Ei, nyt ei puhuta kaapista tulemisesta vaan paljon vakavammasta - HIV.
Tästä on puhuttu jo aikaisemminkin tuolla "terveys ja kunto"-otsikon alla, mutta ajattelin aloittaa ihan uuden viestiketjun täällä koska tämä on kuitenkin eri juttu.
Jouduin siis siihen tilanteeseen että pelosta sekopäisenä odotan HIV-testin tuloksia. Mutta en ole niin tyhmä että olisin itse itseni tähän tilanteeseen järjestänyt, en voinut vaikuttaa siihen mitenkään. En halua enempää kertoa, sanon vaan et en ollut Suomessa kun minut raiskattiin. Minutkin, ja minä aina kuvittelin että sellaistahan ei satu mulle eikä mun rakkaille...... Aina niitä juttuja välillä kuulee mut jotenkin..... Eihän miestä voi raiskata! Nyt voin vaan sanoa että kyllä voi....
No, palasin kotiin. Oli hankalaa. Käänsin selkäni rakkaalleni, parhaalle ystävälleni. Ennen hän aina nukahti syliini, nyt en päästänyt häntä puolta metriä lähemmäksi. Edes silloin kun hän oli mua lentokentällä vastassa, en edes halannut häntä kunnolla vaikka olinkin kaivannut häntä niin! Silti hän vaan jaksoi yrittää ja olla mun kanssani.
Tiedänhän minä että HIV ei tartu kun jutellaan, ollaan sylikkäin tms... Tiedän hyvinkin miten se tarttuu ja miten ei, mitkä on riskit jne. Olen valvonut öitä ja tutkinut ja vertaillut tietoja joita olen saanut netistä, kirjoista..... Olen omasta mielestäni keskittynyt nyt lähiaikoina tähän aiheeseen enemmän kuin esim työhöni jota arvostan ja haluan, jaksan tehdä. En ole työnarkomaani tms, vaikka sanonkin näin, perhe ja ystävät on tärkeimmät asiat elämässäni.
Nyt tunnen et tiedän jo tarpeeksi - ihme miten paljon lyhyessä ajassa voikaan oppia!! Tietysti on vielä paljon mistä en tiedä mutta kyllä mulla on ainakin omasta mielestä aika realistinen kuva ja käsitys siitä minkälaista mun elämä on jos ja kun mut todetaan HIV-positiiviseksi. Esim, en voisi jatkaa nykyisessä ammatissani.
Mut ei se ole se ongelma vaan kultani, isäni, veljeni, sisareni, ystäväni. Kaikki läheiseni, kaikki rakkaani. Miten kerron heille? Miten uskallan taas näyttää Miehelleni että rakastan häntä yhä? Ne harvat yöt kun hänen vieressään nukun (tai noh, makaan), en voi muuta kuin katsella häntä. Miten kaunis tuo poika voi ollakaan!! Usein itken kun on niin ikävä. Ikävä nuorta kaunista miestä joka nukkuu vieressäni! No kun en uskalla koskea. Tiedän että jos otan hänet syliini kuin ennenvanhaan, mikään ei tartu. Voi jos uskaltaisin edes silittää ihania vaaleita hiuksia...
Meidän parisuhde on kriisissä. Mun koko elämäni on kriisissä! Vaikka ei mulla mitään tartuntaa olisikaan. Joskus tuntuu että mulla on ihan selvästi jotain oireita mutta toivon että kuvittelen, liioittelen vaan......
Miten kerron? Mitä sanon? En tiedä miten pitäisi tehdä mutta heti kun sain tietää koska testitulos olisi valmis, päätin itsekseni ihan tarkkaan koska sen tulisin kuulemaan - ja että tulisin yksin vaikka se ei ehkä olisi viisasta! Ja siinä aion pysyä, tunnen itseni sen verran hyvin että jos en silloin mene, en saa mentyä sinne enää sen jälkeen... Kuinka kauan niitä tuloksia säilytetään? Pakko minun on mennä sinä päivänä kun olen päättänyt mutta muuten vaan kysyn?
Noh, tästä voisin jatkaa loputtomiin. Mutta kertokaa, auttakaa! Mitä teen? Ja on kai nuorelle terveelle rakkaalleni reiluinta erota, jos olen HIV+? Vai mitä? Mutta kyllä hänet mielellään pitäisin koska hän on niin rakas ja meillä menee hyvin. Joskus riidellään mutta sitten riidan jälkeen menee taas paremmin. Eikös aito rakkaus ole sellaista :-)
Kiitos jo etukäteen, tämä oli mullekkin vähän pään selvittelyä...
Tästä on puhuttu jo aikaisemminkin tuolla "terveys ja kunto"-otsikon alla, mutta ajattelin aloittaa ihan uuden viestiketjun täällä koska tämä on kuitenkin eri juttu.
Jouduin siis siihen tilanteeseen että pelosta sekopäisenä odotan HIV-testin tuloksia. Mutta en ole niin tyhmä että olisin itse itseni tähän tilanteeseen järjestänyt, en voinut vaikuttaa siihen mitenkään. En halua enempää kertoa, sanon vaan et en ollut Suomessa kun minut raiskattiin. Minutkin, ja minä aina kuvittelin että sellaistahan ei satu mulle eikä mun rakkaille...... Aina niitä juttuja välillä kuulee mut jotenkin..... Eihän miestä voi raiskata! Nyt voin vaan sanoa että kyllä voi....
No, palasin kotiin. Oli hankalaa. Käänsin selkäni rakkaalleni, parhaalle ystävälleni. Ennen hän aina nukahti syliini, nyt en päästänyt häntä puolta metriä lähemmäksi. Edes silloin kun hän oli mua lentokentällä vastassa, en edes halannut häntä kunnolla vaikka olinkin kaivannut häntä niin! Silti hän vaan jaksoi yrittää ja olla mun kanssani.
Tiedänhän minä että HIV ei tartu kun jutellaan, ollaan sylikkäin tms... Tiedän hyvinkin miten se tarttuu ja miten ei, mitkä on riskit jne. Olen valvonut öitä ja tutkinut ja vertaillut tietoja joita olen saanut netistä, kirjoista..... Olen omasta mielestäni keskittynyt nyt lähiaikoina tähän aiheeseen enemmän kuin esim työhöni jota arvostan ja haluan, jaksan tehdä. En ole työnarkomaani tms, vaikka sanonkin näin, perhe ja ystävät on tärkeimmät asiat elämässäni.
Nyt tunnen et tiedän jo tarpeeksi - ihme miten paljon lyhyessä ajassa voikaan oppia!! Tietysti on vielä paljon mistä en tiedä mutta kyllä mulla on ainakin omasta mielestä aika realistinen kuva ja käsitys siitä minkälaista mun elämä on jos ja kun mut todetaan HIV-positiiviseksi. Esim, en voisi jatkaa nykyisessä ammatissani.
Mut ei se ole se ongelma vaan kultani, isäni, veljeni, sisareni, ystäväni. Kaikki läheiseni, kaikki rakkaani. Miten kerron heille? Miten uskallan taas näyttää Miehelleni että rakastan häntä yhä? Ne harvat yöt kun hänen vieressään nukun (tai noh, makaan), en voi muuta kuin katsella häntä. Miten kaunis tuo poika voi ollakaan!! Usein itken kun on niin ikävä. Ikävä nuorta kaunista miestä joka nukkuu vieressäni! No kun en uskalla koskea. Tiedän että jos otan hänet syliini kuin ennenvanhaan, mikään ei tartu. Voi jos uskaltaisin edes silittää ihania vaaleita hiuksia...
Meidän parisuhde on kriisissä. Mun koko elämäni on kriisissä! Vaikka ei mulla mitään tartuntaa olisikaan. Joskus tuntuu että mulla on ihan selvästi jotain oireita mutta toivon että kuvittelen, liioittelen vaan......
Miten kerron? Mitä sanon? En tiedä miten pitäisi tehdä mutta heti kun sain tietää koska testitulos olisi valmis, päätin itsekseni ihan tarkkaan koska sen tulisin kuulemaan - ja että tulisin yksin vaikka se ei ehkä olisi viisasta! Ja siinä aion pysyä, tunnen itseni sen verran hyvin että jos en silloin mene, en saa mentyä sinne enää sen jälkeen... Kuinka kauan niitä tuloksia säilytetään? Pakko minun on mennä sinä päivänä kun olen päättänyt mutta muuten vaan kysyn?
Noh, tästä voisin jatkaa loputtomiin. Mutta kertokaa, auttakaa! Mitä teen? Ja on kai nuorelle terveelle rakkaalleni reiluinta erota, jos olen HIV+? Vai mitä? Mutta kyllä hänet mielellään pitäisin koska hän on niin rakas ja meillä menee hyvin. Joskus riidellään mutta sitten riidan jälkeen menee taas paremmin. Eikös aito rakkaus ole sellaista :-)
Kiitos jo etukäteen, tämä oli mullekkin vähän pään selvittelyä...