Lomatuuraukset

  • 1 / 8
  • Hiiru
  • 12.7.2004 16:34
Joskus ihmettelen, miten kukaan selviää hengissä lomatuurauksista. Ala, jota edustan, harrastaa poikkeuksetta tyyliä, jossa yksi ihminen saa vähintään yhden kolleegansa työtehtävät hoitaakseen tämän loman ajan - oman työnsä lisäksi.

Kun sitten tämä piruparka vääntää 4 viikkoa parhaimpaan aikaan vuodesta töitä kahden- kolmen edestä ja koittaa hoitaa samalla oman elämänsä on se sitten viittä vaille hoitolaitos, kun oma loma alkaa. Ja kaikki tietävät, että lomalla ollaan perheen kanssa ja matkustellaan ja aktivoidutaan tekemään kaikki ne asiat, jotka jäivät työkiireiden vuoksi tekemättä!

*oravanpyörä on valmis*
  • 2 / 8
  • jooh
  • 14.7.2004 14:38
Itse olen myös alalla töissä jonne ei kesäksi sijaisia
palkata, johtuen siitä että alalle soveltuvaa koulutusta ei
saa mistään muualta kuin firmassa jossa työskentelen.

Kesälomien aikaan teen pahimpina viikkoina kuuden muun
ihmisen työt omien töitteni ohella. Kesälomani olen jo pitä-
nyt ja onneksi on tapana, että kun kesälomilta tullaan niin
työpöytä on mahdollisimman paperiton, että jaksaa painaa
sitten muiden tuuraukset siitä eteenpäin.

Toisaalta Hiirun mainitsema oravanpyörä on valmis. Loma-
aikaan ei normaali työpäivä riitä, ne venyvät tolkuttoman
pitkiksi ja mieluummin ylityöt pitää vapaana kuin ottaa ra-
hana, ja heureka, olemme keksineet ikiliikkujan!
  • 3 / 8
  • Harza
  • 14.7.2004 15:26
Harmi, että työmarkkinamme eivät toimi paremmin. Jos voisi käytännössä aina luottaa, että vastaavia tai parempia töitä saa muualtakin, niin voisi vaatia työnantajalta järkevämpiä työoloja (tai työehtosopimuksista kiinnipitämistä). Energyä vaan kaikille heinäkuussä töitä paiskiville!
  • 4 / 8
  • Antti
  • 16.7.2004 12:56
Niin - eri aloilla / tehtävissä toimivilla ihmisillä on erilaiset roolit ja tavat toimia. Itse työskentelen alalla, missä kesät ovat varsin leppoista aikaa - etenkin heinäkuu. Kun vielä kesäloma on elokuussa, venyy pattereiden lataus mukavasti kahden kuukauden mittaiseksi.

On hyvä muistaa, että stressi ei ole ainoastaan paljon työtä tekevien ongelma. Myös meille vähemmän tekevillä esiintyy stressiä; aika kuluu hitaasti ja sitä kautta päivät tuntuvat kovin pitkiltä... ja kuin liukumakin keikkuu ikävästi plussan ja miinuksen molemmin puolin niin kyllä saa olla valppaana.
  • 5 / 8
  • marky
  • 21.7.2004 14:25
kyllä te turhista valitatte. Itsellä ei edes kesälomia ollut 20 vuoteen saatikka sairaslomaa. töitä tehään ja sillä siisti
  • 6 / 8
  • sielun veli
  • 1.8.2004 0:33
Tiedän!
N.15v. sitten olin samassa tilanteessa. Lomalle lähtö ja sieltä paluu oli painajaisia. Loma ei ollut lomaa. Ensin piti valmistella hommat siihen malliin että pääsis sinne lomalle ja samalla tehdä sijaisen hommat. Lomalta palatessa kauhee kasa rästitöitä ja jonkun sijaisuus. Hirveetä!!
Olin välillä muualla duunissa ja nyt vapaa.
Seuraava duuni tosi iisiä. Siivousta tms. Aivot voi jättää himaan ja kunto kasvaa.
Itse teen työtä, josta saan pientä palkkaa, mutta jossa olen monta vuotta viihtynyt. Sitä aikaisemmin oli päinvastoin. Irtisanoin itseni parempipalkkaisesta, mutta henkisesti uuvuttavasta työstä, jota en ole katunut enää.
Elämä olisi hyvä myös elää, eikä pelkän rahan perässä juosta.
Varsinkaan jos lopputulos on loppuunpalaminen.
Saksassa ruoka on 30% halvempaa kuin täällä ja asunnot vuokrasäännöstelyn piirissä, autot myös ovat halvempia kuin meillä. Kyllä minäkin tekisin ihan mitä hanttihommia tahansa, jos elämä olisi muuten halvempaa.