Sitoutumisen pelko

Minkälainen mielipide ihmisillä täällä on sitoutumisen pelosta? Entä kokemuksia?

Voisin melkein väittää, että homot kärsii sitoutumisen pelosta valtaväestöä enemmän. Miksikö? Siksi, että mm. joissain tuntemissani tapauksissa kundit ovat välttäneet vakavaa suhdetta. Ajattelen, että ehkä he eivät ole valmiita olemaan "niin homoja", että jakaisivat elämänsä miehen kanssa. Ehkä homoilla on pettymyksiä ihmissiuhteissa tai yhteiskunnan paine on kuitenkin liian kova. Mitä vielä?

Voidaan toki olla yhdessä pitkäänkin, mutta panostus suhteeseen on heikko. Esimerkiksi ystävät ovat tärkeämpiä kuin kumppani. Tälläinen jatkuu yleensä vain niin pitkään kun toinen osapuoli tilannetta kestää.

Haenkin lähinnä kommentteja näistä, jotka kuitenkin alkavat suhteeseen. He jotka suhteita välttelevät toimivat sentään rehellisemmin.

Eikös toi sitoutumisen pelko ole melko yleistä miesten keskuudessa noin niinku yleensä? Heteropiireissäkin naiset usein tuntuvat valittelevan miesten sitoutumiskammoa.

Sitoutumiskammo - omiin kokemuksiini perustuen - tuntuu olevan niillä homoilla, joiden oma identiteetti ei ole kovin selvä. Oma itsevarmuus ja tieto siitä, mitä todella itse haluaa, samoin kuin odotukset mahdolliselta suhteelta ovat "hukassa". Itsevarmuudella en tässä yhteydessä tarkoita pelkästään kaapista ulostulemista, vaan myös niitä valmiuksia ottaa vastuuta omasta elämästä, samoin kuin kumppanin elämästä - siitähän sitoutumisessa on kysymys: vastuusta.

Tietysti on paljon myös niitä, jotka sitoutuvat ajattelematta, mitä sitoutuminen vaatii, ja sitten muutaman viikon/kuukauden kuluttua ollaankin taas etsimässä uutta. Ja ollaan "rikottu" toinen ihminen: epäileväksi, sitoutumiskammoiseksi ( koska "kukaan ei halua olla mun kans..", "...kaikki on samanlaisia pettäjiä...").

Valitettavaa, mutta totta - heteropuolella asia on ihan samanlaista.

Minä todella uskon että olemassa sitoutumisen pelkoa. Sillä minä ainakin pelkään loukkaavani toista, jos huomaankin noin kuukauden päästä että emme olekkaan toisillemme sopivat. Haluan siis miettiä tarkaan, mitä teen. Sillä vaikka olenkin hätähousu niin tässä tapauksessa harkitsevaisuus kannattaa. Olen oppinut tämän kantapään kautta.

Oli ystava sitten nainen tai mies, niin miesten sitoutumispeloista olen paatynyt puhumaan erittain monta kertaa. Eli kai siina jotain peraa on.

Lisaksi suhtautuminen sitoutumiseen voi kai vaihdella aika lailla... Ja kasitykset siita, mita se sitoutuminen sitten lopulta on.
Koska itse olen yleensa ajatellut sitoutumista isona asiana, olen sitten paatynyt kuulumaan naiden sitoutumispelkoisten miesten joukkoon.

Mutta mutta, moinen voi kylla olla elaman tuhlausta, piru vie.

En kyllä stressaisi etukäteen liikaa siitä tuleeko suhdetta päättyykö se ja milloin niin käy. Etenkin tuo mitä Kosti mainitsi, niin kuukausi, muutamakin on vielä tutustumisvaihetta, jossa ei aina voi tietää onko riittävästi eväitä jatkoon vaikka toinen sen hetken arvion mukaan olisikin hyvin kiinnostava. Tästähän on ihan teorioitakin. Hurmavaiheen kesto taisi olla enintään 6 kk, mutta vahvasti yksilöllistä se on.

Mutta hurman päättyminen liittyy kai toiseen tutustumiseen, ei niinkään sitoutumispelkoon. Sitoutumiskammoinen todennäköisesti nostaa kytkintä jo aiemmin, eikä antaudu täysin edes hurmaan.

Minä ainakin olen sen verran sitoutumiskammoinen etten lähde suinpäin yhtään mihinkään. Tai siis en edes kuvittele mitään suhdetta ennenkö ei ole epäilystäkään etteikö minun ja mahdollisen kumppanini välillä ole jotain aivan ainutlaatuista, ei vain pelkkää hetken viehätystä.

Mieluiten en edes lähde mitenkään etsimällä etsimään ketään..toivon että törmäisin vaan johonkuhun johon sitten tutustuisi ihan ohimennen ja ystävystyisi ja löytäisi paljon yhteistä ja sitten huomaisi ettei voi elää ilman toista. Ja tietenkin tämän tulisi olla molemminpuoleinen tunne. Sielujenyhteydestä puhun. Se on olemassa ja tunnen sitä vahvasti eräänkin ystäväni kanssa joka kuitenkaan ei ole se oletettu kumppani vaan rakas ystävä koska hän on mies.

Mutta että löytäisi jotain samanlaista jonkun naisen kanssa..Voi olla että joudun odottamaan loppuelämäni tai voi olla että siihen vielä törmään. Kun ei voi tietää.

Minä en ole niitä jotka juoksevat pelkän ulkomuodon perässä^^ Vaikka onhan se viehättävää jos on suloinen. Mutta se ei kyllä yksin riitä.

Ei kai se nyt mitään sitoutumiskammoa ole, että ei etsimällä etsi suhdetta tai heti kuvittele ikuista rakkautta ensitapamisella. Jos olisi niin sitoutumiskammoisia olisi suurin osa ihmisistä. Vai kuinka?

Etsimällä etsiminen on minunkin mielestäni turhaa ja suhteesta puhuminen hieman outoa, ehkä ahdistavaakin vielä muutamankaan tapaamisen jälkeen. Kestäähän se nyt ennen kuin tietää itsekään omien tunteidensa syvyyden. Eli jossain vaiheessa tapailu sitten syvenee suhteeksi, jos syvenee.