Kuinka monta suhdetta teidän tartti käydä läpi ennenku löyty se oikea?
kuinka monta tuli käytyä läpi
3 suhdetta
kolme...
Neljä, kun lasketaan vain yli vuoden kestäneet suhteet.
Itsellä kolme, poikaystävällä neljä. Mielenkiintoista, että usealla on kutakuinkin yhtä monta.
Olisiko niin, että ensimmäisen kanssa ehditään olla vain ihastuneita, toisen kanssa leikitään kotia, kolmannen kanssa kokeillaan jo tavallista arkea ja neljännen kanssa eletään sitä.
Tuntuu, että yleensä eka suhteet menevät puihin. Harvoin nuoret homot voivat 'harjoitella' seurustelua samoin kuin heteroteinit. Tai eivät ainakaan pienemmillä paikkakunnilla.
Olisiko niin, että ensimmäisen kanssa ehditään olla vain ihastuneita, toisen kanssa leikitään kotia, kolmannen kanssa kokeillaan jo tavallista arkea ja neljännen kanssa eletään sitä.
Tuntuu, että yleensä eka suhteet menevät puihin. Harvoin nuoret homot voivat 'harjoitella' seurustelua samoin kuin heteroteinit. Tai eivät ainakaan pienemmillä paikkakunnilla.
Neljä.
Kovin tuntuvat samoilta kaikkien luvut. Olisikohan niin, ettei "se oikea" sitten sen oikeampi tai väärempi olekaan kuin ne aiemmat, ihminen vain oppii elämään toisen kanssa tietyn harjoittelun jälkeen ja ymmärtämään tarjonnan ja omien mahdollisuuksiensa rajat :)
Kovin tuntuvat samoilta kaikkien luvut. Olisikohan niin, ettei "se oikea" sitten sen oikeampi tai väärempi olekaan kuin ne aiemmat, ihminen vain oppii elämään toisen kanssa tietyn harjoittelun jälkeen ja ymmärtämään tarjonnan ja omien mahdollisuuksiensa rajat :)
"Olisikohan niin, ettei "se oikea" sitten sen oikeampi tai väärempi olekaan kuin ne aiemmat, ihminen vain oppii elämään toisen kanssa tietyn harjoittelun jälkeen ja ymmärtämään tarjonnan ja omien mahdollisuuksiensa rajat :)"
Tuossa on paljon perää, mutta myös se, että me homot olemme yleisesti varsin nirsoa porukkaa, vaikuttaa asiaan. Jos potentiaalinen bf ei vastaa täysin odotuksiamme, natisemme ja kitisemme hänen vioistaa, jos vaikka hän muuttaisi tapansa rakkauden tähden ( auts kuin kornilta kuullostaa), mutta emme uskalla antaa tuumaakaan periksi asioissa, joissa voisimme tulla vastaa, ihan vain yhteisen hyvän vuoksi. Emme me kuitenkaan pysy haluttavina, seksikkäinä, söpöinä tai hyvä kroppaisina koko ikäämme. Myös omat mielipiteemme saattavat vaihdella rajusti. Miksi siis emme tutustuisi ihmisiin rauhassa ja tarkoituksellisesti? Ei se ulkonäkö, koko, paino tai pukeutuminen ole tärkein asia ihmissuhteessa - mielipiteet, persoona ja moni muu asia ajaa niistäkin ohi.
Täydellinen tilanne on mielestäni silloin, kun tuon potentiaalisen bf:n ja itsensä mielipiteet, ajatukset, olemukset ja tavoitteet ovat sopusoinnussa, sekä kumpikin osaa kunnoittaa ja arvostaa toista oikealla tavalla.
Itselläni on aikaisemmin ollut parikin sellaista bf:ää, joilla oli suunnaton halu muuttaa minua mieleisekseen, mutta heillä ei ollut halua muuttaa itseään yhtää minun toiveitteni suuntaan. Niin niistäkin tuli exiä. Nykyisen bf:n kanssa ei ole juurikaan ongelmia ollut, hän hyväksyy virheeni ja minä hyväksyn hänen puutteensa täydelliseksi ajattelemastani bf:sä. Tärkeintä on tulla mahdollisimman lähelle toisiaan, ei tekemällä toisia kateelliseksi kaikkien haluaman kollin kainalossa... Ei sellainen kestä.
Tuossa on paljon perää, mutta myös se, että me homot olemme yleisesti varsin nirsoa porukkaa, vaikuttaa asiaan. Jos potentiaalinen bf ei vastaa täysin odotuksiamme, natisemme ja kitisemme hänen vioistaa, jos vaikka hän muuttaisi tapansa rakkauden tähden ( auts kuin kornilta kuullostaa), mutta emme uskalla antaa tuumaakaan periksi asioissa, joissa voisimme tulla vastaa, ihan vain yhteisen hyvän vuoksi. Emme me kuitenkaan pysy haluttavina, seksikkäinä, söpöinä tai hyvä kroppaisina koko ikäämme. Myös omat mielipiteemme saattavat vaihdella rajusti. Miksi siis emme tutustuisi ihmisiin rauhassa ja tarkoituksellisesti? Ei se ulkonäkö, koko, paino tai pukeutuminen ole tärkein asia ihmissuhteessa - mielipiteet, persoona ja moni muu asia ajaa niistäkin ohi.
Täydellinen tilanne on mielestäni silloin, kun tuon potentiaalisen bf:n ja itsensä mielipiteet, ajatukset, olemukset ja tavoitteet ovat sopusoinnussa, sekä kumpikin osaa kunnoittaa ja arvostaa toista oikealla tavalla.
Itselläni on aikaisemmin ollut parikin sellaista bf:ää, joilla oli suunnaton halu muuttaa minua mieleisekseen, mutta heillä ei ollut halua muuttaa itseään yhtää minun toiveitteni suuntaan. Niin niistäkin tuli exiä. Nykyisen bf:n kanssa ei ole juurikaan ongelmia ollut, hän hyväksyy virheeni ja minä hyväksyn hänen puutteensa täydelliseksi ajattelemastani bf:sä. Tärkeintä on tulla mahdollisimman lähelle toisiaan, ei tekemällä toisia kateelliseksi kaikkien haluaman kollin kainalossa... Ei sellainen kestä.
Voihan olla, että tuo suhteiden määrä asettuu 3-4:ään ranneliike.netin käyttäjien keskimääräisen iän vuoksi.
Jos sama kysymys esitettäisiin 10 vuoden kuluttua samalle porukalle, suurin osa vastauksista voisi olla 6-7.
Jos sama kysymys esitettäisiin 10 vuoden kuluttua samalle porukalle, suurin osa vastauksista voisi olla 6-7.
Mikä meidän keskimääräinen ikä sitten on?
Itselläni on kolmas suhde menossa ja ikä on 38v.
Itselläni on kolmas suhde menossa ja ikä on 38v.
Minä 31, siippani 39.
Taidamme puhua samasta asiasta eri sanoin. Tarkoitin, että helposti ensimmäinen suhde karahtaa kivikkoon sen takia, ettei siinä osata olla. Monella on epärealistiset käsitykset parisuhteesta ja niinpä arjen koittaessa ihmetellään, miksi tämä ei olekaan samanlaista kuin telkkarissa.
Ei kukaan poikaystävä ole sen oikeampi, poislukien esimerkiksi väkivaltaiset tai riippuvuussuhteet. Ihmisen täytyy itse kasvaa suhteeseen, turha siinä on miehiä solkenaan vaihtaa. Toisen piirteet täytyy hyväksyä, toista on kunnioitettava ja autettava - ja samalla vaatia samaa kohtelua itselleen. Jos heti ensimmäisessä vastamäessä luovuttaa, kenenkäs kanssa niitä myötämäkiä huristaa?
Tavatessani nykyisen mieheni (toivottavasti hän on myös viimeinen, kiinni aion pitää!) olin tyytyväinen kuullessani, että hänelläkin oli seurusteluhistoriaa takanaan. Edellinen poikaystäväni, joka ei ollut koskaan seurustellut, tahtoi vielä viimeisiksi keskusteluiksi kiistellä aiheesta 'miksi sinä et voi olla samanlainen kuin minun äiti'...
Taidamme puhua samasta asiasta eri sanoin. Tarkoitin, että helposti ensimmäinen suhde karahtaa kivikkoon sen takia, ettei siinä osata olla. Monella on epärealistiset käsitykset parisuhteesta ja niinpä arjen koittaessa ihmetellään, miksi tämä ei olekaan samanlaista kuin telkkarissa.
Ei kukaan poikaystävä ole sen oikeampi, poislukien esimerkiksi väkivaltaiset tai riippuvuussuhteet. Ihmisen täytyy itse kasvaa suhteeseen, turha siinä on miehiä solkenaan vaihtaa. Toisen piirteet täytyy hyväksyä, toista on kunnioitettava ja autettava - ja samalla vaatia samaa kohtelua itselleen. Jos heti ensimmäisessä vastamäessä luovuttaa, kenenkäs kanssa niitä myötämäkiä huristaa?
Tavatessani nykyisen mieheni (toivottavasti hän on myös viimeinen, kiinni aion pitää!) olin tyytyväinen kuullessani, että hänelläkin oli seurusteluhistoriaa takanaan. Edellinen poikaystäväni, joka ei ollut koskaan seurustellut, tahtoi vielä viimeisiksi keskusteluiksi kiistellä aiheesta 'miksi sinä et voi olla samanlainen kuin minun äiti'...
Olen 46vuotias lesbo ja tämä on kolmas suhde kovaa vauhtia kaatumassa. :(
Mistäs tuon tarkoitetun luvun tietäisi? Parempi ehkä rajoittaa vastauksensa koskemaan määrää ennen nykyistä suhdetta, koskaan ei tiedä milloin on etsimässä uutta. Perikunta voi sitten joskus ynnätä sen lopullisen saldon jos ketään kiinnostaa/kukaan tietää...
Mulla on juuri tuommoinen näköjään keskiarvomäärä suhteita takana, mutta sinkkuus päällä. Tuntuu että mihin oikeastaan tarvitsisin edes puolisoa kun sinkkunakin pärjää oikein hyvin? Parisuhteesta on kuitenkin paljon murheita. Niitä vastamäkiä ja joustamista toisen hyväksi.
Nyt vaadittaisiin joku tosi ihana ja määrätietoinen vakuuttamaan mulle että hänen kanssaan kannattaisi parisuhteilla, muuten ei tunnu olevan mitään aktiivista parinhakuviettiä päällä. Tai sitten elän elämäni oikein onnellisena sinkkuna.
Nyt vaadittaisiin joku tosi ihana ja määrätietoinen vakuuttamaan mulle että hänen kanssaan kannattaisi parisuhteilla, muuten ei tunnu olevan mitään aktiivista parinhakuviettiä päällä. Tai sitten elän elämäni oikein onnellisena sinkkuna.
Yksi, ainakin so far ;)
Määrä on näemmä tosiaan melko vakio, onkohan kestokin? Osaatteko sanoa kauanko mikäkin niistä kesti?
1. naisen kanssa 15v
2. jätkän kanssa n. 2v
3. jätkän kanssa n. 2v ja jatkuu
Sinkkuna en ole ollut teini-iän jälkeen.
2. jätkän kanssa n. 2v
3. jätkän kanssa n. 2v ja jatkuu
Sinkkuna en ole ollut teini-iän jälkeen.
Mä harrastin seksiä 32 kans ja muutaman luona kävin ja totesin että ei tule mitään. Tämä parin vuoden aikana. Vaik olen seurustellut jo muutaman vuoden niin en silti ole täysin varma et jatkuuko tää sama hautaan saakka.