vaikka muuten en juurikaan pähkinöistä ja suolaisesta ruuasta tykkääkkään , niin tämä yhdistelmä on " ylittämäton este minulle ". no se kyllä näkyy sitten naamasssa , kun on tullut " herkuteltua " suolapähkinöillä . naama on seuraavana aamuna kun " potkupallo " , kun on nestettä liikaa elimistössä . eipä kai tuo verenpainekkaan kovin hyvää tykkää tuosta minun herkuttelustani , vaikka ei sen kanssa ole juurikaan ongelmia ollut. toistaiseksi on ollut normaali .
Emme ole "nallekarhuja" tai "läskejä", eivätkä meidän kaveritkaan. Joskus yhteinen illanvietto kavereittein ja herkkujen, yleensä jäätelon ja suklaiden kera on ihan mukavaa, mutta teemme sen kerran kuussa tai joka toinen kuukausi, muulloin normaalisti normaalin ruokailun merkeissä.
Ystäväni työn kautta meillä on aina suklaata, joten... Mutta ne grammat palavat aktiivisen liikkumisen kautta.
Suklaa ja jäätelo ovat meidän herkkujamme. Kasvirasvajäätelo ei meille maistu, eikä mustat makeiset eli lakut ja salkkarit. Silloin tällöin perunalastuja ja suolapähkinöitä, yleensä videoiltana ;)
  • 7 / 47
  • Statisti
  • 21.1.2005 20:11
Ai niin, minulla on mikroaaltouuni vain popcorneja varten. No ei sentään, mutta totuus ei ihan kaukanakaan ole.

Noista energioista. Ihminen saa käsitykseni mukaan energiaa vain neljästä ruoka-aineesta: rasva, alkoholi, proteiini ja hiilihydraatit.

Näistä 1 gramma rasvaa tuottaa energiaa 1 yksikön, proteiinit ja hiilihydraatit molemmat vain noin 0,5 yksikköä. Alkoholi on näiden välissä ja se siis tuottaa noin 3/4 yksikköä energiaa. Eli syömällä kaksinkertaisen painon hiilihydraatteja tai proteiinia kuin rasvaa saa saman verran energiaa kuin saa rasvasta. Mistään muualta energiaa ei ihmiseen tule.

Kuidut, vitamiinit ja hivenaineet eivät energiaa anna, vaan ne ovat vain solujen ja ihmisen kemian raaka-aineita.

Jos ihminen ei kuluta kaikkea saamaansa energiaa, loppu varastoituu yleensä vatsan päälle. Ja tämä varaenergia valitettavasti lähtee huonoiten juuri rasvasta, kun tulee laihduttamisen aika.

Alla olevasta linkistä selviää hieman tarkemmin:

http://www.tampere.fi/ytoteto/energia/energiaa/bl_teoria_ihmisenenergialahteet.html
  • 8 / 47
  • sunshine
  • 21.1.2005 21:32
Olin vuosia todella perso makealle. Päivittäin piti saada karkkia/kahvileipää tms. Yllättäen viime kesän tienoilla kaikki muuttu, enkä enää kestä paljon makeaa, siitä tulee helposti huono olo. Leivos kahvin kanssa voi olla liikaa ja tuoda päänsäryn. Ehkä mittani tuli täyteen?

Nyt pidän enemmän suolaisesta :)

Tosin, tulee suklaata syötyä sitten vastapainona yhä. Ostin joulun alla Hakaniemen hallin herkkukaupasta tumma sveitsiläistä suklaata. Se oli aivan taivaallista, tosin sikakallista, nimeä en muista.

Paino tulee pidettyä kurissa itsekritiikin ja liikunnan avulla.
Minä saan aina kärsiä ihmisten vieroksuntaa, kun makeat ei mulle erityisemmin maistu. Jäätelöä en syö suurin surminkaan, ja suklaakin tahtoo jäädä syömättä. Toinen juttu on sitten sipsit sun muut suikerot, ei maistu nekään.

Naisethan tuntuu usein olevan suklaan sun muun makean pauloissa - ja homomiehet, ainakin mun tuntemat. Liekö joku yhteys.
Olen ymmärtänyt myös, että suklaista juuri tumma suklaa on se kaikista terveellisin suklaatyyppi. Eli jos haluaa välttää liikaa lihoamista, mutta silti herkutella suklaalla, tummalla suklaalla se onnistuu turvallisimmin.

Meikäläinen on myös suolapähkinöiden perään, mutta pyrin syömään niitä kaikista vähiten, kun ne on kylvetetty rasvassa ja suolaakin on niissä ihan tolkuttomasti. Siis todella epäterveellisiä. Mutta, kun on hörppinyt muutaman tuopillisen olutta, alkaa suolapähkinät kummasti maistua.

Sanovat myös, että ruoan pinnalla oleva suola maistuu ihmisen suussa suolaisemmalta kuin ruokaan liuennut suola. Eli vaikka pähkinä näyttää ja maistuu suolaiselta, kun sen päällä on vaaleita suolakiteitä, ei suolaa ole välttämättä kovin paljon enempää kuin jos sama suola olisi pähkinässä sisällä seostuneena pähkinään (jos se siis olisi mahdollista) ja pähkinä ei sitten maistuisikaan kovin suolaiselta, vaan pikemminkin normaalin miedosti suolatulta. Tosin suolapähkinöissä suolan määrä on sinänsä varsin korkea oli se sitten pähkinässä tai sen päällä.
Ihan vaikuttaisi, että olette jotenkin syömishäiriöisiä ja liioittelette omia ahmimisianne. Riippuuko teidän henkinen tasapainonne jotenkin pakkoneuroottisesta elämäntyylistänne vai mistä tämä kertoo? Anorektikot voisivat keskustella tällä tyylillä, mitä täällä. Anorektikoille tulee ahmimiskohtauksia ja sen jälkeen ne liikkuvat hullun lailla. Ahditutteko syömisestä? "Ikuiset teinit" täällä paasaavat kuin jotkut blondibimbot...ja te olette muka normaaleja...ennemminkin hysteerisiä.
Mies sotkee lahjakkaasti syömähäiriöiset. Anerktikoille *ei* tule ahmimiskohtauksia, vaan he jättävät syömättä faktisesti kaiken. Sen sijaan bulimiaan sairastuneilla on vuoronperään ahmimis- ja oksennuskohtauksia. Sairaudet ovat kuitenkin kaksi aivan erilaista.
Nonniin, nyt sitä ollaan sitten sairaita tälläkin perusteella!

Way to go! Mitäköhän diagnoosia irtoasi siitä, että syön toisinaan salaattia ja Ylhäisten näkkileipää samalla aterialla.

I can hardly wait :)
Mun mielestä ihminen ei ole sairas, vaikka söisi kuinka paljon suklaata ja muuta makeaa. Sairaudeksi se muuttuu vasta sitten, jos siitä seuraa oksentelua tai massiivista ylipainoa.
Rahkaa jossa vaikka mansikkaa, baanaania, mustikkaa, vadelmaa ja raejuustoa. Sekoitetaan sauvasekoittimella. Todella hyvää ja kevyttä proteiinipitoista herkkua!
Ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa aloitusjuttuni vähän varovaisemmin, ilman lukuja, ilman mitään tarkempia mainintoja mitä minä tai me "ahmimme".
Aiheen teemana on herkut, mistä kukakin pitää.
Aloitusjuttuni haukuttiin heti tyhjänpäiväiseksi jutuksi, onneksi ylläpitäjät poistivat ko. kirjoituksen.

Mutta nyt! Näyttää siltä, että täällä on aina tapana haukkua tai yleistää muut kirjoituksiensa perusteella sairaiksi, hysteerisiksi, epänormaaleiksi! Miksi yleistäjien/ haukkujien pitää lähes joka ketjussa mustamaalaata kaiken, lähes kaikki kirjoittajat? *miksi*???

Keskustelimme tuona "ahmisiltana" myös Ranneliikkeen jutuista. Pari kaveriani on ollut täällä mukana jutuillaan, mutta lopettanut juuri em. vuoksi.

Lopuksi. En ole "ikuinen teini", enkä "blondibimbo", enkä "hysteerinen", enkä "sairas", enkä "ahmimis/ syömishäiriöitynyt" (tai ruoan oksentelija), eikä minulla tai meillä ole "pakkoneuroottista elämäntapaa", enkä "liioittele ahmimisillani", eikä varmaan monet muutkaan tähän ketjuun osallistuneet. Muuten tiedän melko hyvin missä raja menee, lääkärinä.

Tämä olikin minun viimeinen juttu. Jälleen yksi kirjoittaja vähemmän (mustamaalaajat tyytyväisiä?).
Kiitos vaan monille asiallisille leideille ja herrasmiehille.

JyrkiL
Olen tänään vapaapäivänäni kirjoittanut jo useampaankin ketjuun. Kyllä nyt säikähdin uutena osallistujana. Näinkö täälläkin ovat asiat että haukutaan etc. Ei ihme jos moni osallistujista lopettaa kirjoittelun. Kuinkahan kauan minä täällä kestän?

Minä pidän belgialaisesta, saksalaisesta, sveitsiläisestä hyvästä suklaasta, pienissä määrin. Ulkomailla pistäydyn herkkukaupoissa ja ostan tuliaiksi herkkuja mitä ei Suomesta saa, suklaata, tryffeleitä, hilloja, keksejä etc.
Kuules nyt Kati, ei niitä herkkuja saa ulkomailta ostaa!
Bad girl!

Ei vaiskaan :-)

Toivottavasti et anna häiriköiden säikytellä itseäsi palstalta pois. Mitä muuten jää jäljelle?
Kati1968 Ja JyrkiL:

Kirjoittakaa vaan edelleen... turha on välittää liikaa joidenkin naljailuista, ne voi jättää omaan arvoonsa ja siirtyä seuraavaan viestiin. Eikä tässä kirjoittelussa olisi mitään mieltä, jos kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta.

t. Kari
Kitisijöitä on aina. Vähän kuin ruostuneita saranoita. Kun yhden saa öljyttyä, löytyy aina jostain uusia. Tähän keskusteluun sopii hyvin seuraava pikku vinkki kaikille yleisnarisijoille: Jos elämä potkii päähän, eikä muutenkaan oo kivaa, niin syökääpä vaikka suklaata! Se kuulemma auttaa.
JyrkiL, mitä tuo kuvaamasi mässäily oli ellei ruoan ahmimista eli ylensyömistä? Kertoisitko?

Kuinka paljon kaloreita normaali ruokavaliosi sisältää arkipäivinä eli mitä tarkasti ottaen syöt? Kertoisitko vaikkapa 1 viikon ruoat maanantaista perjantaihin? Ole rehellinen.

***************

( Ei ole pakko vastata)
Ilmeisesti tämä ruoka-keskustelu osuu hyvin lähelle jotakin homoilla, koska sen tahallinen sohaisu saa jengin niin takajaloilleen. Olisi hauska saada tietää, mikä siellä on, mitä ei haluta nähdä.

Jatkakaa vaan.


:)
Nimimerkki "mies": Itse päädyin takajaloilleni kyllä sohaisustasi. En suinkaan siksi, että olisit tuonut esille asian, jonka koen ongelmaksi, vaan siksi, että jälleen kerran sekoitit käytävään keskusteluun asian, joka ei keskusteluun mitenkään kuulu.

Ei vapaalle heittäminen syömisen suhteen tarkoita ongelmaa. Joskus voi pikkasen löysätä hihnaa ja antaa mennä. Eri asia on, jos kontrolli katoaa kokonaan. Tässä kai keskusteltiin siitä, että millä herkuilla hemmotellaan itseä - silloin kun sen aika on?

Olisit nyt kerrankin tajunnut katsoa keskustelun otsikkoa ja sen ensimmäistä viestiä - ja osallistunut siihen keskusteluun, jota käydään. Mutta ei kun ei... Miksi et voinut aloittaa syömishäiriö- tai mielenterveyskeskustelua "Terveys, kunto & hyvinvointi" -alueella?

Onko kyseessä sosiaalisen tilannetajun täydellinen puute?

Jotenkin tulee välillä mieleen seuraavanlainen tilanne: Porukka pelaa sovussa Afrikan Tähteä - kenties itse kukin pyrkii voittamaan, mutta se kuuluu pelin henkeen. Sitten pelilaudalle lehahtaa pulu, potkii pelimerkit ja nappulat pitkin, paskantaa pelilaudalle ja lentää pois. Siltä tämä vaikuttaa aina välillä.
Hyvä smo!

Toi lautapeliesimerkki oli mielestäni oivallinen. Tosin pulu lensi pois, mutta nämä meidän "murheenkryynimme" vaan haluavat sinnitellä mukana kaiken tekemänsä ja saamiensa kommenttien jälkeenkin...
Vielä parempi vertaus (mielestäni) olisi ehkä Scrabblen (onkos se suomeksi 'Alphapet'? Taitaa olla -muistaakseni...) pelaaja, joka inttää kivenkovaan että "mixei", "Qustonen", "zorrotella" yms. sellaiset ovat oikeita sanoja, ja vaativat paitsi saada jatkaa, myös voittoon johtavia pisteitä...

Pete
Niin juu... ettei osallistumiseni tähän keskusteluun jää pelkästään tuon edellisen kommenttini varaan, niin esittelenpä minäkin vähän omia herkkujani.

Mansikkajäätelöä, päälle pienittyä minttusuklaata. Ja jos saatavilla on tuoreita mansikoita, niin niitä lohkottuna vielä mukaan. Se on ehkä parasta mitä tiedän.

Suolakeksit ja erilaiset juustot toimivat. Ovat mukavaa mussutettavaa videoiltoina.

Salmiakkiin olen täydellisen addiktoitunut. Laku ja kirpeät karkit toimivat myös.
Ympäristökin voi olla osa ruokanautinnosta.

Kävimme joskus Mykonoksella lomalla. Asuimme hyvin yksinkertaisessa pikku hotellissa tms. Siellä oli vain muutamia huoneita. Sitä emännöi erittäin ystävällinen vanha nainen. Söimme aamiaisen aamuauringossa terassilla, josta oli hieno näkymä merelle. Emäntä teki meille vakioaamiaisen lisäksi jälkiruoaksi kulhoon pohjalle ensin maustamatonta jugurttia, sen päälle viipaloituja, tuoreita mansikoita ja sitten tuoretta hunajaa kaiken koristukseksi.

Voin vieläkin tuntea tuon aamuauringon ja jälkiruoan maun ja sen, että olin rakastunut.

Juhani
  • 28 / 47
  • opisk.poju78
  • 27.1.2005 12:20
Jälkiruokana: rahka sekoitettuna marjoihin, hedelmiin. Jäätelo: vanilja, tiikeri, pehmis (kesällä)
Makeisia varojen mukaan, harvoin. Palkitsen itseäni hyvin menneen tentin tai...työn jälkeen karkkipussilla tai suklaalevyllä.
Mustista karkeista parasta ne salkkarit (väkevät..)
Kotona käydessä saan aina ison eväspussin mukaani (mukana myös suklaata ja salkkaria, kiitos äiti;)
Suklaanystäville vihje: tumma suklaa ja tumma olut on yhdistelmä, joka vie kielen (melkein mielenkin) mennessään. Sopiva olut esim. Koffin portteri (jota tosin saa vain Alkosta) tai Velvet. Juuri markkinoille tullut Chokolate Porter (tjsp.) oli ainakin meikäläisestä jotenkin esanssisen makuista...
Makeisiin käytetään liivatetta. Liivate, gelatiini jne. ovat valmistettu nautaeläimen luista (on esim. Valion kevytjugurteissa) Eli minä en ainakaan halua saada BSE:n johdannaissairauksia kuten Creutzfeldt-Jakobin tautia. (Taudin aiheuttaja proteiini, valkuaisaine)

Vasta tuli uutisissa, että tuohon aivojen rappeumatautiin on kuollut Euroopassa satoja ihmisiä viimekin vuonna. Ugh! Ei kiitos nautaa missään muodossa, ei edes makeisten.
Onneksi on olemassa ilmoitukset siitä, mitä tuote sisältää! Liivatetta vältän minäkin.
Olen perso makealle. En ehkä syö aivan älyttömän paljoa makeaa, mutta syön usein. Aina on oltava lipastonlaatikossa laaja kokoelma karkkia siltä varalta, että alkaa tehdä jotain mieli. Muutama karkki saa jo makeannälän sammumaan yhdeksi päiväksi. Karkkivarasto on kätevä myös siksi, että on aina kylään tuleville kavereille jotain tarjottavaa. Jälkiruoat ja leivonnaiset ovat myös aivan ihania. Niitä saattaa tulla popsittua kerralla enemmänkin (varsinkin esim. joulutorttuja ja mitä tahansa suklaaleivoksia). Karkeista syön eniten salmiakkia ja suklaata.

Nyt tätä kirjoittaessani mussutan karkkitankoa. ^_^
Edellisen viestini kirjoitettuani luin keskustelun hiukan tarkemmin läpi. Joku siis trollaa taas ja haukkuu meitä syömishäiriöisiksi? No, olipa taas niin kehittävää. Toivottavasti olet nyt hyvin ylpeä itsestäsi, mies, kun saat purkaa huonoa itsetuntoasi nimettömänä netissä.

Itse en ole lihava enkä laiha, vaan normaalipainoinen. Tiedä sitten johtuuko nopeasta aineenvaihdunnasta vai säännöllisestä hyötyliikunnasta (kävellen kaikkialle). Myönnän suosivani niitä "epäterveellisiä" suklaita, eli makeita maitosuklaita. Entä sitten? Ne vain maistuvat niin hyvälle.
Edellisessä viestissäni en muuten muistanut mainita, että pidän myös suolaisista herkuista, mutta en läheskään niin paljon kuin makeista. Sipsejä ja popcorneja tulee syötyä harvoin, yleensä kavereiden seurassa. Suolaista syödessä kyllä tuntuu, ettei voi lopettaa, ennen kuin kulho on tyhjä. =P Muutkin ovat varmaan huomanneet saman.
Ja jäätelö on tietysti myös hyvää, varsinkin kesällä. Sitäkään ei tosin tule syötyä hirveän usein.

Minulla muuten menee yleensä karkinsyöntitottumukset eräänlaisissa kausissa. Saatan ihastua johonkin tiettyyn makeiseen, popsia niitä -ja vain niitä - ehkä kuukauden tai pari, sitten on jonkin toisen makeisen vuoro. Onko kellään muulla tällaista?
  • 35 / 47
  • JaquelineNatla
  • 2.2.2005 2:19
Minä rrrrrakastan kaikkea hyvää syötävää mutta aina herkuttelun jälkeen tulee enemmän tai vähemmän morkkis. Kropaltani olen suunnilleen missimitoissa mutta silti tuntuu siltä heti että herkut menevät pakaroihin..Siispä täytyy muistaa liikkua. En ole koskaan kuitenkaan lihonut herkästi liikuin tai en.

Suklaa..oi että se on ihanaa! Varsinkin belgialainen simpukkasuklaa missä on valkoista suklaata seassa. Taivaallista! Tummasta suklaasta en ole koskaan niin välittänyt paitsi suklaakastikkeena jäätelön kanssa on hyvää. Tällainen keksintö kuin "ilmasuklaa" on kanssa aika mielenkiintoisen makuista..ilmavaa. Ja onko joku maistanut sellaisia pikkuisissa askeissa myytäviä smurffisuklaatankoja jotka rätisevät suussa?:D

Sacherkakku taas esimerkiksi on minulle liian tuhtia..en jaksa syödä sitä kuin muutaman lusikallisen.

Kaikenlaiset rahkat ovat aivan ihania! Samaten pasha ja joulutortut..nam. Ja laskiaispullat^^

Irtokarkeista tykkään ja niitä tulee aina lastattua kerralla isot satsit vaikka ottaa vaan vähän jokaista..En tykkää sellaisista liian teollisista karkeista jotka ovat kumimaisia ja niissä on hirveästi väriaineita vaan enemmän luonnollisemmista kuten lakritsista, salmiakista ja jogurttikarkeista. Hedelmäkarkeista hyviä ovat sirkusaakkoset joissa on puoliksi salmiakkia!

Valkosuklaamagnum...palvottavaa.

Sipsejä syön harvemmin (onneksi). Kaikenmaailman roskaruoka on kyllä liian hyvää. Kerrosateria menee tällä tytöllä masuun aika äkkiä^^
Nuorempana vanhemmat saivat joululahjaksi tolkuttoman ison laatikon Budapest-suklaakonvehteja. No, minä niitä sitten ahmin melkein kaksin käsin, kun ne olivat niin hyviä. Mutta sitten jossain vaiheessa kehon kemia meni sekaisin ja kyseinen konvehti alkoi maistua tosi pahalta. Vieläkin lähes toistakymmentä vuotta myöhemmin melkein oksennan pelkästä Budapest-konvehtiajatuksesta. Tuli kerralla liikaa.
Todella ihmeellinen ja oksettava mässäilyaihe..ja näinkin suosittu. Outoa..
Miten niin outo? Kuka tykkää karkeista, kuka suklaista, kuka rahkahedelmistä ja kuka sun muista. Mutta jos jollain on sietämättömiä oksennusoireita joitakin tuotteita kohtaan, niin ne ei kyllä kuulu tänne, niinku tuo Budabestien oksentelija. Pitäs kirjoittaa mistä pitää.
Naminami-tyttö pitää hillomunkeista, voipullista, viinereistä, jäätelokakuista, äidin täytekakuista (omat ei onnistu millään), leivoksista, unelmatortusta, pannukakusta hillolla, köyhistä ritareista mansikkahillolla, joulupöydän konvehteista, tryffeleistä, nammnammm, jo iski nälkä.
Nyt luullaan, että olen paisunut pullamössö. 175 senttiä pituutta, painoa 60kg, ikää 32 vuotta, sukupuoli nainen. En oksentele syömääni pois, enkä ole sairas. Jollekin maistuu, jollekin ei, entä sitten.
Wow mika keskustelu... koskapa asun taalla maailman parasta suklaata tuottavien puotien alkulahteilla, niin yllattavaa ehka on, etta syon belgialaista suklaata vain muutaman kerran vuodessa. Hyvaa se silti on, parhaimmat merkit mielestani: Moeder Babelutte ja Leonidas. Unohtakaa Neuhaus, aivan liian ylihinnoiteltua.

Muuten syon aika ajattelemattomasti mita vaan. Onneksi liikun sen verran, etta liikakiloja ei ole paassyt kertymaan.
  • 40 / 47
  • Kysymysmerkki
  • 3.2.2005 13:23
Minä kun olen aina luullut että Neuhaus on maailman parhainta ja kalleinta suklaat. Suklaiden Rolls Royce. Ne harvat kerran mitä olen sitä maistanut, hyvälle se on kuitenkin maistunut. Hinnasta en osaa sanoa, kun olen saanut lahjaksi.
Hej!

Mustikkarahka!

Toiseksi tulee suklaa: parhaimpana hollantilainen Royal tryffelikonvehdit.
Meikäläisen pahe on Niederegger Lübeck-marsipaanikonvehdit. Ihan ylivetoja.
Ben & Jerry:n jäätelö ja samaan listaan voi lisätä myös Baskin&Robbins tuotteet.
Salmiakkia ja lakritsia.
H:n Omenalimonadia, Pommacia.
Jaffa-keksit on kans nams.

Suklaa ei mene alas - vaikka nainen olenkin.
kaikenlaisia makeisia (paitsi salmiakkia), hedelmiä, jäätelöa ja piirakkaa (hihi). Ja paljon.... Vaikka lihon kyllä helposti, ja liikasyömisestä tulee huono omatunto...
Ei ole makeinen, mutta taivaan mannaa kuitenkin: mun siskon tekemä tomaattikeitto! Orgastisen hyvää.
Mulla on aika kausittaista tuo makean syöminen. Välillä menee monta viikkoa, etten syö mitään, ei vaan tee mieli. Toisinaan sit taas on aikoja, että pitää saada joka päivä suklaata yms. Sama kaava pätee myös sipsien ym. suolaiseen naposteltavaan.

Suklaista parasta on minttusuklaa. Hedelmäkarkeista en oikein välitä, niistä suurin osa on niin keinotekoisen makuisia. Jos syön irtokarkkeja, syön mieluiten suklaarusinoita, ranskanpastilleja, mariannerakeita, salmiakkia ym. Suolaisista naposteltavista parasta on Taffelin poimulliset perussipsit.

Mutta kaikkein parasta on vaniljajäätelö tuoreiden mansikoiden tai hedelmäcocktailin kanssa. Tai suklaavanukas kermavaahdon kanssa.