Vogue taas kerran

  • 2 / 22
  • mies (väärä)
  • 10.12.2004 16:29
Kiva mainos. Ihan kiva kun 'homot hyväksytään', ja ovat jopa kovasti pinnalla lehdissä/tv:ssä jne. Harmi että samalla katoaa semmoinen kiva salaperäinen uuden/oudon löytämisen riemu. Paikka on kiva, tykkään itsekkin käydä, milloin ehdin.

Eihän meissä kohta ole juuri aihetta uutiseksi, kun kaikki homojen 'kauheat salaisuudet' näin paljastetaan kaikelle kansalle ;)
Juttu oli minusta asenteellinen rivien välistä. En pitänyt siitä, että a) homot tapailevat toisiaan rautaporttien takana b) riitelevät herkästi keskenään ja latelevat toisilleen törkeyksiä c) seksi korostetusti esillä aina, kun kerrotaan homomiehistä, jolta heteron tulee varjella itseään, ettei tule raiskatuksi d) pimeän huoneen "kammoaminen"( vältteleminen), joka kertoo homofobiasta tai siitä, että toimittajalla on ongelmia mahdollisten homoseksuaalisten tunteidensa tai pelkojensa kanssa

Plussat tulivat seuraavista asioista: a) paikan yleisestä siisteydestä b) palvelua on ja se on luontevaa c) turvaseksi on osa homoseksuaalien seksuaalista käyttäytymistä d) homomiehet ovat vartaloltaan komeita ts. pitävät itsestään huolta e) homomiehet eivät näyttäisi olevan rasisteja

Vähän sellainen jälkimaku tuli, että " ei, en ole homo, vaikka teinkin näin".
Minulle jäi jutusta sellainen maku, että homoja glorifioitiin taas oikein olan takaa. Kaikki miehet olivat kirjoittajan silmissä jotain upeakroppaisia kundeja jotka kiihkeästi suutelivat toisiaan... Just joo. Heteroiden on nykyään pakko tuijottaa homoja ruusunpunaisten lasien läpi, kritiikin häivää ei saa näkyäkään tai heti leimataan rasistiksi, homofoobikoksi ja ties miksi. Homous on niin ihanaa nääs. Ja tietty muodikasta. Mitenköhän pitkälle tämä fasistinen suvaitsevaisuuteen pakottaminen menee, kun aihetta kovaan kritiikkiin homoseksualismissa on runsain mitoin.
Niin trendikästä on kirjoittaa tällaisia juttuja.
Homous on niin cool mediassa, entäs huomenna?

Tosin en etsi käsiini City-lehteä(tuota juttua lukuunottamatta copy & paste), en käy Gay-saunoissa
tai bilettämässä Gay-mestoissa, muiden mielestä olen jo tästä syystä poikkeava.

So what, kun olen suht'koht tyytyväinen elämääni.
Kävin viimeviikonloppuna ja ihan ok paikka oli niille jotka tykkää...Itse en gay-saunassa ennen ole käynyt.
Ma oon ruvennu kaymaan tokion 24:ssa.. Se on ihan kiva paikka muuten, mutta sinne ei todellakaan menna jutustelemaan mukavia.. tosin jotkut tykkaa kayda siel kavereidensa kanssa. Mut kyl siel tulee vahan sellanen olo kun ois lihatiskilla. Kun menee porealtaaseen, niin joku on heti siin vieressa kiehnaamassa. Ja joku on koko ajan perseessa kiinni tai jotain. ja pahin on kun sa olet jo jonkun kanssa harrastamassa niin joku tulee hivelemaan sun jalkaa ja yrittaa valiin. Threesome ei onnistu, kun siin on kohta sen kymmenen kundia ymparilla runkkaamassa ja panemassa.. Anteeks taas karkee kielenkayttoni. Kuitenkin tykkaan kayda siella. Mut tama tokion paikka on kuuluis siita, et siella ei paljon setia kay. Nakee siel niitakin, mutta suunnilleen paikka kuhisee pelkastaan nuorii ja helvetin hyvannakosii kundeja.. varsinkin viikonloppuisin siel on ihan kiva meno. Kertokaa mule vaik mailiin, tai johonkin, millanen Vogue on.. Me luin ton city-lehden jutun, mut ei siita oikein saanu kuvaa.. se oli vahan sama, ku mainos..
Minusta puheet että siellä kävisi vain pelkkiä vanhoja ja läskejä, ei todellakaan pidä paikkaansa. Tänäänkin siellä oli oli tosi hyvä kroppaisia ja nuoria kundeja. Mutta se sen tosian huomasi että ne oli itseään aika täynnä. Siis katsoivat meitä "ylipainoisia" nenän vartta pitkin. Siis kropassa löytyy mutta aivoissa ei.
Tuskinpa kukaan tuollaisiin paikkoihin mitään aivojumppaa on lähtenyt hakemaan. Jos on rupsahtanut niin saa varautua siihen ettei kiinnosta muita kuin toisia rupsahtaneita, ja ihan vaan sen takia koska nekään ei kelpaa kenelläkään muulle. Pinnallisista paikoista tapaa pinnallisia ihmisiä, niin se vain on. Ei kannata odottaa kohtaavansa mitään Prinssi-Uljasta homojen panosaunoissa.
No tuotahan mie juuri tarkoitin, heh heh. Kyllä käyttäytymissäännöt pitäis hallita olis kyseessä sitten kuinka vanha, näöstä riippumattakaan. Ystävällinen voi aina olla, vaikka ei aina annakaan persettä. No toi oli kärjistetysti sanottu, mutta se tajuaa joka haluaa.
Ma iteasias tajusin vast tanaan, et niinkin voi kayda, etta jossain niinkin eparomanttisessa paikassa, kun panosaunassa voi loytaa sen prinssi-Uljaan. Ma loysin sen sielta. Siis tokion 24:sta. Me tavattiin siel viimeviikolla, ja ollaan nyt kayty tosi paljon ulkona yhdes. Tanaan me mentiin sinne 24:aan taas, koska meil ei ollu oikeestaan mitaan tekemista, eika baariin jaksanu menna. Kuitenkin.. Siel ollessa, ma tajusin, etta ma olin rakastunu siihen kundiin oikeesti. Ma en ole ollu aikoihin nain onnellinen..
Kieltämättä olis kornia esitellä vanhemmilleen uusi poikaystävä jonka on olisi löytänyt homosaunasta. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Mutta en ikinä ottaisi hyvän näköistä itselleni jos se ei kerta osaa käyttäytyä. Mutta eipä mulla taida olla sitä ongelmaa. Heh heh.
Minulla ongelma toisinpäin ;) Pidän pullukoista, mutta olen itse timmikuntoinen, hoikka mies. Pullukat ehkä meinaa että leikin heidän kanssaan.. ainakin joudun aina itse ns. hoitamaan likaisen työn, eli tekemään aloitteen, tylsää.
  • 15 / 22
  • ellu epäilijä
  • 6.1.2005 19:53
Mango.. niin sitä rakastutaan muutamassa päivässä, hups vaan. Toisessa jutussa sinäkin seurustelit? Saunassa vain huvittelemassa jne.. joo..
Kaikan-24, Asakusa, Shinjuku, Ueno..siinä nuo 24-saunan paikat Tokiossa. Askeettisia, mutta varmaan mukavia kun oikeat ihmiset ovat läsnä.

Vaan eivätpä nuo Tokion saunat vedä lähimainkaan vertoja Aasian parhaimmalle saunakompleksille, joka sijaitsee Bangkokissa. Nimi on Babylon ja se on itse asiassa on isompi kuin kylpylä. Babylonissa on silmiä hiveleviä yksityiskohtia, ravintoloita, suihkulähteitä, aitoja palmuja, katakombia, disko, saunoja, höyrysaunakatakombi(seikkailusauna), ns lepokoppeja (lue pano-), uima-altaat, hotelli, gymi..joitakin esimerkkejä mainitakseni. Bangkokissa on muitakin vastaavan tasoisia gaysaunakylpylöitä, joista Tokiossa vasta uneksitaan.
Rakas Joku mies.

Mutta kun ne pullukat ei välttämättä uskaltauduta teidän seuraan. Niin monta kertaa on tullut tyly kohtelu. Vaikka on yrittänyt vain jutella. Oli sitten liikkeellä baarissa tai saunassa.
No, aika monet tuntemani homot ovat todella ilkeitä ja riidanhaluisia, että sikäli juttu osui aika kohdalleen. Miksi pitää aina olla niin "bitch"? Onko se muka jotenkin hienoa? Ja monet dark roomit ovat oikeasti niin karseita paikkoja, että jokainen täyspäinen ihminen tajuaa vältellä niihin menemistä, olipa sitten homo, bi, hetero tai ihan mikä vaan.
Mites minun pitäisi "ilmaista" seuranhaluni pullukalle? Jos siis jätetään se pois että menen itse juttelemaan (tähän "itse töiden tekemiseen" olin siis kyllästynyt)..

-juomaa voi hakea ihan vahingossa juuri siitä kohtaa baaritiskiä.. ihan vahingossa koskea pikkuisen.. (en onneksi kovin humalassa, koska pikku kosketus on silloin jo aikamoinen tönäisy, juu)

??
Laita vaikka mulle viesti niin nähdään kiinnostaako tälläinen pullukka. Vaikka toisaalta haluan että sisäiseen kauneuteeni ihastutaan eikä ulkoiseen. Sillä sisäinen kauneus on ja pysyy.
hei vain.. Haluisin oikasta ellu apilijan vaaran kuvan.. Ma olen ollu siella homosaunas huvittelemassa, ja kayny siel aika paljonkin.. Nyt vaan sitten kavi hieman aikaa niin, etta loysin sen mun kundikaverin sielta.. Olen kylla pettajasika, mutta tassa kohtaa olit vaarassa minusta.. :))
  • 22 / 22
  • naapuripoika
  • 17.1.2005 18:56
Saunat on jees! Etenkin tällaiselle urheilijapoitsulle, jolla on tiukka kroppa ja suloinen hymy! Siel voi valita parhaan päältä.