ihastutteko te jatkuvasti? mitenkähän tämän nyt muotoilisi... mutta minusta tuntuu että olen jotenkin epänormaali kun suurin osa ihmisistä ei yksinkertaisesti kiinnosta, ei ees tosi suloiset naiset (olen siis käytännössä lesbo) eivät useinkaan sytytä minua yhtään... aloin jo vakavasti huolestua kunnes törmäsin sattumalta erääseen vanhaan ihastukseeni jota en ole vuoteen nähnyt, ja olin heti (edelleen) ihan lääpällään... toivoa on... :)
ihastumisesta...
kiva kysymys jotenkin... :) vastaukseni: kyllä ja ei.
Ihastun melko usein silleen pinnallisesti. Se on kuin hetkellistä hullaantumista, mutta menee ohikin melko nopeasti jos mikään ei ruoki sitä. Esim. saatan ihastua johonkuhun vain hetkellisen tapaamisen perusteella. Olen miettinyt myös että olenkohan jäänyt jonnekin teinitasolle kun ihastun yhä "fantasioihin" (olen lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä) . Saatan "fiksaantua" johonkuhun sillä tavoin että mietin tätä ihmistä *koko ajan* ja mietin mitä tekisin, ottaisinko yhteyttä, miten... jne.
Kuitenkin huomaan etten jotenkin ajaudu seurustelemaan.. kukaan sellainen "otollinen seurustelukumppani" ei minua pitkään kiinnosta. Mieluummin ajattelen jotakuta jota en edes tunne. Toisaalta, välillä olen saanut siipeeni (kun olen esim. yrittänyt väärää ihmistä) ja sitten on ollut pitkiä taukoja etten ole ihastunut keheenkään enkä pahemmin liikkunut edes missään. En kuitenkaan (ehkä) usko että tämä olisi jotenkin valtavan epänormaalia, ehkä kertoo lähinnä siitä etten ole löytänyt vielä sitä minulle oikeaa ihmistä ja/tai en ole vielä valmis sitoutumaan.
Ihastun melko usein silleen pinnallisesti. Se on kuin hetkellistä hullaantumista, mutta menee ohikin melko nopeasti jos mikään ei ruoki sitä. Esim. saatan ihastua johonkuhun vain hetkellisen tapaamisen perusteella. Olen miettinyt myös että olenkohan jäänyt jonnekin teinitasolle kun ihastun yhä "fantasioihin" (olen lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä) . Saatan "fiksaantua" johonkuhun sillä tavoin että mietin tätä ihmistä *koko ajan* ja mietin mitä tekisin, ottaisinko yhteyttä, miten... jne.
Kuitenkin huomaan etten jotenkin ajaudu seurustelemaan.. kukaan sellainen "otollinen seurustelukumppani" ei minua pitkään kiinnosta. Mieluummin ajattelen jotakuta jota en edes tunne. Toisaalta, välillä olen saanut siipeeni (kun olen esim. yrittänyt väärää ihmistä) ja sitten on ollut pitkiä taukoja etten ole ihastunut keheenkään enkä pahemmin liikkunut edes missään. En kuitenkaan (ehkä) usko että tämä olisi jotenkin valtavan epänormaalia, ehkä kertoo lähinnä siitä etten ole löytänyt vielä sitä minulle oikeaa ihmistä ja/tai en ole vielä valmis sitoutumaan.
En mä kovinkaan usein ihastu. Kunnon ihastumisia on ollu vaan pari kolme, lyhyitä hetkellisiä enemmänki. En tiedä johtuuko se mun ujoudesta; tuntuu vaan siltä että oon niin perhanan valikoiva. ;) :(
Munki mielestä jännä kysymys -ehkä siinä mielessä, että oon miettinyt ihan samaa - miksi en ihastu kehenkään? Nyt vapaana ollessa on tutkat virtettyinä ja katson kaikkia naisia sillä silmällä, mutta just kukaan ei herätä sen kummemmin mielenkiintoa.
Ja metan kirjoitus olisi voinut olla kuin omani, aina "fiksautumisesta" otollisen kumppanin kiinnostamattomuuteen.
Ennemminkin jos satun ihastumaan, ihastun aina "vääriin" ihmisiin: niihin jotka eivät ole minusta yhtään kiinnostuneita ja joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Liekö alitajuista parisuhteen pakoilua?
Ja metan kirjoitus olisi voinut olla kuin omani, aina "fiksautumisesta" otollisen kumppanin kiinnostamattomuuteen.
Ennemminkin jos satun ihastumaan, ihastun aina "vääriin" ihmisiin: niihin jotka eivät ole minusta yhtään kiinnostuneita ja joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Liekö alitajuista parisuhteen pakoilua?
En ihastu enää helposti mutta naiset ylipäätään kiinnostavat enemmän... On kiva puhua ja pitää yhteyttä naisten kanssa, ilman esim seurustelutarkoitusta... Vanhemmiten kai sitä sitoutumista välttelee tai ei edes halua sitoutua... Kaipaan läheisiä ja luotettavia ystäviä jakamaan ajatuksia, kuitenkaan en välttämättä saman mielisiä... Tosin kun kaunis nainen tulee näköpiiriin niin alkaa silmäkulma nykiä ja sydän nyrjähtää hassusti (olisipa tuo minun)...
Toi Xionin juttu kuulostaa kyllä tutulta: naisen kanssa tulee yleisesti ottaen helpommin juttuun kuin miesten. Mulla ei oo oikeestaan koskaan ollu miespuolista kaveria, ja tosi vähän koulussa yläasteella tai lukiossa juttelin luokan poikien kanssa.
Mä ihastun ihan kiusaksi asti. Ei tarvitse kuin olla samassa lähipiirissä tietyn aikaa kun mä olen jo ihastunut. Mutta useimmiten se kyllä menee ohi.
jo vain , ihastuneita ollaan . oon ollut jo viimmeiset 3v. ihastunut yhteen muijaan , mutta " valitettavasti " tunne on aika ykspuolinen . tosin taitaa siinnä olla jo vähän rakkauttakin mukana , mun puoleltani . mutta koska tää muija on mun " paras kaverini " , niin oon todennu että parempi kun pidän tunteeni omana tietonani . kyseisen muijan kanssa on joskus tullut " ihan huumorimielellä " juteltua seurustelusta , ja siinnä on tullut sitten kysyttyä " huumori mielessä " että mitä jos me aletttas seurustella . mutta ei kyseinen muija , ollut innostunut asiasta . jotenka näiltä osin tää ihana ihastuksen tunne , sitä muijaa kohtaan on vaan mun " päiväunelmani " . parempi näin , kun että menettäsin sen muijan , kokonaan pois mun elämästä. niin jos sattus käymään , niin sitä juttua en antas koskaan anteeks itelleni .
Minä ihastun kanssa hyvin harvoin. Olen ehkä sitten liian nirsoO_o Tai en ole nirso mutta pitää vaan olla sellaista jotain tiettyä ennenkö edes harkitsen mitään läheisempää tuttavuuta.. Ja sitten sen pitää olla vielä molemminpuoleista. Että harvinaista on.
Olen ihastunut kaksi kertaa syvästi elämäni aikana, mutta yksipuoleisesti valitettavasti.
Olen ihastunut kaksi kertaa syvästi elämäni aikana, mutta yksipuoleisesti valitettavasti.
minä ihastuilin joskus ihmisiin niin hirveästi, että aloinkin jo kutsua sitä harrastukseksi... taisin olla oikeastaan ihastunut siihen ihastumisen tunteeseen.;) mutta väliäkös sillä, ihastuminen on ihana tunne!
muutama kokemus on tuollaisesta vähän kuin metan kuvaamasta "fiksoitumis"-ihastumisesta, jotka alkoivat sillä että ihan oikeasti olin ihastunut (ei tuolleen yllämainitusti), mutta ajattelusta alkoikin tulla enemmän pakkomielteistä haavemaailman kehittelyä. ja yksi näistä kesti kau-an. sellainen ei ollutkaan enää kivaa (eikä ihastumista;)).
nykyään.. ihastuileminen vain jäi pitkiksi ajoiksi. tylsempää oli elämä. onneksi sitten ihastuin ja rakastunutkin ollut jo pidempään..
nykyään ihastun paljon asioihin, en niinkään ihmisiin. taijoo, ihmisiinkin, mutten mitenkään seksuaalisesti. (saanpas sanoa sitä ihastumiseksi!:) kun se on niin suloinen tunne...:))
muutama kokemus on tuollaisesta vähän kuin metan kuvaamasta "fiksoitumis"-ihastumisesta, jotka alkoivat sillä että ihan oikeasti olin ihastunut (ei tuolleen yllämainitusti), mutta ajattelusta alkoikin tulla enemmän pakkomielteistä haavemaailman kehittelyä. ja yksi näistä kesti kau-an. sellainen ei ollutkaan enää kivaa (eikä ihastumista;)).
nykyään.. ihastuileminen vain jäi pitkiksi ajoiksi. tylsempää oli elämä. onneksi sitten ihastuin ja rakastunutkin ollut jo pidempään..
nykyään ihastun paljon asioihin, en niinkään ihmisiin. taijoo, ihmisiinkin, mutten mitenkään seksuaalisesti. (saanpas sanoa sitä ihastumiseksi!:) kun se on niin suloinen tunne...:))
Mä ennen ihastuin tosi helposti, mut ne meni sit ohi. Sit alko semmonen vaihe, että kun ihastuin niin en meinannut millään päästä siitä tunteesta eroon. Se vain kasvoi kasvamistaan, vaikka vastapuoli olisi tehnyt selväksi ettei sitä kiinnosta pätkääkään! Onneks nykysin, jos ihastun ja toinen ei ole kiinnostunut lopahtaa oma kiinnostukseni siihen. Kai se on jotain "realismia", että kun toista ei voi saada niin miksi tuhlata enää siihen tunnettaan. Sillä välinhän voi ilmaantua joku ihana ihminen, joka tuntee samoin kuin minä :)