Rakastunut heteroon :-(

Onko kellään koskaan ollut samaa tilannetta kuin mulla??? Olen rakastunut päätäpahkaa heteroon. Olen kertonut tilanteesta hänelle ja hän ei halua suhdetta (mikä tietysti on aivan ymmärrettävää). Jatkoimme kuitenkin kavereina. Olen itse kuitenkin aika epätoivoinen. Olen surrut tilannetta jo melkein vuoden, koska tunteet eivät ole haihtuneet vieläkään vaan päinvastoin. Ne voimistuvat jatkuvasti. Odotin niiden kuitenkin ajan myötä haihtuvan. En itse pääse elämässä eteenpäin niin kauan kuin tunteet ovat pinnalla. Kukaan muu eikä mikään muu asia kiinnosta paitsi hän! Jos jollakulla on kokemuksia, neuvoja yms. niin mailatkaa tai laittakaa tänne viestiä :-)

Been there, done that.

Tapa jolla pääsin tilanteesta, oli lopettaa kaverin tapaaminen puoleksi vuodeksi. Aivot on sellainen värkki, että ne unohtaa rakastumisen tuossa ajassa. Jos yrittää ketkuilla "ystävinä", ei asia kuin pahene. Ja se kaverisi haluaa olla haluttu, joten nykyinen asiantila on hänelle paras. Ei kuitenkaan sinulle.

Ei hyvä! Suosittelen että keksit jonkun keinon. Itsellesi tuosta on eniten haittaa. Tuo edellä mainittu pieni tauko voi olla hyvä ratkaisu.

olen kerran kokenut tuon "riemun". pikaneuvoja tilanteesta ulos ei ole, mutta minulla noin vuoden kesti ja sitten käveli vastaani uusi ihminen, joka pysäytti maailmani, sai tuon edellisen unohtumaan ja olipa hän vielä hinttikin :)

Oi, olen kokenut vastaavanlaista ja ymmärrän sinua hyvin.
=(

Aivan kuten joku aiemminkin totesi, heterokaverisi nauttii haluttuna olemisesta - ehkä tiedostamattaankin, ja ehkä hän jopa huomaamattaan antaa sinulle signaaleja, jotka voit tulkita muuksi kuin ystävällisyydeksi. Tilanne ei kuitenkaan miksikään muutu, sillä jos hänellä olisi sinua kohtaan tunteita, hän ne olisi vuoden aikana jotenkin osoittanut.

Kysy itseltäsi, mitä oikeasti tunnet ystävääsi kohtaan. Onko se todella ihastusta ja rakastumista vai voisiko mukana olla jonkinlaista riippuvuutta? (En tosin tiedä, kuinka läheisesti olette tekemisissä.) Oletko aidosti kiinnostunut juuri hänestä? Vai onko hän turvallinen kohde, kun ei jostain syystä jaksa edetä syvempään ihmissuhteeseen?
Mieti, pystytkö jatkamaan samalla tavalla, vai pitäisikö sinun keskustella ystäväsi kanssa. Joskus kummasti vaikuttaa omiin tunteisiin, kun pukee ne sanoiksi toisellekin. Silloin asiat saavat pienemmät mittasuhteet. Toisaalta se, kannattaako tunteistaan puhua ihastuksen kohteelle, riippuu ihastuksesi ymmärtäväisyydestä. Enimmät analyysit kannattaa joka tapauksessa jättää kaverien kuultavaksi. Onhan sinulla ystäviä, joille voit puhua tunteistasi? Puhuminen auttaa jäsentämään ajatuksia, ja on terveellistä kuulla joskus kovaakin palautetta ja ulkopuolisten näkemyksiä.

Täydellinen välien katkaiseminen ei välttämättä auta, sillä kuitenkin jossain vaiheessa voit törmätä häneen -> flashback. Ratkaisu ihastumisesta ylipääsemiseen löytyy omien ajattelumalliesi ja tunteittesi tarkastamisesta. Toisaalta, "poissa silmistä, poissa ajatuksista". Ehkä kannattaisi oleilla muiden ystävien seurassa enemmän? Ei ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua.

Itsekseen "kielletyssä" rakkaudessa piehtaroiminen voi ruokkia itseään hyyyvin kauan. Ehkä olet jopa niin kiintynyt ja tottunut onnettomaan rakkauteeesi, ettet oikeastaan haluaisi päästää irti.

Jos vielä uskallat kohdata totuuden eli sen, että hän haluaa sinulta vain ystävyyttä, voit jatkaa eteenpäin.
Vapaana, valloittavana ja avoimena, yhtä kokemusta rikkaampana - ja ehkä jonain päivänä et pysty kuvittelemaan häntä minään muuna kuin ystävänä.

Tsemiä! :)

yhdyn edelliseen. tosiaan joskus asioista puhuminen, jonkui luotettavan kanssa helpottaa omaa oloa. olen monesti huomannut, että asioita paisuttelee päässään ja kuullostavatkin ihan pieniltä jutuilta kun ne vain uskaltaa sanoa ääneen. joku viisas on joskus sanonut, että asiat muuttuvat hieman kun ne on sanottu ääneen.

Voi teitä, te olette niin kilttejä, mutta ongelma on se, että olen jo koittanut melkeimpä kaikkia järjellisiä keinoja.

Olen puhunut ystäville asiasta ja he alkavat olla minun tilastani jo erittäin huolissaan. Olen myös menettänyt ystäviä tämän asian takia (koska he eivät kestä minua tällasena).

Olen keskustellut tämän "rakkaani" kanssa tästä aiheesta jo moneen kertaan, tosin myönnän kyllä että ensimmäiseen puoleen vuoteen en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi, mutta loppujenlopuksi kuitenkin rohkenin.

Asia on muuttunut minun kannaltani jo järkyttäviin mittasuhteisiin. Rakkaus jatkaa kulkuaan ja aina vain vahvempana. Olen yrittänyt etsiä tästä kohteesta "vikoja", jotka saisivat kantani muuttumaan, mutta turhaan! Katson joka ainoata hiusta tästä rakkauden kohteestani ja ne ovat täydellisiä. Kaikki tässä henkilössä on täydellistä minun silmin katsottuna (niinkin hassulta kuin se kuulostaa). En myöskään ajattele asiaa pelkästään seksin kannalta. Ihanteellisin asia tietysti olisi päästä tämän kohteen kanssa sänkyyn, mutta haluan tietysti aivan kokonaisen luonnollisen suhteen, jossa antaisin kaikkeni (ja sen olen tehnyt hänelle myös selväksi). Enkä pääasiassa ajattele asiaa seksin kannalta (en tietysti voi kiistää, että uneni eivät tästä henkilöstä olisi "märkiä", mutta kun näen enää nykyisin unia VAIN tästä henkilöstä)

Sitten on vielä kaksi ongelmaa, jotka eivät aikasemmassa tilityksessäni tullut esille. Ensimmäinen, opiskelemme samassa paikassa, ja tulemme opiskelemaan vielä yli vuoden, joten "eroaminen" ei ole kovin helppoa tai olisi ainakin järjettömän kallista rahallisesti. Toinen asia on se, että minua on yksi toinen kaveri yrittänyt "lähestyä" ja halunnut täysiveristä suhdetta kanssani (hän on myös gay), voisin vaikka vannoa että olisin empimättä suostunut, jos tätä rakkautta ei olisi, mutta kieltäydyin, koska muuten saattaisin satuttaa myös tätä minusta kiinnostunutta henkilöä ja toisekseen minua ei "sytyttänyt". Ja normaalitilanteessa tämä minusta kiinnostunut henkilö on sellainen, jota olen "kuolannut" joskus aikasemmin.

Tiedän että tämä tilanne on erittäin vakava, ja jokainen ratkasu tuntuu olevan pahasti "jumissa", ja tiedän myös että en itse enää kauaa kestä tätä tilannetta. Ei todellakaan ole hauskaa itkeä itseään uneen joka yö =(

kiitoksia kuitenkin avusta niille jotka ovat vastanneet. Otan tietysti vielä mielelläni kommentteja niin tänne kuin e-mailiinkin =D

Itselläni on ollut samanlainen ongelma parin vuoden ajan. Opiskelemme myös samassa paikassa ja ystäväni, johon olen ikävä kyllä rakastunut, on hetero (melko varmasti). Osan syystä kyllä vieritän hänelle, sillä hän on itsekin ruokkinut ihastustani aivan tietoisesti. Nyt ei aivan varmasti ole kyse omista "kuvitelmistani".. Hän katsoo usein pitkään silmiin, jopa siten, että minun on käännettävä katseeni pois etten punastuisi. Sitte vielä kaikenlaiset kosketukset "epähuomiossa", istuminen tarpeettoman lähekkäin jne. Emme tosin ole puhuneet asiasta. Koska hänellä on tyttöystävä, en oikeastaan halua edes ottaa asiaa puheeksi.

Gaylover kirjoittaa: "Katson joka ainoata hiusta tästä rakkauden kohteestani ja ne ovat täydellisiä." Niinpä.. sama juttu mullakin. Olen tosin itsessäni huomannut, että tunteeni ovat alkaneet hieman haihtua sen jälkeen, kun tein itselleni selväksi, ettei jutusta tule mitään.

Omalla kohdallani siis on auttanut, että olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja sanonut itselleni: "unohda hänet". Voi kuulostaa kylmältä, mutta jotenkin asia on tehtävä itselleen selväksi ettei pää hajoa. Asiaa voi auttaa esim. muun suhteen löytyminen, jolloin niin sanottu "moving on in life"- prosessi saattaa helpottua. Omalla kohdallani asiaa myös vaikeuttaa se, että näemme opiskelupaikassamme oikeastaan joka päivä.

Jotenkin asiasta on päästävä yli.. elämä valuu tavallaan hukkaan jos haikailee asioiden perään, joita ei voi saavuttaa. Monta vuotta voi mennä turhiin toiveisiin ja suruun. Itse olen nyt 23v, vähän yli kaks vuotta meni tässäkin paikallaan junnatessa. En ole kyennyt kiinnostumaan muista ihmisistä, koska olen vain ajatellut häntä. Nyt onneksi tilanne alkaa näyttää omalla kohdallani valoisammalta.

"Aika parantaa haavat" -sanonta voi olla klisee, mutta totta kuitenkin.

Tsemppiä sulle Gaylover, koitahan pärjäillä ;)

Vielä on yksi keino käyttämättä..

Mitä jos menet ystäväsi kanssa vaikka ravintolakierrokselle, ja sen jälkeen teille jatkoille. Lämmitä sauna. Kysy haluaako hän nukkua vieressäsi, koska itse tykkäisit sellaisesta.

Mulla on homokaveri, joka oli rakastunut heteroon, mutta se hetero oli sellainen, että tykkäsi kyllä nukkua ton kaverin vieressä (ne teki sitä pari kertaa viikossa). H-kaverini jopa halaili tätä heteroa sängyssä, eikä se laittanut sitä pahakseen. Tässä asiassa kuitenkin kannattaa edetä hitaasti, ja munaan ei kantsi tarrata (heti) kiinni. Myöhemmin, tiedähäntä vaikka hän ei panisi pahakseen pieniä imuuttelujakaan.

Enpä tiedä helpottaisiko tuo oloasi, mutta h-kaverini ainakin tykkäsi heidän yhteisistä hetkistä..

Hih.. minos, eipä se kaveri sit ihan hetero tainnu ollakaan? (toisaalta onko kukaan 100%) ;)

Lukioaikana mulla meni vuosi samanlaisessa tilanteessa, ja sen jäljet huomaan yhä tänäkin päivänä. Se oli kovaa aikaa, kun tiesi kyllä mikä itse oli mutta kun kukaan muu ei tiennyt. En mä sitä yrittäny silleen salailla, mutta en myöskään koskaan puhunut asiasta.

Jokainen katse, jokainen kosketus, jokainen sana. Ahmin kaiken hänestä. Yhdessä saunassa, nukuimme samassa sängyssä, istuimme koulussa vierekkäin. Kaikki se oli ihanaa, mutta halusin niin paljon enemmän...

Kun lopulta sain kerrottua hänelle tunteistani hän oli jees asian kanssa, mutta sanoi olevansa täysin hetero. Olimme ystäviä vielä tämänkin jälkeen, mutta itse en osannut tehdä muuta kuin yhä toivoa kuuta taivaalta - asioita joita ei koskaan tulisi tapahtumaan. Lopulta päätin ottaa etäisyyttä. Se oli raskasta sillä samalla erkanin isommasta kaveriporukasta kokonaan - sillä en enää halunnut nähdä tätä ihmistä sen enempää kuin koulussa oli pakko.

Nyt osaan jo hymyillä sille kaikelle, vaikka tiedän kuitenkin kuinka paljon ne kokemukset opettivat minulle itsestäni. Kuitenkin se ihminen sai paljon positiivistakin aikaan omissa asenteissani ja maailmankuvassani. Kiitos hänelle siitä... Vaikka en tiedä tulenko näkemään häntä enää koskaan. Ehkä joskus luokkakokouksessa joskus hamassa tulevaisuudessa, ken tietää...

jani80: Kyllä se ihan 100% hetero oli. Mutta kyllähän useimmat ihmiset läheisyydestä tykkää, ihan niinkuin pienet koiranpennut jotka nukkuu aina ryppäässä.

Mikä tässä heterossa oli mielenkiintoista, oli ensinnäkin se että oli tosi puppelin ja hyvännäköinen lihaksikas nuorimies, keskimääräistä vähän lyhempi. Uskovainen, joten oli aluksi hyvinkin jyrkät mielipiteet homoseksiä vastaan.

No tämä kun h-kaveri on kuitenkin aika mainio "hivuttaja", ja sentti sentiltä se käänsi tätä hemmoa homomyönteisemmäksi. Lopuksi ne menikin aina silloin tällöin homobaareihinkin yhdessä, sen heteron mielestä se oli hassua katella kun miehet iskee toisiaan, muuten piti homoyhteisöä paljon paremmin käyttäytyvänä kuin heterojulleja.

Kaveri löysi lopulta tyttöystävän vuosi sitten ja puoli vuotta sitten ne menikin jo naimisiin. Mun h-kaverikin on jo päässyt henkisesti siitä eroon, vaikka kyllä soittelevatkin toisilleen vielä ainakin kerran pari kuukaudessa. Edelleen hyvinä ystävinä.

Minäkin rakastan Colin Farrelliä. Neuvoisin suhtautumaan heteroihastumiseen kuin kaukorakkauteen ikään.

jani80, olen samaa mieltä kanssasi tuosta itsensä niskasta kiinni ottamisesta. Tosi raakaa ja julmaa, mutta joskus on oikeasti pakko, jos asia on saanut noin suuret mittasuhteet.
Mulla meni kauan edellisestä suhteestani selvitessä, kun seurustelu päättyi "ollaan ystäviä" -vaiheeseen, jossa molemmat olivat vähän epävarmoja tunteistaan, mutta nyt vähitellen alan kiinnostua uusista ihmisistä, ja se on ihanaa. Sitä jotenkin kummasti riittävän kauan toivottomassa suhteessa kituutettuaan arvostaa toimivuutta... Ja ex-kumppanini on ihana ihminen, parhaita ystäviäni ja ehkä tavallaan läheisin ihmiseni, aivan erityinen, mutta elämä on edessäpäin, ei takana.

Wicked, olen huomannut kohdallani ihan saman, eli tällaiset kokemukset opettavat itsestä ja aiheuttavat jopa positiivista asenteiden kehitystä. Lisäksi nämä jutut voivat tosiaan rikkoa kaveriporukoitakin vähän samaan tapaan kuin "oikean" suhteen loppuminenkin.

Pettymykset kuuluvat ihmiselämään, mutta välillä tuntuu, että ne ovat kaikki osuneet omalle kohdalleni =)

Lisäyksenä omaan juttuuni tuli vielä mieleen se, että vaikka alan olla yli mainitsemastani kundista, silti tekee kipeää jos näen hänet tyttöystävänsä kanssa. Eli yritän välttää sellaisia tilanteita. Harmittaa sinänsä, koska olisi mukava viettää hänen kanssaan aikaa enemmänkin koulun ulkopuolella ihan kaverimielessä. Olen myös tutustunut hänen kaveripiiriinsä jonkin verran ja olisi kivaa hengailla välillä heidänkin kanssaan. Ehkä aika auttaa tässäkin, mutta nyt ainakin harmittaa.. Ensi viikolla taidan yrittää olla Wapun ajan eri porukassa kuin hän etten näe häntä tyttöystävänsä seurassa. Aika hölmöä.. :)

Nojuu.. ehkä pitäis ottaa härkää sarvista ja tutustua paremmin sen tyttöystäväänkin, koska se on tosi kiva tyyppi. Se taitaakin olla ainoa keino päästä tän jutun yli..

Moi kaikille!

Gaylover:
Toinen asia on se, että minua on yksi toinen kaveri yrittänyt "lähestyä" ja halunnut täysiveristä suhdetta kanssani (hän on myös gay), voisin vaikka vannoa että olisin empimättä suostunut, jos tätä rakkautta ei olisi, mutta kieltäydyin, koska muuten saattaisin satuttaa myös tätä minusta kiinnostunutta henkilöä ja toisekseen minua ei "sytyttänyt". Ja normaalitilanteessa tämä minusta kiinnostunut henkilö on sellainen, jota olen "kuolannut" joskus aikasemmin.

ELI:
Ilokseni/harmikseni satun olemaan tämä kolmas henkilö.
Olen saanut/joutunut seuraamaan rakkaani kärsimystä, ja se on suorastaan surullista katsottavaa. Yritimme tosiaan suhdetta, yhtenä syynä koska halusin ja siksi että Gaylover olisi voinut unohtaa tai hälventää toista rakkauden kohdettaan, mutta eihän siitä mitään sitten loppujenlopuksi tullut.
Itse olin sanomattoman mustasukkainen kun toinen kiehnää rakkautensa ympärillä ja flirttailee tämän kanssa ja sitten taas kun Gaylover ei ollut tosiaan suhteessa kokonaan mukana.
Niinpä vähitellen oma haluni suhteeseen hiipui ja ärsyynnyin häneen helposti. Pahinta oli kun lähes käännyin häntä vastaan ja puhuin paskaa selän takana. Se nyt onneksi on jo selvitetty ja jatkamme ystävinä. Nyt yritän mahdollisimman paljon olla ystäväni tukena ja yrittää auttaa häntä ”ongelmassaan”.

Omalta osaltani haluan kiittää kaikki teitä jotka olette yrittäneet ja auttaneetkin ystävääni. Jatkakaa samaan malliin.

With Love: IcEgAy

ehtoota te kuka olettekin herra gaylover


olen itse henk.koht. samaisessa tilanteessa osapuilleen, kerro toki miten selviä sitten joskus kun selviät

Hei kaikki jälleen!

Olen nyt lukenut kaikki nuo teidän kirjoittamat ehdotukset, niin tältä palstalta kuin emailissakin :) kiitoksia kaikille edelleen palautteesta ja nyt on ainakin sellainen olo, että en ole ongelmani kanssa ollenkaan yksin. Tilanne on edelleen vakava ja IcEgAy:kin valotti tilannetta hieman tuossa yhdessä välissä. Onneksi IcEgAy:n kanssa saatiin välit kuntoon ja mustasukkaisuudestahan tuossa olikin kysymys :(

Tilanne on edelleen pattitilanne lukuunottamatta sitä, että nyt tiedän tilanteesta huomattavan paljon enemmän. Noista teidän palautteista sen verran, että ZetaZetan riippuvuus juttu pitää täysin paikkansa, olen täysin riippuvainen tästä "rakkaastani" melkeimpä sairaalloisen riippuvainen :( ja jani80 teksti flirttailusta yms pitää myöskin täysin paikkansa. Tämä "rakkaani" flirttailee juuri samalla tavalla. Epätavallisen lähellä istumiset yms pitivät aivan paikkansa myös tässä tapauksessa tms. Eli ei todellakaan ole mielikuvituksen tuotetta :(

No sen verran olen päättänyt, että en todellakaa halua suhdetta, siis jos asiaa ajattelee järjen eikä tunteiden kanssa. Haluaisin vain jatkaa ystävyyttä tämän henkilön kanssa ja "palata" tavallaan entiseen. En todellakaan mielelläni haluaisi jättää näin hyvää ystävää kun hyväksyi homoutenikin empimättä ja on kestänyt näinkin paljon höykytystä.

Jani80 kirjoitti myös, että tämä kuluttaa aikaa aivan turhaan. Pitää paikkansa ja olen tiedostanut tämänkin. Nuoruus on vain kerran ja tällainen tilanne on sikälikin painajaismainen, että aika valuu koko ajan ohi ja tällä hetkellä olen täysin kyvytön etenemään elämässä. Pelkään todella että tämä kestää liian kauan, ja joko romahdan tilanteeseen täysin tai sitten muuten vain "aika ampuu ohi" Pitää täysin paikkansa että haikailen mahdottomia ja järjellä ajatellen se on tietysti aivan älytöntä. Jos olisi jokin "nappi" millä tämän saisi ohi, siis rakastumisen niin olisin tietty ilman muuta "painanut" sitä. Mutta kun ei ole. En tiedä kuinka kauan elämä on jumissa tämän takia ja välttämättä kohta ei enää kiinnostakkaan tietää :( Kaikki muut asiat ovat joka tapauksessa menettänyt/menettämässä merkityksensä :(

Tiedän, että mun tarvitsisi myöntää totuus itselleni, mutta ensimmäisen kerran elämässäni en pysty sitä tekemään. Loppujenlopuksi tulevaisuus näyttää aika synkältä, jollei pikaseen tapahdu jotain ihmettä. Vaikka jokin uusi rakkauden kohde, niinkuin "mimi" kirjoitti. Saatan myös ryhtyä pelkäämään ihmisiä tämän takia, sillä en pahimmille vihamiehillenikään halua tätä kohtaloa :( En välttämättä enää uskalla rakastua tämän jälkeen.

"Aika parantaa haavat" on tosiaan klisee, mutta uskon kyllä sen. Kiinnostaisi tietää vain, että uhraantuuko koko vähäkin jäljellä oleva nuoruus tähän asiaan :(

Mitä tulee "Wicked"in kirjoitukseen omien asenteiden muuttumisesta, niin sekin pitää mun kohdalla täysin paikkansa. Tämä on ensimmäinen kerta mun elämässä kun olen ihan oikeasti rakastunut. Olen siitä tavallaan tyytväinenkin, tiedän ainakin että pystyn rakastumaan. Olin ennen tätä tapahtumaa aika häijy ihminen, nyt näen kaiken uudessa valossa. Maailmankatsomus järkähti minunkin osaltani huomattavasti ja onneksi parempaan päin :)

Jani80 voisi ottaa sähköpostitse yhteyttä, olisi mukava rupatella :) Ja Nameles myöskin voisi kirjoittaa vähän tarkemmin omasta tilanteestaan :) ihan rohkeasti vain, varsinkin kun tämä on vakava ja ilmeisesti aika yleinen ongelma. Se että olen homo, niin olen ylpeä siitä, mutta miksi meitille on kaikki tehty ekstravaikeaksi... :( En ole koskaan yleensäkkään uskonut mihinkään lokerointeihin. Homo, Bi, Hetero pyh... kaikki on mun mielestä enemmän tai vähemmän bi :) uskon ennemmin "Autio saari" teoriaan, eli jos kaksi "hetero" miestä tai naista joutuu autiolle saarelle niin niille syntyy varmasti ennemmin tai myöhemmin seksisuhde :) Ei kavereita ole koskaan liikaa... Koittakaa pitää niistä kiinni, mutta älkää liian tiukasti :( jos tämä homma menee siihen, että mun on oman henkisen terveyteni takia lopetettava koulu tms. ja hyvättävä tämä "rakkaus", niin tarvitsen siihen helskutisti voimia ja tukea ja sittenkin jää vielä tämä flashbakin mahdollisuus niinkuin ZetaZetakin kirjoitti...

Otan tietysti edelleen vastaan muidenkin posteja ja ehdotuksia sekä muita vastaavanlaisia kohtaloita ja kiitoksia tämänastisesta avusta niin tänne palstalle kirjottaneille kuin emailiinkin kirjottaneille. Olen saanut tämän kokemuksen myötä monta mailikaveria ja joistakin saattaa tulla jopa ihan livekavereita. En pistä ollenkaan pahaksi uusia kamuja :) Kirjoitelkaa ja pärjäilkää tekin kaikki kohtalotoverini. Myös IcEgAy oli rohkea kun kirjoitti tänne. Tarina oli täysin tosi. IcEgAy:n näenkin sitten maanantaina :)

P.S. pidän teidät luonnollisesti edelleen ajan tasalla tilanteen etenemisessä =D

Heei..! =)
Mulla on itellä ollut ihan sama tilanne... En saanut yöllä monesti unta kun ajettelin vain sitä. Monesti jopa itkin sen takia. Multa vei melkeen puoltoista vuotta ennen ku pääsin yli siitä. Ensin luulin etten koskaan rakastu kehenkään toiseen mutta sitten ajan kans se tunne meni ohi. Yritin ottaa vähän etäisyyttä siihen henkilöön ja yritin olla ajattelematta häntä. Ja vei tasantarkkaan puoltoista vuotta ennen ku pääsin täysin yli siitä.
Kun luin tota sun viestiä niin näin siinä itseni 2 vuotta sitten.
Jos haluat päästä elämässäs eteenpäin ni ota minusta mallia... Mä aloin etsimään itelle seuraa =)
Omalta kaupunki seudulta sitä oli turha hakea joten aloin etsimään netin kautta ja tapasin monia uusia ihmisiä ja ne sai mut sitten lopulta tajuamaan että mä tuun rakastumaan elämäni aika vielä monta kertaa.
Ja jos todellakin haluat päästä nopeasti yli siitä henkilöstä niin laita vaikka ilmoitus iskuri.net sivulle ja opettele tutustumaan toisiin ihmisiin ja hyvällä tuurilla sä voit vaikka löytää jonkun sieltä.... :D
Mut ei saa masentua eikä surra sen takia... Ajattele sitä näin... Sä et oo se joka menetti jotain vaan SE ei tiedä mitä menetti sinussa. Koskaan ei saa alkaa säälimään itseään jonkun toisen takia. "Life goes on" sanon minä...
Toivottavasti tää autto sua edes jotenki... =)

Tutun kuuloisia tarinoita kaikki. Täsmälleen vuosi sitten olin itse vielä samanlaisessa tilanteessa. Olin elämäni ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeisintä) kertaa rakastunut oikeasti ja todella intohimoisesti. Harmikseni rakkauteni kohde oli työkaverini. Elämä oli yhtä tuskaa, sillä näin hänet melkein päivittäin, mutta en voinut paljastaa hänelle tunteitani.

Ajattelin häntä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Itse asiassa ajattelin häntä koko ajan. Mikään muu asia ei minua enää kiinnostanut. Lisäksi olin mustasukkainen hänestä. Välillä olin todella masentunut, koska luulin että hänellä on suhde erään naiskollegamme kanssa, koska he kävivät yhdessä syömässä. Nyt tämäkin asia jo naurattaa :)

Rakastumista kesti kaiken kaikkiaan puolitoista vuotta. Ensin olin häneen vain ihastunut, mutta häneen paremmin tutustuessani rakastuin, vaikka kuinka yritin pyristellä tunteita vastaan. Luulin, että myös hän oli kiinnostunut minusta. Sain sen käsityksen vihjailevista puheista, tietynlaisesta katseesta, epätavallisesta läheisyydestä ja välillämme tuntuneesta käsin kosketeltavasta jännitteestä. Mutta toisaalta voi olla, että rakastuneena sitä näkee asiat sellaisina kuin haluaa.

Halusin niin kovasti kertoa hänelle tunteistani, joten laitoin hänelle nimettömiä viestejä (sekin tuntuu nyt lapselliselta).

Viime kesänä hän sitten lähti uuteen työpaikkaan, jolloin viimeinkin uskalsin kertoa hänelle avoimesti tunteistani. No, hän oli hyvin otettu, mutta sanoi olevansa täysi hetero.

Masennuin ja petyin. En voinut uskoa ettei hänellä tosiaan ole mitään tunteita minua kohtaan ja minä rakastin häntä enemmän kuin koskaan aiemmin. Yritimme olla ystäviä, mutta ei siitä mitään tullut, koska olisin halunnut enemmän.

Päätimme yhdessä, että on parempi olla tapaamatta toisiamme. Syksyn mittaan luulinkin jo päässeeni hänestä yli. Kunnes eräänä marraskuisena päivänä tapasin hänet sattumalta kaupungilla. Se räjäytti taas tunteet pintaan, joista eroon pääseminen kesti pitkään.

Nyt viimeinkin minusta tuntuu, että olen päässyt hänestä yli. Muutkin miehet ovat alkaneet kiinnostaa ja olen käynyt muutamilla treffeillä. Vaikka tosin vertaan edelleen kaikkia muita häneen. Minusta tuntuu etten enää uskalla rakastua samalla tavalla. Pelkään että rakkaus olisi kuitenkin yksipuolista ja se päättyisi samanlaiseen tuskaiseen irtautumisprosessiin kuin edellisellä kerralla.

Toivon kuitenkin, että vielä jonain päivänä vastaani tulee mies, joka saa sydämeni läpättämään. Mies joka oikeasti haluaa minut ja rakastaa minua ja minä häntä. Samaa toivon kaikille muillekin. =)

Mielenkiintoinen aihe. Olen itse viime vuosina huomannut seuraavanlaisen ilmiön. Minulla on tietty miestyyppi joka on minulle sitä "oikeaa tyyppiä". Olen tavannutkin sellaisia homopiireissä. Nyt kuitenkin sitä tapaa myös heteromiehiä pakostakin kun yhteiskunnassa liikkuu. Ja jotkut näistä heteroista ovat hyvin lähellä sitä minun tyyppiäni. Ja he pitävät minusta hyvin paljon, halauvat ystävystyä jne. tämä on minulle ikävä paikka koska en todellakaan pysty olemaan heille ystävä kun mieli tekee enemmän.. tapasin kerran opiskelijaravintolassa miehen johon ihastuin heti kun hän seisoi siinä ruokajonossa.. juttelin pari kertaa ja kemiat meni täydellisesti yksiin. No, miehellä on ollut kaksi tyttöystävää tässä viime vuosina ja nyt kolmas. Näin heidät yhdessä tässä pari kertaa kaupungilla ja nainen tuntui tutulta.. Tajusin pian että hän on luonteeltaan naispuolinen versioni! Eli minun ja sen miehen välillä todella oli kemiaa, mutta kun toinenon hetero niin näinhän se menee.

kannattaa välttää näitä heteroita joista tykkää ja siirtyä homopiireihin etsimään kumppania, kyllä se sieltä löytyy.

Niin ja voi se elämä aivan mukavaa olla sellaisenkin henkilön kanssa, jota ei samall tunteenpalolla rakasta kuin niitä heteroja. Ei parasta voi aina saada, joskus (useinmiten) on tyydyttävä vähempään.

Joku viisas sanoi aikanaan "Elämä alkaa siitä kun oppii luovuttamaan".

Tää on mullekin aika tuttua kauraa... Olen rakastanut/ollut rakastunut mun yhteen parhaimmista ystävistä heti ensi tapaamisestamme asti. Nykyisin ollaan tosi hyviä ja läheisiä ystäviä. Hän oli omien sanojensa mukaan hetero kun tavattiin mutta innostui kokeilemaan rajojaan muhun tutustuttuaan. Se oli tietysti vain vaihe ja meni ohi. Hän oppi kuitenkin että voi rakastaa miestäkin, muttei samalla tavalla kuin naista. Ikävää sinänsä. =)

Aina silloin tällöin nukumme yhdessä vaikkapa baari-illan jälkeen tai muuten kun käymme toistemme luona. Hän suutelee mua julkisesti mielellään baarissa (hetsku-sellaisissa) ja tanssitaan monesti "illan viimeiset hitaat". Käsi kädessäkin ollaan kuljettu. Hän ymmärtää tunteeni ja on monet kerrat yrittänyt naittaa mua jollekin suht' upealle kundille. Ja kyllä on kädet käyny useaan otteeseen siellä jalkojenkin välissä. =D

Anyway - halusin vain kertoa, että et ole ainoa ja että tällaistakin voi olla. Ja tuohon aikaisempaan kommenttiin tuosta läheisyyden helpottavasta tunteesta sanoen, se on aivan oikeassa. Kyllä se helpottaa tätä rakkauden tunnetta. Ajan kanssa (nyt 3v tunnettu) olen oppinut "vain" rakastamaan tätä kundia. Unelmissa tietysti aina joskus pahimpina yksinäisyyden hetkinä on, että oispa hän just nyt vieressä. Joskus on, joskus ei. =)

Tsemppiä. Älä kuitenkaan tuhlaa elämääsi tavoitellen kuuta taivaalta. Anna mahdollisuus sellaiselle johon sinullakin on mahdollisuus. Rakastuminen voi kestää kauan mutta yrittämättä se ei onnistu.

PS. Ai niin... On meillä molemmilla välillä aikamoisia mustasukkaisuuden tunteitakin. Mulla lähinnä sillon jos joku toinen gay/bi-kundi yrittää tätä mun ystävää ja hällä jos mulla alkaa olla jotain vakavaa jonkun miehen kans. Elämä on hullua välillä...

Joo, eiköhän kaikilla homoilla ole kokemusta heteroihin ihastumisesta. Sinänsä mielenkiintoista, että vaikka tietää toisen olevan hetero niin kuitenkin on todella vaikea päästää irti niistä ajatuksista ja tunteista.

Itse olen ollut ihastunut yhteen samassa koulussa olevaan jäbään muutaman vuoden. Sen kummempia kavereita ei olla, joskus on tullut kouluhommia tehtyä yhdessä. Muutaman vuoden oon kuvitellut kaikenlaista ja löytänyt jopa "tunnusmerkkejä" tämän jäbän homoudesta. En kuitenkaan ole uskaltanut tehdä asialle mitään. No, muutama viikko sitten huomasin tällä jätkällä kihlasormuksen (jep, naisen kanssahan se on kihloissa). Toisaalta se kirpaisi pahasti, toisaalta se oli suuri helpotus. Nyt ei enää tarvi miettiä turhia ja pikkuhiljaa voi yrittää luopua näistä tunteista. Vaikka järki kuinka sanoo, että siitä ei koskaan tule mitään, niin kuitenkin se on niin vaikeaa lopettaa sen jätkän ajattelu. Luulin olevani jo voiton puolella, mutta enköhän nähnyt niin mahtavaa unta siitä, millaista elämä *voisi* olla... nyt taas masentaa. Ja jos jotain kiinnostaa, niin se uni ei ollut mikään pokeleffa, vaan ihan tunteilla siinä oltiin mukana.

On vaikea lopettaa sen jätkän ajattelu, koska sitä näkee melkein päivittäin... onneksi kesäloma alkaa kohta, ja valmistuminenkin häämöttää horisontissa... varmaan sen jälkeen on helpompi unohtaa, kun ei enää näe toista.

Kuulostaa niin tutulta! Mä olin parhaaseen kaveriini niin NIIN ihastunut aikoinaan, ettei voinut nukkua, kun mä aattelin sitä ja runkkasin. Ja mun pää oli niin uskomaton, että kun se kerran tykkäs mun seurasta ja tykkää edelleen, että ehkä se ois musta kiinnostunu. Ja kun se on sikakomee, sillä oli tyttöjä PALJON, aina kun se löysi uuden, mä masennuin, aina kun se erosi, mä ilahduin ja toivoin parasta. Mutta semmosta se on, se on patahetero eikä muuta voi. Mä oon päässy siitä ohi sillai että se on mun parhaita kavereita koko ajan ja mä pystyn nykyään ajatteleen sitä neutraalisti (toki sen naama ja pylly ym. on sikahyvän näkösii) enkä pidä sitä koko ajan saaliina.

Moikka taas kaikki!

No "teme" ja muutkin. Ensinnäkin, en ihastunut "heteroon" vaan rakastuin ihmiseen, joka on luonteeltaan uskomaton, ulkonäöltään mun silmin täydellinen jne... En rakastunut lokerointiin, niinkuin viime tilityksessä vähän vihjailinkin. Mä rakastuin tosiaan ihmiseen ja se on siinä, ei siinä mitään seksuaalista suuntautumista katota. Rakastunut mikä rakastunut eikä tietyillä faktoilla ja tosiasioilla ole silloin mitään väliä. Niitä ei edes yritä myöntää itselleen, voisi oikeen sanoa, että niitä pelkää kuollakseen. Eli sanotaan näin, että mulle kävi vähän saatanan huono tuuri, koska tämä kohde on "hetero". No suurin osa ihmisistä on nk "heteroita", joten on erittäin todennäköistä että itsekukin homo voi "heteroon" rakastua. Mutta mitä sille mahtaa??? Ei heteroita karkuunkaan voi juosta.

Jaaniijuu "teme" kun puhuin noista "märistä" unista, niin en mäkään mitään pornoleffaa tarkota, ehkä sillon kun vaan kuolasin hänen perään ja olin ihastunut. Nyt ajattelen asiaa tosiaan tunteella ja en missään tapauksessa haluaisi häntä satuttaa missään olosuhteissa. Eli seksikin on mun fantasioissa ja unissa hellää ja rauhallista... siis nykyisin...

Myös sanalla ihastuminen ei ole mitään tekoa rakastumisen kanssa. Ihastumisesta olisin päässyt eroon vain kysymällä, "sytyttääkö sua" ja jos vastakaikua ei tule, niin suren sitä korkeintaan pari päivää ja etenen elämässä ja etsin uuden. Niin on joskus aikasemmin käynytkin. Nyt kun olen RAKASTUNUT, en pääse elämässä etiäpäin, koska tämän rakkauden kohteen kuva "rukkasista" huolimatta ei katoa silmistäni mihinkään. En pysty suhteeseen kenenkään kanssa. En missään olosuhteissa niin kauan kuin tämä asia on "ilmassa". Siinä on pikkanen ero.

Rakastumiseen myös liittyy mustasukkaisuus ja rakastuminen mulla ainakin tapahtui aivan yhtäkkisesti. Vaikka olin tämän kohteeni kanssa tekemisissä jo huomattavasti aikasemmin ja olin "kuolannut" häntä aikasemminkin, niin aikasemmin se oli selkeästi seksuaalista ja ihastumista, silloin runkkasin ja ajattelin, miltä tuntuisi jos pääsisi sänkyyn yms. Sitten eräänä iltana tuli se "amorin nuoli" se oli aivan silmänräpäys ja tapahtui melkein vuosi sitten. Siitä etiäpäin kaikki on ollut yhtä helvettiä. Mutta ajatusmaailma myös muuttui... En enää ajattele asiaa seksin kantilta, oikeestaan näissä tunteissa seksillä on aika pieni osuus. En kiistä silti, ettenkö ollenkaan ajattele seksiä hänen kanssaan, mutta ennemmin ajattelen yhdessäoloa, hänen kaunista olemustaan yms. Ja ennenkaikkea puolustamista. Tarkkailen koko ajan ettei kukaan halua hänelle pahaa ja menen varmasti hinnalla millä hyvänsä väliin, jos joku jotain pahaa haluaa. Sama koskee hänen hyvinvointiaan, terveyttään yms. tietysti :) Voin nyt jo nalkuttaa hänelle huonoista yöunista, ruokavaliosta tms :D Olenhan rakastunut ja vaikka "kuolisin hänen puolestaan" on vähän klisee myös, niin mä tekisin sen jos sellainen tilanne tulee. Silmää räpäyttämättä 100% varmasti. Vaikka sitä vastarakkautta en saanutkaan. Silti mun tunteet eivät ole minnekkään haihtuneet :( En vain myönnä itselleni tosiasioita, koska todennäköisesti romahtaisin täydellisesti jos ne myöntäisin. Ja niin varmaan kävisikin... Ja tilanne on muutenkin koko aika pahenemaan päin :(

No pidän teidät ajan tasalla, sanotaan näin että olen huomattavasti viisaampi asioista noin puolentoista viikon päästä, sillä mulla on yksi ässä hihassa... taas... :)

Jaanii muuten PizzaCat... elämä on ihmeellistä ja joskus vähän saatanan epäreilua,,, mäkin usein ihmettelen, että mistä vit... muakin oikeen rangaistaan että olen tällasessa tilanteessa... ja kun laantumisen merkkejä ei ilmesesti ole edes näköpiirissä :(

Kirjotelkaapa ja mailatkaa, kyllä tässä onkin paljon surullisia tarinoita tullutkin =( en todellakaan ole ilmesesti yksin... En tiedä onko se sitten niin lohduttavaa, kun en kellekkään tätä kohtaloa haluais...

Niin...(lähes) jokainen on varmaan tällaisen kohtalon jotenkin läpikäynyt. Erot syntyy sitten siitä, miten niistä pääsee yli. Gaylover kirjoittaa, että varmasti romahtaisi täydellisesti, jos myöntäisi tosiasiat itselleen... Minä kyllä uskon, että jokainen pystyy itse vaikuttamaan omaan kohtaloonsa ja elämän laatuun. Jos rohkeutta ja suoraselkäisyyttä ei riitä kohtaamaan tosiasioita, niin eipä siitä elämästä paljon muuta tule kuin ainaista ruikuttamista ja muiden pillin mukaan tanssimista. Sitten kun alat itse päättämään omasta elämästäsi ja lopetat virran mukana kellumisen, pääset varmaan elämässäsi eteenpäin. Siihen asti sun on vaan otettava vastaan mitä muut sulle suovat...

Niin, no en minäkään aikaisemmassa viestissäni tarkoittanut, että homot tarkoituksella heteroihin ihastuisi/rakastuisi. Ihmiseenhän sitä ihastutaan/rakastutaan, ja sitten ehkä myöhemmin selviääkin että tyyppi on "hetero".

Gaylover, mitä eroa sitten on ihastumisella ja rakastumisella? Jokainen varmasti määrittelee nuo termit eri tavalla. Entäpä "rakkautta ensi silmäyksellä" -sanonta... onko se edes mahdollista? Eikö pitäisi sanoa, että "ihastumista ensi silmäyksellä"? Miten toista kohtaan voi tuntea rakkautta, jos ei ole koskaan edes jutellut toisen kanssa? Puhuin aiemmin jätkästä, johon olin ihastunut... joku voisi määritellä tunteeni tuota jätkää kohtaan rakkaudeksi. Omasta mielestäni täytyy puhua ihastumisesta siihen asti, kunnes asiat ovat edenneet pitkälle. Minulle ihastuminen ei käsitteenä tarkoita mitään muutaman päivän hullaantumista, vaan se on termi, jolla kuvataan aikaa ennen rakastumista. Myös ihastumiseen voi kuulua esimerkiksi kiintymystä, aitoa välittämistä ja mustasukkaisuuttakin.

No voi perhana Gaylover, millä sut nyt saatais kuiville... kovasti haluaisin auttaa kun on niin tuttu tilanne, kuten taitaa olla kaikille! Minulla oli vastaava ongelma lukiossa. Kaveri oli aivan herkku vailla vertaa, muutti toiselta paikkakunnalta kesken lukion meidän luokalle. Tytöt kuolas sen perässä vaihtelevan kokoisina laumoina.

Poikapuolisena kaverina pääsin sitä lähelle - ihan vaan kaverina ensin. Yhtäkkiä sitten tajusin että olin ihan pähkinöinä siihen. Ei mahtunut muuta ajatusta päähän yöllä eikä päivällä. Joka hetki kului sen miettimiseen, että miten pääsisin vielä lähemmäs. En tiedä miten siinä onnistuin, mutta vastakaikua alkoi tulla, ja tilanne kehittyi sitten siihen, että humalassa rakkautta tunnustettiin molemmin puolin ja fyysistäkin rakkautta oli. Onnentunteet oli niin valtavia että niitä on ihan turha ruveta tässä sanoin kuvailemaan.

Mutta heterohan se piru oli sitten loppujen lopuksi, tyttökavereineen kaikkineen - voi taivas sitä tuskaa...

Lukion loppu ja molempien muutto eri paikkakunnille lopetti kärsimyksen. Se on ainoa keino. Ei ketään voi unohtaa, jos sitä jatkuvasti näkee, seurauksena on muuten vain pakkomielteinen riippuvuus.

Gaylover! Toivon sinulle seuraavaa: ensisijaisesti tietenkin että rakkautesi kohde kääntää ykskaks kelkkansa ja rakastuu sinuun :-) Koska tämä ei liene todennäköistä, toiseksi toivon, että jaksat opinnot loppuun hänestä huolimatta ja hänen kanssaan, ja pääset sitten hänestä niin kauas kuin pippuri kasvaa. Nyt et sitä varmasti halua, mutta muuta ulospääsyä ei vankilastasi taida olla.

Ihastuminen on ihanaa - ja rakastuminen vielä ihanampaa. On aivan tavallista odottaa tunteilleen vastakaikua. Mutta aina sitä ei saa, eikä siitä kannata ottaa itseensä.

Olen itsekin nuorempana haaveillut vaikka mistä, joskus myös heterojen kanssa. Lopetin sen kyllä kun heidän heteroutensa tuli kiistattomasti selväksi. Miksi piinata ja alentaa itseään? Samaan aikaan voi ohitse kulkea vaikka kuinka ihania homoja!

Hyvin lämpimästi suosittelen nopeasti hankkimaan muuta ajateltavaa - toinen mies ajateltavaksi. Mene hyvä mies ihmeessä käymään homobaarissa tai jotain, saat ehkä edes muuta ajateltavaa.

Kaikkea mistä pitää, ei voi saada! Luopumalla jostain saa monesti enemmän tilalle. Se on oppi joka kantaa pitkälle elämässä, työssä ja pari- ja muissakin ihmissuhteissa.

uh-huh, ei siinä ole mitään kertomista.. : /

Moro

Unohda se mies kun et voi saada sitä. Sä kuoletat ittees kun odotat jotain jota et voi saada. Mulle kävi samoin että rakastuin opiskelukaveriin joka oli lihaksikas könsikäs. Mä kiehuin liemessäni vuoden verran ennen kuin kerroin hänelle tunteistani häntä kohtaan. Ja miten kävi, jätkä ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota kuukauteen kunnes iski "uukon selkään" ja kertoi kaikille mun luokalla. Mä ite en tiennyt kun vasta opiskelun jälkeen että kaikki tiesi musta ja siitä kuka kertoi. Että se siitä kaveruudesta. Meni pitkän aikaa kunnes en enää ajatellut häntä, ja hän oli NAMU!
Joten vietä vähemmän aikaa kaverisi kanssa ja suuntaa ajatuksesi muualle. Mene salille jossa näet todella namuja ja kenties sen jonka kanssa jatkat elämää.
Hyvää jatkoa sulle

m

Itse en oikeastaan osaa neuvoa mitenkään. Olenhan vasta nuori, ja tämä kaikki on minulle uutta.. Kuitenkin minulla on samankaltainen tilanne ja tahdoin kertoa siitä täällä..
Eli.. Olen 15, ja aina olen ajatellut, että kaikki ovat jollain tasolla bi-seksuaaleja. Vielä kun itse satunnaisesti unelmoin muutamista ystävistäni, ajatus vahvistui entisestään. Silloin ajattelin, että tämä on kuitenkin pääasiassa teinihormonien aiheuttamaa, ilman mitään sen suurempaa. Nyt asiat ovat kuitenkin toisin. Tapasin tämän aivan ihanan tytön alkukesästä ja nyt hän on erittäin hyvä ystäväni. Ongelmana vain on, että tajusin melkein heti olevani ihastunut häneen. Unohdun tuijottamaan, unelmoimaan... Silti en voi tehdä mitään. Muutamat ystäväni tietävät asiasta, ja he ovat erittäin "okei" sen kanssa. Voin heille puhua asiasta ja he kuuntelevat kyllä.
En saa ihastustani mielestäni.. Aina kun olemma yhdessä, unohdun tuijottamaan ja koko ajan haaveilen josko kuitenkin... En voi tällä hetkellä edes kuvitella kertovani hänelle, sillä tässä iässä se voisi olla aika shokki, vielä kun ystävyytemme on sen verran uusi. Kuitenkin hän ei ole mikään kammoinen, vaan juuri sellainen teini, että karkkiakin voi syödä kaverin suusta ja sitä rataa.. Niinpä.. Tällaiset asiat kummasti sekoittavat päätäni yhä enemmän ja saavat minut unelmoimaan yhä useammin.
Tilanteen toivottomuus kuitenkin ahdistaa minua, mutta en missään nimessä halua katkaista välejä tähän ihmiseen, sillä muuten joutuisin eroon myös muista ystävistäni, ja he ovat minulle kaikki kaikessa.

"Silloin ajattelin, että tämä on kuitenkin pääasiassa teinihormonien aiheuttamaa, ilman mitään sen suurempaa."

Tuli tuohon lauseeseen liittyen mieleen, että usein esitetty väite, että seksuaalisuuden herätessä esiintyisi ohimeneviä homoseksuaalisia taipumuksia, taitaa olla tuulesta temmattu. Itselläni ei ollut minkäänlaisia ohimeneviä taipumuksia mihinkään suuntaan sen jälkeen, kun 11-vuotiaana huomasin pitäväni miehistä. Kyseessä taitaa olla vain yksi pitkään käytetty tapa painostaa homot jo nuorina salaamaan itsensä ja teeskentelemään heteroa.

"Tuli tuohon lauseeseen liittyen mieleen, että usein esitetty väite, että seksuaalisuuden herätessä esiintyisi ohimeneviä homoseksuaalisia taipumuksia, taitaa olla tuulesta temmattu."

Ehka ei ihan noin, mutta nahdakseni seksuaalisuuden heraamiseen voi liittya kokeilemista. Itse ainakin tunnen seka homoja etta heteroita, jotka ovat teini-iassa kokeilleet molempia ja sitten paatyneet jompaankumpaan.

Ei niin etta tama liittyisi sinansa aiheeseen... josta tosin olisi mukava kuulla lisaa: Viisi vuotta kulunut ja pari merta valissa, eika tunnu auttavan.

Sanoit minulle syyttäen:"Olet sydämetön ihminen."
Kuuntelin sinua vaieten. Kuinka oikeassa olitkaan!
Eihän minulla todellakaan ollut sydäntä.
Vuosien vieriessä, hitaasti, pala palalta,
se oli murtunut kyynelteni vuolaaseen virtaan.
Ehkä joskus, kävellessäsi paljain jaloin pehmeällä rantahietikolla,
jonka aallot ovat aikojen kuluessa tehneet tuosta virran tuomasta,
hienon hienoksi jauhamasta hiekasta, sinäkin oivallat,
että myös minulla oli kerran sydän.

Minkäs sille voi, jos sytyttää. :) Minustakin moni hetero on suunnattoman haluttava. Yksi heistä on vieläpä kumppanini kummipojan isä, joka aina naureskelee meille homoille hyväntahtoisesti. Pari kertaa on olleet pasmat lievästi sanottuna sekaisin, kun ollaan oltu porukalla saunassa. Mutta kaikesta selviää, jos on selvitäkseen. Joka kerta pitää kyllä asennoitua kyläilyihin sillä mielellä, että tällä kertaa en sitten tuijoittele liikaa... Kumppanini tietää näistä haaveiluista. Se on meidän kesken vitsi. Vakiintuneessa suhteessa elävänä otan nämä haaveilut piristävinä päiväunina. Tämä nyt ei paljon helpota Gayloverin tilannetta, mutta tulipahan sanottua.

Kuulostaa tuskallisen tutulta, erityisesti sun tilanne jani80. Taitaapa kyllä olla aika tyypillistä varsinkin homoille tuo rakastuminen henkilöön jota ei voi millään saada. Mut jos puhutaan ajasta niin mä taidan viedä voiton...tai on tämä ainakin omalla tavallaan aika erikoinen tilanne. No mut jos alotetaan ihan alusta...

Yläasteella joskus seiskaluokalla tajusin tykkääväni enemmän pojista kuin tytöistä - ja aivan erityisesti yhdestä tietystä pojasta. Hän oli tietty mun mielestä se kaikista komein ja paras ja mahtava ja hyvä tyyppi jne...mut sillä oli tyttöystävä ainakin jossaan vaiheessa. Eihän se mihinkään johtanu, se oli sellasta teinipojan kaukorakkautta joka jatku koko yläasteen ajan. Ei oltu mitään hyviä kavereita - ei varmaan koskaan puhuttu sanaakaan toisillemme...mut mulla oli koko ajan sellanen olo että se tietää mikä mä oon ja että tykkään siitä, ei sitä osaa selittää. No sitten yläaste loppu ja ajauduttiin eri kouluihin. Eron tuskaa mutta aika parantaa haavat...lukiossa sama ilmiö toistui yhden toisen pojan kanssa. Tietysti sitä oli paljon kivoja poikia mut aina on se yks ylitse muiden...no sitte taas lukio loppu aikanaan ja erkaannuttiin.

No, tuossa pari vuotta sitten kun pääsin opiskelemaan haluamaani alaa - voitte vaan arvata kuka muu on alottamassa opintojaan samassa paikassa samaan aikaan...tuo yläasteen rakkaudenkohteenipa tietysti! Siis olin ihan epäuskoinen ja -toivoinen, ei olla ees nähty vilaukselta viiteen vuoteen ja nyt tämä. Aluks koitin vaan keskittyy opintoihin ja en ees oikeen uskonu tilannetta todeks...aikamoinen yhteensattuma...kohtalo?...ja niinhän se kaikki taas alko alusta. Ensin musta tuntu et se oli hirveen huolissaan että taas mä oon sitä vainoomassa...kesti hirveen kauan ennenku edes juteltiin mitään - ja sitä ensmäistä kertaa en tietenkään koskaan tuu unohtamaan... =) Sitte jossaan vaiheessa alkoi noi jani80:n kuvaamat pitkät katseet suoraan silmiin ja "tahattomat" kosketukset...tossa vuosi sitten olin ihan hajalla asian suhteen. Kerrankin kun se tuli kysymään multa jotain se tuli seisomaan niin lähelle et oli oikeen vaikeeta olla kietomatta käsiä ympäri vaikka sitte siinä kaikkien katsoessa... Ja silti, silti mä en saa sanottua mitään, mä koitan vaan teeskennellä sokeeta...sillä voihan olla että mä vaan kuvittelen ton kaiken tai jotain...

No viimeaikoina on vähän helpottanut kun ei olla enää niin paljon tekemisissä toistemme kanssa...mut kyllähän se kaipuu ja tuska aina välillä tunkee pinnalle ja sit ei oo helppoo. Joo mut ehkä mä lopetan ennenku tästä tulee ihan romaani. Koittakaa jaksaa kaikki samojen ongelmien kanssa painivat! Saa kirjoitellakin!

se on totta että heteroihin ihastuminen on nöyryyttävää ja alentaa oman arvon tuntoa. Jos tietää tai edes EPÄILEE että joku on hetero, ei kannata antaa tunteilleen mitään sanavaltaa. Siitä seuraa vaan vaikeuksia.

Ihan sattumalta,,eksyin tälle saitille ja silmään pisti "rakastunut heteroon"! Olen itse hetero ja voin jopa kokea loukkaavana jos homot alkais kattoo perään..Siis heterona ei ole pientäkää mielenkiintoo samaa sukupuolta kohtaan..Ei yksinkertaisesti ole mitään tunteita eikä tuntemuksia..Oonkin usein kuullu ja lukenu, kuinka homot katsovat heteroiden perään..Siis voi ihmetellä, sumeneeko homouden myötä todellisuuden taju ja alkaa realiteetit sämpläämään?? Mutta onneksi kaltaisianne on paljon ja niistä varmasti löytyy toinen samanlainen elämäänne,,mutta tuskin se on hetero;)

Jamm ei tainnut lukea koko ketjua. En kyllä lukenut minäkään jokaista sanaa mutta sen verran kuitenkin että voin ojentaa Jammia:



1) Olet ymmärtänyt jotain väärin, tässä homo ei rakastunut heteroon, vaan poitsu rakastui toiseen poitsuun. Hittoako sille voi. Jos sinä rakastut lesboon niin ei siinä sen lesbon auta loukkaantua jo pelkästä ajatuksesta.



2) Mistään ei toki voi tietää ihmisten suuntautumista. Rakastuminen tai ihastuminen toiseen ihmiseen harvemmin tapahtuu vasta sen jälkeen kun on kaavakkeet täytetty ja varmistettu kohteen seksuaalinen suuntautuminen. Sama pätee hyvin pitkälti pelkkään perään katsomiseenkin.



Eri asia on jos ryhdytään asiattomaksi, niin että vastapuoli tuntee itsensä ahdistelluksi. Mutta kappas vain, tässäkään ei seksuaalisuudella ole mitään merkitystä. Sama juttu on homoilla ja bisseillä ja heteroillakin.

No Jammin ois kannattanu kiinnittää enemmän huomiota ihan ekaan viestiin, koska tän topicin aloittaja nimenomaan ihastu heteroon, jonka jo tunsi. Kyseessä ei siis ollut mikään random kadulla kävellyt hetero, jonka perseeseen heti käydään muka kiinni.



Homomiehenä tunnen erittäin vähän vetoa heteromiehiin yleensä, osittain saattaa kyseessä olla defenssi, joka on muodostunu, mut tietty teininä ei nyt tiedä seksuaalisuudesta yhtään mitään, niin sitä nyt ihastuu vähän kehen sattuu :)



Ja uskon et harva homo nyt heteroon oikeestaan rakastuu/ihastuu, ellei ihan vahingossa ja ellei tunne tätä tyyppiä niin hyvin. Harva heteromies lesboonkaan varmaan rakastuu.



Tässäkin on sitä paitsi kaksinaismoraali olemassa; siis heteroille on ihan ok ihastua/rakastua homoihin, mut ei päinvastoin. Eihän kenellekään tule mieleen torua heteroa siitä, et "voihan kyrpä, kun menit nyt rakastuu homoon, mikä sua vaivaa?", vaan sillon asia on yks hailee ja ketään ei haittaa vaikka hetero nyt meneekin sit yrittämään käännyttämään homoa. Asiasta on vähän omakohtaista kokemusta. Siis muthan pitäis vähintään lynkata, jos mä kehtaisin yrittää käännyttää jotain kilttiä heteroa. No, asiat muuttuu ajan myötä...

Loistava ketju! Suurimmalla osalla kirjoittajista on vielä asiat ihan kohdallaan, kun ihastuminen tai rakastuminen ei ole venynyt enempää kuin muutamaan vuoteen.



Itselläni homma kulki suurin piirtein niin, että tapasin murkkuiässä yhden söpön ja fiksun pojan, meillä kulki jutut hyvin yhteen ja vietettiin yhteisen harrastuksen parissa lämmin elokuu. En tiedä, ihastuinko edes, mutta panin kuitenkin merkille. Olimme eri kouluista ja muuten harrastukset tai kaveripiirikään eivät limittyneet mitenkään.



Sitten lukion lopulla sattui niin, että ystävystyin tämän muutamien kavereiden kanssa ja sitä kautta tapasimme useiden vuosien jälkeen. Jonkun kapakkakeskustelun jälkeen alkoi iskeytyä tajuntaan, että tätä ”oikeampaa” ei ole olemassakaan. Plussana – mutta vain plussana – muutama vuosi oli tehnyt selvää jälkeä hänen ulkonäköönsäkin, joka oli jo aiemmin tosi poikamaisen söpö, ja nyt lisäksi sporttisen miehekäs.



Aika oli myös muuttanut meidän kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia niin, että ne kävivät aika nyt aika lailla yhteen, joten meillä oli luontevasti myös yhteistä tekemistä. En oikein tiennyt, miten päin olisin ollut, kun kuitenkin arvelin, että kaveri on hetero ja seurustellutkin tytön kanssa, mutta toisaalta oli ikään kuin ujosti ihastunut minuun, enkä ollut varma, miten. Jani80:n tavoin koin, että pitkät katseet ja läheisyydentarve kielivät jostain muusta.



Olimme jo opiskelemassa toista vuotta, kun päätin kokeilla kepillä jäätä ja avautua. Jotain oli tehtävä, olin rakkaudesta umpitunnelissa ja jokin ratkaisu tilanteeseen oli saatava. Vastaus vahvisti epäilykseni sekä ihastumisesta että heteroudesta. Pian se osoittautui perin ongelmalliseksi yhdistelmäksi, kun kumpikaan näistä ei heti kadonnut. En pystynyt enää ajattelemaankaan sitoutumista muihin, kun tietysti oletin, että jompikumpi tekijöistä pakosta sulkee toisen pois.



Mitä sitten jatkui useita vuosia, vasta opetti minulle, että ihminen on moniulotteisempi. Enää emme ole ystäviä, koska se ei lopulta toiminut. Mutta oma elämäni on vihdoin reilassa ja pystyn jo sitoutumaan. Rakkaudesta ei silti voi puhua, mutta ennen tätä kokemusta en edes osannut kuvitella, miltä rakastuminen voisi tuntua. Nyt olen jonkin sortin kyynikko, jolla on onnellinen muisto.

Maailma aina yllättää itse kunkin, mutta sellaista elämä on !



Menneisyyteni perusteella lukeutunen määritelmän Bi alle, vaikka sillä alkaakin olla nykyisen melko negatiivinen kaiku.

Ihastumisia, rakastumisia ja parisuhteita sekä miesten että naisten kanssa – jopa lapsia.

Todellisia koko elämänvoiman sitovia pitkiä rakkaussuhteita vain kahden miehen kanssa.



30 – kriiseistä toivuttua tein selkoa omista todellisista haluista itselleni ja totesin, että todelliset henkiset ja fyysiset tarpeeni ja haluni voivat täysipainoisesti kohdistua vain ja ainoastaan samaa sukupuolta olevaan (eli miehiin).

Tätä seurasi näyttävä kaapista ulostuleminen ja avoin jopa provosoiva esiintyminen homona kaikissa yhteyksissä.



Kahden traagisesti päättyneen pidemmän suhteen jälkeen alkoi jo näyttää, ettei sitä oikeaa miestä – ainakaan helpolla – enää löydy. Ja naiset eivät voisi vähemmän kiinnostaa.



Maailma aina yllättää itse kunkin, mutta sellaista elämä on !



Ensin muuttuu jo vuosia jatkunut tuttavuus ystävyydeksi, ystävyys johtaa sänkyyn...

Yhtäkkiä huomaamme molemmat olevamme yhtä jokaisella solullamme.

Luulin jo tietäväni, mitä rakkaus on – mitään tällaista en ole aiemmin kokenut enkä ole edes osannut kuvitella.



Rakkaus – luottamus – läheisyys – kaipuu ja seksi.



Hemmetti ! Olkoon vaan Nainen.

Puuttuva palanen fyysistä ruumistani, mieltäni ja sieluani.

Koko maailma tekee kuperkeikan ja mikään totuttu asia ei enää olekaan päivän selvää.



Onneksi olemme jo vuosia kyenneet keskustelemaan KAIKISTA asioista.

Yhdessä opettelemme elämään tätä uutta elämää. Pyrimme vastoin omia aiempia tapojani välttämään ympäristön provosoimista ja pidämme monessa paikassa matalaa profiilia, vaikka emme läheisyyttämme piilotakaan.

Homobaareissa käyn pääsääntöisesti yksin tapaamassa ystäviäni ja tuttuja. Emme näe mitään perustetta provosoida suhteellamme ympäristöä, jossa homot kokoontuvat pariutuneina tai pariutumistarkoituksessa.



Tämä käänteinen kaapista ulostuleminen tuntuu olevan ympäristölle suurempi shokki ja vaikeammin sulatettavissa kuin homoksi tunnustautuminen muinoin.

Periaate on nytkin sama: ympäristö hyväksyy tai ei hyväksy, ei ole minun tai meidän ongelmamme.



Siis Homo (?) ja rakastunut heteroon !

Savage Garden: Chained To You



Jokainen ettiköön ite tuon kuunneltavakseen tai lukeakseen sanat; kuvaa aika hyvin näitäkin tunteita. Soittivat muutenkin hyvää musaa.

Mulla vähän sama juttu mut monimutkaisempi ja minä oon se "kohde"... Minkähänlainen kuutiodraama täst tulee????

oon tosi onnellinen mun höpöseni kanssa, kun eräs likka tulee et "hei joo mä haluun sut! eka luulin et oon lesbo mut ei sit..." kröhöm?! sit oon kiinnittäny huomioni siihe et mun höpöseni haaveilee erääst bisse-miehest. OK, saa haaveilla kunhan pysytään uskollisina yhdes tai erotaan, syrjähyppyjä ei meidän pienessä perheessä / kodissa katsella, ei hänen EIKÄ minun kohdalla. Sit minäki huomaan et jaa, onhan tossa meidän naapurin mummolla aika komee pojan/tyttären poika... Nuori ja söpö. Höpöseni pääsee tämän kans puhumaan ja tämä nuori neiti joka ensin väitti olevansa lepakko ja nyt haluaisi minut, änkeää tietysti siihen samaan tilanteeseen ja tää meidän naapurin mummon lapsenlapsi iskee silmänsä siihen lesboon!!! ÖÖH....? Sitten tulee jo sekin päivä kun me tällä porukalla (minä, mun höpöseni, hänen ihailemansa bisse, edellä mainittu lesbo ja naapurimme mummon lapsenpoika) erehdytään kaikki samaan juhlatilaisuuteen (yksityisyytemme suojaamiseksi en kerro kenen mistäkin oli kyse) ja siellä sit ihan vesiselvänä aletaan selvitellä välejä, kamalaa! Ei tapella, ei koroteta ääntä, iha asiallisest vaa puhutaa mut siltikkin, KAMALAA! kuulen höpöseltäni jotain ihan uutta mitä en tiennyt - ei hän olekaaan homo vaan BI! selvä, edelleenkin kun ollaan yhdessä ni ollaan uskolliset tai erotaan. kuvioihin tulee mun vähän vanhempi ex (kesäjuttu), joka onkin kuulemma myös höpöseni ex, ja vielä tämän lesbon ex - silloin kun ex vielä oli NAINEN... HUFF..............

Jaa-a, kaikkea sitä ihmisillä jääkin kertomatta..........!!!

Kokeilkaa seuraavan kerran kemiallista kastraatiota!

"AUTS"
Sori, mutta tosta sun tarinasta ei saanut mitään tolkkua..

Olen itse ollut elämäni aikana rakastunut monesti heteroon. Olin useamman vuoden kaapissa ja ne kerrat kun tapasin meikäläisiä olivat ne karseita pettymyksiä. Joten löysin heteroista sen mitä hain meikäläisistä.....tavallisen miehekkään miehen.
Kohteena on ollut tietysti muutama työkaveri ja muutamat ystäväni. Monelle heille olen kertonut tunteistani joko nyt myöhemmin tai silloin kun tunne oli polttavin. Lähes kaikkein kanssa olen vielä ystävä ja sanomattakin on selväää että romanssia niistä ei puhjennut.
Useimmat olivat imarreltuja, kylläkin.
Haluaisin erotella viellä tässä ne kaksi tapaa rakastua: Pintapuolinen pikainen ihastuminen, tuntematta miestä paremmin tai sitten pitempi aikainen tuttavuus (työkaveri) johon rakastuu myös ihmisenä kokonaisvaltaisesti, eli se raastavin rakkaus.

Nyt kun löysin itselleni sen oman miehen, on luonollisesti tunteet laantuneet suurempia rakkauksiani kohtaan ja jäljelle on jäännyt rakkaus ystävää kohtaan.

Itse en ole (onneksi) koskaan suorastaan rakastunut heteroon, pikkuihastumisia tietysti on nuoruudessa tapahtunut useitakin.

Siitä muuten olen saletti, että itsensä ja suuntautumisensa kanssa tasapainossa oleva hetero on alkuhämmennyksestä selviydyttyään nimenomaan imarreltu olemuksensa herättämistä tunteista siitä riippumatta, osoittaako niitä mies vai nainen. En ole ainakaan koskaan osannut loukkaantua siitä, jos joku nainen osoittaa kiinnostuksensa minua kohtaan.

Eri asia tietysti on, jos homma muuttuu tunkeilevaksi sen jälkeen, kun on selittänyt asioiden oikean laidan. Itsekäs, toisen yksityisyyttä riistävä yksipuolinen "rakastuminen" ei ole enää kivaa, mutta matkan päästä ihailijoita ei ihmisellä ole koskaan liikaa.

Kaappihomot muuten todennäköisesti helpoiten heteroihin rakastuvatkin, kun sieltä kaapista käsin ei oikein pääse tutustumaan niihin tavallisiin homoihin, ja gaydarin kehittyminenkin saattaa jäädä vähän puutteelliseksi. Homoiksi tunnistetaan vain kaikkein räikeimmät tapaukset, minkä vastareaktiona sitten haaveillaan aivan vääristä tyypeistä.

En koskaan tien tahtoen valinnut kohteeksi heteroa koska kun sydän valitsee niin eikös se tapahdu aika sokeasti. Siinä ei silloin ihon väriä tai seksuaalista suuntautumista kysellä.
Minun tapauksessa tietysti ei ollut epäselvää mistä pidin, mutta valitettavasti minulla oli hieman huonoa onnea matkassa ja tapasin vain näitä riikinkukkoja.
Olen itse mies ja halusin miehekkään miehen joten kaikki joihin `ihastuin/rakastuin´ olivat heteroita, tavallisessa elämän menossa tavattuja.
Ne kerrat kun käväisin paikallisessa homobaarissa tapasin näitä meikkatuja shifonki huiveilla koristeltuja (80-luku) poika/tyttöjä....kiitos ei.

Olen kanssasi aivan samaa mieltä tästä imarreluksi tulemisesta, niin kauan kun naiset (tai miehet) jaksavat iskeä minulle silmää tai hymyillä niin mukavaa on...puolin ja toisin.
Hetero ystäväni ovat hämmenyksissään meidän vapaudesta olla flirtin kohteena tai päinvastoin. Kyseessä kun ei olen vakavemmasta, olen ainakin ylpeä että minulla on komea mies.
Mustasukkaisuuteen ei ole aihetta koska luottoa löytyy molemminpuolin.

Public eye, osuva pointti. Yhtä ystävääni seuranneena, voisin myös sanoa, että heteroihastus voi olla myös turvallinen kun sitä ei kuitenkaan voi saada. Mene ja tiedä... ystäväni ei kuitenkaan ole millään tavoin kaapissa.

Itse teininä tuli haaveiltua kaikista miehistä, jotka silmää miellytti. Homotutka oli kehittymätön, eikä homoja juuri missään julkisuudessa tms. ollutkaan. Jonkin aikaa miellytti heterojen miehekkäämmät piirteet. Sittemmin elämänkokemuksen kasvaessa katosi kaikenlaiset romanttiset/seksuaaliset haaveet heteromiehistä.

Kyllä homossa voi olla miestä ihan koko mitalla siinä missä heterossakin!

AUTS.....Mitä tarkoitit kertomuksellasi? Voiko tuo olla totta vai pilaako kun en ymmärtänyt mitään tuosta sepustuksesta. Vai olenko niin tyhmä!

"Gaylover
01.05.2003, 18:57 P.S. pidän teidät luonnollisesti edelleen ajan tasalla tilanteen etenemisessä =D"

o_O tämä on varmaan ranneliikkeen historian pisimpiin eläneitä threadeja, pinnalla olevista siis. Viimeeksi kun katsoin tänne niin tää oli jossain arkiston uumenissa, mutta on nyt herännyt henkiin(: No kuten lupasin, pidän teitit ajan tasalla tilanteesta. Reggasin jopa sisään jotta voitte olla varmoja että mä oon edelleen mä (: vertaatte vaan ekan viestin ja tän mailiossua keskenään klikkaamalla sitä nimimerkkiä.

Eeli miten tässä nyt sitten elellään...

Tapahtumien alusta on siis kulunut 2 vuoden päälle. Siis tästä että rakastuin tähän ystävääni. Tämä tapahtui syksyllä 2002. Valmistuimme molemmat, minä ja tämä ystäväni nyt keväällä 2003. Molemmat siis saivat lakin päähänsä. Olen päässyt tästä rakastumisesta ylitse, ja jatkamme edelleen ystävinä. Hän on itse asiassa parhaimpia ystäviä mitä minulla on. Tapauksessa mukana ollu IcEgAy on jo jäänyt ystäväpiirin ulkopuolelle, valitettavasti. Tämä ei johtunut tästä tapauksesta vaan muista luontasista muutoksista.

Tästä tapauksesta minun elämäni muuttui paljon. Tämän rakastumisen myötä minä tulin myös kaapista ulos. Olinkin riutunut "kaapissa" aivan liian kauan. Tämän tapauksen myötä siis koko ystäväpiirini (ja muukin piirini tietysti) sai väkisinkin tietää homoudestani. Vain pari kaveria jäi taka-alalle, mutta loput jäivät. Ompa matkan varrelta tullut vielä roimasti uusiakin kavereita.

Kaapista ulos tulon myötä elämä on aivan eri ulottuvuuksissa nykyisin. Voin olla oma aito itseni ja tehdä juuri mitä haluan. Nykyiset kaverit, joista suurin osa on heteroita (ainakin olevinaan, kiusottelen heitä aina siitä :D ), lähinnä ennemminkin KANNUSTAVAT kuin tuomitsevat mitään asioita mitä teen. Tunnen itseni täysin tasavertaseksi heidän silmissään. Mukaan luettuna myös tämä rakkauteni kohde. Olen myös erittäin tyytyväinen siitä, että sinnittelin tämän rakastumisvaiheen loppuun, enkä jättänyt tätä ystävääni tämän vaiheen vuoksi (tai päinvastoin). Rakastuminen sinällään kesti huomattavan kauan, mutta meni kuitenkin pikkuhiljaa ohi. Ehkä tämä "hylkäämisen" myötä olisi mennyt nopeammin ohi, mutta silloin olisin myös menettänyt tämän ystävän. Ystäviähän ei koskaan ole liikaa.

Olen ollut myös noin 5 kuukautta kestäneessä suhteessa tässä välissä. Olin osaltani rakastunut tähänkin kohteeseen, mutta loppujenlopuksi ajauduimme erillemme.

Mitä tästä opimme? Rakastuminen ei katso ikää, sukupuolta tai mitään moisia seikkoja. Kuka tahansa voi rakastua kehen tahansa. Tällä ei tosiaan ole mitään tekoa rakkauden kohteen taipumuksien kanssa. Asian kanssa on vain elettävä, vaikka väkisinkin. Rakastuminen sinällänsä on hyvä asia. Siitä oppii paljon. Minäkin muutuin tämän tapauksen myötä huomattavasti suvaitsevammaksi, rennommaksi sekä asiallisemmaksi. Ja ennenkaikkea tiedän sen että pystyn rakastumaan. Kaikki eivät välttämättä koskaan rakastu. Tämän homman "kotiinpäin" hoitamisen taival on pitkä ja kivinen. Mutta palkitsee kyllä "perilleenpäästyään". Kommentoikaa ihmeessä ja lähetelkää mailia tai jotain privaviestejä mitä tässä ranneliikkeessä nykyisin on (: Ollaanhan tässä samassa veneessä kaikki. Jos jollakulla muulla on sama tilanne kuin mulla oli, toivotan onnea tälle taipaleelle ja toivon että tämä minun tapaukseni eteneminen antaa lohtua jatkaa eteenpäin. Yhteyksiä voi myöskin ottaa jos haluaa (:

Hyvää syksyn alkua kaikille! (:

HAH! sori muuten, jos niitä mailiossuja haluatte verrata niin katsokaa sittenkin TOISTA kirjoittamaani viestiä tähän ketjuun. Ensimmäisessä on jokin hotmail osoite joka on vanhentunut jo ties milloin. Lähettäkää myös mailinne minun tähän LUUKKU.COM päätteiseen ossuun. (:

"Ensin muuttuu jo vuosia jatkunut tuttavuus ystävyydeksi, ystävyys johtaa sänkyyn..."

Tähän haluan ehdottomasti vastata. Kuten jo aikaisemmin kirjotin "autiosaari" teoriasta jossain aikasemmassa viestissä. Niin tässä on erittäin hyvä esimerkki moisesta tapauksesta. Eli siis homokin VOI rakastua vastakkaiseen sukupuoleen. Minä olen aina uskonu että kaikki nämä asiat on ennemminkin olosuhteista kiinni, kuin siitä mitä sanakirjassa lukee identiteetistä. Eli siis sä saatat harrastaa "heteron" kanssa seksiä jos vaan palaset "loksahtaa" kohdalleen. On just se oikea tunnelma. Tai päinvastoin. Tuossa tapauksessa on käynyt tismalleen noin. Minä olen TÄLLÄ hetkellä homo. Joskus aikasemmin katsoin molempia sukupuolia eli olin BI. Ja tänäkään päivänä en kiistä sitä että on täysin mahdollista, jos joskus tulee vastaan nainen jonka kanssa synkkaa niin hyvin että joudutaan petiin. Olen matkalla avoimin mielin, enkä sulje mitään vaihtoehtoa pois. Tällä hetkellä on nais-saralla kyllä aika hiljasta. Kyllä ne miehet on mun juttuni (: Mutta mistä sitä tietää 10 vuoden päästä, näkee sitten (:

örrr... tämähän nyt on hankala forumi, "vastaan viestiin" tai "lisään viestin", tekee saman asian. Heittää viestin tänne perään, selittämättä mihin viestiin on vastannu. Eli tuo ylempi viestini oli vastine:

"Lokki Joonatan
07.05.2004, 14:14 Maailma aina yllättää itse kunkin, mutta sellaista elämä on !"

tuohon viestiin (:

jaajuu ja valmistuttiin muuten keväällä 2004 eli tänä keväänä, ei 2003 :D siinä tuli pieni typo. Onneksi tämä on vain forum eikä virallinen asiakirja, mihin mä myös läiskin EDELLEEN tuota vuotta 2003 jatkuvasti. Mitenköhän käy sitten ens vuonna :D

Minä olen, olen yhä. :) Asiaa helpottaa se, että tämä nainen asuu pysyvästi poissa Suomesta, joten kohtaamiset on suhteellisen helppo välttää.

Ensisijaisesti hän on aina ollut ystäväni ja todellakaan en toivoisi minkään, koskaan ikinä milloinkaan, tulevan siihen väliin. Hän ei tiedä ja seurustelee oikein onnellisesti - miehen kanssa.

Asian kanssa on vain tultava toimeen, hyvällä tuurilla tunteetkin sitten "hiipahtavat" niin, etteivät ne enää häiritse. Tietenkään jos on jo rakastunut, ei rakkaudesta voikaan enää päästä eroon, rakkaus ei kuole - muuttaa vain muotoaan. Ole onnellinen, että ylipäänsä olet rakastunut! Tämäkin kyseinen nainen sanoi minulle kerran (onnetonta rakkautta minulla tuohon aikaan melkoisesti), että "on aina hyvä toivoa, että toinen rakastuisi sinuun yhtä palavasti kuin sinä olet rakastunut häneen. Silti älä itke siksi jos niin ei käy hänelle, vaan siksi, että niin kävi sinulle."

^^jopas kuulostan romantisoituneelta teiniltä. :D

Voe tokkiisa. Onkohan olemassa yhtään homoa, lesboa tai biitä, ken ei olisi! Jos on, niin ilmoittautukoon :D

Itse rakastuin korviani ja varpaitani myöten kihloissa olevaan heteronaiseen yli kaksi vuotta sitten. Vaikka en olekaan nähnyt häntä yli puoleen vuoteen, olen täysin varma, että olisin tismalleen yhtä hädissäni hänet tavatessani nyt, kuin puoli vuotta sitten. Ei se ole mihinkään kadonnut :( Poissa silmistä ei ole aina sama, kuin poissa sydämestä.

Eipä tietystikään, mutta parempihan se, ettei koko aikaa jossain lähettyvillä pyöri. ...Minullakin kaksi vuotta aikaa. :)

No siinä olet kyllä oikeessa. Se on tuskista pahimpia, tavata se ihminen joka päivä..Been there done that!

Juu toi "poissa silmistä, poissa mielestä" on vähän tosiaan turhaa. Kyyllähän sä saat erakoitua ihan vapaasti etkä koskaan tapaa ketään peläten että rakastut siihen :/ mutta ei se sitten taas oo kovin järkevää. Ja jos pidät ystäväs kanssa taukoa sen takia että oot rakastunu siihen. Tulee tosiaan "flashbackin" mahdollisuus. Eli vaikka tosiaan olisitte puoli vuotta ollu näkemättä. Niin samantien kun jossain hänet näet niin voi palautua mieleen koko homma, ja kaikki taas alusta. Tämäkään ei ole vielä se PAHIN mitä voi tapahtua. Entäpäs jos tämä rakkaudenkohde heilasteleekin jonkun toisen kanssa :/ Voi tulla vielä mustasukkasuus. Sen sanon että se rakkaudessa riutuminen ei oo pahinta vaan pahinta on että jos oot sen lisäksi vielä MUSTASUKKANEN.

Don huonot on ilmaissu tään musta aika kompaktisti: Turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa!

Ite en onneksi koe olevani mustasukkainen vaikka ko. henkilö seurusteleekin. Mielestäni hän on ansainnut aivan kaiken onnen mitä voi itselleen saada. Surullista vaan, ettei se onni tällä kertaa ollut mun kanssa:/

Ihan pakko oli tähän tulla munkin kertomaan...

Viimeks kun rakastuin omaa sukupuolta olevaan (eli naiseen) niin tietysti oli hetero... Niin suloinen tyttö olikin ettei muulla väliä. Sit tein sen virheen että ilmaisin kiinnostukseni. Tyttö tietty totes et on täyshetsku eikä ole musta "sillätavalla" kiinnostunu, mutta kuinka ollakaan jaksoi silti flirttailla... Jopa niin pitkälle että suudeltiin ravintolassa(!) julkisesti!

Aika kului ja lopulta rakastuin toiseen ihmiseen (mieheen) mutta tää tyttö jäi mieleen sinä suloisena keijukaisena jota en koskaan saanut.. :) En pysty olemaan hänelle vihainenkaan, vaikka hän käytöksellään kiusasi mua, vaan vieläkin hän on minulle rakas ihminen.. En enää lähtis suhteeseen hänen kanssaan, mutta ajattelen häntä hyvin lämpimästi.

Hänkin on yhä mua kohtaan herttainen ja lämmin - siis kaverina. Varmaan mun rakastuminen imarteli häntä suunnattomasti.

Mikä on ihastumisen ja rakastumisen ero?
Sekootteks te pelkästään siitä, jos joku on teille ystävällinen ja huomaavainen ja kehittelette joitakin päivä-unelmia niistä? C´moon! Eiks toi ole aika surkuteltavaa? Kukaan pesunkestävä hetero ei riskeeraisi omaa uraansa tai perhe-elämäänsä tai mainettaan minkään homoseksuaalin takia, joka mahdollisten välirikkojen jälkeen alkaisi vainoamaan häntä.

Missä te oikein elätte? Ottakaa lusikka kauniiseen käteenne.

Ihastuminen on hyvin nopeaa ja pinnallista. Siihen ei nyt todellakaan ole motiviina pelkkä kohtelias käytös. Sanotaan komea ulkonäkö riittää siihen että ihastuu pikaisesti johonkin ihmiseen. En todellakaan ala kehittelemään mitään päivä-unelmia moisesta riittää kuhan saan hänet mielessäni kerran alasti ja sänkyyn....ja jos moisesta ihastumisesta saa parit hyvät orgasmit käteen vetäessä, niin hyvä on.
Kaikkia asioita tässä elämässä ei tarvitse saada, monesti kevyt päiväunelma tuo kepeyttä päivään mukavasti....eikä sen enempää.
Mutta kun olet monta vuotta tekemissä ihmsen kanssa ja rakastut hänen kokonaisvaltaisesti, se on raskampaa mutta silloinkin auttaa muistaa että kaikkea ei voi tässä elämässä saada.
Riittää jo se että saan tuntea tämän ihmisen ja olla hänen ystävä.

Rakkaus tuskin on pelkkiä päiväunien kehittelyä. Mites, mies, mikä sinut saa rakastumaan?