Miten Iskeä Mies.......

Otetaan iso puunuija, sillä napakka kopaus miehen päähän. Niin on mies isketty. Eri asia tuon suhteen on sitten tuloksekkuus...
Tiedän kyllä teoriassa, käytännössä olen yleensä liian ujo lähestymään ketään, josta olisin oikeasti kiinnostunut.

Mennään siis vain juttelemaan. Parasta on kai esittäytyä ja kysyä aluksi jotain kevyttä. Tämä on yleensä se kohta joka vaatii eniten pokkaa. Yritetään sitten löytää jokin molempia kiinnostava aihe. Omaperäiset avaukset ovat usein plussaa, jos eivät ole *liian* erikoisia. Sitten jos synkkaa, jatketaan jutustelua kunnes on aika lähteä kotiin. Silloin voi kysyä vaikka, haluaisiko toinen tulla mukaan jatkamaan keskustelua, tai sopia treffit joksikin toiseksi päiväksi samaa tarkoitusta varten.

Joskus olen nähnyt, kun joku onnistui kehuskelemalla ja mielistelemällä iskemään kundin, joka ei aluksi ollut kiinnostunut. Mutta tämä ei välttämättä pure kaikkiin, ei ainakaan liiallisessa määrin, joten jos kokeilee tuota strategiaa, kannattaa olla koko ajan tuntosarvet pystyssä ja tarkastella toisen reaktioita.

Suora ehdotus voi toimia lähinnä silloin kun toinen on tarpeeksi humalassa tai jos hän on tarpeeksi kiinnostunut. Useimmissa tapauksissa suoran ehdotuksen tekijä saa varautua tulevansa torjutuksi, mutta voihan sekin joskus onnistua.
  • 4 / 17
  • Pete le Pedé
  • 21.12.2004 3:12
Kundikaverini, asuinkumppanini, koiramme "Papa" (minä olen "Daddy"), ja mitä todennäköisimmin kohta rekisteröitynyt partnerini, iski minut Roomissa n. 3 vuotta sitten. Tuijottamalla ja hymyilemällä.

Tuttu tilanne... Paljon porukkaa ja vähän pöytiä. Hän oli kavereidensa kanssa porukalla ja minä yksin. (minä käymässä Lappeenrannasta, silloisesta kotikaupungistani. Säälittävää, vain kuinka?)

Alettiin jutella ensin hänen kavereittensa kanssa, mutta olin vahingossa sanonut "Sorry, really sorry" Brittiaksentilla törmätessäni häneen hänen noutaessaan juomia tiskiltä, koska kuulin hänen puhuneen englantia baarimikoille.

Hän siis alkoi tuijottaa minua. Minä aloin tuijottaa häntä. Keskustelu hänen kavereidensa kanssa jatkui, kunnes yksi heistä sanoi suomeksi: "Ootko muuten huomannut, että tää meidän brittikaveri yrittää iskeä sua koko ajan", mihin minä vastasin: "Joo, niin mäkin sitä jo ainakin tunnin...".

Istumaan vierekkäin, Sitten illallinen Athanasioksessa (hiton hyvä kreikkalainen mesta, suomen vanhin. Siellä meille tulee nykyisin aina ilmaiset Metaxat, koska Athanasios muistuttaa meitä ja kaikkia muita asiakkaita, että: "These two guys met here in my place and now they are together.) ja taksi hänen kämpilleen, jossa no... varmaan tiedätte.
Yksin takaisin silloiseen himaan Lappeenrantaan Juhannukseksi ja Viipurin risteily. Takaisin hänen luokseen Stadiin (mistä itsekin olen kotoisin) seuraavassa viikonvaihteessa ja keskustelua siitä, mitä tehdään.

Raahasin välttämättömät kamani LPR:sta seuraavana viikonloppuna hänen luokseen Helsinkiin. Nyt 3 vuotta yhdessä ja aiotaan rekisteröidä.

Joskus se toimii näinkin. Ehkä harvoin, mutta joskus...
Ei tarkoituksella mitään Elvistelyä ulkomaalaisten pokaamisesta. Saatoin antaa sellaisen vaikutelman. Ei ollut tarkoitus.

Pelkästään se, että "Se Oikea" saattaa löytyä myös baarista, jos hyvä tuuri käy, kuten minulla, oli mielessä.

Itse olen hieman outo tapaus. Puhun ehkä parempaa englantia kuin suomea, koska olen ollut niin paljon ulkomailla, ja siksi minun on helpompaa solmia suhteita englantia puhuvien kanssa. Siksi varmaankin tämä liittomme...
Omani löytyi "vahingossa" Cityn chatin kautta - olipa kultaseni kommentoinut kotisivuani - siitä sitten siirryttiin Messengeriin ja puhelimeen - kolme ja puoli kuukautta myöhemmin hän muuttikin sitten tänne pks:lle luokseni.

Ei "pokaamiseen" ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua - jokainen kerta on tapauskohtainen. Yleensä se iskee kohdalle kuin metrinen halko kylätappelussa =D.
  • 7 / 17
  • sunshine
  • 21.12.2004 10:44
Miten iskeä mies?

Ensin kannattaa kiteyttää päässään mihin sitä miestä on hankkimassa. Etsiikö vakavaa suhdetta, toista kunnioittaen vai kiimaista seksiä vai iskeekö vaan tavan vuoksi?

Miten mä olen iskenyt?

Sitä näkee jonkun joka kiinnostaa ja menee sitten puhumalla hakemaan kontaktia. Rohkeesti vaan. Kannattaa pitää mielessä, että lähietäisyydeltä ja suunsa avattuaan tuon henkilön kiinnostavuus katoaa. Tai sitten sitä ei itse kiinnosta toista pätkääkän. Noh, se on elämää.

Jotkut nojailee seinän vieressä tai baaritiskillä luoden merkiteviä katseita ja yrittäen houkutella itseään kiinnostavia tyyppejä luokseen, puhumaan heille. En itse toimi näin. Ei ole mulle luontevaa.

Miten mua on isketty?

Flirttaamalla, kähmimällä, puhumalla rivoja, imartelemalla, puhumalla fiksuja, puhumalla mukavia. Välillä onnistuen, useimmiten ei, koska valitsen itse mielestäni paremmin.

Sitä voi joo miettiä iskulauseita. Kannattaako se? Tulee vähän ammattimainen toiminta mieleen. Kyse on kuitenkin siitä kiinnostuvatko kaksi ihmistä toisistaan. Kontaktin tekeminen on a&o, mitä sanoo on vähemmän tärkeää.

Sanoisin siis, että lopulta kyse on rohkeudesta tehdä aloite. Aina voi flirtata! Miksi ei?
  • 8 / 17
  • Flirttendaalen
  • 25.12.2004 17:44
Luo katsekontakti, siitä se lähtee, duh! Mut älä vilkuile loppuiltaa tai et saa edes numeroa.

Lähetä hymy ja katso vastaako hymyyn. Tässäkin pätee se et ei liian kauaa kannata hymyillä, tai sua luullaan hulluks.

Rohkeesti vaan sanomaan jotain mitä tarkotat. Esim "annan elämäs parhaat panot", jos tulee lemput, kannattaa jättää asia sikseen tai joku voi suuttua (esim. mä). Voi kans heittää ylikliseisen repliikin, esim- "onko sun vanhempas simpukoita kun sä oot tollanen helmi?", mut kliseistä kannattaa pysyy kaukana jos ei oo varma. Voi kans mennä sanomaan moi, ja kehuu miten söpö toinen on. Missään nimes ei saa mennä kysyy epämääräsesti tai kielteisesti esim "onks mul mitään mahiksii sun kans?" / "kelpaisiks mä sul?" Avainsana on heittäytyminen, turha odottaa toisen heittäytyvän.

Piirit on pienet ja se on hankalaa lähtee joskus "nolaamaan" itseensä, mut voit ajatella asiaa siltäkin kannalta, et lähet parantamaan toisen päivää, annat toiselle hyvän mielen kun meet sanomaan jotain nättiä. EI se oo päivän selvää et ihastuksen kohde kuulis kohteliaisuuksii useemmin ku haluis.

Liian pitkällekkään ei kannata lähtee miettimään repliikkii ja sanomisii, siinä vaan jännitys kasvaa ja lopulta aika alkaa loppumaan. Mieti kun näät kundin seuraavis bileis jonkun toisen kans, vaikka se oisit voinu olla sä.

Jos lähet vaikka parilla repliikillä liikenteeseen, esim. "Moi" -" moi." "Vähän noloa kun jäin toljottamaan sua, mut oot vaan jotenki nii hirmusöpö" - "joo mäkin kattelin sua, ei siinä mitään noloa..." Ja jos on kiinnostus molemmippuolinen, ni kyl kaks ihmistä aina jään rikottuu löytää puhuttavaa, naurahdellaan ja sit ollaanki onnellisii.

Muista kans et kapulan voi aina lähettää (kaveri lähtee kertoo et oot kiinnostunu)

Näin on...
  • 9 / 17
  • querelle
  • 25.12.2004 18:52
Iskeä yöksi vai elämäksi?
Minä iskin yöksi ja nyt näyttää siltä, että sain elämäksi.
Olin liian humalassa, niin kuin aina silloin olen, kun olen juonut.
Hän kantoi minut kotiin ja jäi yöksi, seuraavaksi päiväksi, viikoksi.
Siitä on nyt neljä vuotta.
Sammu ravintolan nurkkaan ja toivo, että oikea löytää sinut. Iske se oikea sitten aamulla sanomalla vaikka, että katsotaanko elokuvia vai otetaanko tasottavat.
Puhemiestä ovat heterot käyttäneet iät ajat. Miksi emme tekisi omien pariutumistemme kanssa samoin?

Aikanaan ystävämme tiesi meidän olevan sillä hetkellä vapaita. Omasta aloitteestaan hän meidät esitteli. Siitä se sitten vain liikkeelle lähti ja on jatkunut.

Olemme olleet vuorostamme naimakaupan välittäjinä. Joskus on onnistunut, joskus taas ei.

Siispä tieto miehenpuutteesta luotettavalle ystävälle ja pyyntö tutustuttamisesta.
querelle, sinulla oli tosiaan onnea. minä taas heräsin kerran sellaisen hirvityksen vieressä, etten ole sen koommin uskaltautunut sammumaan ravintolassa.
No, itseäni on yritetty muutaman kerran iskeä. Yksissä luokkabileissä yksi kundi (luokkalaiseni isoveli) ehdotti nukkumista samassa sängyssä. En suostunut...

Kerran yksi 5-kymppinen nainen alkoi käpälöidä mua Hgin Forumin edessä. En lähtenyt mukaan.

Sittemmin samaisen Forumin Hesessä yksi umpikänninen 4-kymppinen mies pyysi minua mukaansa Mann's streetille. En suostunut, vaan vetosin muihin kiireisiin.

Lauantaisena iltapäivänä kundipari olisi halunnut mut mukaansa illanviettoon. Enpä suostunut, koska oli muita menoja, eivätkä he minua kiinnostaneet.

Eräänä juhannuksena yksi 5-kymppinen mies junassa tahtoi minut mukaansa mökilleen. Ei voisi vähempää kiinnostaa, vaan menin vapaaehtoistyöhöni.

t.Schlager
Schlager,
miten itse isket, vai oletko tottunut siihen, että sinut isketään?
No jaa, minä en ole onnistunut ketään iskemään, eikä kukaan ole onnistunut iskemään minua. Tosin yksi iski minut kyllä, mutta se jäi vain nettijutusteluksi. Harmi vain, sille miehelle olisin antanut enemmän kuin kättelyä.

Minut olisi helppo iskeä. Ikä saisi olla 22 ja 32 välillä, ulkonäöltään ns. heteronomainen (lyhyt tukka, ei koruja), ja muutenkin ns. terve. No, jollakin pikkujutulla ei ole väliä. Itse satun olemaan vammainen ja sen takia en halua toisen vammaisen joutuvan kärsimään omistä kömpelyyksistäni. (Vaatetustoiveita jne. saa kysellä privaatisti!)

Paras keino on jutella syvällisempiä ja mielenkiintoisia asioita. Harrastusten on oltava samanlaisia tai sellaisia, joista jonkin verran itsekin tietää. Elämänarvojen on oltava samantyylisiä.

Siitä vaan iskemään minua... ;)
Minusta kehuvat aloitusrepliikit malliin "oot kivannäköinen" ovat karseita. Jos joku sanoo tuon itselleni, tulee väkisin mieleen perseennuolija tai omasta mielestään nolla kaveri. Oikeastaan miestä ei koskaan kannata mennä kehumaan ulkonäöstä. Jos jätkä on hyvännäköinen, tietää hän sen jo itsekin.

Parempi on aloittaa parilla tuopilla (kolme tuoppia on paras), ja sitten parin tsiigailun jälkeen mennä vaan juttelemaan aloittamalla esim "mitä jätkä". Yleensä jo ensimmäisestä vastauksesta (puhetyylistä) saa selville, onko kaveri oikeasti kiinnostava/kiinnostunut. Jos ei, niin sitten vaan yrittämään muita.
Niin, niin erilaisia ovat ihmiset, että ei ole mitään yleispäteviä ohjeita. Anteeksi, on yksi - kohteliaisuus.

Minua voi kyllä tulla jututtamaan ulkonäkökin kehumalla, mutta riippuu miten sen tekee. Se voi olla sekä tökeröä ja kiusallista, että miellyttävää, jopa hauskaa.

Sen sijaan, jos minulta kysytään, mitä jätkä, niin en todennäköisesti viitsi edes vastata, niin kaukana moinen tokaisu on ajatusmaailmastani.

On muuten surkuhupaisaa, miten vähissä ovat hyvät käytöstavat. Tökerösti käyttäytynyt, ei edes tajua olleensa moukka ja ihmettelee kohtaamaansa viileyttä. Noh, c'est la vie ja onneksi olemme erilaisia. Miten muuten voisikaan löytyä jokaiselle joku?
minä en ole koskaan uskaltautunut kasvotusten iskuyritykseen. kirjoitellen on onnistunut. pääsääntö on ollut, että olemalla oma itseni saan sellaista seuraa, joka on kiinnostunut minusta sellaisena kuin olen.