Täytän 30!!!

Moro! Täytän pian 30v ja tuntuu, että suru täyttää mielen. Tuntuu, että elämä meni ja edessä on vain vanhuutta. Onko tämä kolmenkympin kriisi? Miten selvisitte?

Älähän sure.

Kyllä siitä selviää.. ajan kanssa. Nykyisin en edes vaihtaisi elämääni siihen, mitä se oli alta kolmekymppisenä.

"Elama alkaa kolmekymppisena", sanotaan...

"I was so much older then, I'm Younger than that now"
(Bob Dylan: "My back pages")

Ei, kyllä elämä loppuu ja vanhuus alkaa 30 täytettyäs. Kustaankartanossa on lauantai-iltaisin jatkot gayukoille siellä Honkanummen suunnan siivessä. Jos et oo liian ranttu löydät sieltä ikäistäs seuraa.

Heka kirjoitti: "Moro! Täytän pian 30v ja tuntuu, että suru täyttää mielen. Tuntuu, että elämä meni ja edessä on vain vanhuutta. Onko tämä kolmenkympin kriisi? Miten selvisitte?"

Se on niin helppoa kun olla ja voi....Get A life, that´s it.

Jos se vanhuus alkaa 30 vuotta täytettyä niin edessä on piiiitkä vanhuus. Siis helposti 50 vuotta pelkkää vanhuutta. Onneksi aika tuntuu kuluvan nopeammin ikääntymisen myötä. Tämä kai selittää sen miksi useimmilla eläkeläisillä tuntuu olavan aina kiire.

Siis oikeesti. Itse vielä suhteellisen reilusti alle kolmekymppisenä, kyllä täytyy sanoa, että pahasti näyttää siltä että se elämä tosiaan alkaa vasta kolmekymppisenä. Monet ei edes välttämättä valmistu kolmekymppisenä.

Mä oon jo etukäteen päättänyt, että elämä alkaa kolmekymppisenä. Tosin, jos se alkaa huomenna, niin eihän sekään haittaa....

Nii-in, elämä on.

Mulla kävi niin, että hankin itselleni elämän vasta kolmekymppisenä. Tai siis oikeammin sen toisen elämän. Elikkäs olen itseasiassa taas jälleen hyvinkin nuori, koskapa aloitin kaiken alusta.

Mutta siis TODELLAKIN kaikki, siis KAIKKI voi muuttua (esim) kolmekymppisenä, JOS itse haluaa :)

Zeppelin kirjoitti: "Mutta siis TODELLAKIN kaikki, siis KAIKKI voi muuttua (esim) kolmekymppisenä, JOS itse haluaa."

Kiitos Zeppelin, niin kyllä se on aika paljon itsestään kiinni tapahtuuko mitään vai ei. Itse voin sanoa että nelikymppisenä vauhti sen kun parani.....

Kaikki on paremmin kolmekymppisenä, siis tähänasti, 35 v. arvioiden! Sitä näkee asiat laajemmin, seksi on parempaa, seksuaalisuus ja itsetunto vahvempia. Viisauttakin on kertynyt aiempaa enemmän, jos sitä on ollut valmis vastaanottamaan. Enkä tarkoita kirjaviisautta, vaan elämänkokemusta. Niiltä osin meno tosiaan varmasti parantunee kunnes fyysinen kunto selkeästi rapistuu, mutta sehän on terveellä itsestään huoltapitävällä ihmisellä edessä vasta joskus 50-60 ikävuoden jälkeen. Eläkää tätä elämää, vai onko teillä toinen varastossa, odottamassa?

En ymmärrä alkuunkaan homopiireissä valloillaa olevaa nuoruuden ja androgynian järjetöntä ihannointia. Ainaki Suomessa tuntuu et kaikki on kiinnostuneita vaan meikatuista ja puuteroiduista pikkupojista/neideistä. Henkilökohtaisesti en oo koskaan ollu kiinnostunu kauniskasvoisista posliinipojista, joista ei oikeestaan edes erota et onko ne miespuolisia alkuunkaan. Veri on aina vetäny miehekkäiden miesten seuraan. Kookas, leveäharteinen, matalaääninen, parrakas ja käytökseltään miehekäs Miehenkönsikäs isolla M:llä, siinä on sitä jotain. Aikuisessa miehessä on maskuliinisuutta ja samaan aikaan sekä herkkyyttä et vahvuutta. Aikuisuus ja vanheneminen tuntuu kuitenki olevan homoille vielä suurempi kauhistus ku heteroille ja joskus sitä tuntee todellaki olevansa vähemmistön vähemmistössä, ku tykkää miehisistä miehistä. Mistäköhän tää johtuu? Heteromies voi olla naisten keskuudessa haluttua tavaraa hieman vanhempanakin mut tosi monella homomiehellä tuntuu olevan joku ihmeellinen rajapyykki toi 30 vuotta.

Alle 3kymppisenä olin täysi pentu. En tiennyt mitä haluan ja kuka olen. Nyt, 4kymppisenä tunnen itseni jo suht aikuiseksi ja paljon varmemmaksi kuin koskaan. Tässä iässä myös alkaa tajuta että elämä sujahtaa ohitse todella nopeasti...alkaa arvostaa monia asioita joille olisi 20v. lähinnä tuhahdellut...
Joo, yhdyn siihen että elämä alkaa 30v. Ehkä jopa 35v. Mutta ehdottomasti ei aikaisemmin!

Elämä alkaa silloin kun sen päättää aloittaa... en mä nyt tiedä pitääkö tuo paikkaansa, mutta se tuli mieleen näin vastavetoina näille elämä loppuu / elämä alkaa kun täyttää 30v. Teesi-antiteesi-synteesi. Tai jotain.

Oma elämäni ei oo koskaan ollut ihan kauheeta, joskus se on ollut hirveämpää ja joskus vähän hauskempaa. Tässä iässäkin (reilu 20v) alkaa jo oppia tuntemaan itseään ja itseluottamusta tulee, joskin lisää itseluottamusta ei olisi pahasta vieläkään.

Heka hyvä!

Vielä sinulla on paljon edessä: neljäkympin kriisi, viidenkympin viihdevuodet, kuudenkympin kullitukset, ym.ym.
Kyllä ongelmia ja kriisejä tekemällä löytyy!

Voi hellanlettas, mitä ylidramatisointia.

Itsellä oli kova kolmenkympin kriisi. Lähinnä siksi, että kaksikymppisenä minulla oli lista asioita, jotka olisin saavuttanut kolmeenkymppiin mennessä, enkä ole niitä vieläkään saavuttanut (nyt 33). Järjestin kuitenkin juhlat kavereilleni, ja niitä valmistellessa ei ehtinyt liikaa ajatella itse päivää, jota juhlittiin. Kun päivä oli ohi, helpotti jo vähän. Siis neuvo on, että pidä itsesi kiireisenä ennen syntymäpäivääsi. Kerran se vain kirpaisee, ja sitten se on ohi. Ja yllättäen huomaat, ettei se ero aikaisempaan niin hirveän suuri ollutkaan. Elämä jatkuu ennallaan, ilman että sinun pitäisi muuttaa kaikki jonkin numeron takia.

Tammikuussa tulee 37 tayteen. Ehka nyt hiukka alkaa miettimaan, siis mun tapauksessa, semmosia joita kai monet muut miettii jo nuorempina, ehka 30 kriisissa tai sinnepain. Aika samaa raakkumista ympari maailmaa hantihkoissa hommissa ympari maailmaa. Maallista omaisuutta ei oo kertyny, enka kaipaa. Yliopisto-opiskelut jai kesken, ehka onneksi. Luulen etta elama olis menny enemman putkessa, jonka valttymisesta, siis nain elaneena, oon tyytyvainen. Elaman arsykkeille ja kimmokkeille on tullu immuunimmaksi, eli vaatii voimakkaampia arsykkeita, monta asiaa nahneena ja tehneena, monet asiat ei siis enaa kolahda yhta kovasti. Monet perinteisesti arvostetut asiat on aika hyvin menettany merkityksensa ja suo itselleen lahes ihan mita vaan. Onneksi ulkonako kestaa viela, aikanaan siita tullee ongelma. Katellaan!!!

Voi teitä "nuoria" kun teillä on huolia =D

Viisikymppiset häämöttää edessä, oikeastaan kulman takana. Menneisyys on ollut stressaavaa, omaisuutta on tullut ja mennyt, nyt alkaa arvostaa enemmänkin rauhaa, aikaa läheisilleen (rakkaalleen), kiireetöntä työskentelyä ja ennenkaikkea viihtyy mieluiten kotona. Raha ja materia ei korvaa kuitenkaan terveyttä, stressin runtelemaa mieltä tai vatsaa.

Odotettavissa on toki kaikkien kauhistelema rapistuminen vähän kerrallaan, mutta sehän on alkanut jo sinä päivänä kuin synnyin, joten siihen on ehtinyt tottua.

Monien muiden tavoin 20-30- vuotiaana oli unelmia, tavoitteita, osaan on päästy, osaan ei. Mutta toisaalta, vanheneminen ei estä uusia unelmia tai tavoitteita. Niiden sisältö muuttuu vain.