Kevättä ilmassa ja yksinkäisyys ihmisell

En mä vieläkään ole ketään löytäny.

Johtuu ehkä siitä etten ole kunnolla hakenutkaan..

Tekisi mieli mennä jonkun kanssa elokuviin, mutta ilman ystävää se on hankalaa.. Olen vaan niin hankala aina..

Tänään taas yksin elokuviin.. kaippa mä me menen kinoon sitten ihmettelemään Van helsinkiä.. (20.45)

ei se oikea sieltä yksikseen löydä, ulos maailmalle tarvii mennä

kannattaako tuollasesta jutusta edes treadia aloittaa?

"En oo ketään löytänyt - en oo kyllä etsinytkään...?" Maailmassa on paljon ihmisisä samassa tilanteessa, joten se ei liene mitään uutta?

No en mäkään ole etsinyt ketään. Se on kuitenkin mun oma valinta ja mua se ei haittaa. Kaikenlaisten suhdesotkujen ja ihmissuhdeangstailun jälkeen on ihan järkyttävän kivaa olla juoksematta jonkun pojan perässä tai masentua siitä, kun sitä Herra X- Oikeaa löydy.



Toisaalta, tää koko keskustelunaihe tuntuu vanhalta, kuluneelta ja tylsältä. Yksinäisyydestä ei voi mun mielestä valittaa, koska ihmisen ei tarvitse olla yksinäinen. Vähän yritystä ihmiset....

No ei kaikki todellakaan ole yksinäisiä omasta tahdostaan. Itse olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana etsinyt aktiivisesti vakituisempaa kumppania, niin netistä kuin baareistakin. Jostain syystä vaikka olen tullut todella hyvin juttuun tyyppien kanssa netissä niin reaalimaailmassa harva kuitenkaan uskaltaa tavata. En tiedä onko vika sitten kuitenkin minussa, mutta edes pientä säpinää en tahdo saada aikaiseksi sitten millään kenenkään kanssa. Kavereita kyllä riittää ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, että mikään erakoitunut hylkiö en kuitenkaan ole.

Kuulostaa Make jotenkin tutulta. Virtuaalisesti kyllä synkkaa monenkin ihmisen kanssa. Mutta odotas sitten kun tavataan. Kyllä mie luulen että tässä tulee taas eteen se tuttu ulkonäkökysymys. Kyllä jutut kelpaa mutta ulkonäkö ei. En ole katkera en, koska olen itsekkin syyllistynyt siihan samaan. Ja häpen sitä piirrettä itsessäni. Kuinka voin antaa jonkin ulkoisen seikan vaikuttaa ihmissuhteisiini. Mutta en ole varmasti ainut ihminen joka toimii näin. Mutta olen varmaan niitä harvoja jotka tuntevat siitä omantunnon tuskia.

"... harva uskaltaa reaalimaailmassa tavata..:"



Jahas, mitenkähän tämän nyt muotoilisi... Itse löysin nykyisen bf:ni nimenomaan netin kautta, joskin jokunen viikko ( 2,5kk) meni ennenkuin ensimmäisen kerran tavattiin... Ja se tapaaminen aiheuttikin sen, että bf:ni tuli suvulleen kolisten kaapista ja muutti luokseni... Ja tässä nyt alkaa taas vuosipäivä häämöttää =D.



Näitä "Helsingin (nuoria)herroja" on toki kokeiltu vuosien varrella, ja tylysti täytyy todeta, että ei näistä wannabe- neideistä tai "heteronoloisista" hauispattiballeriinoista ole vakavaan suhteeseen... Pepun pyöritys ja kikatus on ainoita asioita joita osataan, mutta kun tulee tosi eteen, eli pitäisi vakavammin asioita käsitellä, niin tullaankin sitten näihin ongelmatapauksiin - pettyneisiin tai pettäjiin... (lue: tapaamiskammoisiin).



Jossain aikanaan kuulin, että jotkut ulkomaiset ihmiset, arvostavat suomalaista miestä nimen omaan sisun takia, mutta sisu taitaa olla pastillirasiassa käsilaukussa, kun tapaamisia ajatellaan... Ainakin kun näitä juttuja lukee...



Vaikka joku jotain muuta väittää, olen vakaasti sitä mieltä, että syitä löytyy molemmissa, jos treffejä ei synny. Joskus jopa äänensävy puhelimessa, vaikka kuinka kuumassa keskustelussa, voi paljastaa toiselle kaikenlaista....

Kosti, minusta ei ole tarvetta tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei ihastu johonkuhun tämän ulkonäön takia. Ihastuminen on kokonaisvaltainen tunne, joka kohdistuu toisen koko olemukseen, myös ulkonäköön. Itse tarvitsen ihastuakseni paitsi älyä ja keskustelutaitoa, myös itseäni miellyttävän ulkokuoren ja tunteen eroottisesta vetovoimasta. (Se, mitä tuo pitää sisällään, onkin toinen juttu.)

Sitä nyt vaan sattuu olemaan luonteeltaan tälläinen "herkkä". Varsinkin kun tietää miltä tuntuu kun tietää toisen antaneen rukkaset pelkän ulkonäön takia. Ehkä mullakin on tässä asiassa kasvun varaa. Mutta en halua kuitenkaan tulla kyyniseksi.

Kannattaisi aina silloin tällöin myös tarkistaa oma suhtautumisensa omaan ulkonäköön. Ei paljon auta ihmissuhteiden luomisessa, jos koko ajan miettii "ei musta kukaan kuitenkaan välitä kun olen tämän näkönen". Sitä paitsi ulkokuoren metsästäjät pitäkööt hyvänään löytämänsä kauniit kuoret.



Pelkkä ulkonäkö ei silti todellakaan ole monille se tärkein asia, mutta huono itsetunto paistaa pahasti katsojan silmään. Keskity kerrankin hyviin puoliisi, kohenna ulkonäköäsi siellä missä se kohtuudella onnistuu, korosta positiivisia piirteitäsi ja ole ylpeä niistä. Puhtaudella ja siistillä sekä hyvinhoidetulla ulkoasulla pääsee jo pitkälle.



Harva on saanut luonnolta niin surkeat syntymälahjat, että niistä ei pystyisi siedettävää kokonaisuutta rakentamaan (enkä nyt tarkoita raivokasta laihista tai himobodauskuuria).

En tunne yhtään hyvännäköistä homoa, joka olisi pitkään kestäneessä parisuhteessa. Ehkä heitä kuitenkin on. Yhdessä tuntuvat pysyvän vain tavallisen oloiset ihmiset, jotka ovat aidosti iloisia toistensa löytämisestä.

Public puhuu asiaa. Kun kirjoitin "itseäni miellyttävästä ulkokuoresta", viittasin sen näköisiin ihmisiin, jotka vaikuttavat olevansa suurin piirtein sovussa itsensä ja maailman kanssa. Ja toki viittasin siihen johonkin, jota on vaikeaa selittää. En missään tapauksessa väittänyt metsästäväni tiettyä ulkokuorta.



Usein sitä paitsi se ensin mielenkiinnottomaksi ja tylsäksi tulkittu ihminen paljastuukin todellisen karisman haltijaksi suunsa avattuaan. Tai hymyiltyään. Ja kas, ulkokuori onkin okei.



Ulkoisen olemuksen merkityksestä vielä se, että kaikilla lienee tiettyjä ihmistyyppejä, joiden ulkomuoto omituisesti vetoaa. Ei näitä ihmisiä välttämättä koskaan yritä iskeä eikä heihin edes välttämättä ihastu, mutta joku nyt vaan tykkää tummista ja toinen vaaleista (en ole järin anlalyyttisellä tuulella;).



Kostille toivotan tsemppiä ja itseluottamusta. En voi uskoa ulkonäössäsi olevan jotakin niin kamalaa, ettei kukaan voisi ihastua sinuun. Sinun tosiaan kannattaisi miettiä asennettasi ja syitä itseinhoon (muitakin kuin se, että olet ilmeisesti tullut torjutuksi).

"Kaverihesasta" sanoi osuvasti. Ns. hyvännäköisyys on lähinnä este suhteelle. Minäpäs olen saanut noin miljoona kertaa vuosien varrella kuulla olevani kaunis komea hyvännäköinen - ja siihen perään ihmettelyt että eikö ole poikaystävää. Voin sitten vain sanoa että eipä ole. Hyvännäköistä ei ihmiset erityisen herkästi lähesty tosimielessä. Ja jos joku lähestyy niin se fyysisen viehätyksen alkulumous haihtuu aika äkkiä. Ja on sekin totta että pissa nousee päähän jos riittävän monesti komeaksi kehutaan, hyvältä se kuitenkin tuntuu kun kauniiksi sanotaan. Tavallisen näköiset seurustelee onnellisina vuodesta toiseen.

Tämä on ehkä väärä paikka tähän selitykseen, varsinkin kun joku saattaa tuntea minua ja tunteekin minut nimimerkkini takaa. Mutta sanotaanko näin että huono itsetunto on saanut lähtönsä jo peruskolusta jossa olen ollut aikoinani koulukiusattu. Ja sen jälkeen sitä itsetuntoa on ollut vaikea nostaa sieltä. Varsinkin kun niitä positiivisia kokemuksia ihmissuhde rintamalla ei ole kovin paljoa tullut vastaan. Mutta onneksi minulla kuitenkin ihania ystäviä joille kelpaan sellaisena kuin olen. Ja he ovat juuri niitä jotka aikoinaan ovat uskaltaneet katsoa pintaa syvemmälle. Ei elämi ole tosiaankaan niin kamalaa kuin olen ehkä antanut ymmärtää. Ei tosiaankaan. Kiitoksia taas kaikille jotka ovat ottaneet kantaa mielipiteisiini. Se on yksi asia joka nostaa itsetuntoa. Se että on ihmisiä jotka jaksavat lukea mielipiteitäni ja ottaa niihin kantaa. Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille.

Kosti, lieneekö syytä muuttaa asenteita hieman....? Et voi ikuisesti syyttää koulukiusaamista kaikesta mitä Sinulle on tapahtunut. Itsekin toki olen aikanaan sellaista kokenut, mutta en anna sen enää - varsinkaan kymmeniä vuosia koulun jälkeen - häiritä elämääni.



Toki koulussa tapahtuva kiusaaminen on vakava asia, ja se on erittäin julmaa pahimmillaan ( kohdallani se ilmani pahoinpitelyinä....). Kuitenkin mielestäni Sinunkin Kosti, olisi aika alkaa miettiä paremmin sitä, millä itsetuntoasi kohotat, kuin miettiä, ettei elämäsi kolmekymppisenäkään ole kohdallaan, kun Sinua on koulukiusattu...



Eiköhän meillä jokaisella ole taustalla kaikenlaisia, juttuja, joita voisi syyttää aina silloin kun menee huonosti. Mutta miksi aina pitää etsiä syitä menneisyydestä? Eikö olisi helpompi rakentaa vain parempaa tulevaisuutta, niin itselleen, kuin sille mahdolliselle kumppanillekin? Raketaminen alkanee sillä, että tuulettaa kaapistaan ne menneisyyden luurangot ensimmäiseksi pois.



Kannattaisiko kokeilla? Sillä kuka toiseen ihmiseen uskoisi, jos tämä viestittää käytöksellään, puheillaan ja muilla tavoin, ettei luota itseensä...



No, myönnettäköön, on tuosta liiallisesta itsevarmuudestakin saanut kuulla - jopa vihamielisiä kommentteja, mutta ne jäävät omaan arvoonsa, koska itse tiedän mitä olen, miltä näytän ja mihin pystyn. Se riittää minulle - ei minun tarvitse olla kaikkien mieleen tai kaikkein paras joka asiassa...

*pyytelee anteeksi kirjoitusvirheitä edellisessä tekstissä*

Onnittelen sinua hyvästä itsetunnostasi. Mutta valitettavasti kaikkia ei ole sellaisen palkittu. Ja en tiedä sanoinko jo, mutta jos tuli edes joku pieni positiivinen asia ihmissuhde rintamalla, niin se varmasti nostaisi jo meikäläisen päätä. Ja oikeassa olet. Se lähtee jokaisesta itsestään. Kukaan ei tee sinua paremmaksi ihmiseksi, jos et itse sitä tee. Minä nyt vaan satun tarvitsemaan toisen kannustusta. Itse kun on yksin yrittänyt siitä nousta jo monta vuotta. Kiitos kun otit kantaa.