Kuinka ulkomaiset ystävät kokevat Suomen

  • 1 / 69
  • mickebear
  • 11.11.2004 17:20
Tämänpäiväisten keskustelujen inspiroimana (pitää varmaan ottaa Valiumia, jotta suurin yliaktiivisuus menee ohi...) ajattelin kysäistä, kuinka ulkomaiset ystävänne/puolisonne/vieraanne ovat kokeneet Suomen, kun ovat olleet kanssanne vierailulla?

Olin ranskalaisen mieheni kanssa Suomessa muutama vuosi sitten. Hän vähän hymyillen katseli nuorten 'tyylikkäiden' suomalaisten helsinkiläishomojen touhuja kapakoissa. Hän kertoi että jotenkin tunsi olevansa tutkimusretkellä Uuden-Guinean viidakoissa.

Tästä saimme ajatuksen... ja toimeksi: eräänä iltana liikuimme nahoissa, ihan testataksemme helsinkiläisten reaktioita. Kävi juuri kuin olin ennustanutkin: loksahtavat leuat, mulkoilevat silmät ja muutaman ns. tyylikkään homon naksahtavat niskat osoittivat, että vielä Suomi on vanha kunnon Suomi... mieheni on edelleenkin järkyttynyt suomalaisesta tavasta ottaa vastaantulijasta mittaa kiireestä kantapäähän. Katseen alle kuulemma jäätyy.
  • 2 / 69
  • -Mobile-
  • 11.11.2004 18:18
Minä olen itse viettänyt joitakin aikoja Suomen ulkopuolella. Muutamia kuukausia kerrallaan useaan otteeseen. On siinä jotain varmaan tapahtunut omissa asenteissa kun itsekin hätkähdän täällä välillä varsinkin suomalaisten hirveän negatiivista ja ilkeää asennetta niin moneen asiaan. Toisaalta henkinen ilmapiirikin vaikuttaa välistä aika ahtaalta.
  • 3 / 69
  • mickebear
  • 11.11.2004 18:22
Jos aiemmasta kirjoituksestani sai kuvan, että jotenkin kokisin Suomen ahdistavaksi, niin sorry, sitä en tarkoittanut. Suomi on mun mielestä ihan nasta maa, ja tykkään suomalaisista.

Enemmän kiinnostaa kuinka ns. ulkopuolelta asiaa tarkastelevat näkevät Suomen, suomalaiset ja varsinkin suomalaisen homoyhteisön (jos sellaista on olemassa).

Voisihan sitä samalla pohtia kuinka itse suomalaisena kokee ulkomailla asumisen, mitä ongelmia voi kokea, mitä uutta oppii, ja kuinka se oma suomalaisuus joskus saa uuden isäntämaan asukkaiden kulmakarvat kohoamaan...
  • 4 / 69
  • näin on
  • 11.11.2004 18:46
Suomalaiset gay-kundithan ON viileitä, kylmiä ja tylyjä niin kaikelta olemukseltaan ja käytökseltään kuin sängyssäkin. No ehkä hieman liian paha yleistys, mutt näin minä olen ainakin osittain kokenut tapailtuani myös aika paljon ulkomaalaisia gay-kundeja. Niiden kans olen viettänyt kiihkeimmät ja romanttisimmat hetket. Myös huomioonottaminen ja ystävällisyys ovat olleet sydäntä lämmittäviä, toisin kuin harvoin suomipoikien kans.
  • 5 / 69
  • NL-mies
  • 11.11.2004 18:54
Hollantilainen mieheni tykää käydä Suomessa. Erilainen ja ei niin huippunykyaikainen tunnelma viehättää kovasti. Esimerkiksi Mannstreetille tai Escaleeseen hän lähtee aina innoissaan - ensimmäiseen erityisesti jos on luvassa vanhaa tanssimusiikkia.

Tämä on kuulemma jotain sellaista mitä ei mistään muualta löydä - harvinaista herkkua. DTM:n kaltaisia menomestoja onkin sitten maailma pullollaan, sen uudelleennäkemiseen ei tarvitse aikaa uhrata.

Hyvä italialainen ystäväni ihastui myös Suomeen täysin. Kävimme myös Tulirannassa ja hän oli täysin myyty - haikailee uudesta vierailusta usein.

Suomessa huonoin puoli on "juttelemaan" tunkevat örisevät humalaiset jotka ryntäävät paikalle kun huomaavat uuden kasvon/ulkomaan kieltä käytettävän.
Mickebear kyseli ulkomaisten kokemuksista Suomesta.

Vuosi sitten meillä oli vieraana kaksi arkkitehtuurin asiantuntijaa USA:sta. Että asia jotenkin liittyisi tähän keskusteluketjuun ja aiheeseen, niin totean heidän kummankin olevan kypsään ikään ehtineitä gay-miehiä.

He tulivat Suomeen tutustumaan jugendarkkitehtuuriin, Eliel Saarisen, Alvar Aallon ja Lars Sonckin töihin. Kotiläksynsä he olivat tehneet todella hyvin. Sain etukäteen listan paikkakunnista ja rakennuksista, joihin he halusivat tutustua. Heidän kauttaan minulle avautui sellainen seikka, että Helsinki, Turku ja Tampere ovat jugendarkkitehtuurin aarreaittoja koko Euroopassa!

Kaikki rakennukset tunsin muka entuudestaan, mutta todellisuudessa en tuntenut. Niissä on valtavasti yksityiskohtia, joita ohikulkija tuskin pistää merkille. Helsingin rautatieasema oli heistä OOH! AAAH!. Lars Sonckin suunnittelema Turun Mikaelinkirkko oli koko matkan helmi. Kommentti vieraaltamme seisoessamme kirkon ulkopuolella: "Nyt mä saan orkut!"

Pakotin heidät Helsingissä Temppeliaukion kalliokirkkoon. Sinne vien kaikki ulkomaiset vieraani. Minuutin kuluttua vieraani tulivat ulos sen näköisinä, ettei voisi muuten vähempää kiinnostaa.

Yrjönkadun uimahalli arkkitehtuurin ja muunkin vuoksi kiinnosti niin, että siellä piti käydä kahdesti. Heillä ei taida olla mitään vastaavaa.

He ovat kotimaassaan kertoilleet laajalti ylistäviä tarinoita Suomesta.

Yhteenkään homokapakkaan emme muuten ehtineet.

Aivan toinen vierailu vuosia sitten. Vein suomalaisten tuttavieni vastustuksesta huolimatta amerikkalaisen miesparin katsomaan jouluaattoiltana Hietaniemen hautausmaata. Se oli heille ehdottomasti huippuelämys, millaista he eivät olleet koskaan kokeneet. He muistavat mainita siitä vieläkin.

Minua harmittaa, että olen melkoisen sokea monille paikoille Suomessa. Ne ovat aivan liian tuttuja. Ulkomaisen vieraan kautta ne ovat avautuneet minullekin lisää.

Suosittelen, että sateenkaarivieraillekin näytettäisiin muita paikkoja kuin vain homojen suosimat kohteet. Niitä nimittäin näkee ulkomaillakin.
  • 7 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 15.11.2004 12:38
Jaa-a. Useimmiten kuullut kommentit ovat koskeneet seuraavia asioita:

- ilmasto on paska
- miehet eivät ole komeita
- on kalliinpuoleista
- ruoka voi olla outoa
- vaikea saada kontaktia ihmisiin, tylyjä
- hiljaisuus ja autius maaseudulla on pelottavaa
- metsissä tuntee itsensä elävältä haudatuksi

+ englantia osataan hyvin
+ aikataulut pitävät
+ ei ole kovin likaista/saasteista
Ylväs pylväs on ankaran kriittinen. Siis, sehän riippuu aivan ulkomaalaisestakin miten kokee Suomen ja suomalaiset. Olen näiltä tiimoilta keskustellut useammankin kansallisuuden kanssa.

Ilmasto on osan vuodesta huonoa, yksi kanadalainen kyllä arvosti sitä, koska se muistutti suhteellisen paljon omaa ilmastoa, vaikka tosin talvet eivät ihan niin kylmiä Vancouverissa kuulemma ole. Hänen mielestään suomalaiset miehet olivat hyvännäköisiä, hän piti suomalaisia luonnollisen kauniina/komeina, hänen mukaansa varsinkin P.- Amerikassa on vallalla vähän liian poseeraamisen meininki. Tämä tyyppi kyllä kävi DTM:ssä Suomessa ollessa, mutta ilmeisesti se ei aivan vastannut samaa.

Yleensä suomalaisia miehiä ei ole kyllä päin minun naamaani haukuttu ja kyllä ne ulkomaalaiset homoseksuaalit jotka yleensä täällä vaivautuvat pidempään olemaan ovat suomalaisten perään siinä missä muutkin. Enkä usko että kaikkia suomalaisia homoja(kaan) voi ihan tiputtaa yhteen kategoriaan ulkonäön suhteen. Ihmiset on erilaisia.

Ruoka nyt todellakin on outoa, mutta Suomesta löytyy McDonald's joka nurkan takana, sekä joku kebab mesta aina 50 metrin välein, puhumattakaan että Helsingistä ainakin löytyy varmaan joka makuun ravintola. Ei siinä suhteessa loppujen lopuksi globalisoituvassa maailmassa enää voi tarttua. Jos kerran on niin ruokafobinen, niin ei kannata varmaan kotoa pois lähteäkään.

Suomalaiset eivät ole mitenkään tylyjä. Juroja kyllä, mutta suomalaisiin on helpohko saada kontaktia jos itse tekee aloitteen. Ei suomalaiset kuitenkaan sen tylympiä oikeastaan ole kuin ranskalaisetkaan.

Metsään ei tarvitse mennä, maaseudulle nyt tuskin ulkomaalaiset ilman suomalaisia oppaita lähteekään, ellei nyt ihan idiootti satu olemaan.
  • 9 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 16.11.2004 10:38
Juuri noin on Suomea luonnehdittu ja se on kestettävä ilman saivarteluja. Koko viestisarjaa motivoi alun alkaenkin alemmuudentuntoinen kiitoksenkipeys kuulla oikein ulkomaan elävän suusta miten hyvä maa Suomi oikein onkaan. Mutta kun ei se vaan perhana ole, ei ainakaan homoseksuaalille.
  • 10 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 16.11.2004 10:43
Hmm. Sekoitin asiat, mutta ehkä sitä motivoi ylemmyydenntuntoinen vahingoilo kuulla kuinka huono maa Suomi on. Tuon paheen kyllä tunnustan itsekin.
Yhdysvaltalainen tuttavani pelästyi että (tuolloin) Neuvostoliiton kanssa oli jokin selkkaus menossa kun sotilaita näkyi paljon kadulla (oli varuskuntakaupunki ja miehet menivät lomille kotiin). Hänen mukaansa Yhdysvalloissa ei ikinä näy sotilaita kaduilla.

Hänestä Suomi on tylsä. Ei iskeneet metsät eikä järvet. Hänestä suomalaiset puut olivat naurettavia tikkuja. Koli kiinnosti häntä jonkin verran, samoin Kilpisjärvi.

Asia mikä kertakaikkisesti räjäytti hänen tajuntansa oli muurahaiskeko. Hän luuli että niitä on vain Afrikassa!

Suomea hän piti ahdistavana kyttäysvaltiona. Pohjois-Karjala oli hänestä mukava paikka niin ihmisten kuin luonnonkin puolesta. Huomasi sen vasta käytyään Pohjanmaalla :)

Hänen mielestään myös suomalaisten elämä oli masentavan köyhää. Etenkin hän kammoksui ulkohuusseja ja betonilähiöitä, tosin hänestä kerrostalojen sijoittaminen keskelle metsää oli hieno idea, ihan kuin olisi aina retkeilemässä luonnossa.

Kaikki oli tietysti pientä Euroopassa, mikä häntä huvitti suuresti. Etenkin hän ihastui antiikkisiin veräjähisseihin. Kaikki linnat ja historialliset monumentit tietysti kiinnostivat.

Nokkosta ei tuntenut lainkaan, vaan olisi puskenut suoraan nokkospehkoon ellei olisi viime hetkellä varoitettu. Ei tuntenut kyytäkään mutta itsesuojeluvaisto käski olla koskematta siihen.

Kerran hänellä oli mukana tanskalainen ystävä. Tanskalaista ihmetytti lähinnä sikäläisittäin valtavat välimatkat.
Ylväs pylväs: ei mun motivaationi ollut ylemmyyden- tai alemmuudentuntohakuista. Ihmisillä on vaan niin erilaisia kokemuksia samoista asioista. Jos näitä plussia ja miinuksia lähtis erittelemään (siis mitä ulkomaiset vieraani/ystäväni ovat minulle kertoneet), niin tässä muutamia:

+ kaunis luonto
+ ystävällisiä ihmisiä, kun alkukankeudesta päästy eroon
+ yhteiskunta toimii
+ hyvä koululaitos
+ tulee toimeen englanniksi tai jopa saksaksi tai ranskaksi
+ hyvät moottoritiet
+ kiinnostavaa arkkitehtuuria
+ puhdasta

- metsät pelottaa, ja niitä on NIIN paljon
- ihmiset on alussa jäykkiä ja luotaantyöntäviä
- isoveli valvoo
- tasapäinen koululaitos
- vaikka ihmiset puhuvat kieliä, niin he ovat silti aina hiljaa
- pitkät välimatkat, hämmästyttäviä ruuhkia suurehkojen kaupunkien liepeillä
- liian modernia arkkitehtuuria, vanhaa tuhottu armottomasti
- puhdasta, jopa steriilin kliinistä
Ai niin, ruokapuoli vielä:

Hän sanoi että kaikki ruoka on melkoisen miedon makuista ja että kalakukko kyllä kaipaa kasviksia seurakseen. Perinneruoat eivät herättäneet suurempia intohimoja.

Pizzat olivat hänen mielestään tosi surkeita.

Suomen kielestä hän sanoi että se kuulostaa kivikautiselta, mutta tajusi toki että oma kielensä on hyvin lähellä ruotsia ja että suomen pohjilla voi luulla ymmärtävänsä eestistä jotain.
Ravakat pakkaset olivat se mitä hän pelkäsi eniten, mutta hän oli hyvin varustautunut joten siinä ei ollut sen kummempia ongelmia. Kalifornialaisena hänestä jo +8°C tuntui vilpoiselta. Kun hän koki lämpötilan laskevan -45°C:een niin siinä riitti hänellä kertomista kotiin palattua! (Silmäripset jäätyvät kiinni toisiinsa, huonekasvit kuolevat hetkessä ja metalli väsyy). Mutta kuitenkin hänestä nuo kovat pakkaset olivat siedettävämpiä kuin kotimaansa kovat helteet koska pakkaselta voi suojautua mutta kuumalta ei voi.
  • 15 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 16.11.2004 15:41
Nooh, plussaan ja miinustan sitten nykyisestä olinmaastani:



- Ruoka on aika kurjaa ja kallista. Luulisi huonoa saavan halvallakin. Ruisleipää on haettava herkkumyymälästä jos sitä mielii. Se ei ole "laillista" mutta kallista kyllä, joten olen luopunut.

- Hintataso on huikea, mutta yllättäviä edullisuuksia löytyy verrattuna Suomeen, esim. vaatteet ja bensa.

- Arkkitehtuuri suosii pahvinohuita seiniä ja suuria maisemaikkunoita ja lasiovia joita raaka tuuli ravistelee ja kylmä hönkää sisään.

- Nopeusrajoituksia ei ole joten kaikki ajavat kuin tuli perseen alla.

- Ihmiset ovat hitaampia ja avuttomampia hoitamaan asioita kuin Suomessa.

- Paikallisten mentaliteetti on eriskummallinen sekoitus pikkutarkkuutta ja leväperäisyyttä.

- Ihmiset ovat roskaavia.



Seuraavat eivät ole miinuksia vaan kummastuttavia asioita:

# Paikallisilla homoilla on outo hinku poppersin perään, monet eivät harrasta lainkaan seksiä ilman sitä. Itseeni ei vaikuta koko aine.

# Paikallisten miesten selkä on usein yhtä karvainen kuin rintakin.



Plussat:

+ Baarielämä (ei homo-) on eläväisempää kuin Suomessa.

+ Olut on halpaa, hyvää ja merkkejä piisaa.

+ Outo auttavaisuus. Tämä maa on ainut paikka jossa on saattanut kysyä apua suurkaupungin julkisen liikenteen työntekijältä ja saada sitä.

+ Aika monikulttuurinen maa, eikä ainakaan räikeää ksenofobiaa näkyvissä.

+ Matala työttömyys.

+ Maa on niitä harvoja paikkoja joita kiina- ja intia-ilmiot eivät pistä 6-0.
Ylväs pylväs: mikä on nykyisen maasi virallinen nimi? Varmaan moni muukin olisi utelias tietämään....
  • 17 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 16.11.2004 16:16
En kerro. Sitä voi arvailla vihjeiden perusteella. Paikka on Suomessa hyvin arvostettu joten jos/kun palaan takaisin, työhönottajat kuolevat ihastuksesta.
ylväs pylväs kerro,pliis. Jossain Eteläeuroopassa? Vaiko Eteläamerikoissa? polttaako vaiko kylmääkö vastauksillani?
Nyt niitä plussia ja miinuksia mun nykyisestä olinmaastani Belgiasta:

+ ihmiset ystävällisiä
+ ihmiset myös auttavaisia, jopa suurkaupungeissa
+ vuokrataso halvempi kuin Suomessa. Maksan nyt 110 m²:stä saman kuin Helsingissä maksoin 60 m²:stä neljä vuotta sitten.
+ olut ja muukin ravitsemus todella paljon halvempaa kuin Suomessa, myös hyviä ravintoloita löytyy kaikille budjeteille
+ maalla on satoja vuosia vanhaa rakennuskantaa, jota on myös säästynyt nykypolville. Esimerkiksi Bryggen kaupungin historiallinen keskusta on ainutlaatuinen keskiaikainen aarre. Kaupungissa oli 1200-luvulla yli 50.000 asukasta!!!
+ etäisyydet tosi lyhyet: Bryssel - Antwerpen 20 min, Bryssel - Köln 2 tuntia, Bryssel - Pariisi 3 tuntia.
+ kansainvälinen ilmapiiri. EU:n ja NATO:n sijainti auttaa asiaa, samoin useat kansainväliset yritykset pitävät Belgiaa Euroopan pääkonttorimaanaan.

- aina ei voi luottaa, että hallinto toimii: kuntaan rekisteröityminen kesti 9 kuukautta, 8 käyntiä kunnantalolla, poliisin vierailu kotona (mulla ei ollut verhoja ikkunassa, joten poliisi kuvitteli etten asu osoitteessani -> kyseessä on ns. verhopoliisi; Brysselissä pitäisi jokaisessa asunnossa olla verhot...)
- auttavaisuus lähenee joskus ärsyttävää uteliaisuutta, pakko tietää toisten asiat
- sähkö ja vesi maksavat 3-5 kertaa enemmän kuin Suomessa
- ainakin Bryssel on käsittämättömän likainen kaupunki, ja katso joka askelettasi: jossain vaanii koirankakkapökäle kuitenkin
- koska etäisyydet ovat lyhyet, belgialaiset helposti ajavat 50 - 100 km:n työmatkoja, julkinen liikenne toimii kunnolla vain kaikkein suurimmissa kaupungeissa, josta on seurauksena infernaaliset ruuhkat moottoriteillä. Rekka nurin jossainpäin Belgiaa joka päivä, joka heijastuu heti koko maassa jumiutuvana liikenteenä. Normaalisti työmatkani on 20 minuuttia, mutta ruuhkassa voi ihan helposti vierähtää 3 tuntia.
- koska niin monet ainakin Brysselissä ovat muista maista muuttaneita, heijastuu se myös kanssakäymiseen: maassa on alkanut ilmaantua xenofobiaa, rasismia, arabivihaa etc.
- EU:ssa töitä tekevät ovat niitä hyvinpärjääviä eurooppalaisia, jotka elävät usein aivan eristäytyneinä omissa kaupunginosissaan
  • 20 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 16.11.2004 17:14
Ei mitään noin eksoottista. Visailu:


5. pistettä:
Maa on Suomen tavoin noussut teknologiabuumin ansiosta syrjäiseksi ja takapajuiseksi mielletystä maatalousmaasta Euroopan suurimmaksi tietotekniikkatuotteiden viejäksi.
Peruna on ollut perinteinen kansallisruoka.

4. pistettä:
Tämän maan ainut kultamitalisti, samalla ainut mitalisti Ateenan olympialaisissa, kärähti hiljattain. Toinen tämän maan kansalainen häiriköi olympialaisissa saavuttaen suurta julkisuutta.

3. pistettä:
Tämän maan kansanmusiikki ja -tanssit ovat hyvin tunnettuja. Useimpiin tansseihin kuuluu "hyppiviä" askeleita jotka saavat kengänpohjat kaikumaan lattiaa vasten.

2. pistettä:
Tämän maan poliisi on nimeltään garda ja kansallispeli on nimeltään hurling.

1. piste:
Tämän maan kansalaisten pilkkanimi on "paddy".

0. pistettä
Tämä maa on kerran voittanut eurovision laulukisat kolmena vuotena putkeen.
Ylväs pylväs, kuvaamasi lista osuu ainakin osaksi Saksan kanssa ja viimeksi tänään paloi käämit liikenteessä. Nämä kun eivät välitä liikenne säänöistä sitten yhtään mitään.
En ole koskaan tavannut epäkohteliaampia ja röyhkeempiä kuin Saksalaiset.....toisaalta en ole paljon tutustunut Eurooppaan kansoihin.
Hollantilaiset ovat kuulema piheintä kansaa mitä maapallo päällänsä kantaa....ja sakut myös.
DKNY: 'Hollantilaiset ovat kuulema piheintä kansaa mitä maapallo päällänsä kantaa'

Täällä Belgiassa rakastetaan hollantilaisia;)

Eräs ystäväni meni perheensä kanssa lomalle Etelä-Ranskaan. Perheen tytär oli ottanut mukaan ketsuppipullon ja laittoi sen auton takaikkunalle. Ystäväni vaimo hädissään: 'Ota lapsi se ketsuppipullo pois ikkunasta, muuten ihmiset luulee että ollaan hollantilaisia.'

Hollantilaisista sanotaan että he vievät lomalleen koko viikkojen ruoat, ettei mitään tarvitse ostaa sitten paikan päällä.
Ylväs pylväs: sain kolme pistettä. Arvailin jo viitosen kohdalla, mutta varma olin tuossa tap dancen kohdalla.
Micke hyvä... Tap dance lienee steppiä!!!
Irlantilaiselle tanssille ei liene muuta nimeä (paitsi iiriksi varmasti).

Slainte!
hehe, näin on (ja taas sivistyin lisää). Kysäisen mun irkkukaverilta ensi viikolla, kun tulee syömään meille, että miksikäs sitä 'riverdance' tanssia kutsutaan englanniksi (tai iiriksi)... kerron sitten.
Venäläinen tuttavani jota ei sosialismi kiinnostanut Neukkulassa kääntyi kommunistiksi huomattuaan kuinka kapitalismi toimii Suomessa. Etenkin hän ihmettelee huonolaatuista ruokaa. Venäjältä hänen tuoma ruoka onkin ollut parempaa kuin suomalainen. Hän sanoo lihovansa Suomessa vaikka syö samoin kuin mitä ennen Venäjällä.

Venäläinen sanoo että Suomessa julkaistut Venäjää koskevat uutiset ovat ideologisesti värittyneitä ja täällä pitää osata lukea totuus rivien välistä.

Amerikkalainen huomautti lisäksi:
- teiden varret ovat roskaisia
+Suomi on lyhyen lentomatkan päässä suurta osaa maailman keskuksista
-Suomessa on militanttia isänmaallisuutta ja natsismia.
-Arasteli yleistä saunaa ja alastomuutta. Ihmetteli kuinka pornolehdet näkyvät lapsille kaupoissa. Yhdysvalloissa pornolehtien kannet on suojattuja katseilta.

Ja vaikka hän ei tykännytkään Suomesta hänelle kuten muillekin amerikkalaisille Ranska oli varsinainen mörkö.
Soolotanssit (vaikka niitä tanssittaisiinkin ryhmässä), joissa kädet ja yläkroppa pidetään mahdollisimman liikkumattomina, ovat tietääkseni Irlannissa 'stepdancing', ja sitten varsinaiset ryhmässä tanssittavat kuviotanssit 'set dacing' tai 'ceílí'.
Muistini melkein petti, mutta...
Irish dance on iiriksi ceili

Entä kumman oven valitset, kun toiletin ovissa lukee fir ja mna?
  • 32 / 69
  • Hirsi silmässä
  • 16.11.2004 19:29
Stacyn amerikkalainen ystävä on joko totaalisen tietämätön oman maansa tilasta, tai sitten hän ei vain halua nähdä USA:n epäkohtia ja surkuhupaisuuksia. Ainakin hänellä tuntuu olevan monille amerikkalaisille tyypillinen paria numeroa turhan suurikokoinen ego.

Millaisten jättipuiden alla tämä jenkki itse on kasvanut? Punapuiden katveessa kenties? Ja USA:ssahan kukaan ei koskaan kyttää ketään. Ei koskaan. Ja naapurit eivät moralisoi eivätkä puutu toisten asioihin. Ei koskaan. USA:ssa kukaan ei myöskään ole köyhä. Ei edes hampaattomien, kaksikymppisten crack-huorien Alabamassa. USA:ssa kaikki paikat ovat tip-top eikä roskia näy sitten missään. Ei, vaikka kerta toisensa jälkeen näemme TV-kameroiden välityksellä amerikkalaiskaupunkien kurjuuden ja rähjäisyyden, kaduilla lentelevät paperit ja kierivät lasipullot. Tämä on kaikki vain näköharhaa, sillä meillä on huonot kamerat ja TV-vastaanottimet. USA:ssa ei missään ole militanttia isänmaallisuutta eikä natsismia, eikä sen puoleen Ku-Klux-klaaniakaan. No sir! Bible-belt over and out.

USA:laiset ovat niin vieraantuneita luonnosta ja omista kehoistaan, ettei ole mikään ihme että he arastelevat alastomuutta ja saunoja. Yhdysvalloissa saattaa olla joissain osavaltioissa pornolehtien kannet peitetty, mutta TV:ssä saa näyttää parhaimpaan katseluaikaan raakaa väkivaltaa. Amerikkalaisen yhteiskunnan epäkohtia on loputtomasti, mutta eiväthän amerikkalaiset sitä huomaa. Tai eivät ainakaan tästä lähtien enää tule huomaamaan, sillä uusi "Patriot Act" tulee pitämään huolen siitä, että amerikkalaiset toisinajattelijat hiljenevät.
  • 33 / 69
  • Hirsi silmässä
  • 16.11.2004 19:55
Ja kuka helvetti muuten pelkää metsiä?? Vain joku kivikaupungissa syntynyt patongin purija, otaksun.
Englantilainen ystäväni häiriintyi Suomessa siitä, että tämä maa on aivan liian steriili=siisti.

Amerikkalainen ystäväni on aivan heikkona kahteen suomalaiseen syötävään, nimittäin lihapiirakkaan ja korvapuusteihin. Niitä hänen pitää saada aina heti kun tulee Suomeen.

Noiden lisäksi hän on heikkona suomalaisiin miehiin!

Saunaan hänen piti totutella. Se tuntui alkuun häkellyttävän eroottiselta paikalta. Koulutus kyllä lopulta tuotti tulosta.
Aika monta päivää tässä menikin, ennen kuin joku hermostui... Suomea kun ei niin mitenkään saa arvostella, ja esim. amerikkalaiset ja ranskalaiset on mörköjä. No, kullakin on omat mielipiteensä, Suomi(kin) on vapaa maa, jossa on sananvapaus.

Metsiä itseasiassa pelkäävät monet keskieurooppalaiset. Luin noin vuosi sitten HS:n verkkoliitteestä, että suomalaisten kuvittelema matkailuvaltti - metsät - ei välttämättä sytytä keskieurooppalaista. Metsät koetaan usein mystisiksi ja pelottaviksi, varsinkin kun omasta maasta on alkuperäinen luonto pitkälti tuhottu. Ennen Belgiaan muuttoani en tiennyt, että tästä maasta esim. kaikki luonnonvaraiset metsät hakattiin vuoteen 1790 mennessä, ja ne metsät mitä nyt löytyy ovat ihmisen käden jälkeä. Metsään pitää ajaa autolla tunnin verran (Ardennit), ja sitten voi ihastella mittatikulla tehtyä luontoa.
"Stacyn amerikkalainen ystävä on joko totaalisen tietämätön oman maansa tilasta, tai sitten hän ei vain halua nähdä USA:n epäkohtia ja surkuhupaisuuksia. "

Ei puhuttukaan USA:sta vaan puhuttiin Suomesta. USA:ssa hän piti naurettavana esimerkiksi sotilasmenoja ja virkamiesten haluttomuutta palvella (puoli tuntia puhelimessa jonottamassa ja sitten toisessa päässä katkaistaan puhelu). Hän myös heitti huumoria amerikkalaisten yleiskunnosta, siitä että joku pyöräily on heille perin eksoottinen kokemus. Sitten hän kritisoi "käänteistä rasismia" eli siellä on kaikkialla kupongit joihin pitää merkitä rotu ylös ja valkoihoiset ovat aina kaikkien tehtävien täytössä alempiarvoisia kuin muut. Hän oli hyvinkin kriittinen omaa maataan kohtaan.

Suomesta on hyvä heittää läppää koska tämä on varmasti maailman itsekehuisin maa.

"Millaisten jättipuiden alla tämä jenkki itse on kasvanut? Punapuiden katveessa kenties? "

Itse asiassa, kyllä.

"USA:ssa kukaan ei myöskään ole köyhä. Ei edes hampaattomien, kaksikymppisten crack-huorien Alabamassa."

Niin, suomalaisethan tunnetusti vertaavat kunkin maan köyhintä paikkaa Espoon Westendiin ja toteavat että kuinka Suomessa on niin hyvä asua. Menisivät ja etsisivät vastaavia paikkoja jostain Kainuusta tai Pohjois-Karjalasta.

Kun sitten näytin suomalaisille millaista elämä on Kiihtelysvaaran Sykönvaarassa niin ne olivat sillain että "joo mutta tuo on heidän omaa syytään". Mutta jos Amerikassa on köyhää niin se taas on yhteiskunnan vika. Tämä on mun jatkuvan vitsailuni kohde - "Haa, Windows kaatui, kapitalismi on siis mätä järjestelmä".

" USA:ssa kaikki paikat ovat tip-top eikä roskia näy sitten missään."

Roskaamisesta saa $500-1000 sakon. Paljonko saa Suomessa?

"Amerikkalaisen yhteiskunnan epäkohtia on loputtomasti, mutta eiväthän amerikkalaiset sitä huomaa."

Voi, kyllä huomaavat. Esimerkiksi niin kovin moni pyysi anteeksi netissä että Bush on äänestetty johtoon. Minäkin olisin halunnut pistää kuvan nettiin ja kyltissä olisi lukenut että kyllä suuri osa helsinkiläisistä on ihan reiluja ihmisiä eikä äänestä Bogomoloffia eikä Halmetta.

Se tietysti on omasta yritteliäisyydestä kiinni huomaako vaiko eikö huomaa, sillä onhan ne tunnustettu ja julkisia. Sen sijaan jos Suomessa rupeaa puhumaan epäkohdista niin saa pelätä vapautensa puolesta. No useimmat eivät tietenkään puhu vaan lehdet ovat täynnä liturgiaa siitä kuinka meillä on maailman paras kilpailukyky, koulutus, olemme Pohjolan Japani, maailman korruptoimattomin maa, täällä on Euroopan omistajat ja maailman turvallisin pääkaupunki, ihmisoikeudet kunnossa ja muuta paskaa.

Suomessa monet ihmiset eivät aidosti tiedä kuinka huonosti asiat ovat. He ovat viattomia ja aivopestyjä. Jos Amerikassa ei tiedä niin on tietämätön ja tyhmä.

"Tai eivät ainakaan tästä lähtien enää tule huomaamaan, sillä uusi "Patriot Act" tulee pitämään huolen siitä, että amerikkalaiset toisinajattelijat hiljenevät."

Vähän niin kuin Supo Suomessa kavkazcenterin kanssa. Sekin pääsi julkisuuteen vain koska siihen oli liittynyt ulkomaan suhteet eikä se liity Seppo Lehtoon millään tavalla (Sepihän on ollut rutiininomaisesti putkassa mielipiteidensä takia). Veera Eloranta on paljon mielenkiintoisempi tapaus. Hänet heitettiin vankilaan ilman oikeudenkäyntiä vain siitä että hän oli arvostellut TEO:ta ja vakuutuslääkärikäytäntöä.

Suomessa on vain kaksi toisinajattelijaa: Pentti Linkola ja Juha Siltala. Näistä toinen on leimattu hulluksi.
Ai niin, unohdin sanoa että ystäväni myös ihmetteli kuinka paljon Suomessa on rikollisuutta. Mailin säteellä hänen kotipaikastaan Joensuussa tapahtui murha per vuosi. Hän sanoi ettei ole koskaan elänyt Yhdysvalloissa missään sellaisessa paikassa missä murhataan ihmisiä.

Eipä niin. Paikallisen The Union Democrat -lehden mukaan rikokset ovat siellä lähinnä luokkaa kuolleen oravan tunkeminen postilaatikkoon.

Rehellisyyden nimessä kyllä täytyy todeta että Joensuun Rantakylä oli tuolloin varmaan Suomen hurjin paikka asua ja elää.
... johonka liittyen (venäläinen) Olga kerrankin kehui Suomea. Hän sanoi että tämä on loistava paikka narkomaanin elää ja siksi kaikki venäläiset narkomaanit tulevatkin Suomeen. Venäjällä he pian joutuisivat elämään ulkona, mutta täällä on aina katto pään päällä. Mutta kaikki venäläiset jotka haluavat tehdä työtä ja rikastua pysyvät Venäjällä ei heitä kiinnosta tulla Suomeen kun täällä rangaistaan työnteosta.

Ennen (n. 1992) Venäjällä oli hurjaa kun sikäläiset rosvot luulivat että suomalaisilla on paljon rahaa ja ne ryöstivät suomalaisia, mutta nyt kaikki venäläiset rosvot tietävät ettei suomalaisilla mitään rahaa ole.

Kauhea yllätys Olgan venäläisille tuttaville oli että täällä oli vappumarssi. Tulivat kaikki katsomaan kuinka suomalaiset marssivat vappuna ja kuinka paljon oli nuoria mukana. Hänestä se osoittaa kuinka tyytymättömiä ihmiset ovat järjestelmään.

Juroudesta Olga sanoi että hän meni koko matkan Helsingistä Kiteelle junassa eikä kukaan puhunut hänelle. Venäjällä kaikki puhuvat junassa niin paljon toisilleen, ihan ventovieraille ihmisille, ettei meinaa asemalla pois päästä.

Ihmiset ovat niin seurallisia että kun yhdellä työntekijällä oli vaikea avioero, niin työntekijät lähtivät oikeussaliin porukalla. Yksi patisteli tuomaria tekemään päätöksen nopeasti ja hän sanoi että hän on näiden kaikkien ihmisten pomo ja heidät pitäis saada täältä oikeussalista takaisin töihin!

Alkoholista hän ajattelee että se on perin hyvä asia. Kun Gorbatshov aloitti kampanjan alkoholia vastaan, niin venäläiset alkoivat käyttää huumeita. Alkoholi taas suojelee syövältä. Kun Tshernobyl räjähti niin ihmisille Ukrainassa jaettiin votkaa.
Olen joskus aikasemmin sanonut täällä erään toisen keskustelun yhteydessä että Suomi on harviniasen väkivaltainen maa, ottaen huomioon väestömäärän.
Valitettavan totta, kuten sanottu Suomessa heiluu puukko pikku kylissäkin hyvin helpolla....onko tämä sitä kansanperinettä?
  • 41 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 17.11.2004 11:04
Irlannissa helpotustilat ovat paikallisella kielellä leithiris ja usein miesten ja naisten leithirisiin on sama ovi ja eriävät käytävät vievät pääkallonpaikalle. En tiedä mikä "tanssia" on iiriksi mutta tanssien nimet ovat jig ja reel, voi olla muitakin. Jigin ja reelin ero lienee siinä että jigiä tanssitaan yksin ja reeliä ryhmässä. En tiedä.

Venäläiset homomiehet ovat muuten komeita, älykkäitä, sivistyneitä ja herttaisia toisin kuin nämä täydelliset paukapäät jollaisia amerikkalaiset homot useimmiten ovat.
"Ei siis muuta kuin Olga takaisin Venäjälle vodkaa juomaan."

Kovastipa hän siellä ravaakin ja salakuljettaa minulle ruokaa (ruoan tuonti Venäjältä on kiellettyä). Mies on kuitenkin suomalainen eläkeläinen ja siksi ei pääse muuttamaan takaisin sinne.
  • 43 / 69
  • Hirsi silmässä
  • 17.11.2004 11:25
Suomalaiset on todennäköisesti vähiten itseään kehuva kansakunta maan päällä. Suomea ja suomalaisuutta vähätteleviä suomalaisia tuntuu löytyvän vaikka millä mitalla. Tämäkin keskustelu on osoitus perinteisestä heikosta suomalaisesta itsetunnosta, lakeija-asenteesta ja "hyväksykää meidät pliis"-ajattelusta. Ei osata olla ylpeitä oman kansakunnan positiivisista puolista, keskitytään vain vatvomaan negatiivisia samalla kun hehkutetaan muiden kansojen "erinomaisuutta".


"Ai niin, unohdin sanoa että ystäväni myös ihmetteli kuinka paljon Suomessa on rikollisuutta. "

Eiköhän Suomi häviä USA:lle mennen tullen näissä erilaisissa rikostilastoissa. Muistaakseni USA:ssa tapetaan n. 10 000 ihmistä vuodessa. Tämä on väkilukuunkin suhteutettuna eniten maailmassa. Muissa (isoissakin) maissa tapetaan vuosittain vain muutamia kymmeniä, ehkä muutama sata ihmistä.


"Mutta kaikki venäläiset jotka haluavat tehdä työtä ja rikastua pysyvät Venäjällä ei heitä kiinnosta tulla Suomeen kun täällä rangaistaan työnteosta."

Jos kokee hyvinvointivaltion turvaamisen rangaistukseksi niin sitten varmaan onkin parempi, että pysyy Venäjällä. Eikä siellä muuten ainakaan parempi palkkataso tunnu olevan kuin Suomessa - täysin päinvastoin.


"nyt kaikki venäläiset rosvot tietävät ettei suomalaisilla mitään rahaa ole."

Toisilla on, toisilla ei. Nähdäkseni voit puhua vain omasta puolestasi. Mutta hyvä jos venäläiset rosvot jättävät suomalaiset tätä nykyä rauhaan. Ehkä he ovat löytäneet töitä Venäjän poliisista tai armeijasta.


"Kauhea yllätys Olgan venäläisille tuttaville oli että täällä oli vappumarssi."

Tuota kutsutaan kulttuurien välisten erojen ymmärtämättömyydeksi. Voisipa sitä nimittää vielä vaikka yksinkertaisuudeksikin.


"Juroudesta Olga sanoi että hän meni koko matkan Helsingistä Kiteelle junassa eikä kukaan puhunut hänelle. Venäjällä kaikki puhuvat junassa niin paljon toisilleen, ihan ventovieraille ihmisille, ettei meinaa asemalla pois päästä."

Kertoo paljon venäläisestä yhteiskunnasta ja sen "toimivuudesta". Onneksi Suomessa saa rauhassa taittaa matkansa ilman uteliaiden ihmisten kysymyksiä ja tauotonta, järjetöntä kaakatusta.


"Yksi patisteli tuomaria tekemään päätöksen nopeasti ja hän sanoi että hän on näiden kaikkien ihmisten pomo ja heidät pitäis saada täältä oikeussalista takaisin töihin!"

Niin. Suomessa on onneksi olemassa sellainen asia kuin riippumaton oikeusistuin.
No onpa hyvä että "hirsi silmässä" tuossa yllä nasevasti osoitti, kuinka kaikki muut maat on ihan paskoja. Kyllä se vaan on pojat (ja tytöt) sillä lailla, että Suomeen syntyminen on lottovoitto. Jos siis sattuu olemaan tarpeeksi tyhmä suomalaiseen koulujärjestelmään ja hetero. Stacy on oikeassa suomalaisten toisinajattelijoiden lukumäärästä, niitä ei montaa ole.
  • 45 / 69
  • Hirsi silmässä
  • 17.11.2004 12:09
"No onpa hyvä että "hirsi silmässä" tuossa yllä nasevasti osoitti, kuinka kaikki muut maat on ihan paskoja."

Jotenkin en itse näe asiaa näin mustavalkoisena. Ilmeisesti en mielestäsi voi nähdä lainkaan positiivisia puolia muissa maissa tai kulttuureissa, jos näen niitä Suomessa ja suomalaisuudessa? Melko yksinkertaistava ajattelutapa. Itse peräänkuulutan juuri sitä, ettei Suomea ja muita maita nähtäisi tuolla tavalla dikotomisesti Paska vs. Ei-paska -tyyliin. Suomessa on joitakin epäkohtia, mutta meillä on myös paljon mitä muilla ei ole ja mistä on aivan oikeutettua olla ylpeä. Ylpeys ei ole pahe, vaikka joillekin meistä onkin niin opetettu.


"Kyllä se vaan on pojat (ja tytöt) sillä lailla, että Suomeen syntyminen on lottovoitto.

Monessa suhteessa juuri sitä se onkin, itse asiassa. Vaikka ei olisikaan tyhmä eikä hetero.
Enpä tiedä, onko tietyssä maassa ilmenevien positiivisten piirteiden määrä sentään vakio niin, että jos joku maa - vaikkapa Suomi - vaikuttaa jollain tavalla ihan mukiinmenevältä, kaikkien muiden maiden täytyy olla samassa suhteessa "ihan paskoja". Maihin tai pienemmässä mittakaavassa kaupunkeihinkin pätee aivan sama kuin miehiinkin: kokonaisuus ratkaisee. Hyvien ja huonojen puolien kokonaissumma on se, jonka perusteella voi kukin valita itselleen mieleisen. Kun painotukset ovat kaikilla vielä hyvin erilaisia, lopullista ainoaa totuutta ei pysty kukaan tietämään.

Mutta tässä ketjussahan olikin kysymys siitä, miten ulkomaalaiset _kokevat_ Suomen, se ei kerro vielä yhtään mitään siitä, millainen Suomi on. Jos joku pelkää metsää, se kuvaa enemmän pelkääjää kuin metsää. Jos taas jonkun mielestä suomalaiset miehet ovat rumia, hänen makunsa on ehkä hieman eri tavalla valikoiva kuin useimpien muiden. Värikkäät heitot vaikkapa sairaaloista, joissa "ei ole pyörätuolia", saa taas jättää omaan arvoonsa niin kauan kuin asiasta ei ole esittää tarkempaa faktatietoa.

Luojan kiitos Suomi ja suomalaiset ovat vielä edes vähän erilaisia kuin Venäjä/venäläiset, Saksa/saksalaiset tai Amerikka/amerikkalaiset. Eikä täällä edes ketään väkisin pidetä, pois pääsee jos liikaa alkaa ahdistamaan.
Vielä kerran hirrelle: Minua vain ihmetytti, kuinka sait venäläisten junamatkustajien puheliaisuuden linkitettyä sikäläisen yhteiskunnan toimimattomuuteen. Se näytti minusta kovasti sille, että et kerta kaikkiaan pysty näkemään mitään positiivista muissa kulttuureissa. Kuitenkin sanot, että vappumarssin linkittäminen kansalaistyytymättömyyteen on typerää.

Minä asun Saksassa enkä pidä tätä maata sen kummempana onnelana kuin mitään muutakaan, vaikka hyvin viihdynkin.
Ylväs pylväs kirjoitti: "Irlannissa helpotustilat ovat paikallisella kielellä leithiris..."

Iiriä en sen enempää tunne, mutta oman kokemukseni mukaan toilettien ovissa lukee useimmiten fir ja mna (miehet / naiset). Kokemukseni tosin voi olla rajoittunut, mutta kertaakaan en ole Irlannissa nähnyt leithiristä - pitääpä tutkia ensi kerralla.
" Eikä täällä edes ketään väkisin pidetä, pois pääsee jos liikaa alkaa ahdistamaan."

Ei pääse.

"Värikkäät heitot vaikkapa sairaaloista, joissa "ei ole pyörätuolia", saa taas jättää omaan arvoonsa niin kauan kuin asiasta ei ole esittää tarkempaa faktatietoa."

Auroran sairalan osasto neljä.

Suomalaisen itsekehupommituksen ja totuuden kohtaamisesta lerpsahtanutta itsetuntoa kohottaakseni lausun muutamia huomioita asioista jossa itse ulkomailla asuneena voin sanoa Suomen on kunnostautuneen Yhdysvaltoihin verrattuna:

1) Saasteeton kaupunki-ilma
2) Ruuhkattomat tiet
3) Kierrätys on järjestetty hyvin
4) Ruokakauppojen valikoima on monipuolisempaa eikä vielä niin pilattua kuin Yhdysvalloissa.
5) Kesämökit
6) Kirjastot
7) Modernin teknologian käyttöönotto (amerikassa lähetellään vieläkin shekkejä postiise)
En kyllä ole ihan varma, kannattaako Suomea ja USA:ta edes verrata toisiinsa kovin tarkkaan, kun on tuota kokoeroa. Jos Suomea vertaa muihin pieniin länsieurooppalaisiin valtioihin, niin ero ei enää olekaan niin huima missään suhteessa. Esimerkiksi uuden teknologian käyttöönotto on helpompi toteuttaa 5 miljoonan asukkaan kanssa kuin 300 miljoonan.
  • 51 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 17.11.2004 13:05
En osaa iiriä kuin muutaman sanan: leithiris = vessa
oifig = toimisto
seomrai = huone tai huoneet
failte = tervetuloa

Dublinin seuduilla irlantilaiset eivät osaa iiriä oikein lainkaan. Jossakin Aran-saarten tienoilla taas ei osata englantia lainkaan. Ranskalainen tuttava Dublinissa taas kertoi että Ranskan Normandiassa ymmärretään iiriä.

Irlannissa on myös suurta muotia laittaa lapset iirinkieliseen ykstyiskouluun, niin tekee siis varakkaampi väki.
Tämä keskustelu herättää edelleen pohdintoja... kun meillä kotona olemme molemmat mieheni kanssa ulkomaalaisia (siis emme belgialaisia), olemme molemmat havainneet jotenkin yhteneviä kokemuksia, miltä tuntuu asua poissa kotimaasta.

Vaikka mieheni ja minun kotimaamme ovat aikalailla erilaisia toisistaan, niin se 'ulkomaalaisuus' on silti samankaltaista kun ollaan yhdessä kolmannessa maassa. Sitä katsoo esim. uutisia toisella silmällä, eikä ehkä ole niin nöpönuuka entisten tottumusten, mielipiteiden tai tapojen kanssa, ystävyyssuhteet vanhaan kotimaahan jäävät joskus vähemmälle huomiolle, eikä uudessa maassa onnistu niin helposti samantyyppisiä ystävyyssuhteita solmimaan. No, se on sellaista arkipäivää...

Olemme myös pohtineet, haluaisimmeko muuttaa jommankumman kotimaahan jossain vaiheessa (Ranska/Suomi -maaottelu), ja olemme yllättävästi tulleet siihen tulokseen, ettei kumpaankaan.

Jotenkin kieli kangertaa tänään, onnistuinkohan tekemään itseni selväksi?
Tarpeetonta nippelitietoa: se ei ole Normandia vaan Bretagne (englanniksi Brittany).
Sorry Ylväs Pylväs...

tarkistin minäkin tässä välissä: Ranskan Normandia on enemmänkin entistä viikinkiseutua (Normandy = Norra Män), Bretagne on sitä aluetta missä bretonit (breizh) ymmärtävät iiriä...
  • 56 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 17.11.2004 14:11
Voi olla tietolähde harhateillä. Mies itse kömmähtelee joskus Ranskan-tuntemuksessaan ja on siitä sitten häpeissään kuin olisi huono ranskalainen kun ei tiedä kaikkia Ranskaa koskevia asioita ulkoa. Mies oli kerran pois tolaltaan siksikin kun erehtyi sanomaan Maria Leczinskaa Ludwig XVII:n vaimoksi.
Ylväs pylväs: "Voi olla tietolähde harhateillä..."

Jotenkin en ole ollenkaan hämmästynyt... meinaan, on tullut tuollaisia ranskalaisia vastaan ennenkin. Mutta ei munkaan yleistieto ole niin korkealla tasolla. Olen tälläkin foorumilla oppinut paljon lisää.
Yksi ranskalainen kaveri teki pari kertaa oharit ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut - halusi tehdä taas treffit.

Hän oli aidosti hämmästynyt kun ei seura kiinnostanutkaan. Ei myöskään uskonut tehneensä mitään väärin. Oli kuin vettä olisi hanhen selkään kaatanut: hän oli viaton siihen, että ei ollut tullut paikalle eikä ollut edes ilmoittanut mitään. Siinä vaiheessa suutuin.

No. Tuntui kuin puupölkkyä olisi haukkunut - täysin tehotonta toimintaa.

Kunnes: sanoin, että tämän henkilön vuoksi olen menettänyt uskoni ranskalaisiin ihmisiin. Tämä henkilö on todistanut sen, että ranskalaisiin ei voi luottaa. Hänen vuokseen en enää koskaa halua olla missään tekemisissä ranskalaisten kanssa. Ok, hieman liioittelin, mutta tuntui että olin sattunut vetämään oikeasta narusta.

Henkilö joutui paniikkiin. "EI, EI! Eivät ranskalaiset sellaisia / tällaisia ole!"

- Kyllä ovat, todistit asian minulle!

Parin vuoden aikana ko. henkilö yritti ottaa yhteyttä muutaman kerran - tapasimmekin sattumalta kaupungilla. Torjuin lähentymisyritykset tyyliin "Fuck off, French asshole."

Eli: ranskalaisten kanssa voi tarvittaessa käyttää Ranska-korttia heitä vastaan :D
  • 59 / 69
  • Ylväs pylväs
  • 17.11.2004 15:20
Hmm. Ei tietenkään kuulu minulle, mutta menettiköhän se sitten uskonsa suomalaisiin sinun takiasi. Ei minulla ainakaan ole mitään tarvetta saalistaa ranskalaisten päänahkoja ja olen saanut arvokkaita neuvoja tuolta mieheltä. Joskus tosin ärsyttävät sellaiset suomalaiset jotka ovat oleskelleet Ranskassa, osaavat kieltä etc. ja ovat sitten kotona Suomessa niin ranskalaista että. Ja mikään muu maan päällä ei tietenkään ole ranskalaisen pierunkaan arvoista.
Tässä oli semmoinen taustakuvio, että me kummatkin asuimme tuossa vaiheessa poissa kotimaastamme: Hollannissa.

Olimme myös tunteneet toisemme jo yli vuoden ja tapailleet säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja sitten alkaa tuollainen lieroilu...

Jos tämä fransmanni sai minusta sellaisen kuvan, että suomalaisille ei kannata tehdä ohareita, niin olen asiasta ihan vain tyytyväinen :-)
keskustelua jatkaeksani turismin ammattilaisena sanoisin että tänne Lappiin tulevat sadattuhannet ulkomaalaiset tulevat juuri silloin kun pk-seudun örveltäjät eivät tulisi tänne koskaan, joulukuussa, tammikuussa ja helmikuun alkupuolella. He eivät varmaan tule hymyjemme tai sinisten silmiemme vuoksi. Heitä kiinnostaa ja he haluavat erikoisesti kokea: kylmyyden, pimeyden, lumen, sen jonkun kommentoijan mainitseman metsien tyhjyyden. Onneksi meillä on vielä luontoa. Mutta tervetuloa myös "stadin-mä-oon-cool-aurinkolasit-otsalla-tyypit":)
"Eli: ranskalaisten kanssa voi tarvittaessa käyttää Ranska-korttia heitä vastaan :D "

Ei tehoa amerikkalaisten kanssa. Jostain syystä amerikkalaiset inhoavat Ranskaa. Ystäväni sanoi että ihmiset ovat likaisia ja kaupungit ovat roskaisia ja että ranskalaiset kuseksivat juniensa lattioille. Kun he (=ystäväni) tulivat Ranskaan niin tämä kulttuurimaa näyttäytyi heille betonilähiöinä ja graffiteina.

Kun tämän lisäksi ottaa vielä sen eron että ranskalaiset tykkäävät piikitellä ja amerikkalaiset tykkäävät olla muodollisen kohteliaita niin amerikkalaisen syyt vihata Ranskaa ovat koossa.
Ranskalaisten ja amerikkalaisten välillä on tällainen kestävä ja pitkä viha-rakkaussuhde... Yhdysvallat perustettiin ranskalaisten filosofien ajatusten pohjalle, ja Ranska antoi Vapaudenpatsaan New Yorkille lahjaksi. Amerikkalaiset sotilaat vapauttivat Ranskan toisen maailmansodan aikaan. Ranskalaiset eivät vain tykkää ilmeisesti olla kiitollisuudenvelassa kenellekään, joten kiitokseksi pienet piikit.

Ranska potee samanlaista ex-suurvaltaidentiteettikriisiä kuten Iso-Britanniakin, ja koska ranskankielellä ei enää ole samanlaista asemaa kuin ennen (kiitos englannin voittokulun toisen maailmansodan jälkeen), nyppii se monia ranskalaisia. Jos ranskalaiset eivät ole amerikkalaisten suosiossa, eivät amerikkalaisetkaan ole ranskalaisten lempikansaa, kiitos Irakin sodan. Silti amerikkalaiset ovat suurin turistiryhmä Pariisissa, ja ranskalaisten suosituin ulkomainen turistikohde Kanadan jälkeen on Amerikka. Ristiriitaista, eikös vain?
Ristiriitaista ja minulle myös jotenkin käsittämätöntä.

Kuinka amerikkalainen tekee toisen amerikkalaisen kateelliseksi. Siitä muistuma snobbailevasta keskustelusta. "Palasin juuri Pariisista". Pitkä luova tauko. "Kävin ostamassa taidetta". Amerikkalaisen keskustelukumppanin naama osoitti ehtaa kateutta.

Jos minä kertoisin Suomessa, että kävinpä juuri Tukholmassa ostoksilla, leimaudun keskustelukumppanini mielessä varmaankin johonkin säälittävään tuulipukukansalaisten ryhmään. Thaimaakaan ei ole enää mitään. Kaikkihan siellä käyvät.

En keksi oikeastaan mitään kohdetta, millä toisen suomalaisen saisi kateelliseksi. Tai oikeastaan kyllä: "Kuule mä olin kahden viikon matkalla Kanarialla. Vedin kahden viikon lärvit, enkä muista matkasta mitään. Nahka paloi ja hilseilee vieläkin, mutta hauskaa oli!"

Naapurinani joskus asunut kenralska istui myös taloyhtiömme hallituksessa. Hän yritti tehdä vaikutuksen mm. kertoilemalla kuinka käy aina Lontoossa ostamassa itselleen hienoja silkkisiä alusvaatteita. Ei tehnyt vaikutusta kehenkään. Häntä pidettiin täysin typeränä akkana. Kenraali sitävastoin oli herrasmies.
Juttelin mieheni kanssa tästä keskustelusta eilen. Häntä huvitti varsinkin ranskalaisia koskevat kommentit. Hän muistutti minua, että monesti muut eurooppalaiset (sekä kanadalaiset ja amerikkalaiset), joilla on huonoja kokemuksia ranskalaisista, ovat mitä luultavimmin kohdanneet ehdan pariisilaisen. Pariisin alueen ulkopuolella asuvat ranskalaiset ovat jotenkin hirveän ärsyyntyneitä siitä, että monille ulkomaalaisille Ranska = Pariisi. Eihän se niin ole. Munkin kokemukset ranskalaisista voisi (huonosti) yleistäen jakaa kokemuksiin pariisilaisista ja kokemuksiin muiden ranskalaisten kanssa. Ero on kuin yöllä ja päivällä.

Miksi sitten ranskalaisista turisteista on huono kuva, esim. vaikka Kanadassa? Pariisilaiset olivat ensimmäisiä ranskalaisia joilla oli aikoinaan varaa matkustaa oman maan ulkopuolelle. Kun kohtaat koppavan pariisilaisen, ilman muuta yleistät karmean kokemuksen koskemaan kaikkia ranskalaisia. Aivan kuin jos huonot kokemukset helsinkiläisistä olisivat syynä kaikkien suomalaisten halveksuntaan. Ei tunnu järkevältä - mutta ihan inhimillistä silti.

PS: ei tietenkään voi yleistää... tunnen muutamia pariisilaisia, eikä kukaan heistä ole koppava. Ja jokainen heistä puhuu myös englantia!!!
Totta on ainakin se, että suomalaiset ovat juroja ja kuin mykkiä. Täällä ostaan puhua vain selän takana. ihmiset ovat ilmeettömiä kuin jostakin Kaurismäen leffasta. Ällöttävää. Miksi täällä humalassa puhutaan ja lauletaan ja sikaillaan? Ehkä se kertoo jostakin ahdistuneisuudesta. Suomalaiset miehet ovat pelottavan juroja ja arvaamattomia. Suomalaiset akat ovat enemmänkin lesbon oloisia ja päällekäyviä-helvetin rumia.
Miesten itsemurhatilastot ovat Euroopan kärkeä meillä eikä se kerro mistään muusta kuin masentuneisuudesta. Vai mistä sitten? Minusta suomalainen yhteiskunta on näennäisesti hyvinvointivaltio. Enemmänkin tämä on hyvin sado-masokistinen. Homot voivat hengittää vapaasti vain suurimmissa kaupungeissa.
" Ja jokainen heistä puhuu myös englantia!!!"

Tulipas mieleen kokemus Ahvenanmaalta lautalta. Lautalla oli pieni kahvio ja halusin teetä, enkä ruotsia osannut. Suomea ei kahvion pitäjä ymmärtänyt. Käytin koko ilmaisullisen repertuaarini ja kielet ranskasta elekieleen ja ehkä vartin päästä kahvion pitäjä ymmärsi mitä olin hakemassa.

Hikeä pyyhkien istuin juomaan teetäni. Pieni poika meni kysymään kahvion pitäjältä selvällä suomella: "Missä on vessa"? Kahvion pitäjä sanoi suomeksi: "Tossa nurkan takana!" :P