pelkkää haaveilua kai

...Alusta asti eräs nainen käyttäytyi mielestäni juuri kuten ihastunut, ja minusta välillämme oli koko ajan jännite. Sitten hän alkoi seurustelemaan miehen kanssa, ja päätin, että minun on täytynyt koko ajan olla ajatuksineni väärässä. Koko miessotkun ajan hän oli kiusaantuneen tuntuinen kanssani, ja jollain tavoin tuntui välttelevän minua. Paitsi baarissa pienessä drinksussa joskus, silloin hän lähestyi minua tavallista enemmän.

Sitten hän erosi miehestä, ja edelleen minusta näyttää, että hän välttelee minua jotenkin, ja kuitenkin katselee...katselee niin, että se tuntuu (tiedättekö sen tunteen) lyhyeltä, varastetulta hetkeltä, jota ei saisi tehdä, mutta kun sen tekee, aika pysähtyy hetkeksi ;) Pitäisi silti lakata haaveilemasta, kumpikaan meistä ei uskaltaisi kuitenkaan mitään.

niin, voi lakata haaveilemasta tai sitten uskaltaa.. ilman jommankumman uskaltamista mitään ei varmasti tapahdu. tietysti uskaltamalla asettaa itsensä alttiiksi pettymykselle, mutta.. eikö se usein ole niin, vaikka "pääsisi" treffeille asti, toinen ei välttämättä olekaan lainkaan senkaltainen kuin toivoisi ja olisi ajatellut, ja pettymys saattaa tulla kaikesta huolimatta.

minen tiedä, en ole ns. treffeillä ikinä ollut...

silti uskon, että miksei voisi kokeilla tarttua tilaisuuteen, tuskin siinä kauheasti menettääkään?

kai se on se ongelma, että kuitenkin epäilee että onkin kehitellyt kaiken omassa päässään, eikä se ihana nainen oikeasti olekaan ihastunut. Mistä sitä tietää toisen tunteet? Varsinkin jos ei uskalla myöntää eikä kieltää mitään.