Homous ja kulissiavioliitto

Luin alempaa samaa aihepiiriä sivuavan "kulissiliitoista" keskustelun. Oma tilanteeni on erilainen. Olen tuntenut kiinnostusta jo nuorena lukioikäisenä poikasena samaan sukupuoleen, silloin se toki ei olut niin voimakasta, että olisin edes kiinnittänyt siihen kovin huomiota, ajattelin sen kuuluvan asiaan, kasvamiseen. Myöhemmin homofantasiat ovat tulleet päivittäisiksi, jopa ahdistaviksi päässäni pyöriviksi ajatuksiksi. Ahdistusta ne aiheuttavat sen takia, että olen aviossa ja kahden lapsen isä. Seksielämä vaimoni kanssa on pitkälti teeskentelyä, naidessamme kuvittelen olevani miehen kanssa, tämä ristiriita aiheuttaa myös seksuaalista haluttomuutta. En ole kertonut kenellekkään näistä asioista, enkä edes halua, haluan elää tätä kaksoiselämääni. En halua erota saatika ryhtyä julkihomoksi, vain muutamia kertoja koko elämäni aikana olen nauttinut seksuaalisesti, mutta miehen kanssa. Olen siis harrastanut seksiä miesten kanssa jonkin verran ja voin sanoa mikä olen, seksi miehen kanssa vain on niin taivaallista ja ei pelkästään seksi, vaan yhdessäolo.

Minulle homous on siis ISO ongelma, seuraa ei ole helppo saada, en voi noin vain lähteä perheeni parista treffeille miehen kanssa, toisaalta en jaksa elää, jos en voi rakastella miehen kanssa silloin tällöin ja saada läheisyyttä. Otan jatkuvasti isoja riskejä kiinnijäämisen pelossa. Lisäksi monet homot suhtautuvat minuun kuin kummajaiseen, jos olen löytänyt kivan tuttavuuden, jonka kanssa voisi saada tätä läheisyyttä, olenkin kokenut täyskäännöksen kertoessani tilanteestani, mies on jättänyt minut siihen paikkaan. Toki seuraa löytäisi niistä lukuisista ukkomiehistä, jotka etsivät runkkuseuraa puhelintreffeiltä, keltaisesta ruususta yms, minua se vain ei kiinnosta, etsin aitoa mieshomoa, joka ymmärtää tilanteeni, mutta heitä ei tunnu olevan. Ainoa vaihtoehto minulle onkin elää tätä ahdistavaa elämääni yksin, toivoa en ole heittänyt ja yhä edelleen perhettäni en jätä, enkä toisaalta halua läheisteni ikinä tietävän mikä olen miehiäni. En tiedä ottakaa kantaa, teillä monella varmasti on jotain kokemusta samankaltaisista asioista, neuvotkin voisivat piristää.

Näyttää siltä että joku tulee tilanteessasi aina kärsimään. Tällä hetkellä se olet sinä, jos tulet ulos niin vaimo. Paha tilanne. Koita kestää.

Sinänsä arvostan tuollaisia miehiä, jotka uhraavat oman onnensa muiden puolesta. Itse en kyllä jaksaisi paria päivää kauempaa, niin naista kuin avioliittoakaan.

Se, että sinä olet kuvailemassasi tilanteessa, ei ole mitenkään harvinainen tässäkään yhteiskunnassa. On ikävää, että johtuen luulluista tai todellisista asenteista, kaikki eivät uskalla elää oman identiteettinsä mukaisessa parisuhteessa, jos pariutumiseen on vetoa.

Ensimmäiseksi sinun tilanteestasi tulee mieleeni ajatus, ettet kantaisi tuota ristiriitaa yksin. Etsi joku luotettava henkilö, jonka kanssa pohtien voisit kenties löytää erilaisia polkuja edessä olevalle elämällesi.

Yksin tuon ristiriidan kanssa eläen kulutat itseäsi sisältä ja vahingoitat parisuhdettasi. Se ei voi olla vaikuttamatta myöskään lapsiisi.

Mielestäni ei ole reilua mahdollista mieskumppaniasi kohtaan vaatia häntä olemaan elämässäsi vain puolittain, siksi että haluat säilyttää avioliittosi.

Olet nähdäkseni aloittanut ratkaisujen etsimistä elämääsi kertomalla tilanteestasi täällä. Tämä on kuitenkin julkinen paikka, jossa näinkin henkilökohtaisten ratkaisujen syvällisempi puiminen ei mielestäni ole järkevää.

Kielletty hedelmä on se makein hedelmä. Arki tulisi eteen homosuhteessakin. Oma ratkaisu se avioliiton solmiminen on ollut.

Loppujen lopuksi avioliitossa on kyse siitä, että pystyy hyväksymään toisen ihmisen ihan kokonaan sellaisena kuin tämä on.
Mitä vaimosi ajattelee fantasioista? Oletko koskaan kertonut niistä mitään? Voisitko kuvitella, että hän voisi jotenkin nauttia siitä, että sinä nautit vai pitäisikö hän niitä pelkästään epämiellyttävinä? Nimittäin seksiä voi harrastaa niin monella tavalla ja ihmisen mielikuvitus on rajaton.
Onko se vaimollesi kauhean tärkeää, että pitäisit häntä fyysisesti viehättävänä?
Entä jos saisit hänet ymmärtämään että rakastat häntä lastesi äitinä? Kuinka mukavalta se hänestä tuntuisi, jos hän ymmärtäisi, että sinua ei haittaa vaikka hän ei vanhemmiten olisi enää yhtä hyvännäköinen kuin nuorempana?

Ennen kaikkea minusta sinun täytyisi kyllä kertoa vaimollesi. Se olisi itsesi ja hänen kannalta paras.
Sinun täytyisi vain jotenkin selittää hänelle, että rakastat häntä ihmisenä (vai rakastatko?) ja että homoseksuaalisuus on vain osa persoonallisuuttasi. Jos raahaatte sitä heteroseksuaalista teeskentelyä mukana niin homma muuttuu vain pahemmaksi.

Kuvittelisin.

Vähän hämmentävää tekstiä kieltämättä. Siis sun mielestä miesten kanssa oleminen ja rakasteleminen on sun juttus, mut toisaalta oot tehnyt tuollaisen tietoisen elämänvalinnan.

Ikävää sinänsä. Eihän tohon mitään neuvoja edes voi antaa, paitsi ehkä kannattais hankkiutua jonkun terapeutin paikkeille tai vastaavaa, ennen kuin sun henkinen terveys vaarantuu liikaa. Oot selvinny ilmeisen hyvin tähänkin asti ehjänä, mut sä voit huomata ajautuvas henkisesti yhä ahtaammalle. Varsinkin kun sun lapset kasvaa (ilmeisesti aika nuoria nyt) ja alkaa vaikuttamaan siltä, et voisit jopa päästä "vankilastas" pois.

Sua on tietty vähän vaikea sääliä, koska olet tosiaan tehnyt tietoisen valinna. Et kyllä sääliä kysykään, mut kai sä nyt itsekin ymmärrät ettei suurimmalla osaa homoista oo kyllä halua sekaantua ukkomiehiin. Siis me mieshomotkin pääsääntöisesti etsitään yleensä vakisuhdetta ja sitä yhtä uskollista ainoaa, joten ukkomiehet, joilla on lapsia ei ikävä kyllä siihen yhtälöön sovi. Sun osanas on sit ne toiset ukkomiehet runkuttelemassa jossain keltaisessa ruusussa.

Anteeksi hyvä "Minä",
En huomannut että olit valinnut saman nimimerkin. En ole sama henkilö.

Loppujen lopuksi avioliitossa on kyse siitä, että pystyy hyväksymään toisen ihmisen sellaisena kuin tämä on.

Oletko koskaan kertonut vaimollesi fantasioistasi? Pystyisikö hän nauttimaan siitä, että sinä nautit vai pitäisikö hän niitä pelkästään epämiellyttävinä? Seksiä voi kuitenkin harrastaa niin monella tavalla ja ihmisen mielikuvitus on rajaton.
Kuinka tärkeää vaimollesi on, että pidät häntä fyysisesti viehättävänä? Kuinka mukavalta se hänestä tuntuisi, jos hän ymmärtäisi, että sinua ei haittaa, vaikka hän vanhempana ei olisi enää yhtä hyvännäköinen kuin nuorempana?

Muuten olen sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa vaimollesi. Se olisi kummallekin parasta. Sun pitäisi vain selittää, että rakastat vaimoasi ihmisenä ja että homoseksuaalisuus on vain osa sinua. Jos raahaatte sitä heteroseksuaalista teeskentelyä mukana niin homma muuttuu vain pahemmaksi

Kuvittelisin.

En kirjoita enää kolmatta versiota.

Joku tässä keskustelussa ehdotti vaimolle totuuden kertomista.

Sellaiseen on syytä valmistautua perusteellisella huolella, jos niin joskus päättäisit. Se voi mennä kohtuullisella kipuilulla tai päätyä suureen katastrofiin.

Mieti mitä teet, jos kaikki meneekin todella huonosti. Ovatko sinun turvaverkkosi ja myös vaimosi turvaverkot silloin kunnossa ja valmiina ottamaan vastaan? Entä lapset? Kuinka he saavat kunnollisen tuen. Kuinka teidän jokaisen elämät järjestetään silloin?

Mitä perusteellisemman ennakkopohdinnan ja laajan valmistelun teet, sitä suurempi mahdollisuus on, että vahingot jäävät pieniksi.

Hä. Mihinkäs se rehellisyys on kadonnut?

Jos äijä kituu kun haluaa toista äijää....niin eikös sen pitäisi siitä ilmoittaa myös vaimolleen? Huonompi ihminen se minun mielestäni on jos ei kerro. Tekee vielä karhunpalveluksen vaimolleen, itselleen ja lapsilleen, etenkin jos jatkaa salailua kauemman aikaa.

Moni asia tässä maailmassa menisi paljon selkeämmin jos ei hyssyteltäisi ja asiat puhuttaisiin suoraan.

Ihan hyviä ideoita ja ajatuksia kaikki, KIITOS ! En tiedä tajusiko osa mistä on kyse, kyse on todellisesta kulissista, olen kaapissa, kukaan ei tiedä. Kysyn nyt kaikilta oletteko rehellisesti avoimia ? Yhä enemmän homot tulevat esille, mutta silti on suuri osa (suurin osa) niitä, jotka elävät omaa elämäänsä yksiössään ja kukaan ei "tiedä", vaikka kaikki epäilevät. Joillakin saattaa olla asuinkumppanikin, siltikään "kukaan" ei tiedä. Minullakin on ollut ystävinä, naapureina, työkavereina miehiä, jotka eivät ole koskaan tulleet ja sanoneet: "Tässä on minun mieheni, te ette olekaan tavanneet...." Ei ole niin kovin yleistä vieläkään, että homopari tulisi esimerkiksi firman pikkujouluihin todellakin parina. Omassa homoudessani on samoja piirteitä, en ole halukas siitä kenellekään puhumaan, mutta silti tiedän haluni kohteen ja kärsin. Tiedän, olen tehnyt emämunauksen mennessäni naimisiin ja vielä lapseni siittäessäni, ehkä minun olisi vain pitänyt alkaa elää sitä elämääni omassa yksiössäni "miesystävän" kera, kukaan ei tietäisi, mutta kaikki puhuisivat !

Itse ainakin elän täysin avoimesti kumppanini kanssa, ja kaikki tietävät. Tähän saakka ei ole ollut oikeastaan minkäänlaisia ongelmia. Kun on niin sanotusti "sinut itsensä kanssa", eikä ota paskaa vastaan, niin muutkin kunnioittavat. Salailu ja varjoissa hiiviskely saa muilta osakseen vain halveksuntaa.

Olen Psychen kanssa täysin samaa mieltä. Kellään ei ole kanttia nykypäivänä tulla aiheettomasti arvostelemaan mikäli suoraselkäisesti seisoo sanojensa ja tekojensa takana ja mikäli tuleekin, tällaiset ihmiset voi jättää omaan arvoonsa.

Olen myös täysin ulkona kaapista, työpaikalla osittain kaapissa (esimiehelleni). Se, että olen jollekin henkilölle kaapissa, johtuu pikemminkin siitä, etten ole kokenut tarpeelliseksi kertoa omasta yksityiselämästäni, eihän heteropuolellakaan kaikki halua omista kuvioistaan kertoa. Tai ehkä ne ovatkin sitten niitä kulissiavioliitossa eläviä... ;)

Vaikka kaapista tuloa aikoinani kovasti pelkäsinkin, ovat nuo pelot osoittautuneet täysin turhiksi. Negatiivisia sanomisia en ole keneltäkään saanut, en edes siltä kaveripiirini komealta öykkäriheteroltakaan, päinvastoin. On jännää, että usein ihminen on itselleen kaikkein julmin ja tuomitsevin. Silloin tietysti alkaa helposti suhtautua toisiinkin samalla tavalla. Jos hyväksyy kanssaihmisensä sellaisenaan, hyväksyy ehkä helpommin itsensäkin ja pääsee tasapainoon ympäristönsä kanssa. Olen myös huomannut, että kun olen homostelustani kertonut, on moni suhde muuttunut entistä lämpimämmäksi. Ehkäpä kun itsestään paljastaa jotain niin henkilökohtaista, uskaltaa toinenkin olla enemmän oma itsensä.

Olet varmasti vaikeassa elämäntilanteessa, mutta et ainutlaatuisessa. En ole varma mitä sitten mieheltä haet. Tunnut hakevan seksiä, läheisyyttä ja hyväksyntää... sellaista moni homomies jo kutsuisi seurusteluksi. Ellet pysty kuitenkaan antamaan takaisin muuta seurusteluun kuuluvaa, kuten yhdessä parina liikkumista, arjen jakamista jne. joudut tyytymään tod. näk. kompromissiin. Ehkä siihen ei-niin-haluttavaan kumppaniin, yhdenyön suhteisiin tai epämääräisiin runkkukoppeihin. Kakkua ei voi yhtä aikaa leipoa ja syödä...

Kun näilläkin palstoilla jatkuvasti tuodaan julki pelko siitä, että joku saa tietää kirjoittajan seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, niin vääjäämättä nousee esiin kysymys siitä, miten, jos kaikki, joita asia omakohtaisesti koskettaa, asiastaan vaikenevat, kyseiselle salailulinjalle pitäytyvät kuvittelevat asioiden milloinkaan kehittyvän parempaan suuntaan?
Vai onko niin tässä, kuten monessa muussakin asiassa, että on niin tavattoman helppoa tulla syömään valmiiseen pöytään? Ollaan valmiita tulemaan kaapista ulos sitten kun joku muu on tehnyt sen valtavan työn, jonka asenteiden suvaitsevimmiksi muuttaminen vaatii.
Itselläni on kokemusta avoimmuudesta jo kolmen vuosikymmenen ajalta, sekä isoilta, että pieniltä paikkakunnilta, eikä mitään ongelmia ole ollut ainakaan minulla, - niistä tiukkanutturaisista seurakunnan ompeluseuratädeistä en tiedä, vaikkakin epäilen, että heille olen kyllä ollut ja olen edelleen melkoinen ongelma kumppanini kanssa pienellä paikkakunnalla tätä nykyä asustellessamme.
Mitä tulee viestiketjun aloittajan tilanteeseen, ei se ole vieras itsellenikään. Tosin aikaa tuosta todella läheisestä suhteesta ihmiseen, jolla tuolloin oli vaimo ja kaksi lasta, on kulunut jo yli kolme vuosikymmentä. Mutta jo tuolloin, seitsenkymmenluvun alussa, suhtautuivat ainakin hänen ystävänsä meidän yhdessä oloomme todella hyvin. Eikä meiltä puuttunut rohkeutta kulkea kaupungillakaan käsi kädessä. Ja tuo kaupunki ei suinkaan ollut mikään metropoli, vaan Tampere.
Kaapissa ei siis kumpikaan meistä ollut pienimmässäkään määrin.
Se, mikä tuon suhteen lopetti, oli ystäväni kyky ja tahto kantaa vastuu perheestään. Tuota yhä harvinaisemmaksi käyvää taitoa kunnioitin silloin ja kunnioitan yhä.
Sain häneltä elämääni hetkiä, joita en unohda ja joista en ole valmis luopumaan mistään hinnasta. Ne, jotka sanovat, ettei kannata olla suhteessa naimisissa olevan ihmisen kanssa, eivät kykene oivaltamaan kaikkia elämässä eteen tulevia mahdollisuksia ja siten saattavat menettää todella paljon.
Kun nykyinen elämänkumppanini kysyi noin viikko sitten, mitä mieltä olen hänen ajatuksestaan laittaa kotisivuillemme sateenkaarilippu liehumaan, niin totesin, että miksikäs ei. Tietävätpähän ainakin silloin sivuilla kävijät millaisten ihmisten kanssa ovat tekemisissä, ja jos kovin alkaa närästää, niin etsivät sitten yhteistyökumppaninsa muualta.
Jokainen voi kantaa oman kortensa kekoon asiallisen tiedon lisääjänä. -Siis voimiensa ja kykyjensä mukaan tietenkin.

(Ihan vaan välihuomautus tuosta sateenkaarilipusta: epäilenpä että heteroväestöstä korkeintaan 1% tietää sen gay-merkityksen, loput pitävät vaan hauskana koristeena. Homot sensijaan ilahtuvat nähdessään. Mutta lippu liehumaan anyway!)

Ensimmäisen kirjoittajan ongelma on kyllä paljon tavanomaisempi ja selkeämpi kuin hän itse asian kokee. Kyseinen mies elää avioliitossa naisen kanssa, jota hän ei enää rakasta. Yhtä hyvin hän voisi olla hetero - rakkaus loppuu usein sellaisissakin avioliitoissa, joissa molemmat osapuolet suuntautuvat yksinomaan vastakkaiseen sukupuoleen.

Avioliitto ilman rakkautta on tarpeeton ja petollinen, eikä sitä pidä jatkaa. Vain lasten takia yhdessä roikkuvat ja oman elämänsä tukahduttavat vanhemmat kasvavat vihaamaan toisiaan ja lopulta vihaamaan lapsiaan. Lasten on tärkeintä elää ympäristössä, jossa ihmiset rakastavat toisiaan. Velvollisuudentunnosta eroa välttävien biologisten vanhempien yhdessäolosta ei ole lapsille iloa, ja muutenkin luulen että "lasten takia" yhdessä pysyttelevät parit tekevät sen enemmän pelosta elää omaa elämäänsä kuin sittenkään lastensa edun nimissä.

Yhteinen asuntovelka ja muut taloudelliset seikat ovat tehokas liima. Muistettakoon, että isyys ei lopu avioeroon. Elatusapumaksut ovat lakisääteinen velvollisuus. Ankeaksi asiat kyllä menevät, jos isästä tulee lapset silloin tällöin huvipuistoon vievä setä, joka vääjäämättä vähitellen vieraantuu lapsistaan.

Mitäs sitten tehdään, jos ketjun aloittaja tulee ulos, mutta ei löydäkään homokumppania tai kyllästyy löytämäänsä ja alkaa potea samanlaista seksuaalista haluttomuutta kuin nyt vaimonsa kanssa ? FUCKED UP FOR LIFE. Sateenkaaren päässä ei olekaan aarretta. MISERY LOVES COMPANY. Ulostulleet halajavat seuraa.

Lisään vielä, että kerroin tämän homouden tulleen esille jo minun ollessa nuorukainen, ehkä silloin enemmän jonkinlaisena epävarmuutena omista tunteista. Nyt tämä rakkaus mieheen on tullut esille voimakkaampana. En ole menettänyt rakkauttani vaimooni, mikäli nyt koskaan olen edes ns. oikeasti rakastanut, välillämme on ihastusta ja hellyyttä, mutta sisälläni kalvaa toisenlainen ahdistus. Olen aina miettinyt sitä, että miksi en osaa rakastaa, rakastua, vaikka on kaunis halukas vaimo, ihanat lapset yms. Ja eihän toki tämä vaimoni ole ensimmäinen naissuhteeni, takana on lukuisia yritelmiä, mutta useimmissa seksi on ollut ongelma, ei ole haluttanut (tätä olen myös ihmetellyt). Miehen kanssa seksi saa ainakin minut syttymään ja kipunat lentelevät, voitte itse vetää johtopäätöksiä. Olen vain sattunut tekemään elämässäni nämä valinnat, kaikki voisi olla toisinkin. Lapsuuden kotonani homoutta ei ole hyväksytty pätkänkään vertaa, siksi olen haudannut unelman elää avoimesti homona, ei tämä tietenkään ole ainut syy, mutta iso osa sitä, nuorenahan ne valinnat elämässä tehdään, ainakin ne isoimmat.

"nuorenahan ne valinnat elämässä tehdään, ainakin ne isoimmat"

Nuorena on kuitenkin hyvin vähän elämänkokemusta ja tietoa erilaisten valintojen vaikutuksesta myöhempään elämään. Varsinkin monella homolla oma identitetti on vielä haussa siinä vaiheessa kun kaverit solmivat jo suhteita. Varsinkin uskonnollisilla piireillä on monesti painostava vaikutus nuoriin ja avioliittoon saatetaan mennä jopa alle 20-vuotiaana. Mielestäni mitään noin tärkeitä päätöksiä ei pitäisi tehdä ennenkuin on kokeillut itsenäistä elämää ja ottanut etäisyyttä lapsuuden kotiin. Oma pakotie pois noista kuvioista oli opinnot, jotka "pakosti" toivat Helsinkiin.

Minälle:
En tiedä miten vanha olet, mutta jos jatkat heteron näyttelemistä, joudut vetämään rooliasi mahdollisesti vielä 50 vuotta. Luuletko tosiaan kestäväsi henkisesti koko elämäsi kaikesta salailusta jota joudut harrastamaan?
Mielestäni asiasta pitäisi kertoa vaimolle ja mielellään niin aikaisin kun voit. Jos et tiedä miten vaimosi suhtautuu homoihin, niin otapa asia esille esim. kun jossain tv-ohjelmassa sattuu esiintymään homoja.
Ei homouden paljastaminen vaimolle välttämättä johda perheen hajoamiseen. Hyvä esimerkki tästä oli esim. Martti Kaipiainen. Hänen muistelmansa löytyvät FinnQueerin verkkosivuilla.

Minälle

Hyvä ystäväni on käynyt kertomasi kaltaisen vaiheen elämässään läpi ja vielä pitkän kaavan mukaan. Hänellä saattaisi olla mielenkiintoista kerrottavaa sinulle. Kaikki taatusti kantapään kautta koettua.

Sähköpostiosoitteeni on mukana tässä sanomassa.

Voi perkele.... Naisella pitäisi todellakin olla oikeus mieheen. joka haluaa häntä seksuaalisesti ja pitää häntä fyysisesti kauniina ja haluttavana. Valehteleminen on naurettavaa moukkamaisuutta ja hyväksikäyttöä!!!!!

Siis Minä voit tehdä myös uusia valintoja. Oletko sä nyt päättänyt sit jatkaa tota elämää vai onko tää eräänlainen hätähuuto, et sä tarvit jotain konkreettisia neuvoja miten sä pääsist umpikujastas pois?

Ei kenenkään täydy olla onneton jonkun toisen "onnellisuuden" vuoks. Mun on kuitenkin jotenkin vaikea kuvitella et sun koko perhe on kauheen onnellinen, jos sä kerran et oot. Tyytymättömyys paistaa läpi selkeästi ja kyllä sun vaimos on huomannu et kaikki ei ihan hyvin sulla oo, ellet todellakin osaa piilottaa kaikkia tunteitas ja todellisia reaktioita niin hyvin, ettei edes lähimmäiset sitä huomaa.

Siis kulissiavioliitossa ei elä vain yks onneton sielu, vaan ainakin kaks. Jos lapsia on, niin se tarttuu niihinkin. Kiperää, sekä typerää. Tilanne on ratkaisematon, ennen kuin teet ratkaisun.

Katso-lehti vihjaa, että nuorelle julkkisnaisella saattaisi olla jälleen takana suhde miehiinmenevän miehen kanssa. Mies on suudellut toisia miehiä, ystäväpiirissä on homoja ja lehden mukaan miehen huhutaan bongailleen miehiä. Mikä heteronaisia vetää suhteisiin homo- ja bimiesten kanssa?

Jos kyseessä on tämä sama nuori julkkisnainen, joka oli taannoin naimisissa julkihomon kanssa, ja on sen jälkeen "media"seurustellut ainakin 2 homomiehen kanssa, niin eiköhän se ole aika selvää että neidon oma seksuaalisuus ja mediaimago eivät ole sopusoinnussa, ja tämän takia hän hankkiutuu lööppeihin miesten kainalossa, ja menee hätänaimisiin.

Ja minkäs kanssa lesbo menisi kulissinaimisiin, ellei homon?

Seurustellut ainakin kahden julkihomon kanssa? Liiotteletko?;) Eikö muistakin suhteista huhuttu? En uskoisi naisesta...

miksi tämä hyvä asia muuttui yks kaks tällaiseksi "kanojen" juorukerhoksi?

kevään kohinaa,
lämpö saa ihmeitä aikaan - auringon lämpö,
ihmisen lämpökin sulattaa jäiset sydämet,
aurinko ja ihminen samaa sukua,
miksi emme voisi tulvia lämpöä yhtälailla - aina ja aina,
kuten aurinko,
vähän se meiltä vaatii,
ehkä vain sen,että muistamme - olemme veljiä ja sisaria,
kaiken olevaisen kanssa - kivien ja enkelten,
ja niiden välissä olevien miljardien olomuotojen,
paljon se antaa, ilman luottokorttia - kaiken,
avaimena vain vilpitön hymy ja hyvä tahto

kevään kohinaa,
lämpö saa ihmeitä aikaan - auringon lämpö,
ihmisen lämpökin sulattaa jäiset sydämet,
aurinko ja ihminen samaa sukua,
miksi emme voisi tulvia lämpöä yhtälailla - aina ja aina,
kuten aurinko,
vähän se meiltä vaatii,
ehkä vain sen,että muistamme - olemme veljiä ja sisaria,
kaiken olevaisen kanssa - kivien ja enkelten,
ja niiden välissä olevien miljardien olomuotojen,
paljon se antaa, ilman luottokorttia - kaiken,
avaimena vain vilpitön hymy ja hyvä tahto