Stocka

  • 1 / 36
  • super me
  • 16.3.2005 20:01
Jos viikonloppuostoksillaan haluaa törmätä mahdollisimman moneen homopariin tai yksin shoppailevaan homppeliin, on stocka ihan must. Se vaan ihmetyttää, et miksi juuri Stocka? Täytyy myöntää, että omalla kohdallani kyse on siitä, että olen kantakaupunkilainen ja laiskan puoleinen, joten sinne ajautuu ihan luonnostaan...
Mutta voi sitä parfyymien tuoksahtelua lauantaisin, varsinkin lehti, alusvaate ja ruokaosastolla... Puhumattakaan kaakattavalla äänellä lausutuista "Aivan ihana"-huudahduksista. ei allergikoille.
Itse käyn useimmiten Stockalla laajan lehtivalikoiman takia. En tykkää ns. shoppailusta, niinpä aika usein tulee mentyä Stockaan, josta yleensä löytää jotain kelvollista päälle. Jos aikaa on enempi käytettävissä, niin Anttila ja Tarjoustalo ovat myös tsekkauslistallani (ja muutkin matkan varrelle sattuvat avoimet liikkeet :)).

Myös elektroniikkatuotteita haikaillessani Stocka kuuluu must-paikkoihini, sillä hinnat ovat kilpailukykyisiä. Itse asiassa kun puhutaan muista tuotteista kuin ruokatavaroista, niin olen huomannut Stockan varsin edulliseksi ostospaikaksi. Ruokia taasen en normaalisti lähde raahaamaan keskustasta ja varsinkaan Stockalta (aargh niitä ahtaita käytäviä ja löyhkäävää juusto-osastoa!) tänne Helsingin äärilaitamille.
Ja eikun shoppailemaan. :)
  • 3 / 36
  • sunshine
  • 17.3.2005 10:44
Ai mix stocca?

Sehän on edelleen kaupungin tasokkain tavaratalo, tarvitaanko muita syitä? Instituutio - yksi helsinkiläisyyden symboleista. Kun ulkona on lumimyrsky, voi päiväkävelyn tehdä stoccan tiloissa.

Onko kukaan lähettänyt maalaisserkuilleen niitä postikortteja, joissa kuva-alan täyttää kyseinen keskustan tavaratalo?

Elektroniikka en voi suositella stokkalta ostettavaksi, erikoisliikkeissä saa tingattua ilmaa pois hinnoista, stokkalla ei. Kantistarjouksetkin on monesti vanhoja malleja, jotka on muualta myyty jo halvemmalla.
Eksyn joka kerta kun menen Stockalle, mutta se on ihan tyypillistä tavaratalolle jota on laajennettu kymmeniä kertoja samojen seinien sisällä. Ja vielä tyypillisempää minulle eksyä sisä- tai ulkotiloihin, joissa on enemmän kuin yksi mahdollinen uloskäynti.

Onko kukaan muu eksynyt moottoritiellä? Siitä olen jo melkein ylpeä...
  • 5 / 36
  • ihmiäinen
  • 17.3.2005 12:31
yks homo/lesbonäkökulma vois olla se, että kyllä stocka on sen verran tasokas tavaratalo, että siellä saa asiallista palvelua ilmiselvästä "poikkeavasta suuntautumisesta" huolimatta. tai siis on varmasti saanut paljon pidempään kuin monissa muissa paikoissa.

itelle ikäni helsingissä asuneena stocka on sellanen, että jos lähtee shoppailemaan (itse en kyllä pahemmin harrasta), niin askeleet jotenkin luonnostaan vie ensin stockalle. hassua, mutta on se monet kerrat huomattu. kun on lapsesta asti käynyt...
Stockalta löytyy suunnilleen kaikki mahdollinen saman katon alta, joten siinä aika hyvä syy suunntata sinne askeleensa. Eikä se Stockan herkkukaan niin kallis loppujen lopuksi ole. Osa tuotteista on jopa edullisempia kuin vaikkapa lähi-Alepassa. Mutta se herkun ryysis etenkin viikonloppuisin... Ei tee mieli mennä silloin menettämään hermoja.

Tuolla ylempänä parjattu juustotiski on itselleni muuten yksi suurimmista syistä käydä Stockan herkussa... Josta tulikin mieleeni, että onko Helsingissä sitä parempaa juusto-osastoa tai -kauppaa?
Tunnustautuu poikkeavaksi tässä Stocka keskustelussa...

Viimeksi hankittiin Stockan lemmikkieläinosastolta (2003) kissalle (silloin alle 8 kk) kiipeilyteline - näyttävä ja keskihintainen (170€). Puolen vuoden perästä kissa oli saanut kiipeilytelineen (3-tasoinen, välissä raapimisput) huojuvaksi ja huteraksi torniksi. Stocka toki hyvitti hieman vastaanottaessaan tuotteen, jonka käyttöikä jäi viidesosaan todellisesta. Hassuinta asiassa oli se, että kissa ei edes päivittäin käyttänyt ko telinettä, saati olisi ollut mitenkään aggressiivinen sitä kohtaan... (Sattui vaan olemaan kyseenalainen kiinnitysmekanism koko laitteessa).

En nyt jostain syystä tunne itseäni sen huonommaksi ( tai paremmaksi) homoksi, vaikken Stockaa suosikaan =D.
Tuli nyt sitten pitkästä aikaa käytyä Herkun puolella. Hämmästyksekseni en enää tuntenut juusto-osaston ominaishajua. Liekö hajuaistissani jotain vikaa vai onkohan siellä parannettu ilmanvaihtoa? Tietokoneosastolla oli tehty jonkun verran remppaa, rullaportaat valmistu jo aiemmin, joten kyllä siellä jotain tapahtuu.

Mitä tulee elektroniikan hintatasoon, niin taisin antaa väärän kuvan. En osaa sanoa yleisestä hintatasosta muuta kuin arvion, että tuskin kalleimmasta päästä on. Yleensä varmistan mm. Mbnetin hintaseurannasta, että hinta on kohdallaan (eli korkeintaan toimituskulujen + hieman palvelusta extraa verran korkeampi edullisimpaan hintaan nähden). Nyttemmin on tietoteknisissä ostoksissa ensisijaiseksi paikakseni muodostunut Verkkokauppa.comin liike Ruoholahdessa - netistä en oikein välitä tilata.
Minä vaan täällä Tapiolan Stockalla shoppailen, kun ei oikein ole asiaa sinne suurkaupunkiin.

Totta kuitenkin on, että täälläkin aika monet tuotteet saattavat olla edullisempia kuin naapurin "Aslakki" -K-marketissa. Erityisesti lihatiskiltä löytää aika usein todella hyviä tarjouksia.
hesan keskustan stoggan hullutpäivät , on " mukava " selviytymisseikkailu . pakko päästä sinne "hulinaan " joka kevät ja syksy .

muuten mulle stogga on lähinnä " oleskelupaikka " , josta ei juurikaan mitään tule ostettua .

mutta onhan se mukava kattoo niitä , hesan " hienohelmoja " siellä ostoksilla .
Ai minä taas yritän välttää parhaani mukaan hulluja päiviä, harvoin siellä myydään halvalla mitään, mitä todella tarvitsee. Joskus harvoin olen tehnyt "täsmäiskuja", ja jonottanut aamulla ensimmäisten joukossa jotain myyntiin tulevaa erityisen edullista elektroniikkaa tms, tämän tietokoneenkin ostin hulluilta päiviltä.

Sen sijaan Stockan alennusmyynti joulun jälkeen on must. Samoin on hyödynnettävä Exclusive-päivät, joina exclusive-asiakkaat saavat 10% alennuksen lähes kaikista tuotteista. Tavallisesti olen harkinnut hyvissä ajoin, mitä kalliimpia tuotteita todella tarvitsen, ja ajoitan sitten ostokseni exclusive-päivään.

Suurimman osan ruokaostoksista teen Stockalta, no, ei sekään nyt niin kamalan kaukana ole kotoa, vähemmän joudun kävelemään Stockalta ratikkapysäkille ja toiselta ratikkapysäkiltä kotiin kuin lähimmästä lähikaupasta kotiin. Sieltä ostan yleensä vain jotain wc-paperia ja maitoa yms. pientä.
En pidä stokkan herkusta, kyllä siellä ruokakori tulee kalliimmaaksi, ainakin mulla, riippuu tietysti mitä ostaa, mutta mun suosima tuoremehu esim. on 30 c kalliimpia kuin lähi valtsussa. Paremmat juustot ja lihat, kasviksista ja kaloista tai leipomotuotteista puhumattakaan löytää lyömättömästä Hakaniemen hallista! Hallissa on myös parempi palvelu. Stokkahan myy aika laajasti mm. niitä pakasteista kypsytettyjä leipiä - Stockman Bakery. Pah! :)

Tunnustaudun kriittiseksi stokkan kävijäksi, tulee käytyä usein, mutta on sitä muitakin kauppoja ...

Hakaniemen hallissa sai muuten homoparikin erittäin hyvää jopa tuttavallista palvelua! Jopa reteiltä lihamyyjämiehiltä.
Minusta Hakaniemen halli se vasta kallis onkin. Muikun mätikin maksaa muistaakseni 50% enemmän kuin Stockalla. Lisäksi Hakaniemen halli on paljon kauempana kotoani, enkä oikein muutenkaan pidä kyseisestä hallista. Ja päinvastoin kuin suurin osa homoista en kuulu Tarja-faneihin, joten en yritä bongata häntäkään Hakaniemen hallin kahvilassa.

Kriittisyys toki kannattaa, varsinkin isompien ostosten osalta voi aina seurailla ilmoituksia lehdissä ja käydä katsomassa mistä saa edullisesti. Ruokaostosten kannalta jatkuva hintavertailu on kuitenkin hiukan vaivalloista, joten siinä joudun luottamaan vaikutelmiin. Alepasta saa joitain tuotteita halvemmalla kuin Stockalta, mutta luonnollisesti valikoima on myös paljon suppeampi esimerkiksi tuoreen leivän osalta. Ja tuoretta lihaa tai kalaa siellä ei sitten myydäkään.
Niin no, onhan sitä mitä ilmeisimmin vähintäänkin bolshevikki jos asioi Hakaniemen hallissa tai muutenkaan liikkuu ko. kaupunginosassa ...
Hakaniemen hallia suosisin varmaan enemmänkin, mutta osa myymälöistä menee jo kuudelta kiinni, ja etenkin tuoretavara alkaa alkuillasta olla vähissä. Töiden jälkeen sinne ehtiminen on yleensä aika hilkulla. Ei sillä, kyllä Hakiksen hallissa tulee joskus piipahdettua, ja siellähän voi tehdä kaikkia herkkulöytöjäkin.

Siinä Hallin vieressä on muuten pari etnokauppaa, joista saa itämaisia elintarvikkeita - jopa kohtuuhintaan. Menevät kyllä myös kuudelta kiinni.
Sunshine, todella typerää. En puhunut mitään bolshevikeista. Yhtä hyvin minä voisin väittää sinun syyttäneen Stockan asiakkaita riistoporvareiksi. Tuo argumentaatiovirhe kyllä laski pinnojasi tuntuvasti.
Melli, tuo Tarja kommenttisi vain kirvoitti halun kärjistää ...

En kyllä tiennytkään että täällä pisteytetään vastauksia! :)

Nuo hallin aukioloajat on tieysti hankalat, jos ei ole lähistöllä. Voi olla, että jää mullakin jatkossa siksi käynnit vähiin. Siinä tapauksessa se toiseksi paras vaihtoehto Keskuskadun ja Aleksin kulmassa muodostunee (entistäkin) hallitsevammaksi.
Pyh! Minun käsittääkseeni suurin osa homoista ihailee Tarjaa, vaikka eivät olekaan bolsevikkeja. Jos sinä katsot että Tarjan ihailu merkitsee sitä, että on bolsevikki, se on sinun arvostelmasi, ei minun.

Ei kai täällä sinällään pisteytetä vastauksia, mutta kyllä täällä esitetyt kommentit vaikuttavat siihen, miten paljon tai vähän niiden kirjoittajaa arvostan.
Öh, mun tapani ajatella asossiaatioilla ja yhdistellä asioita vaikeuttaa näemmä ymmärtämistä - pahoittelen tapahtunutta.

Tarjan kannattajia nyt arvostellaan ja luonnehditaan siellä täällä mediaa myöten - kärjistys mikä kärjistys.

Mutta oletkos nyt ehkä Melli sittenkin, noussut väärällä jalalla? :)


Stokkalta ei muuten saa bonusta? Vai onko E-kortti laskettavissa sellaiseksi? Kuka jaksaa laskea onko se yhtä edullinen tai parempi hyvitys kuin plussat tai bonukset?
Minä väärällä jalalla? Vähemmästäkin suuttuu, kun sinä alat vääntelemään minun sanomisiani ihan tunnistuskelvottomiksi. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin se, että joku pistää sanoja minun suuhuni. Sano kärjistämikseksi tai miksi haluat, minusta se on silkkaa epärehellisyyttä.

Stockalta saa kanta-asiakastarjouksia ja exclusive-päivinä exclusive-asiakkaat saavat 10% alennuksen. Bonuksia en jaksa laskeskella, niitä en ole saanut, kun pitää ostaa vähintään jollain tietyllä summalla jonain tiettynä aikana, ja sitten bonukset pitää käyttää tiettynä aikana. Liian hankalaa, otan mieluummin Stockan tarjoamat edut. Jos niitä osaa käyttää taiten, niistä hyötyy vähintään yhtä paljon kuin bonuksista.
No no, kinastelijat... Ny mars suosikkimyymälään hakemaan suklaata tai jotain, ettei tartte äxy pöxy olla... ;)
Mä just horasin pienen pienen levyn tummaa suklaata! Se oli kyllä s-marketista...
Aikoinani Stockalla työskennelleenä voin sanoa se, että sieltä löytyy kaikenhintaista ja -laatuista tavaraa. Exclusive -juttu on niiltä ihan ovela veto saada ihmiset ostamaan ylihintaista elektroniikkaa ja muuta minkä oikeasti muualta saisi halvemalla.( Melli ei henkilökohtaisesti sinua vastaan, vana yleinen havainto siitä mitä siellä myydään silloin toki osa asiakkaista ostaa ihan järkevästi).
Ruuan suhteen kehoitan olemaan tarkkaavainen jos käyttää keskustan herkkua. Vanhan talon kylmäsäilytystilat ovat puutteelliset ja liian pienet joten jopa maitotuotteita olen nähnyt pidettävän suurten sesonkien (joulu pääsäiäinen muut juhlapyhät) alla pitkin käytäviä ja lastauslaitureita.

Itse käyn silloin tällöin stockalla jos on epäily, että muualta ei sattuisi löytymään etsimääni tavaraa tai haluan nähdä suuren valikoiman jotain tuotteita, koska siellä tosiaan valikoima on laaja.

Mutta mieluiten käytän muita kauppoja, joissa on vähemmän ruuhkaa. Lauantaisin minua ei saa stockalle kuin äärimmäisessä pakkotilanteessa.

Niin ja joo - homoja vetää varmaankin puoleensa myös se, että henkilökunnassa on kauan jo ollut paljon meikäläisiä : ))
Esperanza, minäkin olen nuorempana työskennellyt Stockmannin herkussa, peräti kolmeen eri otteeseen. (Kaksi kertaa jouluapulaisena ja kerran hieman pidemmän aikaa vakituisena.)

Vakuutan, etten osta exclusive-päivänä ylihintaista elektroniikkaa, vaan sellaisia kalliimpia tuotteita, joita muutenkin tarvitsen, ajoitan vain niiden oston exclusive-päivään ja pystyn sillä tavoin säästämään tuntuviakin summia.

Elektroniikkaa tai muita isompia ostoksia tehdessäni olen kyllä vertaillut hinta/laatu-suhdetta myös muualla. Olen ostanut Stockalta elektroniikkaa vain silloin, kun se on todella tullut suhteessa edullisemmaksi kuin muualta ostettaessa. Esimerkiksi ennen kuin ostin tämän tietokoneen hulluilta päiviltä, otin selvää mitä vastaavat tietokoneet maksoivat muualla, ja kyselin enemmän tietokoneista tietäviltä ystäviltäni, olivatko sen ominaisuudet riittävät ja olisiko se heidän mielestään hyvä kauppa. Kun he olivat sitä mieltä, että on, ja vaikutti siltä, että muidenkin kauppojen vastaavat mallit maksaisivat enemmän kuin tuo hullujenpäivä-tarjous, jonotin sitten heti aamulla akateemiseen ja noudin tämän koneen ensimmäisten joukossa ennen kuin ne ehtivät loppua. Säästöä syntyy, jos suunnittelee ostoksensa etukäteen ja tekee "täsmäiskuja".

Valikoiman laajuus merkitsee joskus myös edullisuutta. Etsin kerran erästä tuotetta. Anttilassa sitä oli saatavilla vain yhtä, keskihintaista mallia. Stockalla sitä oli kolmea mallia, halpaa, keskihintaista ja kallista, joten otin tuolla kertaa halvan.

No, tietysti tällaisia vertailuja kannattaa tehdä aina. Viimeksi kun etsin lompakkoa, kävin vertailemassa hintoja Stockalla, Sokoksella ja Anttilassa, ja ostin lopulta Anttilasta, josta saman lompakon sai 20 euroa halvemmalla kuin Stockalta. Mutta vaihtelua on aina.

Pyrin itsekin välttämään ruuhka-aikoja, jos vain mahdollista.
Melli, uskon toki, että osaat tehdä järkeviä ostoksia. Itselläni ehkä Stockan käyttäminen romahti, kun ei enää saanut henkilökunta-alennusta, se kun oli tavallaan "sitonut" mut myös asiakassuhteeseen.Oli jopa hauskaa ja erilaista käydä muissa kaupoissa. Sitten kun muutti veilä pois keskustasta niin aika harvoin tulee käytyä.

Ja olen ihan samaa mieltä, että suuri valikoima takaa myös sen että on edullista. Kun olen jonkun verran käynyt Sokoksella niin valikoima monissa tuoteryhmissä suorastaa huutaa tyhjyyttään.

Joskus kun hullut päivät oli uusi ilmiö oli tavarakin minun mielestä parempaa (esim. vaatteissa), mutta voi olla että olen väärässä ja se vaan tuntui silloin nuorempana ihmeellisemmältä. Mutta tietokoneet jne ovat tietysti ihan samoja koneita kuin muuallakin jotne tietysit kannatta sotaa edullisesti.
Eikös Hullut Päivät ollut silloin ihan alussa jonkun muun tahon kuin Stockmannin tuotantoa, joka vain vuokrasi Stockalta tilat ja henkilökunnan? Ja myöhemmin Stockmann osti sitten Hullut Päivät itselleen?

No joka tapauksessa, silloin alkuvaiheessa minusta ne alennustuotteet olivat ihan mitä sattuu, jotain sellaista mitä voi ostaa halvemmalla Tarjoustalosta tai Aholaidasta. Kaikenlaista sekalaista roskaa, kuten turkishiusdonitseja kympillä, jne. Nyt siellä on joitain ihan hyviäkin tuotteita. Vaatteita en tosin ole koskaan ostanut Hulluilta Päiviltä, joten en osaa sanoa niistä.

Mutta inhoan sitä väentungosta, joka Hulluilla Päivillä on, joten en todellakaan mene sinne ihan huvin vuoksi shoppailemaan. Hankin käsiini sen tarjousluettelon, luen sen tarkkaan kotona, ja sitten käyn ostamassa tarvitsemani kun se tulee myyntiin. Nopeasti sisään ja suoraan osastolle, ostoksen teen mahdollisimman nopeasti ja sitten suorinta tietä ulos.
Siis Hullujen päivien idea on kopioitu Ranskasta, mutta käsittääkseni Stocka on ite tuottanut ne kyl alusta alkaen. Voi olla ja todennäköisesti, että konseptin on muokannut joku konsultti tms. Mutta siis en usko, että niiden olis käytännössäkään ollut mahdollista vuokrata tilat ja henkilökunta. Mitä ne olis tehnyt omille normaalihintaisille tavaraoilleen sillä aikaa? ja miten olis rahastettu 80-luvun kassasysteemeillä kadhen "eri myyjän" tuotteet? Siis siihen aikana kun aloitin siellä, kaikki kampanja-alennukset oli laskettava päässä tai taskulaskimilla ja yritystili yms ostokset kirjoitettiin käsin sellaisiin vihkoihin...siinä sitä olikin blondi pulassa, kun yritti pääsä laskea jotain diplomaattialennusta :)


Mäkään en enää käy HP:llä, koska se tungos on karsee.
hulluistapäivistä puheenollen . taas on tällä viikolla 6 - 9.4. stockkan joka keväiset ja syksyiset " hengissä selviytymis ja seikkailupäivät " . elikkä nää hullutpäivät .

mukava katsoa kun porukat " hullunlailla " ostaa tavaraa , kun muka halvalla saavat.

vaikka kaapeissa taitaa edellisetkin tavarat olla vielä paketeissa avaamatta.

mutta minkäs sille voi , ihminen on pohjimmiltaan kuitenkin " laumasielu " ja menee sinne minne muutkin.

tässä tapauksessa siis , stockkan hulluillepäiville.
kuten sanottu, hankkikaa se alennusluettelo, ja lukekaa se kaikessa rauhassa kotona. Silloin voi oikeasti löytää sellaisiakin tuotteita, joita todella tarvitsee ja joille löytyy käyttöä. Jos taas lähtee seikkailumielellä väentungokseen, käteen saattaa hyvinkin tarttua turhaa krääsää, joka jää avaamatta kaappiin. Mutta tietysti, jos joku saa tyydytystä tuollaisesta "selviytymisretkestä" eikä niinkään välitä siitä, mitä tulee ostaneeksi, se saattaa tuon elämyksen kannalta olla ihan hyväkin sijoitus. Huvinsa kullakin, mikä minä olisin tuomitsemaan.
Hullut Päivät ovat todellakin Ranskasta, Galeries Lafayettelta. Hyvä idea napattiin Suomeen 80-luvulla ja on muotoutunut nykyisenlaiseksi ihan ilman kosultteja.

Hullut Päivät erottelee prot perusshoppailijoista. Perusshoppailija menee Hulluille Päiville pahimpaan ruuhka-aikaan ruokatunnilla tai heti työpäivän jälkeen, haahuilee käytävillä, ostaa Stockan omia vaatemerkkejä (Cap Horn, STC jne) sekä isosta kasasta jotain värikästä, erehtyy pariin tarpeettomuuteen ja lähtee kiukkuisena pois. Lähtiessään vielä katsoo nenänvartta pitkin kanssashoppailijoitaan ja vannoo suureen ääneen, ettei enää koskaan tule Hulluille Päiville ja eihän täällä ollut edes halpaa.

Pro on jo etukäteen ilmoittanut tulevansa keskiviikkona (sekä mahdollisesti torstaina ja perjantaina) ”vähän myöhemmin töihin”. Pro on ylihuomenna noin klo 07.54 jollain Stockan ulko-ovista. Ovien avauduttua hän syöksyy häpeilemättä viemään mallikappaleista parhaat, hankkii jotain ennalta selvittämäänsä (kuten Melli tuolla ylempänä tietokoneen) sekä sen jälkeen kiertää jokaisen kerroksen – kolmosen voi jättää väliin – määrätietoisesti läpi. Joskus kymmenen aikaan homma on pulkassa ja voi lähteä töihin.

Tämä toistetaan tarvittaessa torstaina ja perjantaina.

Ke-aamuna nähdään? =)
äskeisen mainintani stockkan hulluistapäivistä sanonnalla " seikkailu ja henkiinjäämis taistelu " , oli vaan yleistys kyseisen päivän tunnelmasta .

itse en kyseisiltä päiviltä ole 1 ruukkukukkaa ihmeempää koskaan ostanut , jotenka tuskin on tarvis tälläkään kertaa mitään ostaa .

yleensäkkin minä ostelen tavaraa ja vaatteita sitä mukaan kun tarvitsen , harvemmin tulee sorruttua heräteostoihin.

ainakaan jos on joku isompi ja kalliimpi ostos kysessä .

hetken mielitekoihin joskus tulee kylläkin rahaa laitettua , mutta silloinkin on kyse korkeintaan jostain 1 - 20 e. ostoksesta.
  • 33 / 36
  • Glitteripoika
  • 4.4.2005 22:43
Hyvät ranneliikkeen amatööri- ja proshopperit! mielestäni proshopperin tunnistaa siitä, että hän hallitusti ostaa kaiken suunnitelmallisesti mitä aikoikin ja lopuksi kilahtaa kunnolla ja ostaa jotain päättömän ihanaa! siis jotain sellaista, mistä tulee hyvä olo! (itse luen itseni tällaiseksi prosohpperiksi). että semmoista. Tämä kaikella kunnioituksella ylläolevia kirjoittajia kohtaan, ikäänkuin lisäyksenä!
Jesse, juuri sellaiset isommat ja kalliimmat ostoksethan juuri kannattaa ostaa tarjouksista tai alennusmyynneistä, ellei kiire pakota ostamaan heti. Minäkin olin suunnitellut uuden tietokoneen ostamista hyvän aikaa, mutta vanhallakin vielä pärjäsi jotenkuten, niin sitten kun näin Stockan hullujenpäiväluettelossa tämän ja tein joitain vertailuja, kyselyjä ja laskelmia, niin nappasin tämän sitten heti sinä aamuna kun se tuli myyntiin. Parhaat loppuvat aika nopeasti, joten jos haluaa tehdä hyviä ostoksia, niin pätee sanonta "aikainen lintu madon nappaa".
Sitten niiden "ihanuuksien" ostamisesta, niitä voi toki ostaa muulloinkin, jos on rahaa. Alennusmyynneissä kannattaa rahat käyttää suunnitelmallisesti, niin saa vähemmällä enemmän.
Melli: ootkos kuullut että: "Aikainen mato syödyksi tulee" :)

Ite menin ja ostin Stockalta koneen (tarjouksesta) ja seuraavassa kuussa huomasin, että Prisma myi täysin samaa vehjettä monta sataa!! (200-300) euroa halvemmalla. kerpele...