Mustasukkaisuus

Mustasukkaisuus on pahimmillaan hyvinkin kurja asia, mutta myös toisen ääripään "hällä väliä" -asennekin karahtaa ainakin omaan korvaani aika ikävältä. Missä kohdassa mustasukkaisuus on liian voimakasta, missä kulkee "normaalin mustasukkaisuuden raja"?

Kuinka pitkälle esimerkiksi kaverien suhteen on mielestäsi sopiva mennä fyysisesti, ennen kuin oman puoliskosi kohdalla katsot mennyn liian pitkälle? Onko kaverien luona yökyläily sopivaa vaikkapa baari-illan jälkeen tai yksin baareissa liikkuminen?

Vastaan hieman kaksijakoisesti.

Esim. smon esittämä kavereiden luo yökylään jääminen ei välttämättä herätä mustasukkaisuutta, etenkin jos kaveri on esim. nainen. Mutta jos sitä tapahtuu ilmoittamatta, tulee siitä aina epämukava olo. Usein toistuessaan öiset poissaolot tietysti alkaa herättää enemmän kysymyksiä ja epäluuloja, ehkä mustasukkaisuuttakin. Ja jos sen, joka yökylään jää, selitykset ja selityksenanto ovat ponnettomia tai niitä ei tule, on kriisi jo täydessä vauhdissa.

Vaikka kyse ei olisi mustasukkaisuudesta, luottamus voi alkaa rapista.

Mielestäni kavereiden kanssa saa mennä bilettämään. Ongelmaa tulee siinä vaiheessa, kun minä en tiedä menosta tai ketä ne kaverit on, tai illan kulusta ei kerrota mitään jälkeenpäinkään. Samoin, jos kavereiden kanssa pitää bilettää liian usein ja mielellään ilman minua.

Sanoisin siis, että se kun tietää missä toinen on ja kenen kanssa on hyvä. Ja kun menot pysyvät hallituissa rajoissa.

On sellaisiakin ihmisiä, jotka menevät aina kun esim. kaveri pyytää. Tai "koska ei halua istua kotona", kuten suosittu selitys kuuluu. Sitä voidaan sitten olla poissa kotoa, tai sen kaverin kanssa jopa 3-4 krt/vk. Väittäisin että silloin ei enää puhuta parisuhteesta, sen perinteisessä merkityksessä, koska yhteinen osuus jää kavereita vähemmälle. Tietysti löytyy niitä, joille vapaamutoisempi yhdessäolo sopii. Ihanne olisi, jos he seukkaisivat keskenään. Niinhän ei vain aina tapahdu...

Ongelmat tuleekin yleensä siitä, että kumppaneilla on eri näkemykset siitä mitä suhde vaatii. Mitä vähemmän yhdessä, sitä todennäköisemmin näkemykset eroavat. Jos halua riittää asiaa voi korjata. Menijän ongelma harvoin ratkeaa kumppania vaihtamalla. Kenenkään ovimatoksi ei tietysti pidä ruveta.

Loppujen lopuksi se siis menee vanhanmalliseksi päässälaskuksi. Kumpaa on suhteessa enemmän? Kumppania vai kavereita?

Asian tiimoilta tuli mieleen myös törkeitä esimerkkejä. Miten esim. kavereille ostellaan spontaaneja huomionosoituksia, mutta kumppanille ei. Miten kaveria aina halataan kaupungilla, mutta kumppani ei saa koskea. Miten kaverille kerrotaan kaikki sisäisimmät ajatukset, kumppanille ei. Miten kaverin kanssa suunnitellaan menoja eteenpäin, mutta kotona vaan möllötetään, ilman mitään panostusta yhteisiin hetkiin. Niin, ja miten se kaveri sitten alkaa vielä vittuilemaan sopivissa käänteissä...

Tuo fyysinen puoli, eihän sitä voi mennä toverillista halia pidemmäksi!

Mielestäni ainakin silloin menee liian pitkälle, jos bf jakelee puhelinnumeroaan ja sähköpostiosoitettaan seksichatissa. Kavereiden luona yöpyminen yms. riippuu hieman siitä, kuka kaveri on kyseessä.

Eihän pariskunnankaan jatkuvasti tarvitse toistensa kyljessä kiehnätä. Tulemisista, menemisistä ja olemisista kuuluu kuitenkin sopia yhdessä. Jos maailma alkaa viedä jompaakumaa mukanaan niin, että oma kumppani vallan unohtuu, aletaan olla jo aika heikoilla jäillä.

Nykyisin kun yhteydenpito on tehty sen verran helpoksi, että informointi onnistuu melkein mistä ja milloin tahansa, ei ole mitään puolusteltavissa olevaa syytä pitää toista epävarmuudessa siitä, missä ollaan menossa, kuinka kauan ja kenen kanssa.

Keskustelun pohjaksi,http://www.tukiasema.net sivuilta lainaus mustasukkaisuutta koskevasta artikkelista.

"Parhaiten mustasukkaisuutta vastaan voi siis taistella pitämällä parisuhde hyvässä kunnossa ja keskustelemalla asioista avoimesti. Mustasukkaisuus perustuu oletuksiin ja arvailuihin, eikä niille jää sijaa jos vuorovaikutus toimii."

Mustasukkaisuutta ei siis ole kyseessä kun kumppani on jo faktisesti toiminut typerästi, loukkaavasti, valheellisesti. Silloin on aiheellista vaatia selityksiä ja syytä myös niitä saada. Muuten mennään siihen, että toinen yrittää alistaa toista omalla käyttäytymisellään.

Mustasukkaisuudesta syyllistetään ja sitä käytetään lyömäaseena. Mutta pitää siis muistaa, että arvailut ovat tosiaan arvailuja mutta tosia-asiat ovat niitä, jotka joku on aktiivisesti tehnyt. Hänen pitää myös pystyä vastaamaan teoistaan. Jos ei pysty, mitä sellaisella kumppanilla tekee...?

Pitää myös muistaa, että suhteen vuorovaikutuksesta voi syntyä vaikuttimia, jotka ajavat toista esim. kavereiden yhteyteen. Mutta koska, se rapauttaa suhdetta nousee joka tapauksessa halu ylläpitää ja hoitaa suhde avainasemaan. Siihen tarvitaan molempia, ei pakenemista kavereiden luokse.

Kokemuspohjalta: Kun kumppani viettää kaikki vapaapäivänsä muualla kuin kotona ( "tyttöjen kanssa" ulkona, eli "entisten työkavereiden kanssa"), eikä vastaa esim. tekstariin, jolla ilmoitan työkeikan venymisestä - eli kun tulin kotiin, koira oli ollut noin 10 tuntia yksin ja ulkoiluttamatta!

Myös tekstitv:n sivujen selailua yöllä "kun mua ei nukuta" - vaikka muutama tunti aikaisemmin ollaan oltu naama norsun vitulla, kun nukuttaa.

Ja sitten kun asian ottaa puheeksi ( siis kaikki merkit osoittavat yksiselitteisesti pettämisen) - niin vastauksesksi tuli "kaipasin seikkailua..." Vaikka seukkailun alussa olinkin kuullut vannomiset uskollisuudesta.

Itse uskon periaatteessa selitykset - luotan toiseen ihmiseen, ja auta armias, jos se luottamus petetään: Siinä ei selitykset enää auta ( kyllä kaksi petturia minun osaltani saa riittää!).

Onneksi nykyinen bf:ni on ( nuoresta iästä huolimatta) hieman vielä suorempi pettämisen suhteen kuin ítse olen. Jos siis jäisin kiinni pettämisestä, minut suunnilleen silvottaisiin palasiksi, hukutettaisiin betonitynnyrissä mereen, kirottaisiin alimpaan helvettiin - kaikki samalla kertaa... No ei nyt ihan - se vain olisi kerrasta poikki! No, samoilla linjoilla olemme hänen kanssaan, mutta eipä ole syytä pettämisiin ollut, eikä myöskään aiheettomia riitoja edes epäilyjen takia...

Pettäminen on per*eestä! Miksi, miksi miksi...

Tosin voisin kuvitella antavani pettämisen anteeksi, jos se on ollut kertaluonteista. Mutta anteeksianto edellyttää rehellisyyttä. Sitä, että tunnustaa tekonsa ja käydään yhdessä molemminpuoliset tunteet ja tuntemukset läpi.

Mutta jos pettäminen salataan ja asiaa ei suostuta käsittelemään niin se on sitten siinä.

Tämä kuullostaa kliseeltä, mutta pettämisestä jää yleensä aina kiinni. Se miten se tapahtuu ja missä vaiheessa petetty asiat tajuaa on toinen juttu, mutta lopulta silmät yleensä aukeavat kaikilla.

Siinä sitten on kivoja tilanteita kun on selvää, että pettämistä on tapahtunut, mutta ei myönnetä ei. Ei kai siis ihme, että riidat asian tiimoilta ovat pahoja.

Kerkesin olla kundikaverini kanssa kuukauden, kun dumppasin hanet mustasukkaisuuden takia. Tai en ole varma, oliko se mustasukkaisuutta. Mutta sellaset tuntemukset mulla oli siita asiast. Mun kundikaveri siis lupas, etta se on mun kans koko mun joululoman ajan koska silla itellaankin oli muutamia paivia lomaa ja se olis voinu ottaa lisaakin. me oltiin suunniteltu kaikki yhdessa. No sit pari viikkoo ennen mun joululoman alkuu se soittaa mulle (asutaan eri kaupungeissa, mutta valimatkaa on vaan noi 30km), et lahtee jonkun kaverinsa kanssa Alpeille laskettelemaan ja kayvat sitten viela Saksassakin. Mulle ei ollu kerrottu mitaan etukateen, enka tuntenut sita kaveria, eika se suostunu kertomaan mulle, mika kaveri se oli. joten tietysti mua rupes ottamaan paahan ja suututtamaan, kun en tiennyt aisoiden kulusta mitaan. Ja sitten kun se ei just halunnu mua mukaan sinne matkalle. Sanoin sit sille kiitti vaan ja pie hauska loppuelama. Se soitti mulle sileta alpeilta, etta haluu et me jatketaan siita mihin jaatiin ennen sita matkaa. hetken jo ajattelin, etta voisin jatkaakin. mutta kun sielta luurista alko tulvii sita miten hauskaa siella matkalla on ollu jne, niin ajattelin, etta ei kiitos. Ma olen joutunut vahtimaan joululoman lapsia ja kaymaan baareissa itestani. No, kavereiden kanssa. Toivottavasti ymmarratte, milta musta tuntuu.. :(( Vitusta koko homma.

hassua että olen tämän hetkisessä suhteessani vasta alkanut osoittamaan mustasukkaisuuttani kun edellisessä meni niin että toinen osapuoli oli niin sairaalloisen mustis että vuosi seurustelua riitti siinä vaiheessa. nyt tulen mustasukkaiseksi esim jos saan paljon vähemmän huomiota kuin joku toinen samassa tilassa. riippuen tietenkin onko mieheni kiinnostuksen kohteena nainen vai mies :)

toinen mitä en voi sietää että kysymykseni ohitetaan tai ylipäätään ei reagoida siihen mitä sanon ircissä(:D)

käsittämätöntä on se että minusta melkein tuli se mistä juuri erosin. ja jota poikaystäväni viimeiseksi haluaa, itsekin koettuaan edellisen olleen liian mustis.

sitten kysymys: jos toinen ei ole ollenkaan mustasukkainen, rakastaako hän todella sinua?

Voi rakastaa, todellakin, olematta mustasukkainen. Luottamusta ja kunnioitusta toista kohtaan vaan täytyy olla silloin jo todella paljon.

mustasukkaisuus , rankka ja aina ajankohtainen asia .

sen " varjolla " on tehty jopa murhia .

itse täyyy tunnustaa , että olen aika " herkästi " mustasukkaistuvaa tyyppiä .

tosin harvemmin sitä tulee kylläkään ulospäin näytettyä , vaan pidän tiedot omanani ja " kärsin nahoissani " .

tarvittaessa kylläkin sitten yritän kaverilta kysyä aiheesta joka mulle aiheutti mustasukkaisuutta , muuta yritän puhua asiasta siihen sävyyn että kaveri ei " mielellään " tajuaisi että kyse on mun mustasukaisuudesta .

hävettää sitten tunnustaa kaverille , että olen jostain " jopa mitättömästä " asiasta sen suhteen mustasukkainen.

luottamuspulaa meidän välillä ei ole , vaan kummatkin voi
luottaa toisiin 100% .

mutta jotenkin mä vaan olen niin" herkkä luonteinen" , että kaikki kaverin " omat kaverit " joita mä en tunne , aiheuttaa mulle " sisäistä mustasukkaisuutta " , jota en kuitenkaan kaverilleni viitsi kertoa .

raastava tilanne sinällään , mut tän tunteen kanssa on vaan opittava elämän , koska se nyt van kuuluu osaksi elämää ja parisuhdetta .

minun suhdettani on eräs neito häirinnyt jo vuoden. aluksi uskoin rakkaani selitykset "se on läheinen ystävä"-tyyliin, mutta nyt olen alkanut kuulemaan kaikenlaisia huhuja. mustasukkaisuuttani/luottamuspulaani vain pahensi rakkaan oudot fritsut, humaltuneet muistinmenetykset ja monta muutakin hälyttävää asiaa, kuten liian tuttavalliset ja hellät halaukset. en tiedä mitä pitäisi tehdä, rakastan häntä niin valtavasti. mutta pitäisikö minun hyväksyä nämä toteen käyneet huhut? olen confusessa.

Tyttis: Älä ole huonossa suhteessa, jos muija pettää, anna kenkää sille. Merkit ovat kovin selvät. Voit rakastaa, mut älä ole kynysmatto kenellekkään.