Mamaia, Romania
Ollaan poikaystävän kanssa suunniteltu ensi kesäksi matkaa ko. kohteeseen. Onko kellään kokemuksia?
Olin Mamaiassa viime keväänä. Itse Mamaia oli sellainen kohtuullisen hyvä rantalomapaikka, melko tyypillinen sellainen. Se on näitä paikkoja, joissa ei ole muuta elämää turistiajan ulkopuolella. Hiekkaa ja merta riittävästi. Olin siellä aivan turistiajan alussa, joten kaikki palvelut eivät olleet vielä kohdallaan mutta juttelin siellä sekä paikallisten että turistioppaiden kanssa ja he sanoivat, että meno paranee kesää kohti. Mamaian välittömässä läheisyydessä on Constanzan kaupunki, meren rannalla ja täynnä paikallista elämää.
Romania on hurmaava maa henkilölle, joka ei kaipaa ympärilleen luksusta. Se on maa, jossa kaikki on vielä vallankumouksen jäljiltä kesken ja hirveällä vauhdilla asioita viedään eteenpäin. Siellä on paljon nähtävää mutta pitää muistaa, että monet ovat todella köyhiä ja korruptio kukoistaa. Suosittelen pientä keskustelua jonkun asioista perillä olevan kanssa paikan päällä ennenkuin lähtee liikkeelle. Jos kiinnostaa, kannattaa lähteä junalla katsomaan muita kaupunkeja (halpaa) ja ennen muuta Karpaateille!! Se vie sydämen!! Pidin romanialaisista ihmisinä kovasti, he ovat yhtä aikaa hillittyjä ja silti helposti lähestyttäviä.
Ja varokaa liikenteessä! Oikeasti! Kun kävin ottamassa rokotteen, lääkäri totesi, että Romaniassa suurimmat riskit ovat auto-onnettomuudet ja ripuli. Eikä liioitellut. Siellä on syytä välttää auton vuokraamista ja muutenkin olla TODELLA tarkkana liikenteessä. Meno on täysin holtitonta ja liikennekuri olematon.